Vaikka taukoa on vielä jäljellä, on silti aika pikkuhiljaa nostaa katse kohti kolmatta yritystä. Soittelin tänään klinikalle kyselläkseni siittiötilanteesta. Kuten arvelinkin, ne täytyy tilata ja marraskuun alussa klinikalle tehdään seuraava siittiötilaus. Laitoin varaukseen yhden oljen. Hoitaja kysyi haluanko samalta luovuttajalta, ja miksipä sitä vaihtamaan, kun mitään erityistä syytä ei siihen ole.
Lopetettuani puhelun tajusin, että jos olkitilaukset tehdään aina kuun alussa, olisi pitänyt sittenkin varata jo suoraan kaksi olkea että joulukuullekin ehtisi saapua vielä oma olki. No ehkäpä halunsa siitä ehtii vielä marraskuun lopullakin ilmoittaa, vaikkapa sitten tämän seuraavan inseminaation yhteydessä. Ajattelin, että haluaisin suoraan joulukuun lopulla yrittää neljännen kerran, mutta toisaalta eipä tuo maata kaataisi, vaikka yritys menisikin tammikuun lopulle. Olen nyt yrittänyt karistaa mielestäni sitä kamalaa kiirettä: Ettei tarvitse välttämättä joka kuukausi hirveällä kiireellä yrittää, eikä tarvitse edes laskea päiviä seuraavaan kertaan koska se tuo vain lisää stressiä. Nyt täytyisi pystyä rauhoittumaan ja ottamaan aina yksi hoitokerta kerrallaan. Tätä toisen oljen tilausta ehtii kyllä vielä harkita, mutta viimeistään tammikuun tilaukseen laitan varauksen, että pääsisin kuun lopussa yrittämään.
Olen tauon aikana yrittänyt olla mahdollisimman vähän ajattelematta koko hoitoasiaa, mutta toki se on helpommin sanottu kuin tehty enkä koe siinä onnistuneeni niin hyvin kuin mitä olisin toivonut. Yritän opetella ajatusmallia, että jos yksi hoito ei onnistu, niin seuraava on sitten uusi mahdollisuus. Ehkä siihen jossakin vaiheessa harjaantuu :) Olen keskittynyt mukaviin, mieltä piristäviin asioihin. Nauttinut ihanasta syksyisestä Helsingistä. Lenkkeillyt meren rannalla ja hankkinut hyvää oloa spinningistä ja salilta siinä myös onnistuen. Ostin ensimmäiset glögit viikko sitten, joita siemailin syksyiseen tapaan sohvalla viltin alla ja koitin virittäytyä edes jonkinlaiseen joulutunnelmaan. Olen viihtynyt keittiössä ja kokeillut uusia ruokareseptejä. Kasvisruoat ovat melkein vieneet mennessään ja muutamat kasvisateriat ovat jo keittiössä syntyneet. Kuvittelin olevani kovinkin surkea kasviskokki, mutta kaikki on onnistunut yllättävän hyvin vaikka itse sanonkin. Aina lautaselle ei tarvita lihaa. Olin itseasiassa melkein kuukauden syömättä lihaa, mikä on pisin aika ikinä ja loistavasti pärjäsin. Tästä lähtien alankin kokata enemmän myös kasvisruokia ja jätän lihaa vähemmälle. Huomaan kropassani tapahtuvan suunnan parempaan, olen ollut fyysisesti virkeämpi ja jaksan paremmin treenata myös. Täysin kasvissyöjäksi musta tuskin olisi, mutta vaihteluna liharuokien väliin jaksottainen pelkkä kasvisten syöminen tekee vain hyvää.
Gelee Royalea sekä foolihappoa menee päivittäin yhden pillerin verran molempia. Odotan nyt mielenkiinnolla sitä, kuinka tuo ensimmäinen vaikuttaa tähän taukokiertooni vai pysyykö koko paletti täysin samana. Alkuun mietin, että olisi kiva tietää, ovuloinko tässä kierrossa laisinkaan mutta päätin olla sittenkin tekemättä testin testiä. Ei sillä ole nyt väliä. Kun kerta taukoillaan niin sitten taukoillaan kunnolla eikä suoriteta ainuttakaan hoitokiertoihin kuuluvaa toimenpidettä. Laskin, että tästä tasan kuukausi eteenpäin ja sitten laitetaan pyörät taas pyörimään. Siihen asti hengähtelen ja keskityn muuhun. Toki ultrassa käväisen jossain vaiheessa mutta siihenkin kuluu vielä tovi. Keholla on aikaa vielä rentoutua.
torstai 27. lokakuuta 2016
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Poissa silmistä...
