perjantai 8. kesäkuuta 2018

Yhtä valkolakkijuhlaa


Lakitusjuhlan ruusumeri

Vietimme viikko sitten perjantaina ihanan lakitusjuhlan Porthanian tiloissa Kaisaniemessä koulustamme tänä keväänä valmistuneiden ylioppilaiden, läheisten ja toki myös opettajien ja muun henkilökunnan voimin. Paikalla meitä oli iso porukka, sillä ylioppilastodistuksia jaettiin noin 120 kappaletta. Juhla sisälsi lisäksi pari kuoroesitystä, rehtorin- ja ylioppilaan puheen sekä lopuksi tietenkin ne perinteiset Gaudeamus igitur ja Suvivirsi. Olin alunperin vähän kahden vaiheilla; menisinkö juhlaan vai nappaisinko jonakin päivänä oman todistukseni tylsästi opintotoimistosta matkan varrella keskustaan mennessäni. Päädyin juhlaan, sillä onhan se ainutkertainen tilaisuus, joka ei tule toistumaan niin että olisin itse juhlittavien joukossa.

Ja olen ihan todella onnellinen että menin. En ole sitten peruskoulun päättymisen vieraillut koulujen kevätjuhlissa, en muiden saati omissani. Yksinkertaisesti vain siitä syystä, ettei tilaisuuksia ole ollut tarjolla. Aikuislukioissa- tai muissa opistoissa sellaisia valitettavasti harvemmin järjestetään. Niissä on aina oma tunnelmansa. Jokin tietty elämän pitkäaikainen ja vahvasti esillä oleva sivu sulkeutuu ja on taas tilaa uutukaiselle. Olo on samalla haikea mutta toisaalta helpottunut ja uusia haasteita odottava. Peruskouluaikoina aina kesäloma ja siitä seuraava uusi kouluvuosi, ja valmistuttua kokonaan uudet kuviot.

Näin oli nytkin, poikkeusta ei tapahtunut. Olo on ihanan keveä, kun ei enää tarvitse aikatauluttaa, muistaa, kerrata, väliin myös vähän stressata. Haikeuttakin oli ilmassa, joka nyt on alkanut hiljalleen jo hiipua. Uuden opinahjon alkaessa on taas löydettävä uudet rutiinit, luotava uusia kontakteja ja painettava mieleen ennalta tuntemattomia käytäntöjä, nimiä ja paikkoja, eikä voi palata tuttuun ja turvalliseen. Mutta asiat asettuvat aina uomiinsa, lähden uutta kohti avoimin, odottavin mielin.

Mieltä kovasti lämmitti myös todistustenjaon yhteydessä koulun minulle lahjoittama rahastipendi. En osannut odottaa sellaista ollenkaan, se tuli aivan puun takaa. Niin se elämä yllättää :) Jossain vaiheessa juhlaa ja sen jälkeenkin mieleeni tunki väkisin ajatus siitä, saankohan koskaan mahdollisuutta olla mukana läheisen asemassa oman lapseni juhlissa: Kevät-, joulu-, valmistujais- ja muissa koulujen järjestämissä juhlissa. Se on asia, jonka vain aika voi näyttää, ennustus on mahdotonta...


Juhlan päätteeksi oli pakko poiketa Alkon kautta ja juhlistaa saavutusta kuoharipullolla ja muilla kesäherkuilla. Lauantai-iltana korkattiin kesän grilli- ja terassikausi kaveriporukalla - tai oikeastaan porukassa oli vain yksi ystäväni ja loput hänen ystäviään, joita en entuudestaan tuntenut. Tämäkin ilta oli ehdottomasti kaikin puolin onnistunut :)

Juhlakausi ei ole vielä kokonaan ohi, sillä yhdet - ja ne suurimmat karkelot ovat vasta edessä, kun kokoonnumme sukulaisten ja muun lähipiirin voimin juhlistamaan valkolakkiani Joensuussa viikon päästä lauantaina. Nuo juhlat ovat ns. viralliset ja isoimmat. Olin suunnitellut jo noin vuoden verran juhlien iltajatkoja viinin ja muun hyvän juoman siivittämänä, mutta se jää nyt väliin sillä joudun kotiutumaan jo sunnuntaina, eikä kohmeloinen junamatka oikein houkuta. Onhan se harmi että juhlat loppuvat tavallaan kesken, mutta aina ei voi valita. Kyllä tässä on jo nostettu malja jos toinenkin :)

1 kommentti: