Syksyn uurastus ohi

Huh huh. Nyt täytyy sanoa, että oon todella, siis aivan todella helpottunut että kirjoitukset ovat puoliksi ohi, tyytyväinen saavutukseeni ja onnellinen juuri alkaneesta lomasta.

En tiedä millaisia kokemuksia muilla on ollut, mutta itse huomaan että kirjoituspäivät ovat olleet melkoisen rankkoja. Kun istut kahdeksan tuntia paikallaan, poistumatta huoneesta tai edes nousematta kertaakaan seisomaan, teet tauotonta ajatustyötä ja kirjoitat pieniä taukoja lukuunottamatta, se vie mehut täydellisesti. Kotiin tullessa pää on kokonaan tyhjä ja väsyttää niin ettei silmät meinaa pysyä auki ollenkaan. Mutta se on mahtava tunne. On mieletöntä huomata, että on juuri saanut päätökseen jotakin merkittävää jolla on vaikutuksensa myös vielä tulevaisuudessakin. Nyt, kun puolet kirjoituksista on taakse jäänyttä elämää, seuraavat ja viimeiset ovat vasta maaliskuussa ja saa pitää ihan kiitettävänpituisen tauon opiskelusta syksyllä, olo on mitä mahtavin. Eräänlainen välietappi on saavutettu, loppu häämöttää jo ihan nurkan takana.

Olisin voinut juhlia tänään, lähteä rentoutumaan ja tyhjentämään päätäni pänttäämisen ja stressin tuomasta kuormituksesta kuten aiemmin vähän suunnittelin, koska olen kyllä jonkinmoisen drinkkini ansainnut. Mutta oon ollut kotiin tultuani niin väsynyt, etten uskalla enää poistua täältä tänä iltana. Jos lähtisin kuoharilasilliselle, hyvin todennäköisesti kirjaimellisesti sammuisin kuppilan pöytään - joka ei todella tapahdu minkäänlaisen överihumalatilan johdosta vaan puhtaasti väsymyksestä. Tyydyn tänään vain makaamaan sohvalla viltin alla ja se on ihanaa. Huomenna sitten uudet suunnitelmat ja seikkailut.

Aiemmin tuntui kuin se päivä, jolloin syksyn osuus kirjoituksista olisi ohi tulisi vasta vähän suuremman iäisyyden kuluttua. Aika tuntui matelevan. Mutta lopulta se selvästi saapui kuin saapuikin ja nyt mulla on seuraavat kolme viikkoa pelkkää lomaa. Aion nauttia syystunnelmasta, kirpeästä ulkoilmasta ja kaikenlaisesta mukavasta tekemisestä. Maanantaina alan puuhastella omiani sekä eläinten asioita. On kissojen lääkäriä, omia lapsettomuushoitoja ja kaikenlaista muuta mitä olen kuumeisesti odottanut. Nyt pääsen keskittymään juuri niihin, ja marraskuussa alan puurtamaan kasaan vielä viimeisiä opintoihini liittyviä kursseja, niin saadaan pistettyä ensi keväänä homma kokonaan kerralla pakettiin.

Nythän rustailin siis kasaan
äidinkielen,
(Tekstitaito)
Äidinkielen esseekokeen,
Ruotsin
ja Terveystiedon.
(Linkkejä klikkaamalla pääset Ylen julkaisemiin tämän syksyn ylioppilaskokeisiin.)
Toki nyt pienen paniikin kanssa odottelen lopullisia tuloksia. Parin viikon kuluessa saadaan alustavat tulokset, lopulliset pisteet arvosanoineen tulevat marraskuun lopulle mennessä. Kyllähän ne vähän stressaa minut tuntien, mutta ei auta kuin odottaa - muutakaan en voi tehdä enkä niitä kiirehtiä. Täytyy yrittää karistaa asia mielestä loman ajaksi, eiköhän se onnistu kunhan päääsen kunnolla rentoutumaan ja solahdan lomatunnelmiin... Kunhan vain saan paperit, joilla pääsen hakeutumaan haluamaani jatko-opiskelupaikkaan niin se riittää. Ehkä juuri toivomani jatkosuunnitelmat onkin se syy mikä tuppaa iskemään paineita pintaan vielä suoritusten jälkeenkin tässä niitä tuloksia odotellessa...