...Muttei kuitenkaan mielestä. Jokatapauksessa helpotti oloa. Pakkasin tänään kaikki vauvanvaatteet muovipussiin ja piilotin kellarikomeroon. Ne tulivat jatkuvasti vastaan vaatekaapissa kun etsin jotakin. Pieniä sukkia, bodyja, housuja, kaikenlaista sellaista, jolle ei ole minkäänlaista käyttöä. Hypistelin niitä hetken, mietin, mietin ja mietin kaikkea tätä. Tapahtunutta ja sitä mitä saattaa vielä olla tulossa. Viikkasin jokaisen yksitellen, suljin säkin ja kiikutin sen kaikessa hiljaisuudessa alakertaan lukolliseen häkkikomerooni muiden käyttämättömien tai vähäisellä käytöllä olevien tavaroiden joukkoon. Enkä hae niitä sieltä ennen kuin vasta silloin, jos joskus niille tulee käyttöä. Jos vauva joskus syntyy. Vasta sairaalasta kotiuduttuamme, jos sinne asti jonakin päivänä pääsen.
Olen jälkeenpäin miettinyt, ettei minun olisi pitänyt tuoda noita kotiin lainkaan. Ne olisivat aivan yhtälailla säilyneet edellisellä omistajallaan siihen saakka, kunnes sitten minä tai joku muu olisi niitä todella tarvinnut. Ajattelin jo silloin, että jos nyt alan hamstrata tällaista, eivät hoidot varmasti tuota toivottua lopputulosta. Se on mennyt aina niin. Kun puhun / teen asioita etukäteen ennen lopullista varmuutta aivan kaikesta, ne epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Olisinpa ollut järkevä edes nyt tässä asiassa ja malttanut mieleni. Toki järjellä ajateltuna vaatteilla tuskin on siinä merkitystä, kuinka hedelmöityshoidot ylipäätään sujuvat, mutta olen sen verran taikauskoinen että asia jäi hieman kaihertamaan jonnekin mielenperukoille. Pussi on nyt kellarissa ja pysyy. Lähipiirin toimesta mulle on jo tarjottu vaunuja, pinnasänkyä, turvakaukaloa, vaatteita, leluja... Ja olen niistä toki kiitollinen ja hyvillä mielin otan tarjoukset vastaan jos joskus tarvitsee. Mutta niin kauan kuin mitään raskauteen viittaavaa ei ole havaittavissa, tai itseasiassa niin kauan kuin tässä talossa ei ole vähintään vatsassani köllivää täysiaikaista (tai keskosena syntynyttä, sellaistakin voi tapahtua) vauvaa, ei tähän kämppään tule enää yhtä ainuttakaan vauvantavaraa. Kun näköjään pärjäillään ilmankin vallankin mainiosti. Eipähän tarvitse taikauskoissaan mietiskellä ja jossitella.
Päätös kuukauden hoitotauosta on tehty. Jatkan vasta marraskuussa, keskityn nyt kuukauden verran työjuttujen järjestelyyn ja rentoon ja stressittömään olemiseen. Kieltämättä kauhistuttaa se tuleva joulu. Kun seuraava inseminaatio marraskuussa tehdään, osuvat piinapäivät hyvin lähelle joulua. Pelkään, kuinka negatiivinen raskaustesti vaikuttaisi joulutunnelmiini, varsinkin kun tulos olisi niin tuoreena mielessä ja jokainen pettymys on aina edellistä kipeämpi. Toisaalta uusi yrityshän olisi heti joulun jälkeen ennen vuodenvaihdetta, jos kierrot pysyvät edes suht säännöllisinä, ehkä se tuo toivoa myös jouluvalmisteluiden keskelle. Olen nyt varautunut vielä kahteen inseminaatioon, sen jälkeen alan miettiä koeputkihedelmöityksen mahdollisuutta jos lääkäri siihen suostuu. Ja jos saan jostakin repäistyksi sellaisen rahasumman. Ei pitäisi ajatella asioita näin pitkälle, mutta minussa on sitä vikaa. Usein jossittelen ja suunnittelen ja vatvon, missä on puolensa - onhan hyvä varautua kaikkeen. Toisaalta yksi askel kerrallaan, tulevaan kun ei täysin voi kuitenkaan vaikuttaa vaikka kuinka aikatauluttaisi asioita ja seuraavia siirtojaan eteenpäin. Ollaan ja eletään nyt ihan ensiksi tämä kuukausi pois alta :)
lauantai 15. lokakuuta 2016
Kohti uusia... Mitä?
