torstai 18. toukokuuta 2017

20 faktaa näkövammaisuudesta

Blogeissa on viime viikkoina näkynyt paljon postauksia "20 faktaa minusta"-otsikolla. Minullakin pyörii luonnoksissa vastaava postaus, jota en ole vielä saanut valmiiksi. Tästä sainkin ajatuksen, että lähden kirjoittamaan parikymmentä yleisintä faktaa näkövammaisuuteen liittyen. Usein kuulee ihmisten pohdiskelevan näkövammaisen henkilön arkea ja elämää, ja se herättää monenlaisia kysymyksiä, joskus myös hämmästelyä. Aina ei kehdata tulla kysymään asioista suoraan minkä ymmärrän - ei se aina ole helppoa varsinkaan jos ei toista tunne. Avaan nyt lyhyesti joitakin sellaisia asioita, joita yleensä kuulee ihmisten pohtivan tai joita minulta on suoraan kysytty. Toivon, että saatte tästä vastauksia teitä ehkä askarruttaviin kysymyksiin tai muuten vain uudenlaista tietoa. Lähtökohtaisesti koen, ettei mikään minulle esitetty kysymys ole nolo tai hölmö tai loukkaava, ja aina on lupa selvittää asia kuin asia, kunhan pysytään asiallisella linjalla. Jotkut jutut tosin ovat minulle niin itsestäänselviä, että niiden esille ottaminen epäröivässä valossa tuntuu joissakin tilanteissa hieman huvittavalta, muttei tietenkään missään pahassa mielessä, että "Etkö nyt tuon vertaa tajua". Olen kyllä joskus hymähdellyt kun minulta on tiedusteltu, pystynkö esimerkiksi käymään itsenäisesti vessassa, syömään tai harrastamaan seksiä koska en juurikaan näe. Ehkä nämäkin asiat saattavat jostakin toisesta vaikuttaa vaikeilta ilman näköä, vaikka ne ovat niitä kaikista luonnollisimpia toimintoja ja tapahtumia ihmisen elämässä, joiden onnistumisen kannalta ei näkökyvyn puuttumisella ole merkitystä. Mutta aina on parempi kysyä suoraan kuin jäädä arvailemaan, siten saa sen oikean tiedon itselleen varmimmin :)

