Älä puhu mulle vauvakuumeesta

Tämä aihe on pyörinyt usein ajatuksissani ja tekstinäkin täällä luonnoksissa jo ties kuinka kauan, joten olkoon tänään sen julkaisupäivä jotta pääsen keskittymään uusiin jutunjuuriin. Näitä syvällisempiä pohdintojani sisältäviä luonnoksia löytyy - aloitettuja tekstejä jokunen, joiden loppuun saattamiseen täytyy kuitenkin olla aina tietynlainen tunnetila, ja kun se joskus kesken kirjoittamisen yht'äkkiä katkeaa tai muuttuu uuteen suuntaan jää teksti kesken odottamaan suotuisampia tuulia valmistuakseen.

"Sulla taitaa olla nyt kova vauvakuume". "Sellaista se on, kun se vauvakuume iskee. Niin se oli minullakin silloin joskus just ihan vähän ennen kuin meidän Pentti-Elisa ilmoitti tulostaan".

Onnekseni nykyään harvoin - mutta kuitenkin - kuulen jonkun heittävän edellä mainittuja kommentteja vauvakuumeesta. Vielä joitakin vuosia sitten se ei juuri haitannut. Olisin ajatellut että antaa mennä vaan, sitähän se on. Vauvakuumetta ja kovaa, niin kokonaisvaltaista että siihen pakahtuu. Muistan poteneeni sellaista vuosia sitten, siis todella pitkä aika taaksepäin ja tiedän mitä sellainen omalla kohdallani tarkoittaa. Nykyään tuo kyseinen sana saa niskakarvani pystyyn ja ärsytysväreet kulkemaan pitkin selkää. Haluaisin niissä tilanteissa vain huutaa, että älä puhu mulle vauvakuumeesta, tämä kaikki on niin helvetin paljon vakavampaa.

Vauvakuume. Ei aina helppoa, mutta sen kanssa selviää ilman itsensä kanssa taistelua ja pakottamista. Se on pakahduttava tunne siitä, kuinka syli huutaa omaa pienokaista jota hoivata, rakastaa ja josta huolehtia kaikin tavoin. Vauvankaipuusta, jolloin usein tulee tunne että nyt haluaisi yrittää perheenlisäystä. Silloin miettii millaista olisi jos bussissa viereen parkkeeratuissa vaunuissa jokelteleva vauva olisikin oma, muiden vauvoja nähdessä on helppo ajatella että onpa suloinen pikkuinen. Vauvakuume saa huomion kiinnittymään jokaiseen vastaantulevaan vauvaan: Ihailemaan, ehkä mahdollisuuksien mukaan ottamaan kontaktia vauvaan ja tuntemaan sisällään positiivista kihelmöintiä: Ihana vauva. Haikeuttakin siinä on, muttei mitään sellaista joka vie jalat alta ja lamaannuttaa. Tällainen kokemus itselläni on vauvakuumeesta. Jokaisella tietenkin omanlaisensa, ja joku toinen saattaa mieltää sanan merkityksen aivan eri tavalla kuin minä.

Mutta kun kuumetauti syystä tai toisesta muuttaa muotoaan krooniseksi suruksi, tauottomaksi sisällä jomottavaksi kivuksi jonka voimakkuudelle ei löydy sanoja ja jokainen vastaantuleva vauva ja raskausvatsa nostavat vaikeita tunteita pintaan, ei sitä hyvälläkään tahdolla voi kutsua enää ihan vain vauvakuumeeksi. Minä en ainakaan voi. Se on pieni, todellisuudesta kaukana ja hailakanhaaleana pysyttelevä kömpelö yritys kuvaamaan edes murto-osaa siitä, millaiseksi elämä voi muuttua kun vauvakuumeesta otetaan haparoivia askelia toinen toisensa perään syvemmälle ja syvemmälle tämän kaipuun syliin.

Silti minä kuuntelen ja olen hiljaa. Myötäilen vauvakuumekommentteja varsinkin silloin kun tiedän vastapuolen olevan täysin tietämätön tilanteestani. Jos olen varma että toinen on kartalla siitä missä mennään ja sohaisee, ovat sytytyslankani omaa lapsettomuuttani käsiteltäessä niinä hetkinä kovin lyhyet kun koen, että joku ei tajua asian vakavuutta tai muutoin heittää ilmoille minkä tahansa poikkipuolisen lauseen. Asiasta on tullut niin valtavan herkkä, että takerrun jokaiseen sananparteen mitä joku ihan vaikka vain sivulauseessa tuumaa ja jään analysoimaan sitä. Niin kuin se vauvakuume. Varmastikin se on ihan hyväntahtoinen ilmaus, mutta mulle niin väärä.

