Kesä 2015 pakettiin

Kesä tämän vuoden osalta alkaa olemaan nyt ihan loppusuoralla. Niin se vain on, vaikka lomailu toki olisi voinut vielä hetken jatkua. Mulle syksy alkaa aina syyskuun ensimmäisestä päivästä, kesä ei suinkaan pääty loman loppumiseen. Toisaalta on ihanaa, kun ilmat alkavat viiletä ja illat pimenevät aiemmin. Ja mikä sen ihanampaa kuin syyssade ropisemassa kattoon... Paitsi ettei meillä ropise. Johtunee kai siitä, että asun ensimmäisessä kerroksessa ja yläkerran onnekkaat asukkaat saavat siitä yksin nautiskella. Tai sitten syy on uusien talojen kattorakenteissa tai materiaaleissa. Joka tapauksessa olen vähän harmissani siitä, että missaan sen aina vain... Onneksi syksyssä on paljon hyvää muuten. Mutta mitä kaikkea kulunut kesäni sisälsikään?

Vietin tosiaan kolmen kuukauden loman, joka kyllä kiisi armotta ohi niin nopeasti, että tuntuu kuin olisin ollut erossa arjesta vain muutaman viikon verran. Vastahan luin kevään viimeiseen matikan tenttiin sitä edeltävänä iltana ja tuskailin sen hankaluutta. Muistan vielä miettineeni, että jaksaa jaksaa, huomenna olen tähän aikaan jo hyvin ansaitulla kesälomalla. Tuntui kuin olisin ollut suorittamassa rankempaakin fyysistä liikuntatreeniä: Puristetaan vielä viimeisetkin voimanrippeet irti, jotta voittajaolo saa tulla. Pystyin sittenkin!

Lomalla en ottanut mitään ylimääräisiä töitä, opintoja tai muuta aikataulutettua tehtävää hoitaakseni. Halusin vain olla ja latautua. Siinä onnistuinkin melko hyvin, vaikkakin välillä tulevan syksyn kuviot alkoivat jossain kohtaa nostaa päätään. Tainnutin ne takaisin matalaksi lupaamalla itselleni, että palaan niihin elokuun alkupuolella ja niin teinkin, ja sain olla lomakuukaudet rauhassa. Vietin suurimman osan ajastani täällä Helsingissä. Tapasin ystäviä, urheilin alkukesän (siitä loppukesästä ei enää puhuta ;)), otin rennosti ja luin pari kirjaakin. Loman alkupuolella olin yhden viikon myös Joensuussa, jolloin kävin lenkkeilemässä ja muuten vain ihmettelemässä lapsuuteni maisemissa Ylämyllyllä. Tuli kovin nostalginen ja haikea olo, kun näin entisen kotimme, leikkipuistot, kaupat ja kaikki, joissa vietin aikaa perheeni sekä ystävieni kanssa. Suunnittelin tästä jopa omaa postaustakin silloin, mutta vasta jälkeenpäin sain siitä ajatuksen, ja näin ollen kuvat jäivät ottamatta. Se tullee ehkä myöhemmin, jos palaan niille seuduille kohtuullisen ajan kuluessa.

Kesää vietettiin mökkimaisemissa.

Suomenlinna tuli myös tutuksi. Ensimmäinen kerta kun siellä kävin, mutta ei viimeinen. Täältä Helsingistä löytyy niin paljon kivoja picnic-paikkoja, ja Suomenlinna on yksi niistä parhaista. Täytyy kerätä hyvät herkut koriin, ihania ihmisiä mukaan ja onnistunut päivä on taattu.