1. Kaikki näkövammaiset eivät ole täysin sokeita, kuten usein luullaan. Näkövammat luokitellaan kolmeen joukkoon: Heikkonäköiset, vaikeasti heikkonäköiset ja sokeat. On hyvin yksilöllistä se, kuka minkäkin verran näkee ja olemassa olevan näkökyvyn määrä riippuu siitä, mikä on näkövamman syy. Syitä voivat olla erilaiset silmäsairaudet tai esimerkiksi onnettomuudessa vammautuminen.
2. Osa näkövammaisista käyttää liikkumisessaan apuna opaskoiraa, osa taas valkoista keppiä ja jotkut molempia. Jotkut heikkonäköiset voivat pärjätä myös ilman apuvälineitä.
3. Suurin osa näkövammaisista liikkuu paikasta toiseen itsenäisesti. Tämä kuitenkin edellyttää, että reitit ovat tuttuja - täysin tuntemattomiin paikkoihin yksin lähteminen on haastavaa. Apua reittien opetteluun saa esimerkiksi juuri tätä tarkoitusta varten työskentelevältä liikkumistaidonohjaajalta, jonka palvelut ovat asuinpaikkakunnan kustantamia ja joita haetaan itse kaupungin vammaispalvelusta - näkövammaisen on usein vaikea katsoa etukäteen uusi reitti netin kartoista ja vielä vaikeampaa lähteä yksin matkaan ja löytää onnistuneesti perille. Ohjaajan kanssa voidaan opetella niin paljon reittejä kuin se itsestä tuntuu tarpeelliselta ja sellaisiin paikkoihin, jotka itse kokee tärkeimmiksi. Myös julkisen liikenteen käyttöä voidaan samalla käydä läpi. On hyvin yksilöllistä, kuinka monta kertaa reitti kuljetaan ohjaajan kanssa ennen kuin se voidaan ottaa haltuun yksinään (minulle riittää noin 2-3 kertaa). Tärkeää reiteillä on kiinnittää huomiota esimerkiksi erilaisiin maamerkkeihin, jotta tietää missä kohtaa matkasta ollaan menossa ja pysytään kartalla. Monelle (kuten minulle) itsenäinen liikkuminen on hyvin tärkeä osa arkea. Kun on tarve päästä paikkoihin, joita ei lainkaan tunne ja tiedä, voi käyttää esimerkiksi kuljetuspalvelun taksimatkoja, jotka voi myös halutessaan hakea vammaispalvelusta. Tällöin kuljettaja hakee ja vie ovelta ovelle ja saattaa tarvittaessa määränpäähän. Vapaa-ajan matkoille matkojen määrä on rajallinen, ja ainakin itse pidän kohdallani itsenäistä liikkumista ehdottomana, jotta voin mennä ja tulla milloin ja minne haluan ilman, että tarvitsee arpoa mitkä ovat ne kuukauden tärkeimmät menot, ja mistä tinkisin varmistaakseni matkojen riittävyyden ja mököttäisin lopun ajasta kotona.
4. Jotkut arastelevat sanojen "katsoa" ja "nähdä" käyttämistä näkövammaisen kanssa keskustellessaan. Se ei ole tarpeen, vaan niitä voi huoletta ottaa esiin. Esimerkiksi television katsominen on täysin normaali käsite, ja lähtiessä voi reilusti huikata "Nähdään!". Sellainen ei ole loukkaavaa emmekä ota sitä kirjaimellisesti, vaan pidämme noita sanoja aivan tavallisena puhekielenä. Television kuuntelu tai "Kuullaan!" kuulostavat korvaamme ihan yhtä kummallisilta kuin näkevällekin sanottuna.
5. Monet näkövammaiset katsovat televisiota. Yleensä suosituimpia ovat kotimaiset ohjelmat, vieraskielisten ohjelmien katsominen riippuu sitten kielitaidosta kun tekstityksiä ei ole saatavilla. Itse katson TV:tä melko paljonkin. Mielenkiintoisimpia sarjoja ovat tositapahtumiin perustuvat dokumentit, joskus tosi-TV-sarjat sekä sellaiset, joissa käsitellään esimerkiksi rikoksia tai muita elämän kovia kohtaloita. Tämän hetken suosikkeja ovat esimerkiksi Katastrofin anatomia, Arman pohjantähden alla ja Ylen esittämät Syke ja Elossa veivät mukaansa. Pyrin katsomaan myös ainakin yhdet uutiset päivän aikana edes sivukorvalla kuunnellen. Joka perjantai otan itselleni puolitoistatuntisen omaa aikaa ja katson Areenasta seuraavan viikon Uuden päivän jaksot, niin voin sitten viikolla keskittyä muuhun ja olla iltaisin huoletta pois kotoa silloin kun on menoja :)
