Puhki on

Kävin aamusta klinikalla ultrassa. Lääkäri aloitti tutkimuksen ja totesi pian, että limakalvo on loistava. Sitten oli ihan hiljaista, kauan. Hän ultrasi ja ultrasi, etsi jotain ja jo siinä vaiheessa tiesin että peli on menetetty. Lopulta lääkärikin totesi arvaukseni ääneen: Sitä munarakkulaa ei enää tossa oikealla puolella ole, se on valitettavasti ehtinyt jo puhjeta.

Miten näin pieni takapakki voikin tuntua niin pahalta, jääkylmältä rätiltä päin kasvoja. Vaikka kuinka ymmärtää, ettei tämä missään tapauksessa ole maailmanloppu. Tämä kierto nyt vain meni ohi ja seuraava on jo nurkan takana. Kuukausi tai pari sinne tänne ei kaada maailmaa. Nieleskellen nousin tutkimuspöydältä ja pukeuduin. Lääkäri lohdutti, että tällaista aina väliin tapahtuu muillekin, ja että ensi kerralla sitten onnistuu paremmin. Haluan ajatella ja uskoa, että tällä oli jokin tarkoitus. Ehkäpä, vaikka folli näytti perjantaina hyvältä ja oli kasvanut odotetusti, ei tällä kertaa sisältänytkään hedelmöittymisen kannalta niin laadukasta munasolua, että oli parempi pudottaa se pois pelistä ja säästää siittiöt suotuisampaa kertaa varten. Miten muuten voisin asiaan suhtautua? Voivottelu ja tapahtuneen jossittelu eivät nyt auta, asiat menivät näin eikä tälle mitään voi. Ovulaatio on tapahtunut luultavasti eilen, eli maanantain testaaminen tosiaankin meni perinpohjin pieleen ja positiivinen tulos jäi huomaamatta. Koska munasolu on irrottuaan hedelmöittymiskykyinen vain vuorokauden, eikä takeita sen tarkasta irtoamisajankohdasta ollut, olimme lääkärin kanssa yhtä mieltä siitä, ettei siittiöitä kannata hukata nyt kun onnistumistodennäköisyys olisi lähes olematon.

Otin lääkärin ehdotuksesta mukaani reseptin Letrozoleen, jotka on määrä aloitella seuraavan yrityskierron alussa. Lääkkeen tarkoituksena on kypsyttää munasolua niin, että se tapahtuisi hieman nopeammin ja kasvaisi ehkä suuremmaksi, jos ovulaatiotakin saataisi hieman aikaistetuksi, nythän se mitä luultavimmin tapahtui kiertopäivänä 17, mikä on kyllä kieltämättä vähän myöhäinen. Seuraava yritys menee todennäköisesti tammikuun lopulle, koska ensi kierron otollisimmat päivät inseminaatiolle sattuvat näillä näkymin joulunpyhien tienoolle.

Positiivista tässä on se, että nyt ollaan ainakin saatu varmuus että ovulaatio tapahtuu ja munasolu irtoaa, eikä sen suhteen ole mitään häikkää. Tämä on hyvä uutinen, ja näillä tiedoilla on hyvä jatkaa. Kuulisin muuten mielelläni, jos teillä lukijoilla on kokemuksia Letrozolesta, onko toiminut odotetulla tavalla ja kuinka munarakkulat ovat lähteneet kasvuun? :)

Testaamisen helpottamiseksi keinojen kartoitus on vielä vähän vaiheessa. Eilen kokeiltiin niin, että otan pienen videopätkän testistä, jonka lähetän eteenpäin. Kuvaaminen onnistui, mutta lähettämisestä ei tullut mitään. Kokeilin Facebookia, sähköpostia ja ties mitä, mutta mikään ei sujunut toivotulla tavalla. Lopulta päädyin laittamaan pätkän Youtubeen kaikkien silmäparien pällisteltäväksi :), jonne lähetin linkin ja vastaanottaja sai sen avatuksi. Itseasiassa se on siellä piilotettu video, eli kenenkään linkistä tietämättömän ei pitäisi saada sitä käsiinsä, mutta aion sen silti poistaa. Onhan tällainen vähän liian henkilökohtaista tietoa esittää kaikelle kansalle :) Muutakaan vaihtoehtoa en siinä hädässä keksinyt, tämä oli ainoa mieleen tullut ratkaisu. Video oli laadultaan ihan ok, ja testitulos oli negatiivinen, joten siitäkin voin siis päätellä puhkeamisen tapahtuneen eilen ja lh-huipun tulleen jo maanantaina.