Koulun puolesta erityisjärjestelyt oli hoidettu mahtavasti. Oman kirjoitustilan lisäksi kokeen valvojat ovat joka kerralla käyttäneet Oonan vähintään kerran ulkona, tuoneet sille vettä ja muutenkin kaikesta, kuten tekniikan toimivuudesta ja kokeiden mahdollisimman mukavasta suorittamisesta on huolehdittu oikeasti hyvin. Ei ole todellakaan ollut valittamista :)

Näissä tunnelmissa siis aloittelen lomaa ja jännityksellä odotan uusia tuulia. Lähinnä nyt hoitojen suhteen sekä eläinlääkärireissua. Nämä ovat ne seuraavat isommat kohokohdat tähän syksyyn :)

Hiljaista marraskuulla

Alkavien hoitojen puolella nimittäin. Näin vähän veikkaan. Uusi kierto alkoi tänään, eli ovis tapahtui siis kp 18, muttei vain jostakin syystä tarttunut tikkuun tai sitten sitä ei ollut ollenkaan. Mee ja tiedä - turha noita menneitä on enää arpoa.

Mutta mutta. Laskeskelin tossa päivällä, että jos kroppa ovuloi tässäkin kierrossa kp 18 kuten aiemminkin on tapahtunut nyt jonkin aikaa, niin siitä seitsemän päivää ja kuinkas ollakaan. Osuu just eikä melkein keskelle viikonloppua eli lauantaille. Keltarauhashormonin mittaaminen ei siis luultavasti onnistu vielä tässäkään kierrossa. Aion kyllä silti soittaa klinikalle ovispäivänä ja kysyä, onko keltarauhashormonin tsekkaaminen niin välttämätöntä, koska Lugesteron otetaan joka tapauksessa mukaan tulevaan inseminaatioon olipa oman hormonituotannon laita niin tai näin. Lääkärikin viimeksi sanoi, että hormonin määrä voi vaihdella kierroittain. Jotenkin musta vaan tuntuu, ettei se koe ole tässä kohtaa millään tapaa oleellinen ja hyödyllinen, mutta kilppariarvot haluan ehdottomasti tutkituttaa. Loppupeleissähän se olen kuitenkin minä kun päätän mitä näytteitä otetaan. Minkäänlaiseen hutilointiin en kuitenkaan aio: Jos tuo tieto keltarauhashormonista todellakin on merkityksellinen, niin sitten odotellaan ja otetaan se heti kun mahdollista. Nyt ei jätetä pienintäkään rakoa sille, että jotain voisi mennä pieleen oman kiirehtimisen ja malttamattomuuden takia.

Kyllähän tämä turhauttaa, mutta ei ihan niin paljon kuin voisi luulla. Johan tässä on yli vuosi yritetty, toivottu (tai toivottu on jo kohta seitsemän vuotta), odoteltu, emmitty ja vatvottu. Koko projekti alkaa muistuttamaan suunnitelmallisuutensa sekä sen pitävyyden osalta hiljalleen melko läheisesti länsimetron aloitusta: Kuukauden päästä se alkaa. Tai no ei sittenkään vielä, hakataan kiviin uusi vuorenvarma aikataulu päivämäärälle X. Tai eiku äläs nyt, ei tää vielä ihan toimikaan... Voisin alkaa melkein jo mielenkiinnosta kohta veikkaamaan siitä, kumpi tulee ensin - länsimetro vai saadaanko mulle vauva. Edes alulle. Odotan molempia kovasti saapuvaksi, mutta jälkimmäistä rutkasti paljon enemmän.