6. Elokuvien seuraaminen voi näkövammaiselle olla välillä hankalaa. Itse koen sen melko usein vaikeana toki elokuvasta riippuen, sillä niissä on monesti vähemmän puhetta ja enemmän toimintaa. Kun yksi tarina täytyy saada kokonaisuudessaan mahdutetuksi noin parin tunnin sisään, ei voida olettaa että lähes jokainen tapahtuma keskustellaan aina läpi roolihahmojen kesken ennen kuin se toteutetaan kuten sarjoissa yleensä tehdään, vaan kohtaukset ovat usein täynnä vain silmin havaittavissa olevaa toimintaa ja tapahtumat hyppäävät suorilta seuraavaan ilman sarjoista tuttua niiden jälkiselvittelyä, eikä puheella ole niin suurta osaa, joten siitä ei näin ollen voi päätellä mitä juuri sillä hetkellä mahtaa tapahtua. Moniosaisissa sarjoissa rakenne on erilainen, ja myös puheilmaisulle jää luonnollisesti enemmän tilaa mikä helpottaa tapahtumiin sisäänpääsyä. On joitakin muutamia elokuvia, jotka ovat helpompia seurata, kuten Teit meistä kauniin (johon ehkä joiltakin osin vaikuttaa kun tietää jo etukäteen mistä siinä on kyse ja kuinka tapahtumat suurinpiirtein etenevät) ja Varastoon taisin päästä suht hyvin kiinni. Mutta esimerkiksi Vuosaari oli elokuva, jonka tapahtumat jäivät täysin pimentoon. Olin etukäteen kuullut sen olevan surullinen ja ahdistavakin ja katsottuani mietin, mikä siinä niin vahvasti sai ihmisten mielialat matalaksi, todellisuudessa en tiennyt sen tapahtumista puoliakaan. Jouduin selvittämään jälkikäteen niitä elokuvan nähneiltä ystäviltäni. Tästä syystä suosin mielummin moniosaisia tai vuodesta toiseen jatkuvia TV-sarjoja, ja elokuvateattereissa käyn todella harvoin, oikeastaan vain silloin kun siihen tarjoutuu ilmainen tai jollain tapaa todella erityinen mahdollisuus, tuntuu hieman turhalta ostaa lippua johonkin, josta kuitenkin jäisi suurilta osin paitsi.
7. Näkövammaisen muut aistit ovat usein herkemmät kuin näkevillä ihmisillä. Esimerkiksi kuulemme todella helposti erilaisia ääniä joita muut eivät välttämättä heti havaitse, kuten melun keskellä taskussa tai käsilaukun pohjalla soivan puhelimen tai saapuvan tekstiviestin merkkiäänen. Myös haju, maku ja tuntoaisti ovat terävöityneet, ja sormenpäissä olevan tarkan tuntoaistin avuin esimerkiksi pistekirjoituksen lukeminen onnistuu sujuvasti. Tuntoaistin herkkyydessä on myös ikävä puolensa, sillä olen todella herkkä kivulle ja kivunsietokynnys on matala. En osaa sanoa, päteekö tämä kaikkiin näkövammaisiin vai onko ominaisuus vain osa minun muutenkin hyvää ihmistuntemustani, mutta aistin helposti ihmisten mielialoja ja tunnetiloja äänen välityksellä. En pysty erottamaan eleitä ja ilmeitä kasvoilta, mutta kuulen ne yleensä lähes välittömästi äänen sävyistä, painoista ja yleensäkin äänenkäyttötavasta. Pystyn ilmeiden sijaan kuulemaan, jos joku esimerkiksi ei puhu totta tai ajattelee jostakin asiasta muuta kuin mitä väittää. Siihen etten näe kasvoilla tapahtuvia muutoksia ei siis kannata tuudittautua, vaan ääni kertoo kyllä taatusti ihmisestä vähintäänkin yhtä paljon ja se on todella merkittävä avain tunteiden välittämisen kannalta. Joistakin ihmisistä voi kuulla jo äänestä esimerkiksi tiettyjä piirteitä luonteesta (verraten silmistä ja eleistä näiden havaitsemiseen) kuten empaattisuuden, lämmön ja ystävällisyyden, kuin myös niitä negatiivisempiakin asioita mutta tämä ei päde jokaiseen ihmiseen, vaan vain osasta ääni kertoo näitä piirteitä.
8. Osa ajattelee, että koska ihminen ei näe, hänelle on myös puhuttava lujempaa. Ei tarvitse, vaan äänenkäyttö saa olla aivan normaalia. Kuuloaistimme on täysin kunnossa (jos kyseessä on pelkkä näkövamma eikä henkilöllä ole lisäksi kuulovammoja), joten huutaa ei tosiaankaan tarvitse.
9. Joillakin ihmisillä on valitettavasti tapana keskustella näkövammaiselle ns. selkokielellä. Puhe on hidasta, mahdollisimman selkeää ja yleensä asiat kerrotaan kirjakieltä käyttäen. Jotkut taas juttelevat kuten lapselle, tiedättehän kuinka kolmivuotiaalle kerrotaan asioita, kysytään ja vastataan, varoitellaan ja huomautellaan, varotaan heittämästä minkäänlaista läppää ja ollaan kovin varovaisia ylipäätään kaikkien sanojen kanssa. Joskus saatetaan kiinnittää lapsentasoisella kielenkäytöllä huomiota esimerkiksi hymyilemiseen: "Voi kun sinua hymyilyttää noin kovasti, mikä sinusta on niin hauskaa?". Sellainen on melko harvinaista, mutta tapahtuessaan todella epämiellyttävää ja kiusallista. Kukaan ei toimi näin pahalla tai loukatakseen, mutta on hyvä ymmärtää, että myöskään älyllisesti emme ole kehittymättömiä, vaan kanssamme voi ja on suotavaakin keskustella tavallisesti ja tavallisista asioista. Olen aina asiaa jonkun kanssa käsitellessäni sanonut, että haluaisin kanssani puhuttavan aivan samoin kuin muillekin jutellaan mitään pelkäämättä tai haparoimatta, se on hyvä nyrkkisääntö ja helppo muistaa, siihen ei sen kummallisempia poppaskonsteja tarvita.