Raivostuttava testiralli

Sanoisin, että nyt alkaa hiljalleen hymy hyytyä niin Clearbluen digitestissä kuin myös omilla kasvoillani, ja vitsivarastot olemaan aikalailla tyhjillään. Testaamisasiat ovat täällä pahasti solmussa ja hermot siitä syystä koetuksella. Tekisi mieli heittää testipaketit sekä kamera mereen, ihan koko testausvälineistö.

Tässä osoitteessahan testien tekeminen kulkee joka kerta seuraavan kaavan mukaisesti: Herään aamulla tiettyyn kellonaikaan, jonka olen aina kenen milloinkin kanssa sopinut, että kohdataan joko Facebookissa tai vaihtoehtoisesti alan laittaa tekstareita puhelimeen. Teen testin rauhassa, mikä ei sinänsä ole vaikeaa - digitestein kuitenkin helpompaa kuin liuskoilla. Sitten alkaa se rasittavin osuus. Yritän kuvata tuloksia. Otan useita, eri valossa ja eri paikoissa: Parvekkeella, keittiön pöydällä, olohuoneen lattialla... Onpahan tarjolla monta vaihtoehtoa joita tarkastella, jos ja kun kaikki otokset eivät ole syystä tai toisesta, yleensä huonosta valosta tai heilahduksesta johtuen onnistuneet. Lähetän jokaisen kuvan samanaikaisesti tai peräkkäin, riippuen millä laitteella ne lykkään eteenpäin tulkittavaksi. Tämä on jotenkuten aina onnistunut, kun on riittänyt aikaa ja kärsivällisyyttä löytää se sopiva kuva.

Mutta sitten kun kerran käy niin, ettei sitä selkeää kuvaa vain ole eikä tule, vaikka miten päin yrittäisi käännellä ja väännellä, hakea oikeaa kohdetta. Kaikki kuvat liian sumeita, eikä tuloksesta voi olla täysin varma. Kun vielä kissa laittaa tassunsa siihen soppaan pyyhkäisemällä liuskatestin mukaan omiin rientoihinsa ja kadottaa sen sekunnissa toiselle puolelle asuntoa, ei voi muuta kuin usean perkeleen ja muiden ärräpäiden saattelemana laskea kameran käsistään ja luovuttaa. Näin kävi tänään. Homma jäi ikäänkuin kesken, koska mulla oli kiire koululle ja toisekseen olin räpsinyt jo niin monet kuvat, että vähemmälläkin naputtelulla saa varmasti käteensä jännetupentulehduksen tai muun rasitusvaivan.

Raskaustesti on vielä ihan kevyttä keittoa verrattuna ovulaation bongailuun. Sen voi tehdä sitten milloin tahansa, jos kuukautisia ei kuulu ei näy, eikä asian kanssa tarvitse kulkea kello kaulassa. Ovulaatio on hyvä testata aina aamuisin ja joka ikisenä ennalta suunniteltuna päivänä, jotta ehtii soitella klinikalle ajoissa. Kuvaushommaan olen päätynyt, koska oikeastaan kaikki kaverit ja tutut asuvat sen verran kaukana minusta, että olisi ehkä hieman kohtuutonta pyytää heitä poikkeamaan aikaisin aamulla ennen töitä / koulupäiviä luokseni tutkimaan testiviivoja. Ilta-aikaan voi olla jo myöhäistä.

Eli lopputuloksena on nyt se, etten tiedä onko lh-huippu tänään olemassa vai antaako se vielä odottaa itseään. Saattaa olla, mutta täyttä varmuutta ei pysty lupaamaan. Koitan vielä aamulla uudestaan. Jos testi näyttää negatiivista tai kuva pettää, ei tässä auta muu kuin mennä ultraan. Jos ovulaatio on tapahtunut tänään, ehtinee inseminaation tehdä vielä huomenna. Ja jos folli on yhä paikallaan, tässä ei varsinkaan silloin ole hätää. Rasittavaksi tämä alkaa joka tapauksessa käydä. Tätä varten tarvitsisi istua kunnolla alas, rakentaa jokin toimivampi suunnitelma tulevia testauksia varten, etten missaa ovista tällaisen sähläämisen vuoksi.

