Kiusaaminen voi tappaa - Milloin asia otetaan meillä vakavasti? | Video

Kiusaaminen. Sitä tapahtuu jatkuvasti. On surullista huomata ettei kukaan meistä ole siltä kokonaan turvassa. Kuka tahansa voi tulla kiusatuksi koulussa, päiväkodissa, harrastuksissa, somessa ja jopa omalla työpaikalla. Kiusaaminen tai kiusatuksi joutuminen ei katso edes ikää - jokin ihan pienenpieni poikkeaminen massasta usein riittää siihen, että joutuu jonkinasteisen kiusaamisen kohteeksi.

Halusin tehdä aiheesta videon, jossa pohdin tällä kertaa erityisesti koulukiusaamista ja sitä, millaisin keinoin se saataisi jos nyt ei ihan kokonaan loppumaan niin ainakin vähenemään reilusti. Sillä mä en usko hetkeäkään etteikö siihen voitaisi vaikuttaa enemmän ja paremmin jos vain asiaan suhtauduttaisi todella sen vaatimalla vakavuudella. Mun mielestä näin ei tällä hetkellä toimita, vaan kiusaamista ja eritoten sen aiheuttamia seurauksia kiusatun elämässä pidetään liian kevyinä ja ohimenevinä vähän hankalina hetkinä joista ei kannata vaan välittää. Mutta miten niistä voi olla välittämättä, jos kiusaaminen, syrjiminen ja kaikenlainen huono kohtelu on jatkuvaa paikoissa, joissa on vain pakko yrittää olla läsnä ja jotka ovat oman elämän kannalta erittäin tärkeitä ja oleellisia? Kun joutuu kokemaan itsensä hyväksymättömänä porukkaan, se usein seuraa pitkälle ja pysyy ikävinä jälkinä muistoissa silloinkin kun tilanne ei ole enää ajankohtainen.

Minäkin olen ollut omana peruskouluaikanani kiusattu, mikä varmasti johtui näkövammaisuudestani. En tajunnut asiaa itse ennen kuin se mulle kerrottiin. Valaistiin siitä, kuinka saamani kohtelu on kiusaamista siinä missä hakkaaminen, potkiminen, nimittely ja kaikenlainen fyysinen ja henkinen huomioiva kiusaaminenkin jota en siis koskaan onneksi joutunut kokemaan. Eräs aikuinen kysyi multa joskus ala-asteen ja yläasteen vaiheilla, onko minua kiusattu. Kerroin hänelle, että ei ole. Ettei minua vain huolita porukoihin ja olen noin 99 prosenttia ajastani koulussa yksin, kun muut kiersivät kaukaa ja olin lähes jokaiselle kuin pelkkää ilmaa.

Jutellessani tämän aikuisen kanssa asiasta enemmän hän vasta sai minut uskomaan, että myös ne kokemukset ehdottomasti kuuluvat tapoihin kiusata. Syrjäyttäminen ja ihan kaikesta ulkopuolelle tarkoituksella jättäminen ei ole mitään kevyempää, eikä mun pidä yrittää ajatella etten saisi puhua kohdallani kiusaamisesta. Ajattelen silti olleeni kuitenkin paremmassa asemassa ja päässeeni helpommalla kuin ne, jotka ovat joutuneet käymään läpi sen fyysisen helvetin kaikenlaisella nimittelyllä, tavaroiden piilottelulla ja rikkomisella ja muulla äärimmäisen ala-arvoisella ja typerällä toimilla höystettynä.

Mun tilanteeseen yritettiin puuttua. Usein samalla luokalla olleita (En voi sanoa luokkakavereita, koska en ala-asteen muutamaa aivan ensimmäistä luokkaa lukuunottamatta edes tuntenut olevani osa koko luokkaa ja porukkaa) yritettiin saada tutustumaan minuun ja viettämään aikaa kanssani. Yritettiin keksiä yhteistä tekemistä, pidettiin luokassa keskusteluja ja jaettiin vuoroja milloin kukakin voisi olla kanssani... Se toimi aina vain hetken, kunnes keskusteluja taas ei enää luokassa vähään aikaan käyty ja ajateltiin että nyt muut tajuavat tilanteen, jäin jälleen yksin. Ajattelin asian niin, ettei ketään voi pakottaa, ja jossain vaiheessa opin ottamaan asian siten, että olen mielummin yksin kuin ihmisten seurassa, jotka ovat kavereitani vain pakon edessä vaikka eivät sitä pohjimmiltaan edes halua.

En mieti näitä tapahtumia enää juurikaan aktiivisesti, ja pystyn jo suhtautumaan asiaan niin että se on mennyttä eikä mun millään tapaa tarvitse enää siihen palata. En kuitenkaan kiellä etteivätkö ne vieläkin vaikuttaisi ihmissuhteiden syntymiseen. Usein uusiin ihmisiin tutustuessani mietin vieläkin, haluaako ne olla oikeasti kanssani tekemisissä, entä jos niitä nolottaa näyttäytyä seurassani muille tai jos jään taas yksin. Mutten anna muistojen rikkoa ihmissuhteitani tai perääntyä niistä. Ajattelen aina sitä hetkeä, kun pääsin pois yläasteelta - siihen syrjiminen loppui ja jatko-opinnoissa oli meininki jo erilainen. Tosin olin silloin niin rikki aiemmista kokemuksistani etten vielä siinä vaiheessa pystynyt luomaan hirveämmin uusia ihmissuhteita.

Mutta nyt palataan itse asiaan, eli videoon jolla nostin aiheen esiin. Ei ollut tarkoitus kirjoitella ihan näin pitkää saatetekstiä videolle, mutta joskus käy näin - ettei vaan osaa lopettaa :) Alla kuitenkin pientä pohdintaani kiusaamisen kitkemiseen mielestäni ihan varteenotettavista keinoista. Jos sulla herää kommentteja tai ajatuksia, niitä saa laittaa joko tämän postauksen kommentteihin tai Youtuben puolelle videon kommenttiboksiin. Olisi myös mahtavaa jos laitat kanavani tilaukseen jos et vielä ole tilaaja. Muistetaan puuttua kiusaamiseen aina kun sitä havaitsemme missä tahansa, tai jos edes epäilemme sellaista tapahtuvan. Ja mikä tärkeintä, ei kiusata ketään. Tehdään arkisia pieniä hyviä tekoja ja valintoja, joilla me kaikki voidaan osaltamme olla pienentämässä kiusaamista ja riskiä uuden kiusaamisen alkamisesta. Jokainen meistä on arvokas sellaisena kuin olemme, yhtäläisyyksinemme ja erilaisuuksinemme, eikä mikään ole hyvä tai oikea syy kiusata.

20 faktaa musta | Vlogi

Nyt juuri kuluneena kesänä muistui mieleeni noin parin vuoden takainen lapsettomuus- ja varmasti muissakin blogeissa pyörinyt haaste, jossa kerrottiin 20 faktaa itsestä. Tuolloin haaste jäi multa tekemättä, vaikka sitä joskus pyörittelin ja siitä saattaa löytyä luonnoskansiosta myös jokin puolivalmis postauskin, jota en vain koskaan saanut aikaan tehdä valmiiksi. Miettiessäni uusia videoideoita Youtuben puolelle muistin tämän, ja päätin toteuttaa kyseisen haasteen videona. Tännehän se oli kokonaan unohtunut julkaista, joten tästä löytyvät faktat joita itsestäni listasin. Osa tärkeämpiä, osa taas vähemmän oleellisia juttuja :) Tässäpä siis pieniä lisätiedonmurusia musta:

Ihana itämainen kookosnyhtökana | Ruokavlogi

Ainakin osa teistä varmaan muistaakin aiemmista ruokapostauksistani, että rakastan yli kaiken tulista ruokaa, ja etninen keittiö on yksi parhaimmista mitä tiedän. En ole aiemmin juurikaan kokannut resepteillä, joissa käytetään kookosmaitoa - ehkä maksimissaan muutaman kerran koko tähänastisen elämäni aikana. Muistan joskus vuosia sitten tehneeni jonkun broilerinuudelisysteemin, mutta siinä kookos maistui jotenkin liikaa ja sitten se vain on jäänyt. Nyt ajattelin kuitenkin taas kokeilla josko onnistuisin paremmin. Mieleni teki nyhtökanaa, mutta samalla myös jotain tulista ja vähän erilaisempaa. Niinpä selasin nettiä ja kävin läpi eri reseptejä, joista sitten sovelsin omani kun mitään varsinaista itämaista ohjetta ei nyhtökanaan tullut vastaan. Lähdin vain kokeilemaan yhdistellen osasia eri resepteistä ja tällainen siitä tuli.

Ja vaikka itse sanonkin, tuli ihan törkeen hyvää. Tästä on siis muodostunut yksi ehdottomista lempiresepteistäni, jota varsinkin välillä viikonlopun alkajaisiksi tykkään tehdä. Tämän pidemmittä höpinöittä: Video kertoo kaiken mitä sun tarvii tietää ja tehdä :) Erityisesti jos kaipaat uutta makumaailmaa suomalaisen perusruuan rinnalle, niin katso tämä ja laita resepti talteen jos tämän tyyppinen herkku nappaa.

Ne Suomen väkiluvun nostatustalkoot, joihin kaikki halukkaat eivät voi osallistua

Olen seurannut viimeaikaista suomalaisten syntyvyyden laskuun liittyvää keskustelua vähän hämilläni ja surullisena. Onhan tästä mediassa jauhettu jo kauan, mutta nyt taas esimerkiksi eilen vaihteeksi ihan TV-uutisissa asti oikein isosti. Mulla on jatkuvasti tätä kuunnellessani olo, että missä se syntyvyyden vähyys ihan oikeasti näkyy? Itse kun en sitä lainkaan huomaa: Ympärilläni olevat naiset laittavat alulle ja synnyttävät jälkikasvua kilpaa, ja yhtäkään sellaista reissua ei kodin ulkopuolella voi tehdä jolloin ei näkisi lastenvaunuja. Jolloin ei sattuisi.

Mutta kai se sitten jostain tulee ilmi - tilastolukemista luultavasti, jotka eivät ainakaan itselleni näyttäydy tuttupiirissä tai katukuvassa mitenkään. Kun itse kaipaa vauvaa niin silloin kiinnittää huomionsa aina vain kaikkeen mikä millään tavalla asiaan liittyy. Niin niin, sitähän se tietenkin on. Kun mediassa pohditaan päättäjien ja muiden asianosaisten kanssa syitä tähän ja keinoja, joilla väkiluku saataisi kasvuun unohtuu heiltä kokonaan lastensaannin vaikeus ja epätasa-arvoinen lapsettomuushoitojen toteuttaminen.

Kun kysytään kansalaisilta syitä sille, miksei lapsiperhearki kiinnosta - nimenomaan tartutaan aiheeseen siitä näkökulmasta ettei se vain kiinnosta, tuodaan julkisesti esiin noin 99,9 prosenttisesti ihmisten itsensä vapaasta valinnasta johtuvat syyt elää lapsettomina. Ei haluta, sillä lapsi haittaa kouluttautumista, työelämää, uran rakentamista, matkustelua... Ei haluta, ei haluta ja haluta. Milloin mistäkin syystä valinta on täysin oma. Sitten lähdetään purkamaan ideoita ja ajatuksia asian korjaamiseksi, kuinka saadaan kansa haluamaan. Keskitytään siihen, mikä motivoisi lapsiperhe-elämään: Lapsilisien korottamiseen, vauvatonneihin, kaikenlaisiin perhevapaasysteemeihin ja muihin kannustimiin.

Jotkut väläyttävät myös maahanmuuttoa. Mulla ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, toivotan ehdottomasti heidät tervetulleeksi tänne eikä asia itseäni häiritse mitenkään. Mutta ennen kuin toivotaan meille toisesta maasta ihmisiä nimenomaan lisääntymään, olisi aiheellista auttaa myös kantasuomalaisia asiassa nykyistä paremmin.

