Kuinka kerron raskaudesta?

Vai pitäisikö paremminkin kysyä, kuinka salaisin sen alkuvaiheen, niin sanottujen riskiviikkojen yli? Siis siinä tapauksessa, jos tulevien hoitojeni tuloksena saisin plussat tikkuun.

Kun olen seurannut muiden hedelmöityshoidoissa käyvien perheiden blogeja, olen huomannut, että useat bloggaajat eivät ole hoidoistaan puhuneet kuin muutamille läheisimmille ihmisille, he ovat pitäneet matalaa profiilia tilanteestaan, mikä on toki jokaisen oma valinta, ja se täytyy tehdä juuri siten miten itsestä sopivimmalta tuntuu. Oma tapani toimia on ollut aivan toisenlainen. En missään vaiheessa ole hoitoihin hakeutumistani tai tarkoituksella lapsen yksin saamista juuri salannut. En ole tehnyt asiasta suurta numeroa, mutta olen puhunut avoimesti usealle läheiselleni, sekä kertonut Facebookissa sen enempää peittelemättä missä milloinkin mennään. Tämä kaikki on ollut kuin avoin kirja jonka kuka vain voi poimia pöydältä ja avata siitä minkä tahansa sivun, lukea sitä vapaasti ja luoda itse omat mielipiteensä asiasta, eikä mikään tässä ole minua haitannut.

Olen miettinyt, miksi toimin näin. Miksi olen ottanut asian esille reilusti ja ollenkaan ujostelematta. Olen yleisestikin hyvin avoin ihminen. Voin kertoa helpostikin omia asioitani tuntemilleni ihmisille, toki kaikkein henkilökohtaisimmat tai vaikeimmat osaset elämästäni jätän vain itselleni tai minun ja vain tiettyjen harvojen ihmisten välisiksi. Lapsiasian kohdalla olen ehkä ajatellut muiden reaktioita. Tiesin jo tähän lähtiessäni, etteivät ihan kaikki tule hyväksymään valintojani. Tilanteeni herättää mielipiteitä: Toisille tämä on normaalia ja luonnollista, täysin hyväksyttävää eikä lainkaan väärin. Osa taas on sitä mieltä, että olen tekemässä elämäni virhettä ja pilaamassa sekä oman, että myös tulevien lasteni elämän saadessani ne yksin, ja varsinkin näkövammaisena, ja että lasten elämä tulee olemaan täysin tuhoon tuomittu. Nämä ovat ne ääripäät, joiden välillä ihmismielet seikkailevat. Ajattelen aina, että teen lopulta itse kaikki ratkaisuni elämääni koskien, enkä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa niihin. Minulle on tärkeintä, että niin minä itse kuin myös lähelläni olevat ihmiset ovat onnellisia, enkä omilla valinnoillani tee pahaa muille.

Koska tiesin nämä ääripäät, halusin kai siksi ottaa asian esille jo ajoissa. Ikään kuin kuulostella ympäristöä ja ihmisten reaktioita. En siksi, että niillä olisi vaikutusta päätöksiini, vaan siksi, ettei kaikki pamahtaisi yhdellä kertaa niskaan sitten kun kertoisin vain olevani raskaana - yksin. Olen nyt rauhassa saanut kuulostella sitä, kuka mitenkin suhtautuu, että tiedän jatkossa ketä milläkin tavalla lähestyn, ja kuinka olen sitten raskaana ja lapsen kanssa kenenkin lähellä. Että tiedän varautua, kenelle puhua ja käydä asioita läpi, kenen kanssa taas ei kannata keskustella välttyäkseen pahalta mieleltä puolin ja toisin. Toisaalta en keksi muutenkaan mitään syytä miksi pitäisin kaiken tämän vain itselläni. Tämä on minulle ja myös monelle muulle niin luonnollinen ja onnellinen asia. Sellainen, jota minä odotan, ja jota myös he odottavat kanssani jännittäen ja iloisina puolestani. Vastarannalla keikkuvat voivat sitten muuten vain tottua ajatukseen tai olla tottumatta, se on heidän asiansa.