10. Näkövammaiset asuvat muiden ihmisten tavoin elämäntilanteestaan riippuen joko perheensä kanssa tai yksin aivan tavallisissa asunnoissa. Helsingissä on joitakin erityisesti näkövammaisille suunniteltuja asuntoja, joissa näkövamma on otettu huomioon jo rakennusvaiheessa esimerkiksi rakentamalla taloon puhuva hissi ja asuntoihin joitakin arkea helpottavia yksityiskohtia. Käsittääkseni myös muihin asuntoihin on tarvittaessa mahdollista tehdä jonkinlaisia muutostöitä, joihin on mahdollista saada rahallista avustusta kotipaikkakunnalta. Asun itse ns. tavallisessa talossa, eikä muutostöitä ole koskaan tehty, joten tietoni ovat tältä osin melko vähäiset. Yleensä asuntoa valittaessa ei ole samalla tavoin huomioon otettavia asioita kuin esimerkiksi liikuntavammaisilla, joille esteettömyys on välttämätöntä asumisen kannalta. Asuntovalinnat on suht helppo tehdä, ja jokainen valitsee asuinympäristönsä sen mukaan minkä itse kokee vaihtoehtona parhaimmaksi ja millaiset puitteet ovat omiin tarpeisiin sopivimmat.
11. Ruokaostosten hoitamiseen on monta eri tapaa, joista jokainen valitsee itselleen parhaiten toimivan. Tämä riippuu pitkälti myös siitä, minkä verran näkökykyä on olemassa. Jotkut käyvät kaupassa avustajan kanssa, toiset yksin ja osa taas pyytää myyjän apuun. Ainakin pääkaupunkiseudulla on helppo tilata ruokaa suoraan kotiinkin esimerkiksi Alepan tai City-Marketin verkkokaupoista. Minä hoidan ruokaostokseni tutuissa kaupoissa melko suureltaosin yksin, mutta joissakin tilanteissa turvaudun myyjän apuun, kuten tee-, jogurtti-, mehu- ja maitovalikoimista oikean tuotteen löytämiseen, joissa pakkaukset ovat täysin samanlaiset mutta sisältö eri.
12. Erilaiset kotiaskareet, kuten siivoaminen, ruoanlaitto ja pyykinpesu onnistuvat näkövammaiseltakin itsenäisesti. Jotkut käyttävät näissä apunaan avustajaa kotitöiden tekemistä nopeuttamaan, toiset taas puuhastelevat mielummin itsekseen kuten minä, sillä tykkään aloittaa noita hommia usein spontaanisti hetken mielijohteesta. Silloin kun siivoan, teen kaiken ns. viimeisenpäälle ja koluan joka nurkan, jotta voin varmistua ettei pölypalloja jää mihinkään ja kaikkialle paikkoihin tulee varmasti puhdasta, en siis näkevien tavoin pikaisesti voi ottaa ainoastaan sieltä missä niitä oikeasti on. Mutta se ei haittaa, saanpahan ainakin kerralla kauttaaltaan raikkaan ja siistin kodin :)
13. Tietokoneen ja puhelimen käyttäminen herättää usein kysymyksiä. Tietokoneille, niin pöytä- kuin kannettavillekin on mahdollista asentaa puheohjelma, joka lukee ruudulla olevan tekstin niin useimmilta nettisivuilta kuin muista ohjelmista. Aivan jokaisen sivuston tai ohjelman kanssa puheohjelma ei sovi yhteen, tämä riippuu niiden toteutustavoista. Itse olen törmännyt melko harvoin nettisivuihin, joihin en pääsisi ainakin jollakin tavalla käsiksi. Koneille voidaan liittää myös pistenäyttö, joka muuttaa tekstit pistekirjoitukseksi. Puhelimiin on saatavilla samanlaisia puheohjelmia. Apple on ottanut kaikissa tuotteissaan, kuten iPhoneissa hienosti huomioon myös näkövammaiset, ja jo valmistusvaiheessa niihin asennetaan mahdollisuus puheohjelman käyttöön, joka vain valitaan päälle laitteen asetuksista. Oma puhelimenkäyttöni rikastui aivan uudella tavalla iPhonen myötä, kun pystyn tekemään puhelimella paljon muutakin kuin vain soittamaan ennalta ulkoa muistamiini numeroihin: Lähettämään tekstiviestejä, käyttämään herätyskelloa ja kalenteria, selaamaan nettiä, muuttamaan asetuksia jne jne.