Miksi, oi miksi tätä aihetta pyöriteltäessä keskitytään lähestulkoon ainoastaan vapaaehtoisesti lapsettomien hiillostamiseen, tai niiden jotka vielä empivät halutako vai ei? Missä on apu meille tahattomasti lapsettomille? Eritoten lapsettomuudesta kärsiville vähemmistöryhmille? En ole kuullut vielä juuri kenenkään puhuvan jotain pientä sivulausetta lukuunottamatta hedelmöityshoidoista: Niiden saavutettavuusongelmista; epätasa-arvoisuudesta, kalleudesta ja tukemisesta. Suomessa on aivan taatusti monia tahattomasti lapsettomia, joilla ei nykyisillä pääsykriteereillä ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä hedelmöityshoitojen piiriin ja saada kauan ja hartaasti toivomansa lapsen tai useamman.

En edes ainakaan pahasti kärjistä kun sanon, että tällä hetkellä julkisen puolen tarjoamat hedelmöityshoidot on rajattu ainoastaan terveiden heteropariskuntien oikeudeksi. Ehkä Husilla on nyt tulossa tähän muutos, mutta ainakaan minun kuulemani tiedon mukaan missään muualla ei olla vielä herätty. Yksinelävät naiset sekä naisparit joutuvat poikkeuksetta (tai ainakin ovat tähän saakka joutuneet) ottamaan kukkaronsa ja marssimaan sisään yksityisten hedelmöityshoitoklinikoiden ovista, maksamaan aivan kaiken itse saamatta edes kelakorvauksia. Peli on julma: Jos useiden tuhansien hoitoihin ei ole taloudellista mahdollisuutta, olet ilman lasta ja se siitä. Kukaan ei tule vastaan eikä tue kyseisessä tilanteessa millään tapaa.

Valitettavasti sama koskee usein myös eri vammaryhmiin kuuluvia ihmisiä. Jotkut ovat toki julkiseltakin saaneet hoitoja vammastaan huolimatta, mutta olen kuullut monta tarinaa joissa täysin vanhemmaksi kelvolliset ihmiset on käännytetty ovelta puhtaasti ennakkoluuloihin perustuvista syistä. Näin toimii meidän yhdenvertainen hyvinvointi- ja sivistysvaltiomme.

Myös näihin vääryyttä huutaviin epäkohtiin on puututtava samanlaisella vimmalla ja yhtä suurella sydämellä kuin vapaaehtoisesti lapsettomien lisääntymispuuhiin houkuttelemiseenkin ollaan tarttumassa. Nyt syntyvyyden laskua käsittelevät keskustelut ainakin minusta tuntuvat siltä, että ikäänkuin oletetaan että kaikille lapsettomille se lastensaanti on ihan helppo nakki, yksinkertainen juttu joka hoituu vain peittoa heilauttaen ja kaikki on kiinni pelkästään omasta halusta ja asenteesta lapsiperhe-elämää ja sen tuomia muutoksia kohtaan. Ja sitten kun tehdään se maamme väkiluvun kasvun kannalta suuri ja tärkeä teko, siitä palkitaan vaikkapa lapsilisän korotuksella tai vauvatonnilla. En kyseenalaista sitä, etteikö niistäkin keinoista olisi apua. Mutta myös ihmisten eriarvoisen kohtelun ja kaikenlaisen syrjinnän on ehdottomasti loputtava. Sellaista ei koskaan tule hyväksyä eikä nykyisenlainen meininki saa jatkua. Sen kieltää jo perustuslakikin, mutta tätä ei ainakaan tällä hetkellä tunnuta muistavan edes korkeimmissa päätäntätahoissa päätellen siitä kuinka rempallaan asian annetaan roikkua.

