keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Se kauan pelätty aukiolotutkimus

Eilen päättyi se neljän viikon piina, kun odotin kauhun sekaisin tuntein aukiolotutkimuksen onnistumista ja tuloksia. Aamulla herätessäni olin kumman rauhallinen. Kaikki tuntui niin tavalliselta: Suihku, meikkiä naamaan ja ulos ovesta, ihan kuin olisin lähtenyt vain vaikka koululle. Aamiaista en kuitenkaan saanut syödyksi. Mutta kun alettiin lähestyä klinikkaa, kauhu nousi ja nousi ihan äärettömiin lukemiin.

Hetken odoteltuani lääkäri otti minut sisään. Siinä vaiheessa olin jo täysin paniikin vallassa. Olin hamstrannut mieleni pullolleen netistä lukemiani kauhutarinoita, ja jostain syystä mikään kohdalleni osunut luettu positiivinen kokemus tutkimuksesta ei pysynyt mielessä - ne pahimmat valtasivat kaikki ajatukseni. Tärisin siinä pöydällä niin, etten pystynyt lainkaan rentoutumaan. Lääkäri kysyi, miksi jännitän niin paljon ja sanoi, ettei tästä tule mitään jos en pysty rentoutumaan. Eipä se paljoa lohduttanut, mutta yritin parhaani. Koko homma saatiin hoidetuksi kuitenkin sen suuremmitta ongelmitta ja molemmilla puolilla munatorvet olivat hyvin auki ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Ja se kipu. Otin ennen klinikalle lähtöä särkylääkkeitä: 3 x 400 mg buranaa ja 1 x 1 g panadolin. Tiedä sitten millainen vaikutus niillä lopulta oli, mutta tutkimus ei sattunut juuri lainkaan. Missään vaiheessa en tuntenut mitään järkyttävää jomotusta. Ainoastaan liuoksen liikkuessa munatorvissa tunsin aivan pientä kivun kaltaista nipistelyä, mutta koko homma oli ohi niin nopeasti, etten ehtinyt sitä edes kunnolla ajatella. Jälkeenpäin ajateltuna pelkäsin aivan turhaan. Voisinkin antaa vinkkinä kaikille tutkimukseen meneville, että älkää sitä kovasti pelätkö, siitä kyllä selviää ja se on niin nopeasti ohi, ettei mitään ihmeellistä ehdi sen aikana edes miettiä. Toki nuo kokemukset ovat yksilöllisiä. Särkylääkkeet kannattaa ottaa tuntia ennen toimenpidettä, muuten voi olla aivan rauhallisin mielin. On varmasti normaalia ja luonnollista että jännittää, mutta musta tuntuu, että olin kyllä ihan ylihysteerinen tuossa tilanteessa. Jäi nolottamaan niin se, kuinka pelkäsin kuin pieni lapsi kun jouduin nousemaan pöydälle, juuri ja juuri pääsin siihen tärisevin jaloin kiipeämään. Tällainen ei ehkä ole ihan jokapäiväinen hoitohenkilökunnan ja asiakkaan välinen kohtaaminen. Pitäisihän mun ikäisen ihmisen pystyä kestämään tällainen perusasia vähän vähemmällä määrällä pelkoa. En yhtään ihmettelisi, jos lääkäri olisi mielessään miettinyt, että onpa siinä ihan ylipelokas ihminen, ja että miten kuvittelen selviäväni vaikkapa synnytyksestä, jos tällainen nopea ja yleensä kivuton tutkimuskin saa noin kamalan reaktion aikaan. Olisi pitänyt rauhoitella itseään paremmin ja koittaa olla hieman fiksummin. Tuntuu, että koko pelkohässäkkä meni ihan överiksi ja että jätin itsestäni omituisen kuvan. Mutta minkä sille pelolleen voi? Tärkeintä on, että kaikki näyttää siltä kuin pitääkin hoitoja ajatellen. Jatkossa koitan valmistautua tutkimuksiin eri tavalla. Tiedän ainakin nyt, ettei inseminaatio hyvin todennäköisesti satu enkä aio sitä enää lainkaan pelätä.

Edes jälkikipuja ei ole juurikaan ollut. Lähdin tutkimuksen jälkeen vielä alkuillasta salille, jossa alkoi treenin aikana tuntua aivan pienenpientä tuntemusta molemmin puolin alavatsaa, mutta ei niin että se olisi häirinnyt. Vielä tänäänkin venytellessä tunsin, että jotain siellä vatsan seutuvilla on eilen tapahtunut.

Seuraava askel on siittiöiden tilaaminen. Biologi soittaa pääsiäisen jälkeen, sitten tiedän enemmän. Ensimmäinen yritys voisi tapahtua seuraavaan kiertoon, eli laskujeni mukaan huhtikuun lopussa. Nythän tämä alkaa käydä jännittäväksi tosissaan. Kohta sitä jo vietetään piinapäiviä :) On tätä jo niin odotettu enkä olisi uskonut, että kaikki lopulta käykin näin nopeasti. Jospa se pian tärppäisi, ja pääsisin nauttimaan projektin seuraavasta vaiheesta.

Olen junassa matkalla kohti kotiseutuani. Lähdin Joensuuhun viettämään pääsiäistä perheen luo ja palaan takaisin kotiin Helsinkiin tiistaina. Kiva irtiotto arjesta ja hyvän mittainen loma siis tiedossa. Mikäs onkaan sen ihanampaa, kuin päästä valmiiseen pöytään, saunoa niin paljon kuin tahtoo ja vain olla. Kesälomankaan alkuun ei ole enää kuin parin kuukauden rutistus, se tosin taitaa olla mulle enemmänkin lukuloma kuin varsinaista kesänviettolomailua. Toivon mukaan työjuttujakin olisi sopivasti, ettei pelkkiä koulukirjoja tarvitse availla :) Kyllä aurinko tuntuu paistavan tänne nyt hyvinkin kirkkaana :)

3 kommenttia:

  1. Ensimmäiseen inssiin mennessäni mietin minäkin, tuntuukohan se ikävältä. Mutta kannattaa ajatella niin, että tuntuu miltä tuntuu, niin ennen muuta haluaa sen toimenpiteen tehdä. Itsellä inssi ei lopulta tuntunut miltään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ensimmäiseen inssiin mennessäni mietin minäkin, tuntuukohan se ikävältä. Mutta kannattaa ajatella niin, että tuntuu miltä tuntuu, niin ennen muuta haluaa sen toimenpiteen tehdä. Itsellä inssi ei lopulta tuntunut miltään. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Toki se voi vähän mietityttää, mutta useammasta paikasta olen lukenut, ettei se juuri tunnu miltään. En itse sitä oikeastaan pelkää, ehkä vähän jännitän, mutta siitä selviää kyllä. Ja on totta, että tuntui miltä tahansa, niin sen tahdon tehdä, kyllä sitä on valmis kestämään mitä vain että pääsee siihen toivottuun lopputulokseen :)

    VastaaPoista