Seikkailuja? Haasteita? Pettymyksiä? Sen aika saa näyttää.
En taas voi muuta kuin kiittää teitä kaikkia kommenteistanne ja myötäelämisestä toisen epäonnistumiseni tuoman suruntunteen keskellä. Niistä olen iloinen ja kiitollinen, kommenteistanne tulen hyvälle mielelle ja saan voimaa askeltaa eteenpäin :)
Nyt en tosiaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen vakavasti harkinnut yhden taukokuukauden pitämistä. Ensisijaisesti siitä syystä, että saisin säästetyksi hieman rahaa uutta yritystä varten, sillä nyt tarvitsee ostaa jo uusi siittiöolki myös. Enkä tiedä, ehtisikö siittiöt edes tähän kiertoon, riippuu milloin klinikalle niitä tilataan lisää tai onko luovuttajani olkia jo valmiina pakkasessa. Toisaalta mulle voisi ehkä tehdä hyvää hengähtää ja yrittää rauhoittaa kroppaa ylimääräisestä stressistä asiaan liittyen. Ja ihan vaikka vain syödä terveellisesti ja liikkua enemmän, vapauttaa hyvää mieltä tuottavia endorfiineja ja sitä kautta saada mieltä rennommaksi. Mitään en ole vielä päättänyt, mutta on hyvin todennäköistä että seuraava hoito siirtyy marraskuulle. Yksi kuukausi sinne tänne ei ole maailmanloppu. Viikonlopun yli on aikaa miettiä, ensi viikolla täytyy soitella klinikalle ja kertoa omista suunnitelmistaan sekä toiveistaan.
Hain Life-myymälästä tänään purkin Gelee Royale-kapseleita ja aloitin niiden syömisen nyt kp3. Ehkä ne olisi kuulunut aloittaa ensimmäisestä kiertopäivästä, mutta ehkei parin päivän myöhästymisellä suurta vaikutusta ole. Jos nyt noilla pillereillä ylipäätään on minkäänlaista tehoa. Keskustelupalstoilla tuo purkki tuntuu jakavan mielipiteitä aikalailla kahtia, toiset kokevat siitä olleen apua ja toisten mielestä se on ihan höpöhöpöä. Mutta kokeillaan nyt, eihän siinä mitään menetä. Jospa ne hyvinkin auttaisivat raskautta alulle, kunhan seuraava inseminaatioaika koittaa. Foolihapot unohdin, ne haen vielä huomenna. Ja jos nyt on jotain muuta josta saattaisi olla hyötyä, otan mielelläni tietoa vastaan.
Ensi viikko on koulun puolesta syyslomaa, toki hommia riittäisi muuten vaikka ja kuinka varsinkin verkkokurssien parissa. En ole saanut loppuviikosta oikein mitään aikaiseksi, joten ainakin niiden osalta asioita lykkääntyi syyslomapäiville. Eilen oltiin Helsingin keskustassa sijaitsevassa kissakahvilassa pitkästä aikaa nautiskelemassa herkuista ja kissoista. Voin kyllä suositella paikkaa kaikille vaikka vähän kauempaakin tuleville kissanystäville. Kahvila on oikein kodikas, ihana ja viihtyisä, vaikkakin useinmiten melkein täynnä. Ainakin niillä kerroilla kun siellä itse olen käynyt, ei pöytätilaa tyhjänä juurikaan ole ollut.
