keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Ei tule juhannusvauvaa

Uusi kierto alkoi tänään aikaisin aamulla dpo12. Voin heittää hyvästit haaveille toisen yrityksen onnistumisesta. Kun ei niin ei. Juuri kuluneen kierron pituudeksi tuli 29 päivää. Olen varma, että kropassani on jotain vialla, on niin vahva olo siitä. Kierto heittelee miten sattuu ja alan epäillä, etten ole ihan kunnossa. Ettei kaikki kohdun seutuvilla olekaan kuten pitäisi. Luteaalivaihekin oli eri. Viime kierrossa 14, nyt sen 12 päivää.

Piinapäivät olivat lähes oireettomat, alkupäivien väsymystä lukuunottamatta, mikä sekin johtui mitä luultavimmin Pregnylistä tai sitten kuvittelin koko jutun. Raskaustestit säästyivät kaappiin odottelemaan jotain. En tiedä vielä mitä. Vanhaksi menoa, jos ne joskus vanhenevat?

En edes jaksa kuvailla kuinka surullinen olen. Ehkä en saisi, koska takanahan on vasta kaksi yritystä eikä se vielä tarkoita mitään vakavaa. Mutta minä olen. Olen siksi, koska en tiedä kuinka kauan pystyn jatkamaan hoitoja. Pelkkä ajatuskin ilman toivottua lopputulosta jäämisestä lamaannuttaa. Sellaista tunnetta en osaa kuvata. Se vain on ja pysyy jos ajattelen.

Ja missä on kohtuus? Olisin niin toivonut, että kun odotin hoitoihin pääsyä lähes vuoden verran eläen epätietoisuudessa kuukaudesta toiseen toivoen, että josko seuraava olisi se yrityskuukausi, olisivat asiat vihdoin edenneet raskauteen ja vauvaan asti hieman ripeämmin. Mutta mitään ei tapahtunut. Alkoi uusi odotus. Onko tämä nyt pettymystä pettymyksen perään joka kuukausi, ja lopulta vain pelkkää tyhjää ilman minkäänlaista mahdollisuutta? Kaikille ei suoda helppoa tietä, mutta kuka määrittelee helpon ja vaikean? Onko sille olemassa tietyt raamit, joiden mukaan voisi itsensä luokitella jompaan kumpaan? Koen, että vaikken ole ollut itse hoidoissa vielä kovinkaan kauaa, kuuluu tähän polkuuni myös se 10 kuukauden kestänyt selvittelyprosessi, jonka kestosta mulla ei heti leikkiin ryhdyttyäni ollut minkäänlaista tietoa. Väliin sekin oli rankkaa, kun en aina tiennyt mitä seuraavaksi ja milloin. Pahinta on, kun ei oikeasti tiedä kuinka tässä käy. Raskas totuuskin olisi parempi kuin jatkuva epätietoisuus. Valitettavasti kellään ei ole vastauksia valmiina, vain aika näyttää ja kaikki on korkeammissa käsissä. Kukaan ei voinut mitään tällekään epäonnistumiselle. Ei mitään.

En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. En tiedä koska kirjoitan seuraavan kerran ja mitä. Klinikalle täytyy ainakin ilmoittaa lopputulos, mutten tee sitä tänään. Hoidan asian sitten joskus, kunhan saan kootuksi itseni edes vähän paremmin. Nyt en siihen pysty eikä kai tarvitsekaan. Se ei ole kiireellisin asia maailmassa.

Uskon, että tästä tulee vielä pitkä, kivinen ja mutkikas tie, teinpä miten päin tahansa. Vaistoni on vahva, ettei minusta ole tulossa äitiä. Ei vielä pitkään aikaan. Enkä kestä sen tunteen läsnäoloa. Vaistot hyvin harvoin pettävät. Ehkä se on ainoa joka tietää lopulta totuuden tästä kaikesta ja kertoo sen nyt minulle.

Ja minä en mitään niin halunnut kuin olla äiti...

8 kommenttia:

  1. Voimia! Mä niin tiedän noi ajatukset. Kun ei ole valmiita vastauksia, ei toivoa, pelkkä epävarmuus ja oma vaisto. Kun mä aloitin oman projektini, kuvittelin että kaikki sujuu ihan normaalisti. Yhtäkkiä kaikki alkoi menemään mönkään ja loppua ei näy. Ainakaan onnellista sellaista. Olen alkanut jo valmistautumaan siihen, ettei lasta tule, mutta se tuntuu kauhealta.
    Koitetaan jaksaa vielä. Jotenkin voisi kuvitella, että onni potkaisisi jos tarpeeksi kauan jaksaa yrittää. Halauksia!

