torstai 1. maaliskuuta 2018

Keväään korvilla

Tänään vaihtunut maaliskuu merkitsee väistämättä kevään tuloa. Ainakin minulle se on juuri sitä, kevät vaikkei luonto vielä lähellekään siltä näyttäisi. Se on kuukausi, jolloin heti ensimmäisestä päivästä alkaen on jotenkin helppo alkaa virittäytyä kesän tuloon ihan tosissaan, olkoonkin ulkona vielä kirpakkaan puraiseva pakkanen, luminen maisema ja ihanasti jalkojen alla narskuva maan lumipeite, mieli hapuilee pitenevän päivän ja lisääntyneen auringonvalon myötä jo vahvasti kevään tunnelmaa ja tulevaa kesää. Lumien sulettua elämä tuo tullessaan uutta, ja tietyistä rutiineista ja velvollisuuksista saa ja joutuu luopumaan, sillä valmistun vihdoin ja jo lopultakin. Toki tuleva syksy tuo tullessaan uutta opinahjoa, mutta sekin on niin valtavan erilaista ja edessä on vapaa kesä...

Helmikuu hujahti ohi ihan huomaamatta. Niin siinä kävi, enkä ehtinyt kirjoittaa siitä mitään muistoja jälkikäteen luettavaksi edes tänne. Toisaalta ei ollut mitään ihmeellistä josta olisin saanut kasaan järkevää tekstiä, silti kuitenkin tuntuu että jonkinlaisen jäljen olisin voinut kuluneesta kuukaudesta jättää. Suoritin pari tenttiä ja luin, luin, luin ja luin ja luin vielä lisää. Vapaa-ajan koittaessa ehdin käydä kavereiden kanssa ulkona syömässä ja lasillisella, ja maata läppäri kainalossa sängyn pohjalla sarjoja tuijottaen. Eipä niistä juuri kirjoitettavaa irronnut. Niin ja vietinhän toki synttäreitäni myös, ja taas on yksi vuosi lisää mittarissa :)

Sen verran sattui pientä draamanpoikasta talvipäiviin, että oma läppärini sanoi sopparinsa irti eli otti ja levisi lopullisesti. Eihän nämä tällaiset jutut koskaan tapahdu hyvään aikaan - sillä sellaista ajankohtaa ei ole olemassakaan, mutta nyt se osui kyllä ihan äärimmäisen onnettoman surkeaan hetkeen. Luojankiitos olin saanut tehtyä kaikki englannin tentit pois alta, mutta kirjoituksiin lukemista tämä on jatkuvasti haitannut. Rikkoutuneen kovalevyn mukana hävisivät niin aivan kaikki oppikirjat jokaista viimeistäkin muistiinpanon ripettä myöten kuin myös ne muuhun elämään liittyvät tärkeät muistot joita olin kuvien ja videoiden muodossa koneelle tallentanut. Pari psykologian kirjaa onneksi löysin toisaalta ja loput yritän metsästää vielä Celian kautta, mutta englannin tankkaaminen on lähinnä vain vanhojen ylioppilaskokeiden ja englanninkielisten uutissivustojen varassa. Muistitikku lojui pöytälaatikon pohjalla, mutta arvannette varmaan jo olinko ottanut mitään talteen. Ainoa asia jonka olin tikulle tallettanut on käsikirjoitukseni, jota olen raapustanut kasaan jo kohtapuolin kolmen vuoden ajan. Sen sentään olin tajunnut - ja jos en olisi, en tiedä mitä olisin tehnyt, se olisi ollut järisyttävän tuskainen kolaus.

Konehuollosta soitettiin, että jotain oli saatu pelastettua vielä kovalevyltä, täytyy jossain vaiheessa käydä tallentamassa materiaali myös itselle. Toivon todella että edes joitakin kuvia ja muuta tärkeää olisi vielä olemassa ja saatavilla.

Eli jos yhden neuvon saan jakaa: Ottakaa varmuuskopiot aivan kaikesta! Edes niistä jutuista, joita uskotte tarvitsevanne tai muuten vain kaipaavanne myöhemmin. Tällä hetkellä mulla on käytössäni lainakone. Hieman erilaisella ruudunlukuohjelmalla ja käyttöjärjestelmällä varusteltu kuin mihin olen tottunut, mutta kyllä tämänkin kanssa pärjää kun vähän totuttelee. Toiveissa on, että saisin uuden oman mahdollisimman pian jo siksikin, että pääsisin suunnittelemaan blogiin uusia juttuja. Koska tämä kone ei ole omani, en mieluusti asentele tähän ylimääräisiä ohjelmia, joita tulen tarvitsemaan myöhemmin. Odottelen oman saapumiseen ja alan hommiin vasta sitten. Blogiin on siis tulossa uudistusta, tai pikemminkin pientä lisämatskua kunhan päästään vähän pidemmälle keväässä, ja kunhan tosiaankin se uusi kone saadaan käyttöön. Niistä kuulette sitten enemmän, vielä en paljasta mitään... Pysykää siis mukana :)

Tuleva Ivf pyörii myös mielessä, mutta viime aikoina olen ehtinyt ajatella sitä yllättävän vähän. Se onkin hyvä niin, etten alkaisi maalailla mieltäni täyteen kaikenlaisilla kauhuskenaarioilla sen erilaisista mahdollisuuksista epäonnistua ihan totaalisesti. Jos se pääsee valtaamaan ajatukset kokonaan, ei päässäni pian pyöri mitään muuta kuin kysymys: "Mitä jos...", "Mitä jos sekään ei onnistu, mitä sitten tapahtuu ja miten voin sen pettymyksen selvittää?". Sen ja tulevien kirjoitusten ja nykyisten opintojeni loppuunsaattaminen ei ole yhteensopiva kombo ollenkaan. Ehdin miettiä hoitojuttuja ihan tarpeeksi siitä hetkestä lähtien, kun soitan klinikalle ja varaan suunnittelukäynnin. Ennen sitä on keskityttävä muihin asioihin. Eikä mikään pyörittämällä parane, asiat menevät kuten menevät tein niin tai näin. Nyt vaan odotellaan kesään ja nostetaan sitten se kissa uudestaan pöydälle. Maaliskuu kuluu niin nopeaan, että tuskin edes huomaan ja siitä on enää pari kuukautta - sitten voin antaa taas aivan kaikkeni sen hyväksi, että toiveet toteutuisivat ja hän lopultakin saapuisi...