Olen tässä kuitenkin pääosin ihan rauhallinen ja hyvällä mielellä. Jokin vaistonvarainen luottamus sisälläni elää ja voi hyvin. Luottamus siihen, että pääsen vielä tämän vuoden puolella yrittämään ja se tuntuu rauhoittavalta. Tunne on niin vahva, että sen kanssa on hyvä olla ja hengittää. Toivotusta lopputuloksesta taas ei voi tietää, mutta se on sitten sen ajan asia. Jos inseminaatio siirtyy joulukuulle niin sekin sopii. Negatiivinen raskaustesti ei kyllä kelpaa lahjaksi, enkä halua edes kuvitella sellaista jouluaattoa, jossa kaikki on taas palasina. Ne tunnelmat eivät vain sovi jouluun, muttei niitä mikään myöskään saa nujerretuksi jos ne vyöryvät päälle. Saatan harkita, että siirrän sittenkin yrityksen tammikuulle, mikäli marraskuu jää väliin...

Ehkäpä nyt lähdetään liikkeelle siitä, että soitan klinikalle tämän kuun puolella ja selvitän keltarauhaskokeen tarpeellisuutta vielä uudelleen. Katotaan sitten mihin suuntaan lähdetään kulkemaan. Siihen asti keskityn muihin isoihin asioihin. Tästä syksystä ei ainakaan tekemistä ja jännitystä puutu. Eipähän käy aika pitkäksi :)

Ja on tässä kierron alkamisajankohdassa siis hyviäkin puolia. Perjantaina on jo kp 3, eli kipu on silloin jo poissa päiväjärjestyksestä. Olen silloin menossa kirjoittamaan ruotsin ja jännitin, että jos se osuu kipupäiväksi niin olen pulassa, ellei särkylääkettä ole siellä saatavilla. Noiden kipujen kanssa musta tulee todella kiukkuinen ja inhottava, enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun. Iso kivi tippui sydämeltä, saan kirjoittaa ja ajatella rauhassa.

Karvalasten sairaskertomuksia osa 2

Voi voi. Tämäkin vielä. Nyt on pieniä epäilyksiä ilmassa, että Uolevilla on se sama hammassyöpymä, joka Kaleviltakin ihan virallisesti löydettiin. Veikkaan, etten voi olla kovinkaan pahasti väärässä kun merkit on melkolailla selkeät.

Pari päivää sitten ruokin kissat ihan normaalisti aamupäivällä. Annoin kuivanappuloita, niitä samoja tuttuja joita ne ovat aina saaneet. Hetken päästä aloin kuunnella, että nyt kolisee kissan suussa jotain muutakin kuin kuivanappulaa. Heti kuulosti kuin irtonainen hammas osuisi muuhun purukalustoon. Luonnollisesti syöminen jäi tauolle, vielä hetki sitä samaa kolinaa ja perään muutama sylkeminen. Ja ateriointi jatkui kuin ei mitään.

Ei muuta kuin syönnin päätteeksi kissa syliin ja suuta ronkkimaan. Ja kyllähän se taas puri, kukapa nyt erityisesti nauttiikaan sormien tunkemisesta kitaan. Ylhäällä etuhammasrivistä huomasin, että siellä on vähän turhan suuri hammasväli, eli toisin sanoen hammas on pudonnut pois kyydistä. Mitään yksityiskohtaista tutkimusta en saanut tehtyä, koska herra tosiaan puri - eikä järin hellin ottein - aina kun siirryin syvemmälle takahampaisiin. Joka tapauksessa jotain häikkää siellä on, siitä olen varma.

Irtohammasta en löytänyt ruokakupista tai muualta ympäristöstä, mihin lie joutunut. Syöminen on edelleen yksi molempien niitä parhaimpia hetkiä päivittäin, joten pahaksi tuo ei ole vielä onneksi päässyt kehittymään. Mut lääkäriin ne on molemmat vietävä, se on selvää. Siellä sitten ammattilaiset katsoo ja kertoo mitä tehdään ja kuinka noiden suita tästä eteenpäin hoidetaan.