14. Näkövammaiset työskentelevät monilla eri aloilla, eikä usein näkövammaisiin yhdistettävä hierojan työ ole suinkaan ainoa näkövammaiselle soveltuva ammatti. Näkövammaisia työskentelee myös esimerkiksi erilaisissa atk-tehtävissä, opettajina, lähi- ja lastenhoitajina, pappina, asianajajina, ravitsemusalalla, muusikkona, eläintenhoitajana (olen joskus kuullut jonkun kasvattavan esimerkiksi lampaita, koiria ja hevosia) ja monissa muissa töissä. Aivan kaikki ei tietenkään ole mahdollista: Lentäjän, poliisin, lääkärin tai autonkuljettajan työssä on mahdotonta toimia ja muissa sellaisissa, joissa tarkka näkökyky on ehdottoman välttämätön. Nykyään on valitettavaa, että monet työnantajat suhtautuvat erittäin ennakkoluuloisesti näkövammaiseen työnhakijaan. Joskus työhaastatteluun saatetaan jättää kutsumatta näkövamman vuoksi, vaikka hakemus olisi pätevä. Näitä tapauksia on vaikea käsitellä, kun syrjintää näkövamman perusteella on niin haasteellista todistaa, työhön ottamatta jättäminen on niin helppo perustella jollakin muulla syyllä. Näissä asioissa työnantajat voisivat tarkastaa asenteitaan sekä käyttää hieman aikaa asioiden selvittämiseen ennen kuin torjuvat hakijaan sen enempää tutustumatta. Toki hyviäkin kokemuksia löytyy monilta kertoa, eikä homma aina kaadu ikäviin ennakkokäsityksiin.
15. Ihmissuhteet ja näkövammaisen kohtaaminen. Ihmisten suhtautuminen on asia joka herättää joskus hyvin erilaisiakin mielipiteitä. Oma kokemukseni on se, että kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä - siitä, että on itse sinut ja tulee toimeen vammansa kanssa. Olen oppinut, että se, kuinka itse suhtautuu itseensä vaikuttaa heti ympäristön suhtautumiseen. Kun näkee itsensä ja vammansa positiivisessa valossa, muutkin osaavat ottaa asian luontevasti vastaan. Jos ajattelisin, että koska olen tällainen ei kukaan tahdo olla lähelläni, asia aivan varmasti menisi juuri niin. Mutta kun tartun näkövammaani hyväksynnällä ja luottaen itseeni ja muihin, saan samanlaista kohtelua myös muista suunnista, ja näin on helpompaa saada luotua uusia ihmissuhteita ja kokea onnistuneita kohtaamisia ja tutustumista. Tämä pätee niin kaveri- ja ystävyyssuhteissa kuin ns. parisuhdemarkkinoillakin. Tietenkin joukossamme on myös ihmisiä, joille erilaiset ennakkoluulot ovat juurtuneet syvälle mieliin eivätkä he ole valmiita tai halukkaita päästämään niistä irti. Näitä tapauksia on kuitenkin vain hyvin pieni osa koko joukosta, enkä ainakaan itse halua käyttää aikaani ikävien asennoitumistapojen murehtimiseen - eivät ne ole minun puutteitani, enkä jää niiden vuoksi mistään paitsi.
16. "Sokean kanssa ei voi urheilla", on melko yleinen käsitys. Mutta kyllä voi. Erilaiset pallopelit, kuten jalkapallo, koripallo, tennis ja muut vastaavat tuottavat nopeatempoisuutensa takia suuria haasteita enkä ainakaan itse koe saavani niistä mitään. Pyöräilykin on yleensä suljettava pois ellei saatavilla ole tandem-pyörää. Sen sijaan voi helposti mennä yksin tai yhdessä vaikkapa hiihtämään, seinäkiipeilemään, salille tai lenkille. Moni näkevä rullaluistelee kesäisin, ja siinä voi mainiosti hölkätä / juosta vierellä esimerkiksi opaskoiran kanssa. Näkövammaisen kanssa urheilun ei tarvitse olla jatkuvaa auttamistyötä vaan molemmat saavat keskittyä omaan liikkumiseensa ja ottaa yhtälailla siitä hyvän olon ja hyödyn irti silloin, kun näkövammaisella on jo valmiina liikuntataustaa itsellään ja tietää kuinka toimia.
17. Myös osa näkövammaisista meikkaa päivittäin. Tämä riippuu ihmisestä ja siitä, kuinka tärkeänä pitää meikin avuin ehostautumista. Meikkaamattomuus taitanee käsitykseni mukaan kuitenkin olla hieman yleisempää, ja meikkaamisen harjoittelu luonnollisesti kestää jonkin verran kauemmin kuin näkevillä, siihen tarvitsee toisen apua ja apu kannattaa valita sen mukaan kenen tyylisilmään itse luottaa eniten, ja jonka kanssa homma sujuu luontevasti. Jotkut turvautuvat ripsien ja kulmien kestovärjäykseen sekä rajausten kestopigmentointiin. Itse tykkään meikata lähtiessäni ulos kaupungille tai yöelämään, mutta lähikaupassa ja kuntosalilla voin helposti piipahtaa meikittä ja hiukset sekaisin rennommissa vaatteissa paljonkaan ulkoista olemustani miettimättä :) Suosin tavallisten meikkivoiteiden ja puuterin lisäksi puuterimaista poskipunaa jota on kaikista helpoin käyttää, ja silmämeikissä voidemaisia luomivärejä, niitä on helpompi levittää ja ne asettuvat parhaiten haluttuun kohtaan