maanantai 30. toukokuuta 2016

Päätöksiä

Minulta kysyttiin viime postauksen kommenteissa, olenko missään vaiheessa harkinnut klinikan vaihtamista, koska nyt vauvaprojekti tuntuu vain venyvän ja venyvän, eikä mitään tietoa ole siitä, milloin hoitojani ollaan aloittamassa. Ajattelin pohtia tätä nyt hieman tarkemmin.

Kun ensimmäistä kertaa saavuin klinikalle, oli vuorossa psykologin käynti. Arvatenkin näkövammani vei keskusteluajasta suurimman osan, toki mukana oli myös se pakollinen ja ihan hyödyllinenkin lahjasoluneuvonta, joka täytyy kaikille lahjasoluilla hoitoja saaville antaa. Sen käynnin jälkeen tuntui, että tässä on ehkä 50 ja 50 prosentin mahdollisuus molempiin suuntiin. Ehkä saan hoitoja, ehkä en. Psykologi tuntui olevan kovasti huolissaan siitä, kuinka yksin pärjäisin lapsen kanssa. Vaikka yritin ymmärtää että juuri minunlaiseni äiti(ehdokas?) saattaa olla hänelle aivan uusi juttu, ei epäröinti saanut varsinaisesti mielialaani kovin korkealle. Psykologireissuun millään tavoin viittaamatta, olen ihan yleisesti erittäin herkkä, ehkä vähän liiankin, kaikenlaiselle kyseenalaistamiselle ja epäilyksille perheen perustamiseeni liittyen. Lapsiasia on minulle todella arka paikka, jolla saa kyllä osumaan kipeimmin jos niin tahtoo. Kun sitä itse tietää käyneensä asiat läpi, katsoneensa perheasiaa suoraan silmiin ja olleensa rehellinen itselleen asioita kaikista mahdollisista näkökulmista katsottuna pohtiessaan, ja vaikka kuinka itse tiedän pärjääväni, ei koskaan tunnu hyvältä, kun joku toinen esittää omia arvioitaan asiaan liittyen tai väittää itse tietävänsä paremmin, saati että olettaa minun yliarvioineen itseni. Lähipiiristänikin löytyy ihmisiä, joiden kanssa aiheesta on mahdotonta puhua ilman, että siitä syntyy erimielisyyksiä, ja se on vain jätettävä sikseen heti alkuunsa. Psykologikäyntiin vielä palatakseni, vaikka jäin klinikalta lähtiessäni miettimään, ettei hoitoja välttämättä tule ja aloin jo henkisesti valmistautumaan siihenkin vaihtoehtoon, en kokenut kuitenkaan tulleeni täysin torjutuksi, eikä käynti ollut edes paha siihen verrattuna, millaisia kommentteja olen joskus muualta saanut. Uskoin, että toivoa on.

Meni muutama päivä, ja sain soiton psykologilta, että lääkäri oli ollut sitä mieltä, että ensikäynnille voi tulla. Olin tietenkin syvästi helpottunut, että asia etenee eikä minun tarvinnut pettyä. Ensikäynnistä lääkärin luona jäi erittäin hyvä mieli ja uskoin, että asiat etenevät. Hän suhtautui kaikkeen täysin normaalisti eikä ollut ollenkaan epäluuloinen. Hän toki kyseli paljon asioita, mutta se on täysin ymmärrettävää ja luonnollista, enkä missään vaiheessa tuntenut oloani millään tavalla epämukavaksi. Käynnin jälkeen alkoi sitten selvitysten teko.

Perinnöllisyysneuvonta. Ymmärsin, että se on käytävä läpi, että se kuuluu asiaan ja nyt odotellaan. Sain ajan yllättävän nopeasti Hyksin perinnöllisyyspuolelle, jonka jälkeen olikin sitten melko pian jo aukiolotutkimuksen vuoro klinikalla, joka sovittiin oman kiertoni mukaan kuten kuuluukin. Tutkimuksen jälkeen olin helpottunut, että nyt alkaa tapahtua. Minulle luvattiin siittiöiden tilaaminen pääsiäisen jälkeen. Edelleen kaikki tuntui sujuvan kuten olin toivonut ja odottanutkin.

Mutta sitten tuli pääsiäinen, joka oli ja meni. Tarkkoja päivämääriä en muista, mutta vapun tienoilla lääkäri soitti, että vielä yksi selvitys tarvitaan. Siinä vaiheessa alkoi jo epätoivo puskea tielle, mutta ajattelin että olkoon, hoidetaan pois alta. Sain hieman aiemmin täälläkin mainitsemani lapun vammaispalvelulta ennätysnopeasti, en olisi osannut kuvitella että se tulisi niin pian. Siitä on nyt tasan kolme viikkoa aikaa, kun postitin sen klinikalle. Täytyi ihan tarkistaa, koska muistelin postituksesta jo kuluneen neljä viikkoa. Kolme olikin oikea lukema.

