keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Tyhjyys

Kohtu on elämänaluista tyhjänä. Mieli täynnä surua, pettymystä.

Testasin tänä aamuna dpo14 tyylipuhtaan negatiivisen. Uusi kierto alkaa huomenna. Merkit ovat selvät, eikä enää ole arvailun varaa lopputuloksesta. Mitään raskauteen viittaavia oireitakaan ei ole. Miksi tämä meni näin?

Olen kuusi vuotta toivonut. Kaivannut omaa lasta. Katsellut kuinka muut ystäväni raskautuvat, saavat lapsia, aloittavat toisen kierroksen, kolmannenkin. Odottanut mahdollisuutta, jolloin pääsisin yrittämään raskautta tavalla tai toisella. Se päivä vihdoin tuli, pitkän odotuksen päätteeksi. Mutta kaikki jäi vain yritykseksi, toivottua tulosta en saanut.

Erityisen surullista tästä kaikesta tekee se, etten tiedä milloin hoidot taas jatkuvat. Rahaa täytyy säästää, se on päätoimisen opiskelijan ja sivussa osa-aikatyötä tekevän elämää. Jos edes tietäisi, että hoitoja voisi samantien jatkaa, olisi vielä toivoa. Lisäksi päätin, että jos vielä hoitoihin menen, jatkan koeputkihedelmöityksellä mikäli lääkäri sen vain suinkin hyväksyy. Enää en kevyempiin hoitoihin lähde. Vahvemmat hoidot, hieman suurempi mahdollisuus - vaikka ei sitä niin hartaasti toivottua lopputulosta voida tietenkään niilläkään taata.

Olisin niin toivonut sitä lasta. Ihan koko sydämestäni. Enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa olen toivonut tai voisin ikinä toivoa.

Tämän käänteen myötä blogi jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Koen, etten oikein löydä enää mitään sanottavaa, ei ole mitään mistä kirjoittaa. Tämän piti olla yritys- ja myöhemmin odotusblogi. Mutta koska yritystaival on loppu, eikä odotusta ole, ei minulla taida olla mitään järkeviä aiheita mitä tänne muistiin raapustaisin. Pysyttelen toistaiseksi poissa myös muusta blogimaailmasta. Siten on helpompi käsitellä omia asioita ja tunteita. Saada ajatuksia muualle yrittämiseen ja lapsensaantiin liittyvistä asioista. Nyt täytyy vain koittaa keskittyä muihin asioihin elämässä. En tiedä milloin palaan taas kirjoittamaan. Se voi viedä aikaa, mutta ehkä vielä joskus...

Kiitos teille kaikille tsemppaamisesta ja taipaleellani mukana myötäelämisestä. Se on tuntunut hyvältä ja lämmittänyt sydäntä kovasti. En unohda sitä koskaan. Asioiden jakaminen ja muiden puolesta jännittäminen on ollut helpottavaa ja antoisaa, tavallaan ainutlaatuista. Kun on ollut joukko muitakin, jotka ovat olleet samassa tilanteessa, yrittäneet lasta samoin tavoin, ikäänkuin oma pieni porukka, jonka kesken olemme voineet käydä läpi kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia - niin iloja kuin surujakin. Kaikki se on ollut hyvin positiivista ja lämminhenkistä, aina on löytynyt joku joka on ollut tukena tai osannut vastata kysymyksiin, jotka mielenpäällä painavat. Vaikka poistun nyt tästä joukosta, toivon teille kaikille kaikkea hyvää. Pitäkää blogipiiri pystyssä, jatkakaa näin, tsempatkaa ja tukekaa toisianne. Tämä on parasta vertaistukea mitä itse tiedän ja olen saanut.

Ehkä vielä joskus asiat ovat toisin. Ehkä tulee se päivä, kun saan pitää omaa pienokaista käsivarsillani, hoivata ja rakastaa. Antaa hyvät eväät elämälle ja pitää huolta. Ehkä vielä joskus...

6 kommenttia:

  1. Voiei! Tiedän tunteesi, kun jää ns. Rannalle ruikuttamaan.
    Rahalla on kyllä suuri vaikutus, myös täällä. Tälläkin hetkellä tiedän, että meillä ei ole varaa enää kun yhteen yritykseen, se luo paineita.
    Toivon todella, että vielä joskus onnistut<3

    VastaaPoista
  2. Tulipa raskas mieli puolestasi. Taivaltasi on ollut mukava seurata. Kovasti tsemppiä, ja palaile taas blogin pariin, kun siltä tuntuu. Käyn kyllä aina välillä katsomassa, josko tänne olisi jotain uutta ilmaantunut :)

    VastaaPoista
  3. Olen pahoillani negatiivisesta tuloksesta :( Ikävä tulee kirjoituksiasi, niissä kun on toisenlainen, ainutkertainen näkökulma. Ymmärrän kuitenkin tauon kaipuun. Jäämme tänne kanavalle odottamaan. Toivottavasti tapaamme blogeissa vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja: Valoisaa kevättä sinulle ja klaanillesi! *tassuterveiset*

      Poista
  4. Olen pahoillani :( Surullinen olo tuli puolestasi. Toivon kovasti, että tulevaisuus tuo sinulle vielä tullessaan oman pienen <3

    VastaaPoista
  5. Olen todella pahoillani, virtuaalihalaus täältä! Lupaatahan, ettet luovuta!? Kerää voimia, pidä taukoa, mutta älä luovuta. Mä niin toivon, että saat jonain päivänä oman pienokaisen. Aikaa se voi viedä, mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa. Haleja <3

    VastaaPoista