tiistai 13. syyskuuta 2016

Verta...

Verta, kyyneleitä ja ehkä vähän myös hikeä.

Heräsin tänään aikaisin aamulla tunteeseen, että sieltä se tuli. Vessaan tarkastamaan asia ja kyllä, uusi kiertohan se täällä taas. Tervetulleeksi en toivota, mutta hyvä että saapui kerta ei kehollani ollut parempaa tarjota - se tietää uuden yrityksen olevan jo ihan nurkan takana. Yrityskierto oli siis pituudeltaan 32 päivää, kuten epäilinkin sen tulevan olemaan.

Muistan, kuinka lääkäri inseminaation jälkeen sanoi, että älä pety jos et tule tästä nyt raskaaksi. Kerroin olevani varautunut siihen, mutta aika hatara oli lupaukseni siitä, etten pettyisi. Tiesin kyllä, että lähtökohdat olivat aivan surkeat sen mysteerirakkulan takia, mutta mutta...

En siis uskonut oikeastaan missään vaiheessa onnistumiseen, koska harvalla se ekasta tärppäilee. Mutta lauantai-iltana, kun huimasi niin että meinasin lähes pyörtyä, sekä kummalliset alavatsanippailut saivat mut hetken miettimään, että josko sittenkin. Tein siitä sitten raskaustestin, josta otin kuvan, jonka lähetin eräälle kaverilleni ja vielä toisellekin. Kuva oli hyvin sumea surkean valaistuksen takia (luonnonvaloa ei ollut), joten siitä ei saanut kunnolla selvää. Mutta molemmat olivat sitä mieltä, että siinä saattaisi ehkä olla kaksi viivaa... Ja sehän toki herätti minussa toivoa. Päätin, että haen digitestin seuraavana perjantaina, jos kuukautiset eivät ole silloin vielä alkaneet.

Kunnes sitten koitti tämä tiistaiaamu ja heräsin todellisuuteen. Verta. Eli ei sittenkään...

No petyinkö? Petyin. Aika lailla valtavasti, koska ehdin jo kuvitella että pieni mahdollisuus olisi. Ei niinkään sen viivan takia koska kuvanlaatu oli mitä oli, vaan enemmänkin huimauksen, vatsanippailujen ja sen perusteella, että heräsin toissa yönä syömään, koska vatsassa oli niin huono olo että oli aivan pakko. Nyt aamulla tajusin, että kaikki se on ollutkin jotain aivan muuta. Niitä haamuoireita, kehon järjestämää huijausta tai sitten olen itse yrittänyt huijata kehoani. Makasin hereillä kauan. Tuntui, ettei uni enää tule millään. Jossakin vaiheessa naapurin vauva huusi rapussa ja mulla oli koko alavatsa molemmin puolin aivan tulessa (kuukautiskipuja). Siinä kohtaa alkoi itkettää. Se vauvan parku tuli kuin tilauksesta.

Ymmärrän edelleen, että harvoilla ensimmäinen kerta onnistuu, ja että suurin osa raskautuu jonkin aikaa sitten lukemani artikkelin mukaan viimeistään kolmannella yrittämällä. Mutta on myös niitä, joilla kestää. Useamman inseminaation jälkeen ainoa keino saattaa olla enää koeputkihedelmöitys. Lyödään nyt faktat tiskiin. Hedelmöityshoidot ovat yksityisellä puolella melkoisen kalliita. Olen tähän asti käyttänyt hoitoihin kaikki säästöni. Tällä hetkellä tilanne on se, että säästökirstussani on varaa enää yhteen inseminaatioon, johon olki on jo valmiina. Ja jos vielä oikein nipistän ja kiristän, jos hyvin käy, löytyy ehkä siihen kolmanteenkin. Mutta jos homma ei onnistu, yritykseni ovat sitten siinä. Tai siis ne jäävät ainakin pidemmälle tauolle. Koeputkihedelmöitykseen en nyt voi taloudellisesti mitenkään revetä. Sitten täytyisi muuttaa elämän muitakin suunnitelmia. Keskeyttää opinnot ja alkaa tekemään töitä kokopäiväisesti, laittaa kaikki energia ja aika vain ja ainoastaan työjuttuihin. Opiskelua olen aina pitänyt tärkeänä ja asiana, josta en helposti luovu. Korkeakouluopintoihin tähtääminen vaatii vielä ylioppilaslakin joka tosin on jo ihan nurkan takana, ennen kuin mun on mahdollista päästä juuri siihen koulutukseen johon todella haluan. Nyt en tiedä, mitä tässä pitäisi lopulta tehdä.