Herkkuja sekä erikoiskahveja löytyy monenmoisia. Mä en juurikaan kahvia juo, vain todella harvoin ja silloinkin vain yhden kupillisen kerrallaan. Joten valitsin kaakaon ja tämä oli elämäni ensimmäinen kaakao kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Se tuntuu olevan monille muille yleinen herkku varsinkin juuri kylminä syys- ja talvi-iltoina, mutta en tiedä miten olen onnistunut 25 vuotta välttymään siltä. Nyt alan nauttia siitä useammin :)
Ja noista kissoista vielä. Mulla on ollut jo useamman vuoden ajan kroonisena norjalainen metsäkissa-kuume (sekä saksanpaimenkoirakuume). Tahtoisin kolmannen kissan ja jos sellaisen otan, se olisi ehdottomasti juuri norjalainen. Ihana, suurikokoinen ja pörröinen. Nyt viime aikoina muhun on iskenyt jokin voimakas kuumepiikki, aivan järjetön enkä tunnu pystyvän sitä mitenkään hillitsemään. Katselin jo varovasti salaa kasvattajien sivuja, mutta nyt olisi oikeasti syytä painaa jarrua pohjaan kun se vielä on mahdollista. Meidän nykyinen koti on niin pieni, ettei tänne mahdu yhtään eläintä lisää. Toiseksi nuo kaksi perheenpäätä, voimakastahtoista kissaherraa eivät taatusti ilahtuisi uudesta lajitoveritulokkaasta. Siinä olisi suuri totutteleminen ja työ, että saisin kaikki kulkemaan sovun tiellä. Nyt on pakko rauhoittua ja lykätä tätä haavetta myöhemmäksi. Kyllähän sen ehtii toteuttaa tuonempanakin :)
En taas voi muuta kuin kiittää teitä kaikkia kommenteistanne ja myötäelämisestä toisen epäonnistumiseni tuoman suruntunteen keskellä. Niistä olen iloinen ja kiitollinen, kommenteistanne tulen hyvälle mielelle ja saan voimaa askeltaa eteenpäin :)
Nyt en tosiaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen vakavasti harkinnut yhden taukokuukauden pitämistä. Ensisijaisesti siitä syystä, että saisin säästetyksi hieman rahaa uutta yritystä varten, sillä nyt tarvitsee ostaa jo uusi siittiöolki myös. Enkä tiedä, ehtisikö siittiöt edes tähän kiertoon, riippuu milloin klinikalle niitä tilataan lisää tai onko luovuttajani olkia jo valmiina pakkasessa. Toisaalta mulle voisi ehkä tehdä hyvää hengähtää ja yrittää rauhoittaa kroppaa ylimääräisestä stressistä asiaan liittyen. Ja ihan vaikka vain syödä terveellisesti ja liikkua enemmän, vapauttaa hyvää mieltä tuottavia endorfiineja ja sitä kautta saada mieltä rennommaksi. Mitään en ole vielä päättänyt, mutta on hyvin todennäköistä että seuraava hoito siirtyy marraskuulle. Yksi kuukausi sinne tänne ei ole maailmanloppu. Viikonlopun yli on aikaa miettiä, ensi viikolla täytyy soitella klinikalle ja kertoa omista suunnitelmistaan sekä toiveistaan.
Hain Life-myymälästä tänään purkin Gelee Royale-kapseleita ja aloitin niiden syömisen nyt kp3. Ehkä ne olisi kuulunut aloittaa ensimmäisestä kiertopäivästä, mutta ehkei parin päivän myöhästymisellä suurta vaikutusta ole. Jos nyt noilla pillereillä ylipäätään on minkäänlaista tehoa. Keskustelupalstoilla tuo purkki tuntuu jakavan mielipiteitä aikalailla kahtia, toiset kokevat siitä olleen apua ja toisten mielestä se on ihan höpöhöpöä. Mutta kokeillaan nyt, eihän siinä mitään menetä. Jospa ne hyvinkin auttaisivat raskautta alulle, kunhan seuraava inseminaatioaika koittaa. Foolihapot unohdin, ne haen vielä huomenna. Ja jos nyt on jotain muuta josta saattaisi olla hyötyä, otan mielelläni tietoa vastaan.
Ensi viikko on koulun puolesta syyslomaa, toki hommia riittäisi muuten vaikka ja kuinka varsinkin verkkokurssien parissa. En ole saanut loppuviikosta oikein mitään aikaiseksi, joten ainakin niiden osalta asioita lykkääntyi syyslomapäiville. Eilen oltiin Helsingin keskustassa sijaitsevassa kissakahvilassa pitkästä aikaa nautiskelemassa herkuista ja kissoista. Voin kyllä suositella paikkaa kaikille vaikka vähän kauempaakin tuleville kissanystäville. Kahvila on oikein kodikas, ihana ja viihtyisä, vaikkakin useinmiten melkein täynnä. Ainakin niillä kerroilla kun siellä itse olen käynyt, ei pöytätilaa tyhjänä juurikaan ole ollut.