En edelleen ymmärrä, miksi testiliuskojen on oltava niin valtavan pieniä. Eikö niitä voisi valmistaa eri kokoisina? Tai asentaa digitestiin jonkinlaisen äänimerkkiominaisuuden, jotta ihan jokainen tietoa tarvitseva saisi niistä irti tarvitsemansa infon. Olemassa on jos vaikka mitä puhuvaa laitetta: On kelloa, kuumemittaria, henkilö- ja muuta vaakaa, puhelinta, tietokonetta, melkein mitä tahansa kuvitella saattaa (itselleni kello ja kuumemittari puhuvina versioina ovat tuntemattomia, jossain olen niihin kyllä törmännyt ja tiedän niitä olevan). Missä ovat vastaavat digimuotoiset ovulaatio- ja raskaustestit? Jokin todella reilusti suurentava suurennuslasi toimisi mulle myös, mutta mistään en ole kyseistä kapistusta vielä löytänyt. Onko sellaista edes olemassa, jolla saisi kuvan moninkertaiseksi? Apteekin halppislasista ei ollut mitään apua, testattu on.

Että nyt mietitään ja vähän vielä lisää pohditaan ja ihmetellään kuinka tässä käy. Elän kyllä siinä uskossa, ettei mitään vahinkoa ole vielä tänään päässyt tapahtumaan, veikkaan että aikaisintaan huomenna voisi olla tuon lh-huipun hetki. Huomisaamuna olen joka tapauksessa yhteydessä klinikalle testituloksesta riippumatta. Eipähän jää epäselvyyksiä tai mikään mielenpäälle kaihertamaan...

Terveisiä folliultrasta ja sairastuvalta

Aamupäivällä käväisin taas klinikalla katsastamassa follikkelitilannetta. Kiertopäivähän on siis tänään numero 13, ja kun ajankohta sattui vielä tulemaan perjantaille, niin taikauskoisena tietysti ajattelin että jotain on varmaan pielessä. Tai siis lähinnä ettei koko rakkula ole lähtenyt kasvuun lainkaan tässä kierrossa. Mutta toisin oli. Oikealta puolelta löytyi 14 millinen johtofolli, joka on oikein hyvän kokoinen nyt kiertopäiviin nähden.

Yleensähän ovulaatio on osunut aikalailla sinne 18 tai 19 päivän kohdille. Jos rakkula jaksaa kasvatella itseään nyt millinkin vuorokausitahdilla, niin sehän olisi keskiviikon tai torstain paikkeilla jo oikein sopiva inseminaatiota ajatellen. Eli nyt oikeastaan vaan odotellaan ja katsotaan mille päivälle hoito ajoittuu. Voisin veikata jopa keskiviikkoa, jos rakkula hyvinkin innostuu paisumaan ja olemaan yhteistyökykyinen :) Hyvin todennäköisesti Pregnyliä ei tällä kertaa pistetä, koska ovulaation osumisesta lauantaille ei nyt taida olla tässä kohtaa pelkoa. Mulle kyllä passaa tämä ihan täysin luomunakin :) Noiden piikkien kanssa on aina se oma säätönsä. Muistin kyllä tällä kertaa kysellä myös Ovitrellesta. Jos nyt ei hintaeroa oteta lukuun, on sama se kummalla munasolu irrotetaan, eli Ovitrelleenkin halutessani voisin varmasti saada reseptin jos sitä joskus tarvitsen.

Piinapäivien alku on siis ihan nurkan takana. Eikä raskauden alkamisen odottelu ole ainoa asia jota täällä piinaillaan. Kaiken tämän hoitorallin ja maksujen päälle saatiin lisätyön aiheuttajaksi ja rahanreijäksi myös kissan mahdollinen silmätulehdus, voi olla jokin haavauma myös jota en lainkaan ihmettele kun seuraa noiden kattien onneksi leikkimielisiä tappelunnujakoita, joissa välillä sattuu ja tapahtuu. Toisen kollipojan vasen silmä rähmii ja vuotaa tavallista enemmän. Silmä ei ole samea tai punoita, mutta erittää reilusti pahanhajuista rähmää ja paksuhkoa (kyynel?)nestettä. Keittelen nyt vettä ja yritän puhdistella tuota parhaani mukaan, mutta nähtäväksi jää auttaako se vai lähdetäänkö käymään Evidensian kissaklinikalla. Sattuipa oikein parahiksi joulun alle, kun pitäisi lähteä reissuunkin. Koska en voi ottaa kissoja mukaan, tarvitsisi täällä jonkun olla pudottelemassa mahdollisia tippoja silmään. Ja voitte arvata, ettei tuo aivan taatusti anna kenenkään muun koskea siihen kuin minun. Jännäksi käy, että kuinka asiat etenevät. Totisesti toivon, että keitetty lämminvesi auttaisi, ettei suunnitelmat menisi täysin uusiksi. Viikon päästä ehkä tiedetään näistä molemmista piinatekijöistä enemmän, mihin suuntaan tässä ollaan kuljeskeltu :)