Tiedän, että teen hallaa sekä itselleni että kropalleni miettimällä asioita näin pitkälle. Jo pelkkä ajatuskin siitä, ettei viimeistään kolmas inseminaatio onnistuisi, saa palan nousemaan kurkkuun ja mielen musertumaan palasiksi, pelon pintaan siitä, että entä jos ei ikinä. Se vaatisi suuria päätöksiä. Joko joudun lykkäämään lapsihaaveitani usealla vuodella eteenpäin, tai vaihtoehtoisesti keskityn nyt oman alani töihin ja lykkään / hylkään haaveeni unelmieni opiskelupaikasta. Nyt kun miettii asiaa näin, tuntuisi helpommalta päästää irti jälkimmäisestä. Mitä en tekisi lapseni eteen? Silti ratkaisu vaatisi taukoa niin kauaksi, kunnes saisin työasiat kunnolla rullaamaan tasaisesti.

Ja ne joulut. Minulle kovin tärkeä juhla. Jo monena jouluna peräkkäin olen toivonut, että jospa ensi jouluna vatsani olisi jo pyöristynyt. Sitähän toivoin kovasti myös viime jouluna ja mainitsin asiasta täällä blogissakin. Miltä se nyt mahtaa tuntua, jos noiden yritysten jälkeenkään mitään ei ole tapahtunut? Kaikki on vain tyhjää täynnä. Jouluisin kaikki tällainen korostuu vielä aivan eri tavalla. Toiset iloitsevat siitä lapsineen, osa taas käärii vauvatarvikkeita lahjapaketeista kasvavaa vatsaansa silitellen. Tekisin ihan mitä tahansa, että saisin tänä jouluna edes oksentaa aamusta iltaan raskauspahoinvointia. Kärsisin ihan mitä tahansa ikävää oiretta, joka kertoisi raskaudesta ja siitä, että kaikki olisi hyvin. Pelkään, ettei sitä tapahdu. Tällä hetkellä en halua edes ajatella tulevaa joulua tai sitä, kuinka sen vietän. Sen aika ei ole nyt.

Tämä päivä on mennyt ja tulee varmasti menemään synkissä vesissä. Mutta viimeistään huomenna on noustava. Otettava itseään niskasta ja mentävä askel kerrallaan kohti tulevaa, mitä se ikinä tuokaan tullessaan. Soitan ensi maanantaina klinikalle ja varaan uuden ultra-ajan. Lääkäri sanoi viimeksi, että voidaan odottaa ovulaatiota, jota testailen kotona ja menen vasta sitten ultraan ja siitä suoraan inseminaatioon. Päätin kuitenkin nyt, että pyydän päästä tarkistamaan rakkulan tilanteen jo aiemmin. Jos se on yhtä surkea kuin viimeksi, en tiedä haluanko inseminaatiota sellaiseen kiertoon tehtävän, jos lähtökohdat ovat samankaltaiset. Ehkä siinä tapauksessa keskustelemme munasoluja kasvattavasta lääkityksestä tai jotain, mistä lääkäri jo viimeksi mainitsi. Näin jälkikäteen on hyvä itsekseen viisastella, että olisiko sittenkin kannattanut yrittää vasta tässä kierrossa ensimmäisen kerran, jos tilanne olisi parempi. No, myöhäistä sitä nyt on enää vatvoa. Kun oli kiire niin oli kiire ja malttamaton mieli, ja toisaalta olihan ovulaatiotestikin positiivinen. Nyt aion kuitenkin olla tarkempi ja kysellä enemmän. En halua minkään jäävän arvailujen varaan. Jos rakkula ei edelleen kasva, jää tämä kierto väliin ja tehdään vasta seuraavassa, jos saisin vaikka sen lääkityksen.

Näillä mennään. Olo on tyhjä ja surullinen, mutta eteenpäin täytyy kuitenkin kulkea. Tiedän, että osalle lähipiirissäni tämä on onnellinen ja helpottava asia ja he iloitsevat alkaneista kuukautisistani. Toivon vain, ettei kukaan sanoisi sitä minulle suoraan. Olen tehnyt päätöksen, etten matkusta Itä-Suomeen ennen kuin olen raskaana, kuluipa siihen kuukausi tai vaikka vuosi. En tahdo kuulla sanoja siitä, kuinka hyvä on etten onnistunut, ja kuinka minun tulisi lopettaa tällainen hölmöily ja hankkia mies siittämään ja kasvattamaan lasta. Toki näitäkin mielipiteitä on jokaisella oikeus kantaa, mutta kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Onneksi saan myös ihanasti tukea ja kannustavia sanoja kun niitä tarvitsen, ja suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä varsinkin täällä ottavat nämä asiat niin loistavasti, että välillä liikutun siitä hengessä elämisen määrästä ja kuinka apua on tarjottu sitten vauvan kanssa. Jatketaan siis yrittämistä, näin helpostihan meillä ei luovuteta :)