Herkkuja sekä erikoiskahveja löytyy monenmoisia. Mä en juurikaan kahvia juo, vain todella harvoin ja silloinkin vain yhden kupillisen kerrallaan. Joten valitsin kaakaon ja tämä oli elämäni ensimmäinen kaakao kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Se tuntuu olevan monille muille yleinen herkku varsinkin juuri kylminä syys- ja talvi-iltoina, mutta en tiedä miten olen onnistunut 25 vuotta välttymään siltä. Nyt alan nauttia siitä useammin :)
Ja noista kissoista vielä. Mulla on ollut jo useamman vuoden ajan kroonisena norjalainen metsäkissa-kuume (sekä saksanpaimenkoirakuume). Tahtoisin kolmannen kissan ja jos sellaisen otan, se olisi ehdottomasti juuri norjalainen. Ihana, suurikokoinen ja pörröinen. Nyt viime aikoina muhun on iskenyt jokin voimakas kuumepiikki, aivan järjetön enkä tunnu pystyvän sitä mitenkään hillitsemään. Katselin jo varovasti salaa kasvattajien sivuja, mutta nyt olisi oikeasti syytä painaa jarrua pohjaan kun se vielä on mahdollista. Meidän nykyinen koti on niin pieni, ettei tänne mahdu yhtään eläintä lisää. Toiseksi nuo kaksi perheenpäätä, voimakastahtoista kissaherraa eivät taatusti ilahtuisi uudesta lajitoveritulokkaasta. Siinä olisi suuri totutteleminen ja työ, että saisin kaikki kulkemaan sovun tiellä. Nyt on pakko rauhoittua ja lykätä tätä haavetta myöhemmäksi. Kyllähän sen ehtii toteuttaa tuonempanakin :)
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Ei tule juhannusvauvaa
Uusi kierto alkoi tänään aikaisin aamulla dpo12. Voin heittää hyvästit haaveille toisen yrityksen onnistumisesta. Kun ei niin ei. Juuri kuluneen kierron pituudeksi tuli 29 päivää. Olen varma, että kropassani on jotain vialla, on niin vahva olo siitä. Kierto heittelee miten sattuu ja alan epäillä, etten ole ihan kunnossa. Ettei kaikki kohdun seutuvilla olekaan kuten pitäisi. Luteaalivaihekin oli eri. Viime kierrossa 14, nyt sen 12 päivää.
Piinapäivät olivat lähes oireettomat, alkupäivien väsymystä lukuunottamatta, mikä sekin johtui mitä luultavimmin Pregnylistä tai sitten kuvittelin koko jutun. Raskaustestit säästyivät kaappiin odottelemaan jotain. En tiedä vielä mitä. Vanhaksi menoa, jos ne joskus vanhenevat?
En edes jaksa kuvailla kuinka surullinen olen. Ehkä en saisi, koska takanahan on vasta kaksi yritystä eikä se vielä tarkoita mitään vakavaa. Mutta minä olen. Olen siksi, koska en tiedä kuinka kauan pystyn jatkamaan hoitoja. Pelkkä ajatuskin ilman toivottua lopputulosta jäämisestä lamaannuttaa. Sellaista tunnetta en osaa kuvata. Se vain on ja pysyy jos ajattelen.
Ja missä on kohtuus? Olisin niin toivonut, että kun odotin hoitoihin pääsyä lähes vuoden verran eläen epätietoisuudessa kuukaudesta toiseen toivoen, että josko seuraava olisi se yrityskuukausi, olisivat asiat vihdoin edenneet raskauteen ja vauvaan asti hieman ripeämmin. Mutta mitään ei tapahtunut. Alkoi uusi odotus. Onko tämä nyt pettymystä pettymyksen perään joka kuukausi, ja lopulta vain pelkkää tyhjää ilman minkäänlaista mahdollisuutta? Kaikille ei suoda helppoa tietä, mutta kuka määrittelee helpon ja vaikean? Onko sille olemassa tietyt raamit, joiden mukaan voisi itsensä luokitella jompaan kumpaan? Koen, että vaikken ole ollut itse hoidoissa vielä kovinkaan kauaa, kuuluu tähän polkuuni myös se 10 kuukauden kestänyt selvittelyprosessi, jonka kestosta mulla ei heti leikkiin ryhdyttyäni ollut minkäänlaista tietoa. Väliin sekin oli rankkaa, kun en aina tiennyt mitä seuraavaksi ja milloin. Pahinta on, kun ei oikeasti tiedä kuinka tässä käy. Raskas totuuskin olisi parempi kuin jatkuva epätietoisuus. Valitettavasti kellään ei ole vastauksia valmiina, vain aika näyttää ja kaikki on korkeammissa käsissä. Kukaan ei voinut mitään tällekään epäonnistumiselle. Ei mitään.