Aika surkea tuuri meillä nyt matkassa, kun molemmat sairastelee yhtäaikaa ja tarvii tehdä kaikki hoitojutut kahden edestä. Mutta toisaalta jos kerran toisenkin täytyy tämä sama ruljanssi läpikäydä niin hyvä että osui tähän hetkeen, niin saadaan molemmat hoidettua samalla reissulla eikä tarvii heti perään matkustaa lääkäriin uudestaan. Olin jo aiemmin päättänytkin, et samalla reissulla tarkastetaan myös Ullen hampaat, että jos jotain löytyy niin voidaan heti reagoida. Toki ihan satavarmaahan se hammassyöpymä ei vielä ole, voihan olla että tekemäni diagnoosi on pelkkä hysteerinen ylilyönti joka on mennyt ihan metsään. Vaikea vaan kuvitella sen olevan muutakaan, kun ei kissalta kai kuulu hampaat suusta putoilla ihan noin vaan.

Hammassyöpymä on todella yleinen sairaus kissoilla. Netistä poimimieni tietojen mukaan noin kolmasosa kissoista sairastuu siihen jossakin vaiheessa elämäänsä. Syitä siihen ei tunneta, eikä sitä oikein voi mitenkään ehkäistä. Voisi luulla, että oikeanlaisilla ravintovalinnoilla on tekemistä asian kanssa, mutta kuulema siitäkään ei ole kyse. Meillä molemmat kissat syövät Musti ja mirristä saatavaa Pure natural -merkkistä ravintoa, joka on laadukasta ja näille se kaikista paras vaihtoehto. Ravintomuutoksellakaan ei siis saada ongelmaan apua, vaan ainoa keino on vain poistattaa vahingoittuneet hampaat ja toivoa ettei tauti etenisi nopeasti. Hampaita voi toki myös harjata, mikä vaatii kovasti totuttelua niin kissalta kuin omistajaltakin - ainakaan nämä katit tuskin suostuvat toimenpiteeseen helpoimman kautta :)

Odotan jo lokakuuta, kun kirjoitukset ovat ohi ja pääsen viettämään pidennettyä syyslomaa. Ja saan kissatkin lääkäriin, loppuu tämä jännittely noista hammasasioista ja Kaltsun silmäpahkurasta. Eläimistä on välillä paljon huolta, mutta enemmän ne tuovat kuitenkin iloa ja onnea elämään, arkeen ja juhlaan :)

Hukuksissa

Nimittäin se ovulaatio. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan kelta- ja kilpirauhashormoninäytteet oli tarkoitus ottaa tässä kierrossa seitsemän päivän kuluttua ovulaatiosta, mutta kuinkas kävikään. Ovulaatiota ei kuulu ei näy. Jännä kyllä, koska siihen viittaavia oireita on selkeästi ollut, naama kukkii ja sen sellaista pientä mitä tavallisestikin oviksen korvilla löytyy. Luulen, että joko munasolu on irronnut kp 17 jolloin en vielä testannut koska oletin että kuitenkin kierto on pitkä kuin nälkävuosi, tai sitten se on vasta tulossa joskus hamassa tulevaisuudessa. Tai testi on muuten vain epäonnistunut, ei sekään ole ollenkaan epätodennäköistä. Testasin aamuisin kp 18-20, eli vielä eilen ja kun testi oli nega, heitin hanskat tiskiin.

Jos oikea aika olis ollut eilen, niin seitsemän päivän päästä siitä olisin kirjoittamassa, eikä mulla olisi ollut sinä päivänä minkäänlaista aikarakoa jolloin olisin ehtinyt tehdä edes pikaista visiittiä klinikalle. Tämän ja huomisen päivän mahdollisessa ovulaatiossa näytteenotto olisi osunut viikonlopulle, mikä ei oikein sekään toimi kun klinikka on avoinna käsittääkseni vain arkisin. En siis nähnyt testailun jatkoa tämän kierron osalta enää hyödykkäänä, joten lopulta päätin että antaa olla. Ehtii sen ensi kuussakin. Ensimmäinen inseminaatio ajoittuu siis vasta marraskuulle, jos nyt ovulaatio seuraavasta kierrosta bongataan ja todella toivon että se saadaan silloin kiinni. Tämän kierron ovispäiväkin selviää kyllä kunhan uusi kierto taas starttailee, se on helppo sitten kierron pituuden perusteella laskea.