Joistain ihmisistä saattaa tuntua ehkä kummalliselta etten salaile, kun avoimuus tällaisesta ei ole kovinkaan yleistä. Asia on perheeni, ainakin useimpien sukulaisteni sekä tuttujeni tiedossa, enkä näe siinä mitään ikävää. Koen sen ennemmin helpottavana, kun ei tarvitse vastailla kaikille aina tavatessa erikseen, miten näin on käynyt ja miksi olen itsekseni tässä tilanteessa. Voin kyllä myös reilusti kysyjille kertoa, että klinikalla on käyty, ja että kaikki on täysin oma valintani jo alunperinkin. Olen valinnut vaihtoehtona saada ainakin ensimmäisen lapseni yksin sen sijaan, että olisin jatkanut vakituisen parisuhteen etsimistä ja "hankkinut" lapset vasta sellaisen löydettyäni.

Mutta entä se kertominen sitten jos / kun on jotain kerrottavaa? Olen toivonut omia lapsia jo niin kauan kuin muistan. Olen aina ajatellut, että haluan kertoa raskaudesta vasta kun riskiviikot on ohi ja kaikki on varmempaa, vaikkei 100 prosenttista varmuutta voi koskaan täysin taata. Olen usein aiemmin miettinyt tapoja, joilla kertoa. Puhelimessa, tekstarilla, vaiko yhteisessä kahvipöydässä ystävien / perheen / muun porukan kesken? Mitkä sanat valitsen? Koskaan ei ole mielessäni ennen tätä kyseistä tilannetta käynyt, että pitäisin tällaista raskaudenyritysblogia, jota toki aion jatkaa myös mahdollisen tärppäyksen jälkeenkin. Nyt, kun blogi on olemassa ja kaikkia tietysti kiinnostaa milloin tärppää ja miten piinapäivät päättyivät, koen että mun on tämä kaikki tänne myös kirjattava ylös. Ja haluankin sen tehdä. Mutta siinä samalla suljen väistämättäni oven myös siihen "kerron sitten omia aikojani"-tapaan ilmoittaa raskaudesta lähipiirille. Ainakin nyt esikoiseni kohdalla. Voihan olla, että saan kokea tuon vielä joskus, jos päätän olla raportoimatta blogiin muiden tulevien lasten kohdalla hoidoista tai kumppanin kanssa yrittämisestä. Jälkimmäisen voin varmasti jättääkin väliin, mutta hoidoista tänne tuntuu niin luontevalta kirjoittaa, ja sen mielelläni myös jaankin lukijoiden kanssa, ihan jo vertaistuenkin vuoksi.

Tiedän, että ainakin osa lähipiiristäni lukevat blogia. Ja kun kerron täällä raskaustestituloksia, siirtyy tieto mahdollisesta onnistumisestani myös heille. En osaa jättää blogia inseminaation jälkeen parin tai kolmen kuukauden tauolle. Ja tokihan raskautumisen jo arvaa siitä, ettei blogia olla päivitetty. En koe itse valitsemanani ajankohtana kertomisesta luopumista mitenkään suurena menetyksenä, mutta menihän se vähän eri tavalla kuin olin ajatellut. Kuten asioilla on joskus tapana. Kaikkea ei vain voi lyödä lukkoon. Kerta olen tehnyt asiasta "julkista", se on sitten sitä. Ehkä joskus vielä kerron myös sillä ensin aikomallani tavalla :)

Klinikalta tuli tieto, että minua ja elokuisia hoitojani odottaa pakkasessa nyt kaksi olkea. Laskukin tuli perään. Olihan siinä melko suuria numeroita, mutta se ei tunnu edes pahalta. Maksan laskun mielelläni. Olo on vain helpottunut kun tiedän, että vihdoin jotain konkreettista tapahtuu, ja oljet todella ovat minulle tarkoitettuja. Ja ehkä myös tulevan pienen puolikas on siellä jo mukana, toivon sitä niin kovin :)

Ps. Blogin ulkoasu on nyt muokattu juuri sellaiseksi kuin sen alunperin halusinkin. Mitä te tykkäätte? Näkyykö kaikki teille kuten pitää? Yritin pitää tämän mahdollisimman yksinkertaisena ja helppolukuisena, toivottavasti se myös on sitä muiden silmiin :)