Oon myös nauttinut mustikkametsien rauhallisesta tunnelmasta, ja kerännyt reilusti vitamiineja talven varalle talteen myös viinimarjapensaista. Voisin viettää noissa aikaani aamusta iltaan vaikka päivästä toiseen. Se on niin terapeuttista, sielu lepää ja mieli rentoutuu. En osaa edes sanoin kuvailla, kuinka hyvää tuo mulle tekeekään. Siinä unohtaa kaiken muun. Jokaisen pitäisi päästä rauhoittumaan metsän hiljaisuuteen jossain vaiheessa kesää. Akut latautuvat aivan uudella tavalla. Toimii loistavana stressinpoistajana, jos sellaista tarvitsee. Olin ainakin itse kuin uusi ihminen palattuani Sipoosta takaisin kaupungin hälinään.
Oona kyttää herkeämättä marjasankkoja ja tyhjentääkin ne, jos sen jättää niiden keskelle yksin. Jopa karviaiset maistuvat suoraan puskasta. Mustikkakin on hyvää.

Lisäksi olen löytänyt oman suosikkijäätelöni ylitse muiden, jota on tänä kesänä kulunut aivan liikaa. Ben & Jerry'sin Chocolate Fudge. Voiko suussasulavampaa ja herkullisempaa jätskiä olla? Eipä sekään (onneksi) vie voittoa kesän parhaalta herkulta: Tuoreilta mansikoilta. Eli lyhyesti yhteenvetona kesä oli pelkkää lomailua, herkuttelua, hitaita aamuja, muuten vain pötköttelyä ja sellaisena oikein rentouttava. Eiköhän näillä taas jakseta taivaltaa pitkä talvi ennen uutta kesää ja pidempää lomaa. Luulen, että tulevan syksyn uudet kuviot ovat niin mielenkiintoisia ja jännitystä täynnä, että aika menee kuin siivillä. Palaamme siis taas :)

Suomi - vaarallisen liikenteen luvattu maa

Tänään mennään taas aiheesta poiketen ihan muihin asioihin. Sukelletaan syvälle synkkiin vesiin, joista viimeaikainen uutisointi innoittaa - tai paremminkin pakottaa minut kirjoittamaan. Pohtimaan omaa kantaani tähän kaikkeen liittyen. Nyt syksyn jo kolkutellessa ovella, olemme joutuneet useista eri medioista ottamaan vastaan ehkä jopa ennätysmäärän verrattuna vaikkapa viime vuoteen hyvin surullisia uutisia liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista, etenkin suojateillä sattuneista ihmishenkiä vaatineista törmäyksistä ja yliajoista. Olen seurannut uutisia korva tarkkana ja lukenut lähes jokaisen uuden tapauksen, kunnes tänään päätin, etten enää pysty. En jaksa alkaa kylvämään omaa pelkoani enää yhtään enempää, ja toisaalta tekee pahaa edes ajatella toisten ihmisten tämänhetkistä surua ja tuskaa. Olenko ainoa, joka on viimeistään nyt sitä mieltä, että on alettava toimimaan? Jotain on vain yksinkertaisesti tehtävä, että ihmisten liikennekäyttäytyminen saadaan kuriin, ja ylipäätään liikennesuunnittelu paremmalle tolalle.

Olen sitä mieltä, että tietyin muutoksin nämä murhenäytelmät olisi mahdollista saada minimiin, jos nyt ei ihan täysin loppumaan kuitenkaan. Otan nyt kantaa suojatieonnettomuuksiin, kaikki muu on sitten oma lukunsa ja niitä voidaan pohtia myöhemmin. En syyllistä kaikesta tapahtuvista onnettomuuksista yksin autoilijoita. Toki jalankulkijat ja pyöräilijät osaavat samalla tavoin töppäillä, poukkoilla ja asettaa oman kiireensä ja etunsa ykkössijalle. Mutta paljon tapahtuu pahaa myös autoilijoiden toimesta. On humalaisia, huumepäissään rattiin hypänneitä, kiireisiä tai muuten vain rajojaan päättömästi kaahailemalla kokeilevia ja muutoin vain vauhdinhurmasta nauttivia kuskeja, joille omat menot ja hupi ovat muiden turvallisuutta tärkeämpää. Auto on niin jalan liikkuvaan, kuin myös pyöräilevään ihmiseen verrattuna erittäin suuri ja painava kapistus. Sillä saadaan huomattavasti paljon enemmän vahinkoa aikaan kuin jaloin tai kahden pyöränrenkaan voimin. Uskoni on vakaa siihen, että lakeja tiukentamalla saataisi liikenteeseen tolkkua ja selkeä muutos oikeaan suuntaan. Mitä päättäjät vielä odottavat? Eivätkö onnettomuudet ole vaatineet jo tarpeeksi monen ihmisen hengen? Yksikin on liikaa. Eikö maassamme ole jo liian monta surevaa ja tuskissaan läheisiään ikävöivää kansalaista ja liikenteessä panikoivaa kulkijaa? Mitä vielä täytyy tapahtua, ennen kuin asiaan tartutaan kaksin käsin? Pelkkä hyssyttely ei enää auta. Järjestetään kampanjoita, valistetaan ihmisiä muistamaan liikennesäännöt milloin minkäkin uutisen tai muun ajankohtaisohjelman yhteydessä, esitellään koululaisille liikennemerkkejä ja niiden tarkoitusta entistä enemmän. Suunnitellaan valo-ohjausta yhä useampaan risteykseen, vaikka jo nyt noin joka seitsemäs kerta valojen vaihtuessa joku ajaa autolla päin punaisia (Lähde: MTV3 uutiset). Ei ei, ja ei. Nuo luettelemani keinot ovat hyvä alku, mutta todellakin vasta alku. Joku satunnainen kulkija saattaa ehkä havahtua ajattelemaan liikennekäyttäytymistään, ja päättää tehdä omalta osaltaan parannuksen. Totuus kuitenkin on, että suurin osa ihmisistä unohtaa kaiken kuulemansa sillä sekunnilla, kun tietoisku on päättynyt. Onhan tämä huomattu. Mediat täyttyvät huonoista uutisista yhä tiheään kerta toisensa jälkeen, eikä tämä ole mitenkään merkittävästi vähentynyt.

Hallitus lupasi korottaa sakkoja kaksinkertaistamalla ne käsittääkseni ensi vuoden alusta alkaen. Tämä on erittäin hyvä uutinen, mutta miksi vain kaksinkertaistaen? Mielestäni kolminkertaistaminenkin olisi ollut ihmisiä herättelevämpi tapa, tai jopa nelinkertaistaa töppäilyistä koituvat seuraukset. Mutta päätetty mikä päätetty. En mene arvioimaan sakkojen tämänhetkisiä määriä enempää tai sitä, kuinka paljon niitä tulisi kaikenkaikkiaan nostaa, mutta sakko, joka todella tuntuisi aiheuttajansa nahoissa ja rahapussissa, revittäisi selkänahasta kipeästi ja säälimättä saisi taatusti meistä jokaisen miettimään liikenteessä muutamaan otteeseen ennen kaasujalan polkemista (taikka muutoin jalkojen käyttöä pyöräillen tai jalan). Kun tiedät, että maksat sakkoa pienestäkin virheestäsi vaikka vuoden ajan suuremmista puhumattakaan niin, että sen hetkinen taloustilanteesi itkettää suuria ja vuolaita kyyneliä, muistat seuraukset tulevaisuudessa. Ajokortin takavarikoiminen entistä herkemmin, törkeimmissä tapauksissa elinkautisen lailla kestävä ajokielto sekä auton myynti = rahat valtiolle nostaisivat teoista seuraavina toimenpiteinä taatusti kynnystä hölmöillä liikenteessä toisten terveyden ja hengen kustannuksella. En keksi ainuttakaan järkevää syytä sille, miksi tällaisia tai vastaavanlaisia rangaistusten koventamiseen liittyviä menettelyjä ei voitaisi toteuttaa, jos tahtoa ja huolta lähimmäisistä vain olisi tarpeeksi. Näissä muutoksissa tulisi myös huolehtia, että ihan jokaisen suojatien eteen laitettaisi peltipoliisit valvomaan liikennettä, koska oikeiden poliisien resurssit eivät kuulema riitä pyörimään kaikkialla. Toki lisävoimien palkkaaminen poliisilaitoksille ei olisi pahitteeksi. Raha ei missään tilanteessa saa olla meitä ihmisiä ja hyvinvointiamme tärkeämpää. Mietimme joskus sitä, millaiset seuraukset ihmisten talouksille lankeaisi sillä, että he joutuisivat sakkojen vuoksi ehkä luopumaan jostakin muusta, vaikka siitä autostaan pystyäkseen maksamaan pelleilynsä aiheuttamat kulut. Mielestäni sellaista ei pidä ottaa huomioon ollenkaan. Kaikki se on täysin jokaisesta itsestään kiinni ja 100 prosenttia oma valinta. Jos ajat ylinopeutta, jonkun päälle tai aiheutat muun vaaratilanteen - tiedät toimineesi väärin. Sakkojen ei pitäisi olla vain pieni muistutus ja kevyt vajaus lompakossa, vaan sen tulisi tuntua rajusti. Näin asia menisi paremmin perille ja me kaikki voisimme liikkua turvallisemmin mielin. Annan näin lievästi ja kauniisti sanottuna pitkää miinusta kaikille niille, jotka maalaavat ja sutivat naamaansa tai ripsiään autoa ajaessaan, kirjoittavat tekstaria, puhuvat puhelimeen ilman handsfreeta (mielummin ei ollenkaan jos ei ole aivan pakko), ovat kännissä tai huumeissa, ajavat ylinopeutta, katselevat muualle kuin sinne minne tulisi katsoa, tai muista syistä eivät vain keskity siihen tärkeimpään - ajamiseen. Ratissa ei hommailla koskaan mitään muuta.

