torstai 31. maaliskuuta 2016

Ovulaatiota mä metsästän

Tämä on nyt elämäni ensimmäinen kierto, jossa olen kunnolla päässyt tekemisiin ovulaatiotestien kanssa. Klinikalla puhuimme lääkärin kanssa viimeksi siitä, kuinka mahdan saada ovulaatioajankohdan tietooni. Ostin syksyllä Raskauskeijusta liuskatestejä, joita laatikosta löytyy nyt noin 30 kappaletta. Raskaustestejäkin on jo varastossa. Avattuani kirjekuoren totesin, että liuskat ovat sen verran ohuita, etten mitenkään pysty erottamaan niistä yhden ainoatakaan viivaa. Liuskat ovat niin pieniä, että juuri ja juuri pystyn erottamaan ne pöydältä. Sovittiin lääkärin kanssa, että käyn klinikalla pari kertaa kuussa ultrassa, jotta hän voi paremmin koittaa arvioida ovulaation ajankohdan, tai sitten se täytyy käynnistää.

Otin kuitenkin asian esiin erään tuttuni kanssa pääsiäisen aikana. Olisihan se helpompaa, jos voisin testailla ovulaation kotioloissa. Minua onkin nyt luvattu auttaa testien tulkitsemisessa, joten luultavasti ylimääräiset ultrat ja ovulaation käynnistäminen voidaan jättää väliin. Tämän kierron ovulaation sainkin kiinni jo muutama päivä sitten liuskatestin avulla. Uuden kierron pitäisi laskujeni mukaan alkaa reilun viikon päästä, eli tämä ovulaation ajankohta ei ollenkaan ollut yllätys ja sen jo odotinkin testissä näkyvän. Olin siitä jopa helpottunut. Kiertoni tuntuu nyt tosissaan asettuneen raiteilleen kuten pitääkin. *koputtaa puuta* ;)

Pohdin kuitenkin vielä testien vaihtamista digitestiin. Olisiko se ehkä selkeämpi? Jos liuskatestien viivat sattuisivat näyttämään haaleaa, jos niistä ei voi olla aina ihan täysin varma mitä ne tarkoittavat? Voisiko digitestin selkeä hymynaama olla helpompi tulkita? Kuten huomaatte, tällainen testaus ei ole mitenkään tuttua ja on hieman vielä hakemista ennen kuin löytää sen helpoimman ja selkeimmän tavan toimia :)

Pääsin pääsiäisenä penkomaan siskoni lasten vanhoja vaatekasseja, joiden sisällöstä he olivat luopumassa. Sain katsoa, josko sieltä löytyisi jotain, mitä ehkä haluaisin jo mukaani ottaa. Olen aina ajatellut, etten hankkisi mitään vauvantarvikkeita ennen kuin raskaus olisi jo loppusuoralla. Olen pelännyt liian aikaisen hamstraamisen tuovan huonoa onnea. Toivottavasti niin ei käy, sillä pakkasin matkalaukkuuni muutamia suloisia pieniä vauvanvaatteita. Muutaman bodyn, parit sukkahousut ja potkuhousut sekä lapasia ja villasukkia. Valitsimme sellaisia, jotka sopivat niin tytöille kuin pojillekin. Enhän voi mitenkään tietää kumpi sieltä on tulossa, jos edes ketään tulee. Kertaakaan en ole vielä yrittänytkään. Tänään pesin vaatteet muun pyykin seassa ja ihastelin pikkuruisia pukuja ripustaessani niitä kuivaustelineelle. Voi kunpa hän olisi pian täällä.

4 kommenttia:

  1. Me kokeilimme ensimmäisessä testikierrossa liuskatestejä, mutta siirryimme jo sen aikana Clearbluen digitaalisiin. Hymiön tulkitseminen (LH-huippu havaittu) on niin paljon helpompaa kuin liuskaan piirtyvän viivan voimakkuuden arviointi.

    VastaaPoista
  2. Taidan itsekin poiketa apteekissa ennen seuraavan ovulaation testaamista ja hakea noita digitestejä. Kuulostaa tosiaan helpommalta, kun siinä testissä joko on se selkeä hymynaama tai sitten sitä ei ole ja asia on siten yksinkertaisempi selvittää :) Toki ne on hieman kalliimpia kuin liuskatestit, mutta vaihtoehdoista mulle varmasti parempi.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa muuten tilata testejä netistä. Itse olemme tilanneet kaikki testit Raskauskeijusta. Sieltä ne saa paljon halvemmalla kuin apteekista. Kymmenen ovulaatiotestin paketti (Clearblue) maksaa netissä noin 28 €, kun vastaava apteekissa maksaa reilusti yli 40 €.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedosta! :) Onpa noilla tosiaan hintaeroa. Onneksi en ehtinyt vielä apteekkiin. Katselinkin jo Raskauskeijusta sitä 10 kpl pakkausta, sen laitan tilaukseen viikonlopun aikana, kun kohta niitä testejä jo tarvitaankin :)

    VastaaPoista