luomelle. Silmämeikkikin onnistuu itse tehtynä. Se jää ns. käsimuistiin samalla tapaa kuin puhelimella kosketusnäytön käyttökin ja teen sen luonnollisesti ilman peiliä. Pyydän kyllä aina jonkun tarkastamaan silmämeikin silloin kun sen itse teen, että se näyttää varmasti hyvältä, sillä varsinkin rajauskynän kanssa saa olla todella tarkkana. Usein käy niinkin, että joku meikkaa silmäni puolestani. Joskus kestovärjään kulmat ja ripset, mutta yleensä käytän kulmakynää ja ripsiväriä, koska tavallisella ripsivärillä ripsistä tulee tuuheamman tuntuiset. Ripsipidennyksiä / tuuhennusta olen kyllä jo kauan harkinnut.
18. Oman ja itselle sopivan pukeutumistyylin löytäminen saattaa joskus olla haastavaa, ja tässäkin täytyy voida luottaa johonkin / joihinkin tiettyihin ihmisiin, joiden näkemyksiin tuntuu hyvältä tukeutua. Oman tyylinsä piirteet voi myös oppia tuntemaan itsekin kun löytyy motivaatiota pureutua niihin tarkemmin. Joillekin vaateostokset ovat niitä välttämättömiä juttuja, jotka tehdään vain silloin kun on pakko, toiset taas pitävät shoppailusta enemmän kuten minä. Vuosien varrella minulle on kehittynyt jokin vaikeasti sanoin selitettävä niin sanottu tuntoaisti, jonka kautta pystyn vaatetta käsin katsomalla tietämään, miellyttääkö se minua vai ei. En koskaan pue päälleni mitään sellaista, mikä jonkun toisen mielestä sopii minulle muttei minusta itsestäni tunnu samalta. Värien kanssa kaipaan vaateostoksilla apua sillä haluan, että vaatteideni värit sopivat yhteen toistensa kanssa. Pukeuduin ennen todella paljon mustaan, välillä piristin synkkää tyyliäni valkoisella tai punaisella. Nyt viime vuosina olen alkanut käyttämään enemmän myös muita värejä ja ottamaan niiden suhteen ehdotuksia vastaan avoimemmin. Se tuntuu nyt hyvältä ja on oikein virkistävää vaihtelua :)
19. Suurissa ja pienemmissäkin ihmisjoukoissa on mahdotonta tunnistaa jotakuta tuttua muiden seasta. Siitä syystä oma-aloitteinen tervehtiminen sellaisessa tilanteessa jää valitettavasti väliin. Lisäksi ympäristössä, jossa on useampi ihminen, olisi hyvä sanoa näkövammaisen nimi tervehdyksen perään tai koskettaa vaikka kättä moikatessa, jotta näkövammainen tietää sen kohdistuvan hänelle. Jos huudetaan vain perään hei, ei voi mitenkään tietää kenelle se on tarkoitettu. Tästä syystä ainakin itse koen joskus antavani itsestäni tylyn mielikuvan mitenkään sitä tietenkään tarkoittamatta, kun en pysty tervehtimään oma-aloitteisesti tai vastaamaan toiselle takaisin. Joten "Moi Minna" on selkeämpi tapa saada viesti perille :) Tutut ihmiset tunnistaa yleensä äänestä, samoin kuin näkevä tunnistaa heidät kasvoista. Joskus jotkut saattavat esitellä itsensä näkövammaiselle aina tavatessa vaikkei se välttämättä olisi tarpeen, mutta sellainen ei ole ainakaan minua koskaan millään tapaa häirinnyt.
20. Avun tarjoaminen esimerkiksi kaupassa, julkisessa kulkuvälineessä tai missä tahansa muualla on hyvä tapa varmistaa että kaikki on kunnossa jos vähänkin näyttää siltä, että avulle voisi olla tarvetta. Olen joskus kuullut jonkun miettivän uskaltaako apua lainkaan tarjota, jos näkövammainen kokee sen loukkaavana ja hänen omia kykyjään ja pärjäämistään vähättelevänä. Sellaiset mietteet kannattaa huoletta jättää pois ja kysyä rohkeasti, sillä siitä tuskin kukaan loukkaantuu, en minä ainakaan enkä ole koskaan kuullut muidenkaan pitävän kysymystä pahana - päinvastoin. Osaamme kyllä kertoa jos tarvitsemme tai emme, mutta koskaan avun tarjoaminen ei ole väärin eikä sitä kannata missään tapauksessa arastella. Ainakin siitä tulee joka kerta hyvä mieli vaikka muuten pärjäisikin itse, kun huomaa että ihmiset välittävät. Muistan erään kauppareissun, kun paikka ei ollut vielä itselleni tuttu ja tarkoitukseni oli pyytää myyjää auttamaan ostosten kanssa. Saapuessani kauppaan eräs asiakas kysyi voisiko auttaa minua ja tarjoutui keräämään kaikki ostokseni koriin. Otin tietenkin avun vastaan, ja tuo kohtaaminen toi todellakin hyvän mielen niin minulle kuin varmasti myös tälle toiselle asiakkaallekin. Aina voi siis tiedustella asiaa, se on ainoastaan positiivinen ja arvokas ele :)

