perjantai 27. toukokuuta 2016

Vaihtoehdot B ja C sekä lapsettomien sinkkunaisten etsintäkuulutus

Paikallaan seistään edelleen. Tukevasti ankkuroituna ettei vain päästäisi etenemään.

En ole kuullut klinikalta mitään. Aika vilisee niin nopeasti, että kohtapuolin alkaa olla jo vuosi siitä kun kävin siellä ensimmäistä kertaa. Kuinkahan moni muu on joutunut odottamaan näin kauan hoitoon pääsyä yksityisellä puolella? Koska tilanne on tämä ja minusta on alkanut odotteleminen jo tuntumaan hieman turhan pitkältä, olen alkanut miettiä tällä välin myös muita keinoja, joilla pystyisin ehkä raskautumaan nopeammin. Vaihtoehtoja ei kovin montaa taida olla, mutta jotain ehkä kuitenkin on tehtävissä.

Setan suljetulla keskustelufoorumilla on osio, jossa luovuttajaa etsivät parit ja itselliset naiset sekä luovuttajaksi tahtovat voivat ilmoitella toiveistaan ja löytää siten toisensa. Mullahan oli siellä viime syksynä jo ilmoitus, mutta se päättyi luovuttajaksi lupautuneen miehen ohareihin, suunnattomaan pettymykseen ja pahaan mieleen. Silloin päätin, että sinne en enää mene. En halua kokea sellaista toistamiseen. Toivoin ja toivon edelleen, että kaikki jotka foorumilla (taikka missä tahansa) kyseiseen tehtävään lupautuvat, osaisivat myös pitää lupauksensa. Ensin toivon antaminen ja hetken päästä sen riistäminen on todella ikävä teko, jota ei voi hyväksyä. Ja ettei kenellekään jäisi kirjoitukseni perusteella paikasta negatiivista kuvaa, mainittakoon vielä että olen kuullut monen löytäneen luovuttajan sitä kautta, ja hommat ovat oikein hienosti toimineet. Suurimmaksi osaksi yleensäkin varmasti näin onkin, minulle nyt vain pääsi tapahtumaan tämä poikkeustapaus. Sinne kannattaa ehdottomasti liittyä, jos luovuttaja on haussa. Suurin osa miehistä siellä ovat varmasti luotettavia ja pitävät kiinni sovitusta.

Mutta nyt, kun olen odottanut, odottanut ja odottanut, päätin tarrautua myös oman luovuttajan oljenkorteen uudelleen. Muutamia päiviä taaksepäin naputtelin "ilmoitustaululle" lyhyen viestin, jossa kerroin etsiväni luovuttajaa. Harmikseni huomasin, että paikka on ollut viime aikoina kovin hiljainen, joten en laske liikaa sen varaan, että sitä kautta luovuttaja löytyisi nyt lähiaikoina. Päätin silti kokeilla, josko sittenkin jotakin tapahtuisi ja saataisi homma toimimaan. Mitään en ilmoitukseni myötä menetäkään. Olen valmis ottamaan siittiöt vastaan myös omalta luovuttajalta, kunhan on varmistettu, että hän on perusterve ja että meillä on molemmilla samat suunnitelmat lapsen tulevaisuudesta. Pelisäännöt on sovittava ja niistä molempien osapuolten on ehdottomasti pidettävä tiukasti kiinni. Jos jollakulla on mahdollisesti tiedossa jokin muu taho, josta luovuttajaa voisi etsiä, olisin enemmän kuin kiitollinen vinkeistä.

