tiistai 13. marraskuuta 2018

Hipsuttelua & muutama askel Ivf-polkua

Olen näköjään naputellut viimeisimmän päivitykseni tähän blogiin heinäkuun alussa. Siitä on aikaa, ja sen jälkeen on tapahtunut paljon - muttei kuitenkaan niin paljon kuin mitä jo toivoisi tapahtuneen...

Kommenteissa kyseltiin kuulumisiani - kiitos kovasti muistamisesta, mietinkin jo jossain vaiheessa sitä, mahtaakohan täällä enää kukaan käydä katselemassa :) Ajattelin nyt koittaa josko muutaman rivin saisi aikaiseksi.

Aloitin ivf-hoidon marraskuun alussa. Bemfolaa ja Fyremadelia on piikitelty täällä vatsanahkaan päivittäin. Tosin ei mennyt ihan oppikirjojen mukaisesti tämäkään hoito, joskaan nyt ainakaan tähän asti ei ihan totaalisen pieleenkään...

Aloitin Bemfolapistokset kierronpäivänä kaksi. Lääkäri suunnitteli lääkkeet niin, että mun olisi ne mahdollisimman helppo itse annostella ja pistää, eli esitäytetyt kynät joissa oikea kerta-annos, ja tähän Bemfola ja Fyremadel esitäytetyssä ruiskussa olivat oikein sopiva vaihtoehto. Aloitin annoksella 150 IU, ja kierronpäivänä kuusi ultrassa vaste ei ollut toivottu, annosta nostettiin 225 IU. Tänään ultrassa kp 11 nähtiin että on alkanut tapahtua. Tapahtua siinä määrin, että nyt on iso riski saada hyperstimulaatio- ja varsinkin siinä tapauksessa, että punktion jälkeen tehtäisi tuoresiirto, silloin saisi varautua jonkin tovin sairaalassa lojumiseen. Ja koska sitähän me ei haluta (kukapa sinne tietentahtoen haluaisi), niin lääkäri suositteli että kerätään munasolut ensi maanantaina, pakastetaan kaikki mahdolliset alkiot ja tehdään siirto vasta tammikuussa mikäli jotain pakkaseen asti päätyy, näin saadaan riski pienemmäksi. Rakkuloita oli nyt päälle kymmenen molemmin puolin.

No tämähän mulle sopii, eipähän mene joulu itkiessä, vaan räkä poskella saa parkua sitten synttäripäivänään kun se ei kuitenkaan tarraa kiinni... Huomaatteko luottavaisen mielen ja positiivisen asenteeni? ;) Sitä vaan on oppinut olemaan sillä tavalla pessimistinen näiden tapahtuneiden pettymysten jälkeen, ettei uskalla paljon uskoa. Kuvittelee siten putoavansa edes hieman matalemmalta vaikka eihän se niin mene, kyllä se sattuu ihan yhtälailla uskoi tai ei.

Nyt pistellään vielä neljän päivän ajan Bemfolaa ja jarruna Fyremadelia, lauantai-iltana irrotuspiikkeinä pari Gonapeptyliä ja homma on pistosten osalta hoideltu. Pistäminen ei ole tuntunut juurikaan pahalta tai millään tapaa inhottavalta, enkä neuloja aloittaessanikaan pelännyt. Bemfola menee ihan tuosta vaan, kun taas Fyremadelissa lienee neula hieman tylpempi ja siksi se täytyy survoa vähän kovemmin ottein ja sattuuhan se sen verran että välillä on pakko purra hammasta. Pistoksia on kuitenkin sen verran vähän, ettei niistä ole tarvinnut ottaa paineita.

Siinä tähänastinen ivf-kertomus lyhykäisyydessään. Tosiaan tulevana maanantaina on punktio heti aamupäivällä. Pelottaahan se, mutta selviän siitä kyllä. Kerroin lääkärille ja yhdelle hoitajista että kivunsietokykyni on surkea, ja hoitaja kehotti reilusti kertomaan jos sattuu, niin kipulääkettä tulee heti lisää toimenpiteen aikana. Rauhottavaa saa myös halutessaan, senkin otan avosylin vastaan ehdottomasti.

Kuvittelin vielä tänään klinikalle mennessäni Bemfola-annoksen olevan liian pieni ja rakkuloiden minikokoa ja vähissä, koska alavatsalla ei ollut juuri mitään tuntemuksia, joista olen paljon etukäteen muiden kokemuksina lukenut. Olin väärässä ja hyvä niin. Nyt vaan täytyy muistaa juoda vettä paljon, se on kai ainoa asia mitä voin itse tehdä pitääkseni hyperstimulaatioriskin mahdollisimman pienenä. Sairaalapeti ei todellakaan houkuta, mielummin sitä pötköttelee ihan omalla kotisohvalla omien rakkaiden karvalastensa seurassa.

Sillä niitä meillä on yksi lisää. Perheeseemme muutti kolmisen viikkoa sitten uusi labradorinnoutajatyttö Hipsu, joka jatkaa työkoirana Oonan tassunjäljissä. Päätimme yhdessä opaskoirakoulun kanssa päästää Oona viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviään, sillä lonkkiin muodostuneet nivelkulumat alkoivat jo haitata työntekoa sen verran, että varsinkin portaat ja mäkien kulku alkoi näyttää rankalta, eikä koira enää loppuvaiheessa ollut ollenkaan innokas lähtemään valjaissa ulos ovesta, mutta lähti ilmeestään päätellen "Jos on ihan pakko" tehden kuitenkin parhaansa loppuun asti. Nyt se on reipas ja piristynyt kummasti päästessään viettämään ihan tavallisen koiran elämää. Onneksi nämä koiruudet tulevat hyvin juttuun ja ovat parhaat ystävät. Ainoa joka vähän närkästyi Hipsun tulosta oli Kalevi, mut sekin alkaa olla jo ihan sujut :)

3 kommenttia:

  1. Onpa vilskettä kerrakseen. Toivottavasti vältyt hyperiltä, monasolusaalis on komea ja niistä saat pakkaseen mahdollisimman monta pientä kandidaattia. Tsemppiä punktioon ja odotteluun!

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea kuulumisia :) täältä myöskin tsempit punktioon!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä punktioon! Toivottavasti saat monta ihmisen alkua pakkaseen.

    VastaaPoista