Monenlaista on kiemuraa matkalla. Mutta yksi kuukausi sinne tänne, se ei tässä kohtaa oikeastaan enää tunnu juuri missään. Kyse on kuitenkin vain kuukaudesta, ei vuosipuolikkaasta tai pidemmästä ajanjaksosta. Kyllä se siitä. Kun on mielessä ja tekeillä muitakin juttuja, niin asia ei rankimman kautta tällä hetkellä turhauta. Siittiöillä on hyvin myös aikaa saapua klinikalle. Niistä ei ole vielä kuulunut, siis ainakaan laskua ei posteljooni ole kiikuttanut joten oletan että oljet ovat vasta matkalla tai matkaan lähdössä. Ja kehokin ehtii puhdistua stressihormoneista rauhassa, etteivät ne inseminaation tullessa ole mahdollista raskautumista jarruttamassa. En kyllä vieläkään jaksa uskoa, että inseminaatiot minulla toimivat. Ehkä se Lugesteron voi tuoda jonkinlaista toivoa, kun sitä ei olla vielä kokeiltu. Sen voimin kokeillaan nyt se pari kertaa ja aletaan sitten miettiä jatkoa jos on tarvetta.

Abistatus

Olin tänään koululla kuulostelemassa tämänsyksyisten ylioppilaskirjoitusten abi-infotilaisuutta. Tuntuu jollain tapaa tosi oudolta, että koko homma alkaa osaltani olla paketissa. Toki vielä tämän lukuvuoden saa rutistaa, mut sitten saan huokaista helpotuksesta. Vastahan tämä taival alkoi ja valehtelisin jos väittäisin, ettei missään kohtaa ole tuntunut rankalta. En varsinaisesti ole mikään lukutoukka, vaan luovat sekä käytännönläheiset opiskelutavat ja työskentely ovat enemmän niitä omia juttujani. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta saanut jo suurimman osan pakollisista (ja vapaaehtoisistakin) lukio-opinnoistani suoritettua, ja olen ylpeä itsestäni - pystyin ja osasin. Abistatus mulla on ollut jo tämän vuoden keväästä saakka, mutta havahduin siihenkin vasta tänään että näin todella on, ja sekin tuntui niin hyvältä. Motivaatiostahan kaikki on loppujenlopuksi kiinni, ja kun tietää mihin tähtää, mitä tahtoo ja mitä tekemällään työllä halutessaan saavuttaa kantaa se jo pitkälle.

Se mikä itse koetilanteeseen liittyen tuli pienenä yllätyksenä olivat ehdottoman tarkat säännöt pukeutumisesta, eväiden pakkaamisesta jne. Joka ikinen lippulappunen ja käytetty nenäliinakin tulee jättää lähtiessä pöydälle, mitään ei salista kirjoitusvälineitä lukuunottamatta saa kuljettaa ulos. Toivottavasti muistan vielä koeaamunakin, ettei vaatteissa saa olla kirjoitettavan kielen tekstiä, eväiden ympäriltä on poistettu pakkausmateriaalit ja etiketit ja kaikki mahdollinen teksti on kaikkialta omaisuudesta piilotettu tai tavalla tai toisella poistettu. Ettei tarviis vaatteita alkaa kesken kaiken vähentämään :) Ruokaa saa kuulema kantaa paikalle vaikka kassikaupalla jos sellaiseen tuntee tarvetta. Aloinkin harkita, että pitäisikö kattaa itselle kolmen ruokalajin lounas alkukeittoineen, pää- ja jälkiruokineen pöytään, niin koetilanne sujuu mukavammissa merkeissä :D Mielenkiinnolla odotan myös sitä, kuinka tarkasti ne aikovat syynätä koiran, ettei siltä löydy tekstejä tai lunttilappusia mistään jemmasta... Vettä sille luvattiin koetilaan toimittaa :)