7 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla. Tsemppiä ja voimia kuitenkin jatkoon ja uuteen yritykseen! :)

    VastaaPoista
  2. Olen pahoillani puolestasi. En ole tuota samaa kokenut, mutta tiedän nuo fiilikset, kun sitä miettii onnistuuko tämä ollenkaan. Toivotaan, että päästäisiin molemmat pian yrittämään uudelleen :) Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  3. Kurja juttu, olen pahoillani :( Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  4. Voi harmi!:( Itsekin petyin ekan inssin jälkeen hirmuisesti. Tyhmällä tavalla harmitti negan lisäksi se, ettei kuulunut niihin harvoihin, joilla ekalla tärppää. Tokalla kerralla osasin olla jo rennommin kaiken suhteen:)

    Pohdit jo isoja asioita, toisaalta olen itse ihan samanlainen että ajatukset liitää vuosien päässä. Olin jo päättänyt että 35vnä jos olen lapseton niin haen lääkäriksi:D

    Tsemppiä toiseen kiertoon ja iloa arkeen:)

    VastaaPoista
  5. Pahoitteluni negasta. Se ei koskaan tunnu kivalta :/

    Jälkiviisaus ei johda mihinkään eikä kannata liikaa jäädä märehtimään. Jos rahaa ei ole rajottamasti (tai kellä sitä nyt olisi) niin kannattaa tehdä inseminaatio vaan hyvään kiertoon (hyvä rakkula, hyvä limakalvo ja pos. ovulaatiotesti). Se kuukauden odotus on melkoisen lyhyt jos käyttää rahat huonoihin kiertoihin ja sitten sen takia joutuu pistämään projektin jäihin puoleksi vuodeksi tai vuodeksi rahan keruun vuoksi. Muistan kyllä kun oli hoppu ja yksi kierto meni persiilleen.
    Tarkoittiko tuo mistä luit että kolmannella yrittämällä onnistuu niin koeputkihedelmöitystä vai inseminaatiota? Nimittäin 80% onnistuu viimeistään kolmannella koeputkihedelmöityshoitokierroksella. Insmeinaation onnistumisprosentti on 10-15 % per kierto ja usein ajatellaan, että kuudella yrityksellä pitäisi onnistua. Sen vuoksi itsellisille tehdään usien se kuusi insmeinaatiota jonka jälkeen voidaan vasta ajatella, että on ehkä jotain vaikeuksia onnistua.
    Kun me aloitimme inseminaatiohoidot luovutetuilla siittiöillä niin lääkäri sanoi minulle, että noin 40 % onnistuu kolmella inseminaatiolla jos rakkula on ollut ideaalinen. Me tehtiin lopulta neljä inseminaatiota, jossa oli kyllä yksi liikaa mun mielestä, ne siittiöt maksoi joka kerta kuitenkin sen 500 e.

    Tsemppiä alkavaan kiertoon :)

    VastaaPoista
  6. Kolmas inssi täällä takana ja ei, en usko nyttenkään onnistumiseen, vaikka tilanne oli hyvä. Inhoan sitä, että raha kaiken ratkaisee niin sinulla, kuin myös meilläkin. Rupean itse olemaan jo henkisesti niin väsynyt aina niihin yksi viivaisiin testeihin, vaikka loppupeleissä kolme inssiä on tosi vähän. Koen myös ensimmäisen inssin olleen ihan turha yritys, tiesin jo heti klinikalta lähtiessä, että ei onnistu. Meillä siittiöt maksaa aina 775e/per inssi. Toiselle yritykselle hintaa tuli jopa 1600e (koska ultrattiin niin useasti) ja tällä kolmannella selvittiin n.1200e hinnalla. Tsemppiä ja voimia sinulle jatkoon :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos tuhannesti kaikille tsempeistä ja kannustuksistanne! Eteenpäin mennään, ja uusi yritys toivottavasti odottaa jo ihan kulman takana. Ei tosiaan kannata lähteä yrittämään huonoon kiertoon, tästä lähtien olen viisaampi tässäkin asiassa :)

    Kun tarkemmin mietin sitä artikkelia, niin se taisi olla jokin maininta väestöliiton sivuilla hedelmöityshoitoihin liittyvän jutun yhteydessä. En kyllä tosiaan tarkemmin muista, koska tästä on jo aikaa kun tiedon löysin. Mutta tuo 40 prosenttiakin on toisaalta jo paljon, toivottavasti nyt tämä pian jo tärppäisi...

    VastaaPoista