Kunpa tämä kaikki olisikin vain sitä pelkkää vauvakuumetta jollaisena sen koen. Kunpa haikeus ja kaipuu pysyisivät siedettävinä. Tällä hetkellä tekisin oikeasti mitä tahansa päästäkseni siihen tilaan takaisin. Silti tiedän ettei siihen ole enää paluuta. Ei näillä korteilla jotka nyt ovat käsissäni. Niillä ei tehdä taikatemppuja. Ne vain ovat siinä ja minä rimpuilen mukana päivä kerrallaan.

On niin vaikeaa kuvailla reittiä, jollaiseksi tämä polku lopulta on muotoutunut. Sitä on vaikea kuvailla niin, että joku joka ei ole vastaavanlaista matkaa tarponut saisi siitä kaikesta edes jonkinlaisen käsityksen.

Lapsettomuushoidot ja niistä seuraavat pettymykset ovat pahimmillaan kuin venäläistä rulettia, johon osuman saadessaan ei kuitenkaan kuole. Silloin jää kitumaan lattialle, silloin sattuu kuin joku repisi raajoja irti yksi kerrallaan tai sahaisi sydämestä palasia. Lohduttavat sanat, tieto siitä ettei tämä ollut vielä tässä, ymmärrys uuden mahdollisuuden olemassaolosta... Mikään ei auta. Kukaan ei voi tehdä mitään, ei yhtään mitään vaikka kuinka yrittäisi ja tahtoisi auttaa. Vain tikku vieressä ihan käden ulottuvilla, yksi viiva siihen piirtyneenä ja jälleen yksi särkynyt unelma tuhansina pirstaleina ovat sillä hetkellä koko maailma. Ja se hetki kestää. Silloin ajattelee kivun olevan jotain niin suurta, ettei se mitenkään voi siitä enää kasvaa. Mutta seuraava kerta lyö aina lujemmin. Kun joku tulee vaunujen tai raskausvatsan kanssa liian lähelle ja yrittää saada luotua jonkinlaisen yhteyden, ovat ainoat vaihtoehdot joko romahda tai pakene ja romahda vasta sitten.

Ei. Tällainen ei mielestäni kuulu enää kategoriaan vauvakuume. Se on äärimmäisen lievä ilmaus tälle kaikelle, toki sitäkin voi halutessaan käyttää jos sana jollekulle toiselle sopii kuvailemaan tilannetta parhaiten. Omaan korvaani se tämän kokoluokan elämäntilanteessa vain kalskahtaa ikävästi. Omalla kohdallani koen, ettei tarpeeksi pitkäksi venytettyä tahattoman lapsettomuuden tuskaa voi mitenkään kuitata pelkällä vauvakuumeella. Sitä, mikä nimitys tälle olisi parempi jään vielä miettimään. Ehkä se vain on se tahattoman lapsettomuuden tuska. Tai kyseisen elämäntilanteen aiheuttama kriisi...

*******

Löydät mut myös Youtubesta, käy tilaamassa kanavani
Tästä

Storytime - Näin kypsyi mun päätös hedelmöityshoitojen aloittamisesta sinkkuna | Video

Olen puhunut Youtubessa avoimesti lapsettomuudestani sekä hedelmöityshoidoista joita olen jo läpikäynyt. Aion puhua niistä siellä myös jatkossa - onhan kanavani lifestylevlogi ja lapsettomuus on sen yksi pääaiheista. Kertasin uusimmalla videolla sitä, kuinka aikoinaan päädyin ratkaisuun perheen perustamisesta itsekseni ja aloittamaan hoidot yksin. Siitä on jo sen verran kauan, etten muista tarkalleen olenko koskaan availlut blogissa kirjoittaen päätökseni taustoja tarkemmin, joskin varmasti jotain palasia olen täälläkin niistä kertonut. Nyt tein videon, jossa valaisen asiaa tarkemmin, jotta seuraajat- niin vanhat kuin uudet tulevatkin saavat käsitystä siitä miten kaikki alkoi. Joten tästä siis katsomaan :)


Olisi toki myös mahtava juttu, jos kävisit
Tilaamassa kanavan!
Ihanaa alkanutta syksyä kaikille teille! Se on ehdottomasti yksi mun lempivuodenajoista, odotan jo ilman kirpeyttä ja pörröisiä villasukkia ja kaulahuiveja :)