Homma alkaa äidinkielen tekstitaidon kokeella, ja melkein heti perään onkin sitten jo esseekoe. Kaikki tutut ja tutuntututkin jaksavat tauotta toistella kuinka menen äidinkielestä läpi heittämällä, kyllä siitä laudatur tulee ihan varmasti. Voin tässä kaikille yhteisesti todeta, ettei se ole ollenkaan varmaa. Esseekokeeseen luotto on ihan hyvä, mutta oon aina ollut heikompi tekstitaidon tehtävissä. Ehkä sellaista C-tasoa. Nyt toki tilanne on pitkin opintotaivalta pidettyihin harjoituskokeisiin verrattuna se, että olen oikeasti lueskellut hyviä mallivastauksia ihan eri tavalla ja yrittänyt niiden pohjalta miettiä mitä itse vastaisin. Joten toivoa ehkä vielä on, jos nyt ei sinne parhaaseen arvosanaan niin ihan hyvään kuitenkin. En aio ottaa paineita muiden odotuksista. Kirjoitan sen minkä kirjoitan ja kunhan itse voin olla tyytyväinen (ja se psykologian valintatiimi sitten aikanaan...) niin se riittää.

Nyt syksyllä tartuin myös terveystietoon sekä ruotsiin. Ensimmäisen kanssa ei pitäisi olla ongelmia, mutta ruotsin sanastomuisti takkuaa. Olen jo monta vuotta murehtinut sitä, etten yläasteella keskittynyt sen opiskeluun tarpeeksi, Silloin ei ollut olemassa minkäänlaista motivaation ripettä ja mielenkiinto oli aivan muualla. Eihän opiskelu myöhäistä ole milloinkaan, mutta ehkä olisin nyt jo tosi hyvä, jos olisin silloin tehnyt töitä enemmän. Pidän ruotsinkielestä paljon, haluan osata sitä täydellisesti ja tykkään puhua ruotsia, puhuisin sitä paljon mielummin kuin suomea vaikken ole ruotsinkielinen, eikä kukaan perheestäni, sukulaisistani tai muista läheisistäni puhu kieltä lainkaan. Useasti oon miettinyt, minne voisin mennä kielitaitoani harjaannuttamaan. Ehkä jonkin uuden harrastuksen parista voisi löytyä ruotsinkielisiä ihmisiä, jos hakeutuisi tarkoituksella kieltä puhuvien joukkoon. En halua että heti kirjoitusten jälkeen jo opiskeltu ruotsi rapistuu enkä kohta osaa enää mitään... Nyt vain toivon, että saan sen kirjoituksissa läpi.

Pientä paniikkia ja vähän suurempaa stressiä on ilmassa, mutta yritän ajatella että kohta se koitos on ohi. Keväällä on toki edessä vielä toinen rupeama, mutta en mieti sitä nyt, vaan keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Joskus aiemmin ajattelin, ettei sen niin väliä, jos ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat eivät ole sieltä parhaasta päästä - kunhan saan homman läpi ja siinä se. Mutta nyt, kun tavoittelen paikkaa Helsingin yliopistosta - ja nimenomaan juuri sieltä koska en halua muuttaa toiselle paikkakunnalle, on asia saanut ihan uuden merkityksen. Onneksi ainakin vielä toistaiseksi kuitenkin myös korkeakoulujen valintakokeilla on merkitystä opiskelijavalintatilanteissa, joten mahdollisuuksia on jos nyt joku juttu sattuu menemään ihan totaalisesti puihin, ja uusintamahdollisuus on aina tarvittaessa olemassa. Tähtään kuitenkin siihen ettei uusintapenkkiä tarvii kuluttaa ja voin todella ensi keväänä painaa lakin päähäni.

Joten viimeisiä lukupäiviä viedään, ja ne todella täytyykin käyttää tehokkaasti. Ei enää kauaakaan, kun lokakuu saapuu ja pääsen laskemaan stressitasoja. Varmaan sairastun heti johonkin vuosisadan flunssaan kun stressi ei ole sitä enää pidättelemässä, ja vietän pidennetyn syyslomani sängyn pohjalla. Mut se on sitten sen ajan mahdollinen murhe :)