Luin joitakin aikoja sitten tanskalaisesta Cryosin spermapankista, josta jopa jotkut suomalaiset ovat siittiöitä tilanneet oljissa suoraan kotiinsa. Elävän kudoksen tilaaminen yksityishenkilönä Suomeen on laitonta, mutta tilaus on tästä huolimatta osalla onnistunut. Tätäkin vaihtoehtoa olen tässä valtavassa lapsenkaipuussani paljon pohtinut. Josko yrittäisin sitä kautta saada onnen? Keino kyllä vähän arveluttaa kahdestakin syystä. Ensiksikin tuo rakkaan kotimaamme asettama hankaloituslaki, joka laittaa jarrut päälle tilauskiellon muodossa. Mitä seuraa, jos lähetys juuttuu tulliin ja tilauksesta jää kiinni? Siinä tilanteessa tuskin auttaa sanoa, ettei muita vaihtoehtoja ole, että tahdon vain olla äiti, ja olen valmis tekemään melkein mitä tahansa asian toteuttamiseksi. Poliisisedät tuskin heltyisivät tai edes ymmärtäisivät. En ole blogimaailmassa tai muuallakaan Seuran nettisivuilla olevaa juttua lukuunottamatta kuullut kenenkään tilanneen itse siittiöitä Suomeen suoraan Cryosilta. Enkä itsekään tiedä, uskaltaisinko mennä niin pitkälle, vaikka se juuri nyt tuntuu enemmän kuin houkuttelevalta tämän epätoivon keskellä. Toinen mahdollisuus olisi, että matkustaisin itse vaikka Ruotsiin tai Viroon, pyytäisin postittamaan lähetyksen jonnekin siellä, tekisin koti-inseminaation esimerkiksi hotellissa, tai vaikka ravintolan WC-tiloissa itsekseni ja palaisin Suomeen kuin ei mitään. Kuulostaa kovin monimutkaiselta jopa omaan korvaani, mutta joskus asiat on tehtävä vaikeimman kautta.

Toinen mieltäni askarruttava asia on siittiöiden sulattaminen kotona. Jos alan huoneenlämmössä sulattamaan olkea omin neuvoin, voivatko siittiöt selvitä siitä elävänä ja käyttökelpoisena? Ajatus siitä, että käyttäisin suuren summan rahaa olkeen ja itse tappaisin sen sisältämät lahjasolut ei houkuttele. Cryosin sivuilta saattaa löytyä ohjeet myös tähän, mutta silti ei ole takeita, että täysin mistään tietämätön pakastetun siemennesteen käsittelijä onnistuisi säilyttämään ne toimintakykyisenä. Tämä taitaa olla se kuuluisa kuolleena syntynyt idea, niin harmi kuin se onkin. Liian paljon riskejä epäonnistumiselle, mutta silti se ei ole vielä täysin poissuljettu. Jos ei muuten onnistu, niin päivän reissu Tallinnaan, jos siten saadaan vain pieni alulle.

Eräs tuttuni kysyi, miksen vain mene baariin ja hoida asiaa yhden yön juttua hyväkseni käyttäen. Toki se olisi ehkä helpoin ja ainakin edullisin tapa tulla raskaaksi. Mutta kyseinen toimintatapa sotii pahasti omaa arvomaailmaani vastaan. Tuntuisi väärältä ja erittäin itsekkäältä käyttää jotakuta miestä sillä tavoin hyväksi. Hankkiutua raskaaksi salassa ja täysin tiedostaen, ettei yhteisellä hetkellä ole mitään muuta tarkoitusta ja merkitystä kuin toisen häikäilemätön huijaaminen. Mielestäni meillä jokaisella, myös jokaisella miehellä on täysi oikeus päättää oma lapsilukunsa tai jättää jälkikasvu saamatta niin halutessaan, sekä tietää jokaisen lapsensa olemassaolosta. Omatuntoni ei yksinkertaisesti anna periksi raskautua toisen tietämättä, tuntisin itseni pahimman luokan hyväksikäyttäjäksi enkä pystyisi elämään kevyin mielin teon jälkeen, jossa huijaisin tarkoituksella jotakuta sillä tavoin. Se vaihtoehto on täysin poissuljettu enkä suostu sellaista edes harkitsemaan. Tiedän pari naista, jotka ovat tulleet useamman kerran raskaaksi aivan vahingossa ehkäisystä huolimatta. Olen joskus pohtinut, miksi minulle ei ole koskaan käynyt niin onnellisesti. Silloinhan se ei olisi tahallinen teko, mutta kummasti se ehkäisy on aina vain pitänyt. Toisaalta hyvä niin, koska tilanne ei toisen osapuolen mielestä olisi välttämättä miellyttävä vaikka itse raskautuisinkin enemmän kuin mielelläni. Juuri nyt en toivo mitään muuta niin kovin kuin että jostain tupsahtaisi toimivat siittiöt tarjottimella joita olisi hyvällä omallatunnolla 100 prosenttinen lupa käyttää.