En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. En tiedä koska kirjoitan seuraavan kerran ja mitä. Klinikalle täytyy ainakin ilmoittaa lopputulos, mutten tee sitä tänään. Hoidan asian sitten joskus, kunhan saan kootuksi itseni edes vähän paremmin. Nyt en siihen pysty eikä kai tarvitsekaan. Se ei ole kiireellisin asia maailmassa.
Uskon, että tästä tulee vielä pitkä, kivinen ja mutkikas tie, teinpä miten päin tahansa. Vaistoni on vahva, ettei minusta ole tulossa äitiä. Ei vielä pitkään aikaan. Enkä kestä sen tunteen läsnäoloa. Vaistot hyvin harvoin pettävät. Ehkä se on ainoa joka tietää lopulta totuuden tästä kaikesta ja kertoo sen nyt minulle.
Ja minä en mitään niin halunnut kuin olla äiti...
Piinapäivät olivat lähes oireettomat, alkupäivien väsymystä lukuunottamatta, mikä sekin johtui mitä luultavimmin Pregnylistä tai sitten kuvittelin koko jutun. Raskaustestit säästyivät kaappiin odottelemaan jotain. En tiedä vielä mitä. Vanhaksi menoa, jos ne joskus vanhenevat?
En edes jaksa kuvailla kuinka surullinen olen. Ehkä en saisi, koska takanahan on vasta kaksi yritystä eikä se vielä tarkoita mitään vakavaa. Mutta minä olen. Olen siksi, koska en tiedä kuinka kauan pystyn jatkamaan hoitoja. Pelkkä ajatuskin ilman toivottua lopputulosta jäämisestä lamaannuttaa. Sellaista tunnetta en osaa kuvata. Se vain on ja pysyy jos ajattelen.
Ja missä on kohtuus? Olisin niin toivonut, että kun odotin hoitoihin pääsyä lähes vuoden verran eläen epätietoisuudessa kuukaudesta toiseen toivoen, että josko seuraava olisi se yrityskuukausi, olisivat asiat vihdoin edenneet raskauteen ja vauvaan asti hieman ripeämmin. Mutta mitään ei tapahtunut. Alkoi uusi odotus. Onko tämä nyt pettymystä pettymyksen perään joka kuukausi, ja lopulta vain pelkkää tyhjää ilman minkäänlaista mahdollisuutta? Kaikille ei suoda helppoa tietä, mutta kuka määrittelee helpon ja vaikean? Onko sille olemassa tietyt raamit, joiden mukaan voisi itsensä luokitella jompaan kumpaan? Koen, että vaikken ole ollut itse hoidoissa vielä kovinkaan kauaa, kuuluu tähän polkuuni myös se 10 kuukauden kestänyt selvittelyprosessi, jonka kestosta mulla ei heti leikkiin ryhdyttyäni ollut minkäänlaista tietoa. Väliin sekin oli rankkaa, kun en aina tiennyt mitä seuraavaksi ja milloin. Pahinta on, kun ei oikeasti tiedä kuinka tässä käy. Raskas totuuskin olisi parempi kuin jatkuva epätietoisuus. Valitettavasti kellään ei ole vastauksia valmiina, vain aika näyttää ja kaikki on korkeammissa käsissä. Kukaan ei voinut mitään tällekään epäonnistumiselle. Ei mitään.
En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. En tiedä koska kirjoitan seuraavan kerran ja mitä. Klinikalle täytyy ainakin ilmoittaa lopputulos, mutten tee sitä tänään. Hoidan asian sitten joskus, kunhan saan kootuksi itseni edes vähän paremmin. Nyt en siihen pysty eikä kai tarvitsekaan. Se ei ole kiireellisin asia maailmassa.
Uskon, että tästä tulee vielä pitkä, kivinen ja mutkikas tie, teinpä miten päin tahansa. Vaistoni on vahva, ettei minusta ole tulossa äitiä. Ei vielä pitkään aikaan. Enkä kestä sen tunteen läsnäoloa. Vaistot hyvin harvoin pettävät. Ehkä se on ainoa joka tietää lopulta totuuden tästä kaikesta ja kertoo sen nyt minulle.
Ja minä en mitään niin halunnut kuin olla äiti...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)