Pähkinäinen proteiini-banaanisuklaapirtelö

Kehittelin viime viikolla ruokavaliooni uudenlaisen välipalajuoman. Kaipasin jotakin uutta ja terveellistä vaihtelua, mutta kuitenkin sellaista makeaa, joka lykkäisi viime aikoina jostakin syystä järjettömiin mittoihin paisunutta ja jatkuvaa suklaanhimoani tuonemmas. Näitä pirtelöitä löytyy jos jonkinlaista, ja jokainen voi varioida omastaan mieleisensä eri ainesosia vaihtelemalla. Mulle banaani-suklaayhdistelmän ystävälle tämä oli valtava pelastus ja voin ihan rehellisesti sanoa, että on parempaa kuin kermajäätelöön tehty peruspirtelö. On täyttävä ja nälkää pitävä, eikä jää sellaista ällöä ähkyoloa niin kuin silloin, kun on makeanhimoissaan vetänyt ison jätskipirtelötuopin naamariin :) Tästä saa tankattua kätevästi hyviä rasvoja, proteiinia ja hyvää hiilihydraattia hedelmästä. Pirtelön voi tehdä vaikka valmiiksi jo aamulla, laittaa blenderipulloon ja ottaa mukaan töihin, kouluun tai missä ikinä päivät kuluvatkaan, ja voi nauttia hyvällä omallatunnolla :)

3 dl rasvatonta maitoa
1 banaani
2 tl raakakaakaojauhetta
Pari mitallista vaniljaproteiinijauhetta. Käytän itse näitä Visaluksen jauheita, mutta käy mikä tahansa vaniljaproteiini. Tässä mun pussissa on valmis mitta, joka on noin ruokalusikallinen, eli jotain sen suuntaista siis, tai oman maun mukaan.
Pieni kourallinen cashew-pähkinöitä

Laitoin pähkinät veteen pehmenemään yön yli, että sain niistä tasaista tahnaa. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista. Kaikki ainekset blenderiin ja tasaiseksi pirtelöksi. Takaan että on hyvää. Eikä tee enää mieli suklaata :)

Ps. Päivitin blogiin myös vihdoin oman
Esittelysivuni :)

Kivuton kierronalku

Uusi kierto alkoi ajallaan. Laskeskelin jo alustavasti, että joulukuun 2. päivä olisi seuraava ovulaatio jos kropan toiminta pysyy säännöllisenä.

Mutta nyt täytyy vähän hämmästellä ja kummastella että missä ovat kaikki kivut? Yleensä tässä vaiheessa kiertoa mun kuuluisi maata kylppärin lattialla kuuman suihkun alla, jos särkylääkkeet ovat jääneet ottamatta. En ole syönyt ensimmäistäkään buranaa, mutta kipujakaan ei ole. Jotain pientä tuntemusta kyllä alavatsalla kuten oli kaikki tavalliset tuntemukset ennen kierron alkua, mutta ei sitä voi kivuksi sanoa. Vuoto ja kaikki muu on täysin normaalia, mitään muita poikkeavuuksia ei ole. Olen syönyt Gelee Royalea sieltä lokakuulta saakka, enkä keksi tähän muuta selitystä kuin sen vaikutuksen. Tuon kapselin kaverina menee foolihappoa ja biotiinia, tätä jälkimmäistä aloin syödä noin viikko takaperin hiustenkasvun toivossa. En ole saanut viettää kivutonta alkukiertoa ehkä koskaan, ellei lukuun oteta ihan muutamia ensimmäisiä kuukautisia. Kyllä kipu on ollut mukana alkuvaiheilta saakka. Vaan ei tässä kierrossa. Jos näinkin helpolla ja yksinkertaisella kikkakolmosella pääsee eroon kuukautiskivuista, niin eihän siitä voi muuta kuin olla iloinen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikka tässäkin kohtaa toki täytyy peräänkuuluttaa yksilöllistä vaikutusta. Voin omalla kohdallani kuitenkin nyt todeta, että ei mennyt tuo purkki hukkaan. Ei ainakaan tässä kierrossa. En osannut ihan tällaista vaikutusta odottaa, oli kyllä erittäin positiivinen yllätys.