Olen jo kauan aikaa sitten tehnyt ystävä- ja tuttupiirissäni havainnon, että lapsettomia ihmisiä on ympärilläni olevista ehkä noin prosentin verran. Lähes kaikilla on joko yksi tai useampi lapsi, tai vähintäänkin vauva tulossa. Muistan toisaalta kuulleeni uutisoitavan, että lapsettomia sinkkunaisia Suomessa on koko ajan enemmän ja enemmän. Aiheesta taisi tulla juttua televisiostakin. Mutta missä he kaikki oikein ovat, jossain piilossako? Miksi he eivät ole löytäneet omaan ystäväpiiriini? Juuri sellaisia ystäviä ja tuttavuuksia tarvitsisin ja toivoisin löytäväni, tietenkään millään tapaa väheksymättä perheellisiä ystäviäni. Jos sattuukin olemaan ystävä, joka on parisuhteessa mutta lapseton, niin jatkuvasti saa pelätä, koska hän pamauttaa raskauspommin. Tunnen usein oloni todella ulkopuoliseksi ja joukkoon kuulumattomaksi ollessani ainoa lapseton. Sinkkuus ei minua häiritse, nautin siitä enkä tällä hetkellä edes kaipaa parisuhdetta, se kyllä löytyy ja tulee sitten joskus kun on tullakseen ja kunhan itsekin olen siihen enemmän valmis. Kaipaisin vain jotakuta lapsetonta, jonka kanssa voisin mennä vaikkapa terassille nauttimaan lasin kuoharia ilman, että tarvitsee kuunnella tarinoita siitä, kuinka pikku-Mikko väläytti ensimmäisen hymynsä, oppi kävelemään tai kuinka se sanoi ensimmäistä kertaa "Äiti!" ja miten ihanalta se kuulostikaan, ja miten sen vuoksi onkaan liikutuksesta niin kovasti itketty. En tahdo kuulla, kuinka jollakin väliaikaisella työnimellä kutsuttu pikkuinen ja jo nyt niin rakas kullanmuru potkii vatsassa. Tahtoisin olla seurassa, jossa nämä aiheet voisi sivuuttaa kokonaan pois keskusteluista ja hetkeksi myös mielestä, jossa ei tarvitsisi katsoa jatkuvasti kelloa kun lapset odottavat ja on lähdettävä kotiin, vaan voisi rentoutua aivan rauhassa ja viettää reilusti yhteistä aikaa rakkaan ystävän kanssa ilman keskeytystä, joka muistuttaa aina siitä, mitä minulla ei ole. Toisaalta kaipaisin jotakuta, jolle voisin purkaa tämän kaiken aiheuttamia tuntemuksia, sellaista, joka ottaisi kainaloon, lohduttaisi ja ymmärtäisi edes puoliksi miltä minusta tuntuu odotella ja todella kaivata omaa lasta. Nyt pidän vain kaikkea tätä sisälläni ja hymyilen, että kyllä minä jaksan odottaa, kaikki lopulta järjestyy. Mutta kun pelottaa ettei järjesty...

Jatketaan siis näillä ja toivotaan, että kesäaurinko paistaisi myös tähänkin risukasaan.

Ps. Tänään yksi karvalapsistani, Uolevi-kissa täytti yhdeksän vuotta. Eli syksyllä siis jo kolmasluokkalainen :) Meillä on ollut aina tapana juhlistaa jollain tavalla pienimuotoisesti eläinten synttärijuhlia. Näin on myös nyt, mutta vasta huomenna. Synttärit menevät herkuttelun merkeissä, huomenna on kissoille luvassa tuoretta muikkua sekä katkarapuja purkista.