Jos jaksoitte lukea kaiken loppuun asti, saitteko tästä uutta tietoa, heräsikö kysymyksiä tai jäikö faktoista puuttumaan jotain, mihin olisitte toivoneet vastauksia? Nyt on sana vapaa.

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Tää oli todella mielenkiintoinen postaus ja vastasi moneen kysymykseen, joita olen miettinyt. :) Olet kyllä oikeassa siinä, että harvoin tulee kysyttyä jotain itseä askarruttavia asioita, koska ei vain uskalla kysyä, kun pelkää, että se saattaa esim. loukata toista.

    Mulle tuli vielä muutama kysymys mieleen. Saako kysyä, mihin ryhmään sä itse kuulut: heikkonäköinen, vaikeasti heikkonäköinen vai sokea? Olet ehkä joskus maininnut tästä, mutta en enää muista.

    Lisäksi mietin sellaista, että miten sokeat näkevät/kokevat värejä? Tai pystyykö niitä jotenkin havaitsemaan? Tuli vain mieleen tuosta, kun mainitsit vaateostoksista, että nykyään käytät erilaisia värejä.

    Onko sinulla tietokoneessa jonkinlainen pistekirjoitusnäppäimistö, jonka avulla kirjoitat, vai voiko kirjoituksiakin sanella?