Ajatuksissani on käynyt vaihtoehto, että kaikki asiasta todella huolestuneet voisivat koota vaikka ensihätään vapaaehtoisjoukon, mennä kameroineen suojateille valvomaan ja kuvaamaan liikenteen kulkua. Tilanteen tullessa kohdalle olisi näyttö taltioituna ja sen voisi viedä suoraan poliisin tutkittavaksi. En tiedä kuinka sallittua yleinen kuvaaminen julkisilla paikoilla on, tai onko virkavallan ylipäätään mahdollista revetä näin moniin tehtäviin. Veikkaan, että tutkittavaa riittäisi vähintään tuplaten nykyiseen verrattuna. Asia vaatisi tunnustelua ja kehittelyä reilusti ennen sen mahdollista toteuttamista, mutta ehkä sillä voisi saada edes jotain aikaiseksi, kun ihmisillä olisi tieto että heitä valvotaan yhä enemmän ja tarkemmin.

Aina kuullessani Liikenneturvan mainoksen, jota tulee joka tuutista ulos varsinkin syksyisin koulujen alettua, ja jossa lapsi suojateitä koskien muistuttaa, että "Sinä voit päättää, onko se tien turvallisin vai turvattomin paikka", en voi olla miettimättä, että näin moni meistä on päättänyt, ettei suojatiellä liikkumisen tarvitse olla turvallista. Minusta mainos on jollain tapaa hyvinkin koskettava, vaikkakin jo aika kulutettu, se välittää pienten ihmisten pyynnön ja toiveen meille siitä, että he saisivat kulkea koulumatkansa rauhassa ilman pelkoa. Eikö edes se merkitse isolle osalle suomalaisista mitään? Ajatelkaa, että tuon hartaan toiveen esittäisi oma lapsenne. Tai läheisenne lapsi. Tai vaikka te itse lapsena. Jos välittäisimme toisistamme edes sen verran.

Kärsivällisyyttä ja rauhallista mieltä liikenteeseen kaikille. Yritetäänhän käyttäytyä. Ja muistetaan aina ja ensimmäisenä turvallisuus. Niin muiden kuten myös omamme.