Isänpäivä on tämän vuoden osalta taas vietetty. Meillähän sitä ei juhlittu mitenkään, eikä olla juhlittu enää muutamaan vuoteen. Molemmat ukkini ovat kuolleet jo reilut 10 vuotta sitten, isäni kolmisen vuotta taaksepäin. Muistan edelleen isänpäivät muutaman vuoden takaa ja aiemmin. Minä hänen ainoana lapsenaan (minulla ja siskollani on siis eri isä) leivoin usein jotain hyvää ja laitoin ruokaa. Yleensä syötiin possun uunifileetä tai leivitettyjä possunpihvejä aurajuustovalkosipulikermaperunoiden kanssa. Tänä perjantaina päätin paistaa pihvit yksin, ja tämä on ensimmäinen kerta kun laitan tällaista ruokaa itselleni isänpäivän kunniaksi. Ajattelin sen olevan isänpäivänä vielä liian haikeaa ja vaikeaa, joten siksi päädyin perjantai-iltaan ja otin koko illan aikaa vain itselleni omassa rauhassani. Ateria oli muuten sama, mutta kermaperunat korvasin ranskalaisilla. Pikkuhiljaa myös isänpäivät käyvät aina edellistä hieman helpommiksi. Ehkä sitten joskus jos lapsia siunaantuu, löydämme heidän kanssaan isänpäiville jonkinlaisen pienen muisteluperinteen, kynttilän sytyttämisen tai muuta vastaavaa, rauhallisen hetken vaikkeivät he koskaan saaneet ukkiaan tuntea. Voin vain kertoa hänestä hyviä asioita ja muistoja heille ja näyttää vaikka valokuvia. Kertoa, että lapsenlapset olisivat olleet hänelle toivottuja.

Olen pohtinut joulukuun ajalle blogiin jotain uutta. Monista blogeista tuttua joulukalenteria, 24 luukkua, joista jokaisesta avautuisi päivittäin jotakin pientä. Homma on vasta ajatuksen asteella (ja oli itseasiassa jo viime vuonna, mutta ajatustasolle se myös jäikin...), mutta jos vain ehdin suunnitella kaiken hyvin ennen joulukuuta, toteutan tämän. Jos teillä lukijoilla on mielessä jokin aihe, jokin asia josta haluaisitte kuulla ja minun kertovan vaikka lisää, niin kommentteihin voi jättää ajatuksia ja toiveita. Katsotaan sitten mitä saisin sisällytettyä luukkuihin asti :)

Talvisia toiveita

Tuoreen ja paksun lumikerroksen myötä Oonan työtahti hieman tökkii. Hirveästi on lumen alla kaikkia mielenkiintoisia tuoksuja eikä millään malttaisi keskittyä muuhun...

Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu on ihanasti lunta tulvillaan. Kerrankin me saatiin valkoinen maa näin runsaana tänne ennen muita, edes Lappi ei ole ehtinyt sataa ohi :) Lumen myötä mun joulutunnelmakin on taas herännyt. Marraskuu ei olekaan niin pimeä ja loskainen (ainakaan vielä...) ja tähän talven tuloon kun lisätään vielä oma jouluvalojen loisteella valaistu koti, niin joulutunnelmia ei vain voi sivuuttaa.