Kun mietin, en osaa sanoa onko kirjeeni saapumisesta kulunut jo tarpeeksi aikaa, että klinikalta olisi pitänyt ottaa yhteyttä. Reilu kaksi viikkoa. Eikö siinä ajassa jo jotain pitäisi tapahtua? Vai olenko liian kärsimätön ja hätäinen? Minulle luvattiin, että kunhan tämä selvitys on tehty, sitten tilataan siittiöt ja tehdään inseminaatio. Mutta sehän piti tehdä jo pääsiäisen jälkeen. Silloin luvattiin, että biologi soittaa, mutta tilalle tulikin uusi selvitys. Olin jo odottanut sitä niin paljon, että takapakki tuntui jo melko suurelta. Olisin toivonut, että nämä kaikki selvitykset oltaisi pyydetty laittamaan vireille samanaikaisesti. Perinnöllisyysneuvontaa odotellessani olisin voinut hoidella myös tämän muun työn niin, että aukiolotutkimuksen tullessa kaikki olisi ollut selvää. Nyt, kun asiat on hoidettu peräkkäin, aikaa on kulunut mielestäni jo liikaa.

Klinikan vaihtaminen ei ole ollut ajankohtaista, eikä se ole käynyt aiemmin edes mielessä, mutta viime yönä valvoessani ja näitä asioita miettiessäni tein pientä suunnitelmaa siitä, kuinka asiassa olisi hyvä nyt edetä. Mun tapauksessani klinikan vaihto ei ole niin helppoa kuin mitä se normaalisti on. Eri klinikoilla on erilaiset toimintatavat ja käytännöt, ehkä jopa erilaiset asenteet vammaisia hedelmöityshoidettavia asiakkaita kohtaan. Jos päätyisin vaihtoon, voisi eteen tulla ihan mitä tahansa. Voisin saada ehkä käännytyksen ovelta, että ei me sua hoideta, ja se olisi asia, joka pitäisi taas käsitellä ja surra pois erikseen. Toiseksi en tiedä, millaisia selvityksiä minulta vaadittaisi vielä lisää, ja kuinka pitkälle hoitojen saaminen vielä venyisikään. En koskaan voi tietää, mitä on vastassa, toisaalta "riskejä" on pakko joskus uskaltaa vain ottaa. Täytyy myös ajatella, että ehkä jossakin toisaalla asiat sujuisivat joutuisammin.

Nyt kaikki on jotenkin niin tuttua ja tavallaan turvallista. Sopimukset on allekirjoitettu ja hoitojen on määrä alkaa... joskus. Kannattaako sellaisesta tilanteesta irrottautua johonkin, mikä voisi olla epävarmempaa? Kuinka kauan mun tulisi jaksaa odottaa, mikä aika on vain yksinkertaisesti kestettävä, ja milloin saan alkaa tuskastua?

Olen päättänyt pitää vielä kiinni tästä mahdollisuudesta, mutta olen myös avannut ovia auki muille vaihtoehdoille. Odotan vielä hetken aikaa. Uusi kierto alkaa noin parin viikon kuluttua. Jos klinikalta ei ole mitään kuulunut, soitan sinne itse viimeistään silloin ja kysyn, kuinka tässä toimitaan. Jos käy niin, etten saa seuraavaan kiertoon yritystä, olen yhteydessä toisaalle. Tiedän, että Tampereella on yksityinen lapsettomuusklinikka, jossa vastaavanlaisessa tilanteessa oleva nainen on ollut hoidoissa ja saanutkin sitä kautta kaksi lasta. Otan yhteyttä klinikalle ja kysyn, voisivatko he auttaa ja mitä selvityksiä he vaativat. Katson sitten, kumpi klinikka hoitaa homman loppuun asti nopeammin. Oloni tuntuu nyt kuitenkin sen verran epävarmalta, että on pakko laittaa asiaa vireille myös muualle, jos tämä kohta alkava uusi kiertokin menee hukkaan. Viime lokakuussa tämä matka alkoi, enkä halua sen kestävän niin pitkälle tämän vuoden puolella. Asioihin on tultava muutos tavalla tai toisella.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni sinun ei kannata odottaa klinikan soittoa yhtään kauempaa vaan soita sinne heti. Heillä on ollut aikaa vastaanottaa ja käsitellä viimeisin lähettämäsi selvitys. Soittamalla asiat selviää.
    Turhaudut liikaa odotellessasi, kannattaa muistaa että kyseessä on yksityinen hoitolaitos jolla ei ole minkäänlaista hoitovelvoitetta, vaan kaikki on myytyä palvelua. Jos asiakas lopettaa yhteydenpidon, ei kukaan perään soittele.
    Toista on julkisella puolella, etenkin kun on kyse hoitovelvoitetteesta, eli että julkisen puolen tulee tarjota jokin hoito, tällöin asiakkaalla on suuremmat odotukset sovituista kiinni pitämiseen, kun hoito "kuuluu hänelle" julkisen puolen kustantamana.

    VastaaPoista
  2. Minäkin kyllä soittaisin jo sinne. Pääsiäisestä on jo kuitenkin paljon aikaa. Olet maksava asiakas. Tuskin pitävät mitään kiirettä, jos tuntuu että mikään kiire ei ole.

    VastaaPoista