torstai 2. helmikuuta 2017

Tuloksetonta

Täällä ei olla raskaana. Nyt mennään dpo 8 ja kroppa viestittää alkavia kuukautisia niin selvästi, etten voi mitenkään enää erehtyä. Alavatsalla on juuri samanlainen tunne kuin aina loppukierrossa. Kohtu on sen tuntuinen, että se alkaa ihan päivän tai parin päästä viimeistään tyhjentämään taas itseään. Mitään raskauteen viittavia oireita ei ole. Tunnen kroppani tavat ja tuntemukset niin hyvin, että tiedän homman olevan kohta ohi.

Luteaalivaihe lyheni taas jälleen. On kummallista, miten kiertoni toimivat näin hormonien kanssa. Ensin Pregnyl lyhensi sitä 12 päivään ja nyt Letrozol ehkä siihen noin 10 päivään. Ehkä näitä lääkkeitä ei pitäisi syödä lainkaan.

Kolme tuloksetonta inseminaatiota on vielä melko vähän, mutta pahalta tuntuu silti. On turha yrittää kirjoittaa tunteitansa sanoiksi tässä vaiheessa. Ehkä käyn niitä nyt itsekseni vain läpi ja katson sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Väkisinkin tässä miettii, miksi en saanut kuulua niihin onnekkaisiin, joilla tärppi käy viimeistään kolmannella hoitokerralla. Asiat vain menevät niin, ja niiden kanssa on elettävä. Yritys jää nyt määrittelemättömän pituiselle tauolle siksi aikaa kunnes saan hoitokassaa kartutetuksi. Nyt on vain koitettava keskittyä johonkin aivan muuhun. Hyviin asioihin elämässä. Olla ajattelematta liikaa. Kyllä se sitten siitä taas joskus...

4 kommenttia:

  1. Jos ajatellaan negatiivisesti, niin varmaankin olet oikeassa. Tunnet oman kroppasi ja sen kaikki vivahteet. Todennäköisesti olet oikeassa, että menkat tekee tuloaan.

    Mutta jospa ajatellaankin positiivisesti: raskausoireet on hyvin samanlaisia kun menkkaoireet. Nyt on vasta noin viikko inssistä, joten on mahdotonta sanoa suuntaan tai toiseen, onko natsannut. Edes testi ei sitä vielä kerro. Kaikki on vielä mahdollista. Ja olihan sulla se pieni vuoto juuri kiinnittymisen aikaan!

    Älä vielä heitä kirvestä kaivoon. Homma on tämän kierron osalta menetetty vasta kun menkat alkaa. Ja siis minä painiskelen ihan samojen fiilisten kanssa, olen varma omasta negasta, mutta koitetaan nyt vielä pitää peukkuja!!

    VastaaPoista
  2. Saatat olla oikeassa, mutta saattaa tilanne olla toisinkin :) Itsellä oli kiinnittymiskivuksi tulkittavaa kipua dpo 5 ja menkkamaista jomottelua sen jälkeen lähes päivittäin aina h.14 asti. Pidetään peukkuja, et vanhat tuntemukset oiski uusia tuntemuksia ;)

    VastaaPoista
  3. Mulla kans sillon tärppikerrassa ei ollu mitään tuntemuksia että voisin edes olla raskaana, fiilikset oli menkkojen puolella, mut ihme oli ja meni.
    Älä vielä luovuta <3

    VastaaPoista
  4. Täällä myös oltiin ihan varmoja negatiivisesta koska tuli niin vahvat menkkafiilikset mutta ei se sitten ollutkaan! Pidä vielä pieni toivo yllä:)

    VastaaPoista