Loppukesän lomailut

Onpa ollut kiireinen tämä kulunut kuukausi. Lähdin heinäkuun lopulla Joensuuhun, jossa lomailin lähes kaksi viikkoa. Sieltä tänne mukana saapui äitini, joka lähti tänään täältä vielä omalle lomareissulleen sekä muita sukulaisia. Tässä on ollut lomaa nyt vähän kaikilla, joten ollaan ehditty viettämään kunnolla yhteistä aikaa. Edessä on taas pitkä talvi ennen ensi kesää, ja näin ollen pitkiä vapaita ei ole vielä siis tiedossa, joten nyt on otettava niistä kaikki irti ennen arkisen aherruksen alkamista :)

Viime postauksessani puin kuvakriisiäni blogin suhteen. Nyt se tuntuu melkoisen typerältä ja turhalta draamailulta. En palaa siihen enää. Mutta minkä kirjoitin - sen kirjoitin enkä tekstejäni lähde pois pyyhkimään ;) Kuvaamisen opettelu vie aikaa, ja muokkaukseen saan apua vähän myöhemmin. Kyllä tämäkin tästä siis hiljalleen hoituu kuntoon.

Kulunut kuukausi on ollut todellakin vain pelkkää rentoutumista ja täyttä lomaa. Oon antanut kaikille paheilleni niin suuren vallan, että seurauksetkin ovat nyt näkyvissä. Rahapussi on hoikistunut kummasti, se on tartuttanut lisäkilot tiukasti kroppaani, mutta lohduttaudun sillä etten ole ainoa näissä semimorkkiksissani näin loppukesän korvilla rypevä syöppötuhlari :) En ole kohta kuukauteen harrastanut oikein mitään kunnon hikistä kaikki voimat pois-tyyppistä liikuntaa, syönyt olen ainakin kahden ihmisen edestä päivittäin ja lötköilyn tuloksena olo on kovasti turvonnut ja lihonut. Tuntuu kuin olisin saanut kymmenen kilon lisämassan kroppaani kaikesta tästä mättämisestä ja makoilusta, mutta onneksi vaaka näytti "vain" muutamaa lisäkiloa. Turvonneisuudesta päätellen nesteitä siitä on suurin osa, ja sehän lähtee muutamassa päivässä terveellisen ruokavalion, riittävän vedenjuonnin ja liikunnan avuin. Vihreä tee on hyvä lisä ja sitähän mulla kuluu yleensäkin ainakin pari kupillista päivään muutenkin. Kehtaako tässä salillekaan mennä, ennen kuin saan pöhötyksen pois. Aerobista vaan kehiin ja hiljalleen sitten painojen kimppuun. Enää ensi viikko on lomaa, sitten pääsee kunnolla kiinni arkeen. Tämä lomaviikko olkoon se nesteenpoistoviikko, jolloin puhdistaudun kaikesta töhnästä, mitä oon kehooni tuupannut. Ihan kotikonstein vain, en aio turvautua apteekin puhdistuskuureihin. Kuitenkin on ensi viikonloppuna jonkinlaiset lomanpäättäjäiset tiedossa ;) En jaksa ottaa näistä mitään suurta stressiä, koska nämä jutut on helposti korjattavissa. Ja kaikki tämä kuuluu kesään, kenenkään ei kannata antaa huonon omantunnon kolkuttaa ainakaan liikaa. Kesät ovat aina niin lyhyitä, joten antakaa palaa vaan, jos pystytte arjen koittaessa painamaan jarrut pohjaan :)

Toinen paheeni shoppailu on myös lähtenyt lapasesta ja tein aika paljon niin sanottuja heräteostoksia kuukauden aikana. Menköön kesän piikkiin sekin. Käytiin viime maanantaina pitkästä aikaa Vantaan Ikeassa. Siitä on 11 vuotta kun olen viimeksi siellä kierrellyt. Kuopiossa käytiin kolme vuotta sitten. Sinne pääsi nyt sitä karmeaa hellettä pakoon, sisällä oli ihanan viileää eikä olisi halunnut lähteä pois ollenkaan. Mitään varsinaista asiaahan sinne ei ollut, tuli vain ajatus, että olisi kiva käydä katselemassa ja hypistelemässä. Tein kyllä kivoja löytöjäkin, joita en sitten lopulta voinut vastustaa...