Miksei kalliisiin hedelmöityshoitoihin tarjota rahallista tukea sitä tarvitseville? Se, että joku joutuu hylkäämään lapsihaaveensa kokonaan taloudellisista syistä ei edistä syntyvyyttä. Eteneminen on hidasta ja joskus jopa mahdotonta myös tilanteissa, joissa hoitojen aikana joutuu stressaamaan sitä, riittävätkö rahat enää seuraavaan hoitoon jos meneillään oleva epäonnistuu, vai tuleeko hoitoihin pitkä tauko vain rahan vuoksi. Sellainen tekee jo valmiiksi rankoista hedelmöityshoidoista entistä raskaamman tien. Näin asiat eivät saa olla. Toiset ovat sitä mieltä, että kun hoitoihin lähdetään yksityiselle ei rahan menosta saisi valittaa, onhan rahaseikka ollut tiedossa jo lähtiessä. Mutta kyllä siitä mielestäni saa, ja varsinkin sitten kun on kuluttanut kaikki säästöt ja aiemmista hoidoista on jäänyt käteen vain pettymys ja pankkilaina. Ja saa vatvoa jo aiemminkin joskaan se ei tietenkään mitään auta ja imee vain energiaa entisestään rankkojen hoitojen lisäksi. Toki sitä hoitoihin lähtee ja maksaa kun mitään muuta vaihtoehtoa saada lasta ei yksinkertaisesti ole - jos vaan yhtään ylimääräistä löytyy touhuun laitettavaksi. Aina voi olla ilman, muttei se ole vaihtoehto - sitten sitä purnaamista vasta piisaa :)

Aina sillointällöin kuulen jonkun vetoavan siihen, ettei julkisin, yhdessä maksetuin verovaroin tulisi tukea muiden kuin lääketieteellisistä syistä lapsettomien hoitoja. Pyytäisin kuitenkin muistamaan, että myös sinkkujen sekä naisparien joukossa on naisia, joilla on lääketieteelisiä / biologisia syitä, joiden vuoksi raskaus ei voisi alkaa luomusti vaikka keinot olisivat kotiyrittämiseen olemassa = oma luovuttaja johon ei siihenkään kaikilla ole syystä tai toisesta mahdollisuutta. Toiseksi verovaroin hoidetaan myös selittämättömästi lapsettomia pareja, joista kummastakaan ei löydy mitään poikkeavaa, selittävää syytä miksi homma ei onnistu kotona. Onko se väärin kun ei ole todettua lääketieteellistä syytä? Aivan yhtälailla yksin tai toisen naisen kanssa elävällä naisella on selkeä tarve saada apu lapsitoiveensa saavuttamiseksi.

Kukaan meistä ei valitse itse seksuaalista suuntautumistaan. Kukaan meistä ei myöskään tee valintaa siitä, milloin kumppani löytyy ja tuleeko sellainen vastaan juuri hedelmällisen ajan rajoissa, kukaan meistä ei päätä milloin rakastuu ja keneen eikä sitä voi tehdä väkisin. On olemassa myös niitä, jotka eivät koskaan rakastu eivätkä halua puolisoa ja jokaisella on siihen omat syynsä.

Silti jokaisella on näistä seikoista riippumatta oikeus perheen perustamiseen ja siihen tarvittavaan apuun. Osan lapsettomuus johtuu lääketieteellisistä syistä, osan seksuaalisesta suuntautumisesta - kenellekään ei liene epäselvää ettei naisparin lisääntyminen kahdenkesken suju, osa taas syystä tai toisesta elää yksin. Yhteistä näille kaikille ihmisryhmille on, että jokainen tarvitsee lisääntymiseensä apua tavalla tai toisella. Eikä sitä tule evätä keneltäkään mistään sellaisesta syystä, joka ei uhkaa lapsen turvallista kasvu- ja kehitysympäristöä. Kenenkään suuntautuminen, parisuhdestatus ja vanhempien lukumäärä tai sukupuoli, moni vammaryhmä tai muu itsestä riippumaton poikkeavuus ei sitä ole. Hedelmöityshoidot ovat monille se yksi ja ainoa tapa saada lapsi, ja se mahdollisuus täytyy olla jokaisen ulottuvilla.

Kiitos että sain avautua. Teki kyllä ihan hiton hyvää mielelle :) Muistathan että löydät mut myös
Youtubesta!