    Kyselen ehkä myöhemmin lisää, jos tulee mieleen. :) Kiitos, kun kerrot näin avoimesti!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että postaus avasi mietityttäneitä asioita :) Onhan se niin, että uudenlaisten asioiden kysyminen tällaisessa tilanteessa voi olla jännittävää, mutten usko että siitä ainakaan suurin osa loukkaantuu. Toki meitä ihmisiä on kaikenlaisia, ja otamme asiat niin yksilöllisesti vastaan, ja joukossa voi olla sitten joku sellainenkin joka ei toivoisi itseltään asioita kyseltävän. Mutta uskon sulkeutuneisuuden olevan todella harvinaista, en itse ainakaan ole koskaan tavannut henkilöä joka ei mielellään kertoisi vammastaan / sairaudestaan :)

    Minulla näkövamman haitta-aste on 100 prosenttia, eli minut luokitellaan sokeaksi. Vaikka olen virallisesti siten luokiteltu, on minulla kuitenkin hieman näkökykyä olemassa, muttei se kuitenkaan riitä vaikeasti heikkonäköisen kriteereihin. Siitä on minulle kuitenkin arjessa jonkin verran apua (valaistuksesta riippuen, tavallista kirkkaammat valot tai auringonpaiste tekevät pahaa ja häikäisevät silmiä) ja jos se häviäisi pois, olisi se merkittävä muutos elämässäni, sillä se vähäinenkin näkökyky auttaa esimerkiksi kotitöissä ja vähän liikkumisessakin, sekä eri ihmisten ja eläinten hahmottamisessa missä ne milloinkin liikkuvat, tietysti niiden täytyy kulkea tietyn etäisyyden päässä jotta kykenen ne havaitsemaan.

    Tietokoneella on ihan tavallinen näppäimistö. Kirjoitan kymmensormijärjestelmällä, jonka opettelin jo ala-asteella. Kirjoitustahtini on todella nopea, ja kirjoitan päivittäin paljon esimerkiksi juuri opiskeluun tai työhön liittyviä juttuja.

    Värejä ei oikein pysty havaitsemaan. Erotan esimerkiksi mustan valkeasta ja muita sellaisia värejä toisistaan, joissa on riittävän suuri kontrastiero mutta en silti voi sanoa mikä väri on kyseessä. Vain sen, onko jokin tummempi tai vaaleampi.

    Lisää saa myös aina kysyä, jos jotain tulee mieleen :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoitat kymmensormijärjestelmällä! Wau! Oikoluetko tekstejäsi mitenkään? Näin suomen kielen ammattilaisena olen monesti miettinyt, että kirjoitat todella hyvää kieltä ja mahdat varmasti lukea paljon.

    Pakko kysyä vielä yksi tyhmä kysymys: käytetäänkö pistekirjoituksessa ihan samalla tavalla kaikkia välimerkkejä (lähinnä pilkut) kuin normaalissa kirjoituksessa?

    VastaaPoista
  4. Pistekirjoituksessa on käytössä samat välimerkit kuin tavallisessakin tekstissä, niille on omat merkintätapansa, mutta esimerkiksi juuri pilkkusäännöt ovat täysin samat. Blogitekstien kanssa käyn aina läpi kirjoittamani tekstit ja korjaan niistä suurimmat virheet, mutta ihan pieniin yksityiskohtiin en jaksa aina takertua. Joskus saatan jättää jotain pieniä piste- tai pilkkuvirheitä korjaamatta, ja murresanoja eksyy useinkin mukaan kirjoituksiin. En oikeastaan lue kovinkaan paljoa :) Minulla on kausia, jolloin luen enemmän ja välillä taas pitkiäkin aikoja, kun meneillään ei ole yhtäkään kirjaa. Tykkään kyllä lukea, kun löytyy mielenkiintoinen kirja, ja varsinkin kesäisin kun ei ole koulukirjoja joihin aikaa uppoaa muutoin melko paljon, jää aikaa muunkinlaiselle kirjallisuudelle :)

    VastaaPoista