3 kommenttia:

  1. Meilläkin on synttärit, kun kissa-kuopus Tilda täyttää tänään 5-vuotta :)

    Haastavia asioita mietit. Puolitunnettujen/-tuntemattomien yksityisluovuttajien kanssa täytyy aina ottaa se riski, että he saattavatkin muuttaa mielensä, vaatia isyyttä ja huoltajuutta. Uuden isyyslain myötä heillä on vanhemmuuteen oikeus, on mahdolliseen etukäteen tehtävään aiesopimukseen kirjattu mitä tahansa. Mulle henkilökohtaisesti se oli liian iso epävarmuustekijä. Cryosilta kotiin tai muualle tilaaminen kuulostaa kanssa melko epävarmalta.. :/ Eteenkin jos kuvion täydellisine ajoituksineen joutuu toistamaan muutamaan otteeseen.

    Pakko kysyä; ootko harkinnut klinikan vaihtoa? Toki ymmärrän et valitsemallasi klinikalla on jo päästy pitkälle ja kaiken uudelleen aloittaminen ei houkuta. Mut voisit pyytää sieltä kaikki selvitykset, lausunnot ja tutkimustulokset mukaan ja käydä keskustelemassa toisella klinikalla? Pääkaupunkiseudulla kun niitä vaihtoehtoja on useampi. Minustakin nimittäin odotus alkaa olla kohtuuttoman pitkä ja heidän reagointiviiveensä aikamoiset. Uusi asia keksitään kuukauden päästä ja sit taas ollaan hiljaa toinen kuukausi. Vähemmästäkin maksava asikas saa tuskastua. Erityiset lähtökohtasi eivät ole minusta riittävä syy, vaan kyseessä on aidosti puutteellinen asiakaspalvelu ja jos sille ei kyseisellä klinikalla saa tehtyä parannusta, niin ehkä naapuriklinikalla onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja: Uoleville mahottoman makoisat synttärionnittelut! :)

      Poista
  2. Mä en olekaan tutustunut tuohon isyyslakiin tarkemmin. On totta että luovuttavan henkilön tulisi olla erittäin luotettava ja ennen raskautumista täytyisi voida olla varma, ettei hän enää tule sitten kesken kaiken paikalle vaatimuksineen. Eihän mulla toisaalta ole mitään sitä vastaan, että isä olisi kuvioissa, mutta jos hän on täysin tuntematon, kokisin sen vaikeana ja epävarmana kun ei yhtään tiedä, millainen tyyppi hän on, millaiset arvot jne. Olisi hankalaa, jos esimerkiksi kasvatusperiaatteet olisivat täysin erilaiset. Tuntuu vain, että jotain olisi alettava tapahtua, en jaksaisi enää tätä odottamista ja arpomista, että mikä kierto on se kun päästään yrittämään. Ja kun kukaan ei voi tietää, kuinka monta hoitokertaa tarvitaan, tässä voi vielä kestää ja kestää lisää.

    En ole sen kummemmin miettinyt klinikan vaihtoa juurikin siitä syystä, että joutuisin aloittamaan koko rumban taas alusta ja se mahdollisesti veisi taas toisen vuoden lisää. Klinikkaa viime syksynä valikoidessani olin yhteydessä myös toiselle klinikalle josta sanottiin, että sosiaalityöntekijöiden täytyisi ihan ensiksi tehdä jonkinlainen arvio kyvyistäni ja mahdollisuuksistani selvitä yksin lapsen / lasten kanssa. Se tuntui ja tuntuu edelleen ajatuksena erittäin epämukavalta, koska sossuilla ei välttämättä ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista elämäni on tai mihin todella kykenen ja miten elän. Arvio saattaa mennä pahasti pieleen, enkä haluaisi niitä meille häärimään. Pelkään kai sitä, ettei vihreää valoa tule ja siinä on taas yksi kipeä pettymys lisää kestettäväksi. Olen muutenkin aika herkkä (ehkä liiankin) muiden ihmisten arvioille, koska kaikenlaisia ennakkoluuloja riittää ja koen loukkaavana, jos joku täysin ulkopuolinen rankasti kyseenalaistaa vanhemmuuteni. Siksi jätin kyseisen klinikan ja siirryin tänne nykyiseen, johon pääsinkin nopeammin psykologin käynnille. En voi kuin todeta, että kyllä tämä lapsen saaminen voi viedä aikaa. Kukaan ei varmasti ilkeyttään jarruta, mutta kyllä nyt jo voitaisi edetä tositoimiin.

    Onnittelut myös teidän kisulle! :)

    VastaaPoista