Alavatsaa nipistelee lupaavasti. Uuden kierron pitäisi alkaa ihan näinä päivinä, ehkä jo huomenna tai viimeistään sunnuntaina, riippuen kuinka monipäiväiseksi tämä meneillään oleva nyt on päättänyt venyä. Siitä se sitten taas pyörähtää käyntiin - kolmas yritys. Toivoisin siltä niin paljon, mutta jos nyt ihan rehellisesti sanon, en ihan hirveen kovasti usko että lopputulos on toivottu. Vaistoni vakuuttelee, etten pääse niinkään helpolla, että kyllä tässä vielä odotellaan. Liekö sitten aitoa vaistoa vai pelkoa siitä, että homma pitkittyy vielä vuosien päähän. Kuitenkin täytyy muistaa, että niin kauan kuin on yritystä, on myös mahdollisuudet tulla raskaaksi ja niin kauan on myös toivoa olemassa - sitä ei saa koskaan heittää pois. Olen todennut, että kaikkein paras keino on mennä eteenpäin päivä kerrallaan, katsoa aina yksi yritys kerrallaan ja keskittyä vain siihen mitä on meneillään. Myös piinaviikoilla vain yksi päivä askeltaen miettimättä, mitä jos ei tunnu missään vielä ensi viikollakaan. Liian pitkälle hätäily ja kauhukuvien maalailu pahentavat asioita ihan kaikilla osa-alueilla. Nyt odotetaan uutta kiertoa, se on ensimmäinen askel.

Ylipäätään ihan arkisten päivien varrella pienistä asioista nauttiminen on tärkeä osa myös tätä projektia. Liikunnan lisäksi olen nauttinut nyt muun muassa tästä lumesta ja metsälenkeistä lumisessa ihanassa kotimetsässämme, jossa saa kulkea rauhassa ja hiljaisuudessa, mutta välillä tapaa myös ns. metsätuttuja koirineen. Nämä tapaamiset ovat tuoneet hyvää mieltä ja iloa päiviin myös silloin kun tuntuu etteivät asiat suju. Tällainen metsätuttavuuskulttuuri oli aiemmin mulle täysin vierasta. Joensuussa asuessani jokailtaiset ulkoiluhetket ennen yöpuulle painumista olivat lähestulkoon aina yksinäisiä, muutamaa poikkeuskertaa lukuunottamatta kun saattoi vaihtaa tienvarrella sanan tai pari jonkun toisen koiranomistajan kanssa. Muutettuani tänne yllätyin siitä, kuinka usein tuolla metsässä tuttuja tapaakaan ja kuinka helposti heihin tutustuu. Kai se on vähän sama kuin leikkipuistossa äidit tapaavat toisiaan ja lapset leikkivät keskenään siinä samalla. Niin me koiranomistajatkin saatamme höpötellä pitkiäkin aikoja ja Oona tapaa omia koirakavereitaan ja remuaa niiden kanssa metsätanner tömisten. Viimeksi tänään alunperin vartin pituiseksi suunniteltu ulkoilureissu venähtikin tunniksi, mikä oli kivaa, kun ei ollut kiirettä minnekään.

Kaikenlaisiin pieniin asioihin tuntuu hyvältä tarttua. Se helpottaa tulevaan valmistautumista, stressinhallintaa ja jouduttaa joskus pitkäveteiseltäkin tuntuvan odottamisen etenemistä. Jos mahdollisuutta hoitojen epäonnistumiseen sekä siihen liittyvää epätietoisuutta ei lasketa, minulla on kaikki nyt hyvin. Näin ei saisi sanoa, koska monesti silloin jokin elämän osa-alue tai sellaiseen sisältyvä yksittäinen asia kaatuu päälle jostain suunnalta hyvin ripeästi. Kuitenkin varoen puuta koputtaen voin sanoa, että jos nyt tulisin raskaaksi, en tarvitsisi mitään muuta. Toiveeni on, että asiat soljuisivat tulevaisuudessakin samalla lailla. Ainoastaan se yksi voisi muuttua. Ettemme olisi enää vain minä ja eläimet. Vaan että olisimme me, minä, eläimet ja se lapsi, karvalasten ihmissisko- tai veli (ja myöhemmin sitten useampikin, mutta ei mennä nyt siihen vielä tässä vaiheessa...). Aikahan sen kaiken näyttää.

Intian herkkuja

Rakastan aivan valtavasti intialaista ruokaa. Se on parasta mitä tiedän, ja voisin elää sillä vaikka koko loppuelämäni kajoamatta enää lainkaan muunlaisiin ruokakulttuureihin. Hyvin usein kun syön ulkona, suuntaan intialaiseen ja välillä haen sellaisesta ruokaa take awayna kotiinkin. Sitä on saatava aina tietyin väliajoin, koska välillä siihen iskee niin kova mieliteko etten saa sitä taltutettua muuten kuin ostamalla jotain ihanaa ja tulista. Jokin hämärä muistikuva mielessä pyörii, että olisin sitä joskus yrittänyt itsekin kokata, mutta en koe onnistuneeni siinä kovin hyvin. Sekä viime- että tällä viikolla ravintolaruoan sijaan päätin ottaa homman uudelleen haltuuni ja kokeilla, kuinka nämä herkut syntyvät omassa keittiössäni. Löysin kaupasta juuri sopivia mausteitakin sekä netistä hyviä reseptejä, joten ei muuta kuin kauhan varteen ja kokeilemaan.