Yritin etsiä juurikin niihin vihreä tee-hetkiini sopivaa, puolen litran tai suurempaa mukia. Kotona mulla on jo pari hyvää, jotka ovat tavallista isompia, mutta niihin ei taida ihan puolta litraa mahtua. Mitä suurempi - sitä parempi. Tämä tarttui mukaan, vaikkei kokonsa puolesta ollutkaan ihan sitä mitä etsin. Vaihtelu joka tapauksessa virkistää. On hyvä olla monta vaihtoehtoa mistä valita. Ei tarvii jatkuvasti olla kuppia täyttämässä. Saa aamulla selata Facebookia ihan rauhassa ;)

Pyörähdettiin myös lasten Ikeassa ihan pikaisesti. Mä olen siitä ehkä omituinen aikuisikään ehtinyt, että rakastan pehmoleluja edelleen :) Kellarissa on niitä useita, jotka ovat olleet mulla lapsuudesta saakka. Aina välillä on kiva päästä ostamaan niitä lisää, kun jotain sattuu kohdalle. Saa pitää lapsellisena, mutta mä en tätä häpeile. Niitä olisi kiva pitää sängyllä koristeena, jollain tavoin ne tuovat kodikkuutta ja lisäävät ainakin mun viihtyvyyttä kovasti. Mun täytyy kyllä myöntää, että tuon pehmohiiren ostopäätöksen hetkellä ajattelin lastani nukkumassa sängyssään se kainalossa. Täällä on pehmolelujakin odottamassa, tulisitpa jo pikkuinen. Siihen asti hiirulainen saa toimittaa virkaansa mun sängyn asukkina.
Sain lapsena ukiltani lahjaksi suuren koirapehmolelun, joka muistuttaa täysin perhandilaista. Se on edelleen tallessa ja odottaa pääsyä omien lasteni unikaveriksi. En uskalla tuoda sitä kellarikomerosta sisälle vaikka mieli kovasti tekisi, koska se saisi luultavasti osumaa Oonan hampaista ainakin jossain vaiheessa kun se aloittaa ne rajummat leikit.

Ja tällä kertaa testattiin myös ekaa kertaa Ikean herkkuja.

Kaikki, siis ihan jokainen kehuu noita Ikean lihapullia, jotka kertoo niitä syöneensä. Odotin, että niissä olisi jotain erikoista, mutta mielestäni ne ovat ihan tavallisia lihapullia. Hyviä, mutta ei nyt ainakaan omiin makuhermoihini ihan ylistettäviä kuitenkaan. Voisin syödä toistekin. Shoppailusta väsyneenä ja herkuista ähkyssä oli hyvä palata kotiin.

Tein koruostoksiakin jossain vaiheessa tämän parin viikon aikana. Osa on Itiksen kultaliikkeestä, jonka nimi ei nyt ole tarkassa muistissa, osa taas Kaaren Kultajousesta. Kaikki täysin suunnittelemattomia ostoksia, mutta oon todella tyytyväinen. Kaikki omistamani korvikset ovat suuria ja roikkuvia, pienet ovat hävinneet mikä minnekin ja toisissa on vain yksi pari korviksia tallella. Toivottavasti nämä säilyy. Sormuksen pitoakin täytyy vähän opetella uudelleen, siitä on vuosia kun oon viimeksi sellaisella sormiani koristellut.

Ja Hakaniemestä torilta vielä pakollinen ostos: Lauttasaari-muki. Omasta asuinpaikastani on tehty myös vastaavanlainen, mutta sitä ei ollut juuri nyt saatavilla, joten halusin Laru-aiheisen. En voinut jättää sitä hankkimatta, olisi jälkeenpäin harmittanut. Rakastan edelleen Lauttasaarta, vaikka sieltä kamalan muiston sainkin ja liikun siellä aina sydän kurkussa asti hakaten. On se silti niin ihana paikka.

Kävin alkuviikolla jo koululla tapaamassa opinto-ohjaajaakin opintojeni suunnittelun merkeissä. Keskityttiin lähinnä jatko-opintoihin, kun en ollut täysin varma siiitä, mihin kannattaisi hakeutua jotta saisin mahdollisimman hyvän koulutuksen mainosalaa ajatellen. Palaan näihin hieman myöhemmin, ja selvittelen toki asioita lisääkin. Tavoitteita ja unelmia kohti tässä joka tapauksessa mennään ja mieli on avoin ja valoisa noiden suhteen :)