    VastaaPoista
  2. Ei varmaan auta tulla sanomaan, että cheer up... Minullakin luteaalivaihe oli 12-14 vrk ja testasin oviksia puolisen vuotta ennen inssiä. Eka inssissä oli luget tukena, toka ja kolmas inssi ilman mitään hormoneja, täysin luonnon kiertoon. Kolmas inssi tärppäsi ja se on kaikilla mittapuilla suht' nopea tärppi.
    Leuka pystyyn ja kohti uutta yritystä, pitkä on vielä yritysten tie ennen kuin kannattaa todella huolestua ja alkaa maalaamaan liian isoa lapsettomuuden haamua asian ylle.
    Tottakai, jokaisen kokemus on yksilöllinen, mutta kyllä minullakin oli 4kk omaan terveyteeni liittyviä tutkimuksia läpikäytävänä ennen kuin klinikka suostui edes hoitamaan. Pidin 3kk taukoa tutkimusten jälkeen ennen ekaa inssiä, ja uudella tarmolla ja positiivisella asenteella sitten kolme yrityskiertoa putkeen. Neljäs kierto oli jo suunniteltu valmiiksi lääkärin kanssa, että pistetään kaikki hormonit peliin ja viides yritys olisi ollut ivf. Niin pitkälle ei tarvinnut mennä kun onnistuikin ihan luomuna, mitään vikaa kun minussa ei ollut missään vaiheessa todettu.
    Niin monen asian pitää mennä nappiin, on niin monta muuttujaa. Täydellisen ajoituksen jälkeen voi vain toivoa että puhjennut munarakkula on sisältänyt toimivan munasolun, että elinkelpoinen siittiö löytää sen luo, että solut alkavat jakaantumaan normaalisti, onnistuvat kiinnittymään kohdun seinämään ja pysymään siellä, että jakaantuminen jatkuu normaalisti, istukka kehittyy, keho ei hylji alkiota, alkiolle ei tule kehityshäiriöitä jne jne jne ja vielä että lapsi selviää elossa synnytykseen asti. Siitä se huolen täyttämä loppuelämän kestävä matka vasta alkaakin.

    Tsemppiä seuraavaan yritykseen ja tuuria matkaan!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Harmi :( Ei kannata kuitenkaan vielä heittää kirvestä kaivoon. Pregnyl voi vaikuttaa myös luteaalivaiheen pituuteen. Itselläni alkoi Pregnyl-kierroissa (joissa ei ollut lugeja) niin vuoto aina 11-12 päivää inseminaatiosta (eli silloin 12-13 ns. ovulaatiosta eli pistosta). Pääasia on, että luteaalivaihe on yli 10 päivää. Se riittää. Näin minulle kerrottiin.

    Pahintahan on se epätietoisuus, kyllähän sitä odottaisi pitkään ja maksaisi paljon rahaa jos joku vaan voisi taata, että kyllä se onnistuu. Mutta kun sitä kristallipalloa ei ole kenelläkään :(

    Se on yksilöllistä mikä on helppoa ja vaikeaa. Me selvisimmi mielestämme helpolla. Ensimmäisestä klinikkakäynnistä olimme jo 2 vuoden päästä raskaana. 4 inseminaatiota ja 2 ivf-hoitoa. Itselläni ekat kaksi inseminaatiota eivät olleet vielä raskaita pettymyksiä. Lähinnä sellaisia "yleensä kokeillaan 4 kertaa, ei vielä hätää" kiertoja. Mutta neljännen jälkeen olin isosti pettynyt ja siitä ne pettymykset vasta raskaammiksi muuttuivatkin. Mutta kaikki ne pettymykset menettivät merkityksensä kun onnistui. Täytyy sinunkin jaksaa uskoa.

    VastaaPoista
  5. Olen tosi pahoillani sun puolesta. Tsemppiä ja voimia kuitenkin tulevaan ja uskoa ja luottoa siihen, että vielä sullakin onnistuu!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä!älä luovuta!

    VastaaPoista