Aloitin ihan perus broilerikastikkeesta, jonka tulisuutta sai helposti muuttaa mieleisekseen pilkkomalla haluamansa määrän chiliä mukaan. Aiemmin olen poistanut aina chilistä siemenet siinä luulossa, että ne eivät kuulu ruokiin lainkaan, vähän kuten paprikassa. Sain kuitenkin nyt kullanarvoista tietoa siitä, että juuri niistä tulee hyvin tulisuutta ja ehdottomasti ne kannattaa heittää sekaan :) No totta tosiaan chilin maku pääsikin paremmin oikeuksiinsa siementen myötä.

Kuvasta puuttuu suola sekä sokeri. Jälkimmäistäkin tulee laittaa ripaus poistamaan tomaatin happamuutta. Noiden fileesuikaleiden tilalle voi ottaa maustamatonta fileepihviä ja paloitella sen mieleisekseen, siitä tulee mielestäni aidomman oloista. Rintafilee on ehdottomasti paras vaihtoehto.

Lopputulos oli kyllä hyvä vaikka itse sanonkin. Ei ehkä ihan aidon intialaisen keittiön ravintolaruokaan yltänyt mutta kotitekoiseksi intialaiseksi oikein toimiva. Että jos tahtoo tarjoilla vaikkapa ystäville intialaisen illallisen omassa keittiössään, niin lämpimästi suosittelen kokeilemaan ja kutsumaan rakkaita pöydän ääreen nauttimaan hyvästä ruoasta.

Palak paneer.

Banaanilassi.

Tässä Palak paneerissa eli intialaisessa pinaattijuustossa tärkeää on oikeanlaisen juuston löytäminen. Kokeilin kuvassa näkyvää kotijuustoa, mutta en tiedä oliko vika tekijässä vai vain tähän sopimattomassa valinnassa, mutta tämä vaihtoehto ei ollut paras mahdollinen tai verrattavissa oikeaan intialaiseen paneer-juustoon. Kotijuustosta tuli hampaissa narskuva ja sitkeä, aika samantyyppinen kuin leipäjuusto on. Suosittelen ostamaan paneerin ihan erikseen. Ainakin Helsingissä Hakaniemen etnisissä kaupoissa sen pitäisi olla valikoimassa. Juuston voi tehdä myös itse, mutta siihen en taida uskaltaa lähteä ainakaan ihan vielä. Liikaa jännitystä tuo se, jähmettyykö maito-jogurttiseos laisinkaan ja mitä sitten jos kaikki meneekin hukkaan. Marssin siis seuraavalla kerralla asiantuntevaan kauppaan ja hoidan homman sitä kautta kotiin. Muuten tämäkin oli onnistunut, kaikkein parhaiten koen onnistuneeni broilerikokkailun kanssa.

Banaanilassi kannattaa tehdä kypsemmästä banaanista, näin siihen saa makeamman ja paremman maun. Itse tykkään banaanista mahdollisimman raakana ja kovana, joten kypsiä ei kokkaushetkellä sattunut olemaan, mutta ihan kelpo jälkiruoka siitä tuli kaikesta huolimatta näinkin, vaikka oikeaoppisesti se kai kuuluisi nauttia yhdessä pääruoan kanssa... Alkuperäisessä ohjeessa oli sokeria, mutta jätin sen pois koska se vie vain makua oikealta hedelmältä eikä nyt mitenkään erityisen terveellistä ole muutenkaan.

Näiden liedellä poristessa koko kodin täyttää ihana intialaisen ruoan tuoksu rappuun saakka tulvien. Ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi kun näitä valmistan, jossain vaiheessa tulen kokeilemaan myös muita intialaisen keittiön antimia. Ja ne ravintoloista saatavat ihanat tuorehedelmämehut... Aivan mielettömiä, raikkaita ja virkistäviä. Mangomehu on ehdoton oma suosikkini. Sitä ostan litran tölkin joka ikinen kerta kun asioin vaikkapa Namaskaarissa :)