lauantai 15. lokakuuta 2016

Kohti uusia... Mitä?

Seikkailuja? Haasteita? Pettymyksiä? Sen aika saa näyttää.

En taas voi muuta kuin kiittää teitä kaikkia kommenteistanne ja myötäelämisestä toisen epäonnistumiseni tuoman suruntunteen keskellä. Niistä olen iloinen ja kiitollinen, kommenteistanne tulen hyvälle mielelle ja saan voimaa askeltaa eteenpäin :)

Nyt en tosiaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen vakavasti harkinnut yhden taukokuukauden pitämistä. Ensisijaisesti siitä syystä, että saisin säästetyksi hieman rahaa uutta yritystä varten, sillä nyt tarvitsee ostaa jo uusi siittiöolki myös. Enkä tiedä, ehtisikö siittiöt edes tähän kiertoon, riippuu milloin klinikalle niitä tilataan lisää tai onko luovuttajani olkia jo valmiina pakkasessa. Toisaalta mulle voisi ehkä tehdä hyvää hengähtää ja yrittää rauhoittaa kroppaa ylimääräisestä stressistä asiaan liittyen. Ja ihan vaikka vain syödä terveellisesti ja liikkua enemmän, vapauttaa hyvää mieltä tuottavia endorfiineja ja sitä kautta saada mieltä rennommaksi. Mitään en ole vielä päättänyt, mutta on hyvin todennäköistä että seuraava hoito siirtyy marraskuulle. Yksi kuukausi sinne tänne ei ole maailmanloppu. Viikonlopun yli on aikaa miettiä, ensi viikolla täytyy soitella klinikalle ja kertoa omista suunnitelmistaan sekä toiveistaan.

Hain Life-myymälästä tänään purkin Gelee Royale-kapseleita ja aloitin niiden syömisen nyt kp3. Ehkä ne olisi kuulunut aloittaa ensimmäisestä kiertopäivästä, mutta ehkei parin päivän myöhästymisellä suurta vaikutusta ole. Jos nyt noilla pillereillä ylipäätään on minkäänlaista tehoa. Keskustelupalstoilla tuo purkki tuntuu jakavan mielipiteitä aikalailla kahtia, toiset kokevat siitä olleen apua ja toisten mielestä se on ihan höpöhöpöä. Mutta kokeillaan nyt, eihän siinä mitään menetä. Jospa ne hyvinkin auttaisivat raskautta alulle, kunhan seuraava inseminaatioaika koittaa. Foolihapot unohdin, ne haen vielä huomenna. Ja jos nyt on jotain muuta josta saattaisi olla hyötyä, otan mielelläni tietoa vastaan.

Ensi viikko on koulun puolesta syyslomaa, toki hommia riittäisi muuten vaikka ja kuinka varsinkin verkkokurssien parissa. En ole saanut loppuviikosta oikein mitään aikaiseksi, joten ainakin niiden osalta asioita lykkääntyi syyslomapäiville. Eilen oltiin Helsingin keskustassa sijaitsevassa kissakahvilassa pitkästä aikaa nautiskelemassa herkuista ja kissoista. Voin kyllä suositella paikkaa kaikille vaikka vähän kauempaakin tuleville kissanystäville. Kahvila on oikein kodikas, ihana ja viihtyisä, vaikkakin useinmiten melkein täynnä. Ainakin niillä kerroilla kun siellä itse olen käynyt, ei pöytätilaa tyhjänä juurikaan ole ollut.





Herkkuja sekä erikoiskahveja löytyy monenmoisia. Mä en juurikaan kahvia juo, vain todella harvoin ja silloinkin vain yhden kupillisen kerrallaan. Joten valitsin kaakaon ja tämä oli elämäni ensimmäinen kaakao kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Se tuntuu olevan monille muille yleinen herkku varsinkin juuri kylminä syys- ja talvi-iltoina, mutta en tiedä miten olen onnistunut 25 vuotta välttymään siltä. Nyt alan nauttia siitä useammin :)

Ja noista kissoista vielä. Mulla on ollut jo useamman vuoden ajan kroonisena norjalainen metsäkissa-kuume (sekä saksanpaimenkoirakuume). Tahtoisin kolmannen kissan ja jos sellaisen otan, se olisi ehdottomasti juuri norjalainen. Ihana, suurikokoinen ja pörröinen. Nyt viime aikoina muhun on iskenyt jokin voimakas kuumepiikki, aivan järjetön enkä tunnu pystyvän sitä mitenkään hillitsemään. Katselin jo varovasti salaa kasvattajien sivuja, mutta nyt olisi oikeasti syytä painaa jarrua pohjaan kun se vielä on mahdollista. Meidän nykyinen koti on niin pieni, ettei tänne mahdu yhtään eläintä lisää. Toiseksi nuo kaksi perheenpäätä, voimakastahtoista kissaherraa eivät taatusti ilahtuisi uudesta lajitoveritulokkaasta. Siinä olisi suuri totutteleminen ja työ, että saisin kaikki kulkemaan sovun tiellä. Nyt on pakko rauhoittua ja lykätä tätä haavetta myöhemmäksi. Kyllähän sen ehtii toteuttaa tuonempanakin :)

4 kommenttia:

  1. Vanhemmillani on kaksi norskia ja ovat kyllä ihania. Toinen on aivan valtava kooltaan. Painaa pitkälti päälle 10 kg. :)

    VastaaPoista
  2. Mä söin Gelee Royalea 1-2tbl aina kierron alusta ovulaatioon asti, loppukuun olin syömättä. Eipä siitä ainakaan haittaa ole. Plasebona ainakin toimi hyvin, kolmannella kierrolla tehtiin inssi ja plussa tuli.

    Voimia kissakuumeiluun! Tiedän tunteen, vaikka kuumetta ei muutamaan vuoteen ole ollutkaan. Hyvä niin, sillä kotona on jo 3 karvajalkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin: Ja hyvää valkoisen kepin päivää! :)

      Poista
  3. Annika: Toi 10 kg on kyllä mahtavan kokoinen, sellaista toivon meillekin sitten joskus :)

    Ruska: Kiitos, en tiennytkään että se päivä oli perjantaina. Olen kyllä siitä kuullut, mutta ajankohta on mennyt ihan täysin ohi :) Ehkäpä käyn seuraavissa kissanäyttelyissä lievittämässä tätä kuumettani, tai sitten se vain kasvaa sellaisen reissun myötä... Toivotaan että sen pian helpottaa edes vähäsen.

    VastaaPoista