Syksyn kolkutellessa ovelle, alkaa heräillä ajatuksia uuden alun mahdollisuudesta ja tavallaan myös tarpeesta. Palava halu kehitellä uutta - haalia elämään jotakin sellaista, joka piristää mieltä ja tuo uutta sisältöä arjen keskelle. En tiedä miksi tämä tapahtuu mulle (ja kuulemani mukaan myös monelle muullekin) juuri syksyllä, ehkä se on se pidemmiltä lomilta paluu ja arjen alkaminen, joka tuo toiveita virkeämmästä työhön ja opiskeluun lisävauhtia potkaisevasta vastapainosta. Ja ehkä yksinkertaisesti halusta jollakin tapaa vain uudistautua alkavan ajanjakson mukana.
Tämäkään loppukesä ei ole ollut tältä osin poikkeava. Tuntuu, että tarjolla olisi jotenkin erityisen paljon kaikenlaista uutta ja kiehtovaa. Rakastan syksyä ja sen tunnelmaa. Pörröisiä villavaatteita, pimeyttä, raikkaan kirpakkaa ulkoilmaa, lehtikasoja lenkkipoluilla ja omenoita. Ne maistuvat erityisen ihanilta syksyisin. Jokasyksyinen omenapiirakka on aina paistettava, ja laitettava uuniin vähintään kerran vuodenajassa jokin lämmittävä pataruoka lihasta tai broilerista, ehkä tänä syksynä myös ihan vain pelkistä kasviksistakin. Odotan ensimmäisiä glögejä kauppoihin, jouluvalojen loistossa juotuja kuumia lasillisia ja hiljalleen heräilevää joulunodotustunnelmaa.
Tänä syksynä olisi kalenteriin montakin mielenkiintoista täytettä, mutta jouduin ainakin yhdestä niistä luopumaan. Olin jo kesällä päättänyt, että osallistun kokemuskouluttajakoulutukseen Lahdessa. Se olisi järjestetty syys- ja lokakuussa. Koulutuksen tarkoituksena on siis saada oppia ja valmistua kokemuskouluttajaksi, joka luennoi omasta sairaudestaan / vammastaan / läheisensä tilanteesta erilaisissa paikoissa, lähinnä oppilaitoksissa ja eri palvelualojen, eritoten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, levittää tietoa vammaan / sairauteen liittyen kertoen yleistietoa sekä oman tarinansa. Olin tästä innoissani: Odotin, että koulutuksen käytyäni pääsisin puhumaan tuleville lääkäri- ja hoitajaopiskelijoille muun muassa vammaisten vanhemmuudesta (sitten aikanaan), hedelmöityshoidoista ja kaikesta siihen liittyvästä, toki myös kaikesta muusta muissakin paikoissa, ihan sen mukaan mihin minua olisi pyydetty ja mitä yleisö olisi luennollani halunnut kuulla.
Harmikseni koulutuspäivistä ensimmäinen osui juuri samalle päivälle, jolloin olen kirjoittamassa ruotsin osuuden ylioppilaskirjoituksista, josta en mitenkään voi jäädä pois. Koulutuksia järjestetään hyvin harvoin, joten seuraavaa saanee nyt jonkin aikaa odotella. Toivon, että ensi vuoden puolella onnistaisi ja pääsisin mukaan niin ettei mitään ylitsepääsemättömiä esteitä tulisi matkan varrelle. Toisaalta kun kirjoitukset ovat syksyn osalta ohi, voi olla ihan hyväkin vähän relailla ennen viimeisten kurssien suoritusta ja ensi kevään loppurutistusta kirjoitusten osalta. Saan siis viettää lähes koko lokakuun lomaa, mitä odotan jo todella :)
Ja sitten se oikea päähänpisto, jonka sain eilen: Bikramjooga. En koskaan elämässäni ole tehnyt ainuttakaan joogaliikettä, en edes yrittänyt. Olen aina mieltänyt joogan sellaisena jossakin huoneessa, ihmisjoukon ympäröimänä matolla makaamisena, verkkaisena venyttelynä, epämääräisenä huokailuna ja kiusallisena mutinana unettavan musiikin soidessa taustalla. Lajina, jossa ei pääse edes hengästymään saati tule lämmin. Aina kun joku on sitä ehdottanut, vastaukseni on ollut: Ei ikinä! Spinning tai kunnon salitreeni, jossa hiki lentää kuin viimeistä päivää on sitä oikeaa liikuntaa. Olisiko tässä jonkinlaista ennakkoluuloa ilmassa? Ei kai... ;)
Bikramjoogaan törmäsin netissä vähän vahingossa, ja aloin hiljakseen etsimään siitä lisää tietoa. Sen hyödyistä on lueteltu pitkät listat, mm. stressin poistuminen ja mielen rentous, kropan venyvyys, verenkierron parantuminen, rasvanpoltto jne jne jne... Ja pakko sanoa, että väkisinkin kiinnostuin, ja muiden blogeista luetut ylistykset lajiin liittyen vain kasvattivat haluani päästä kokeilemaan. Tämä joogamuoto olisi mulle siinäkin mielessä helppo, että siinä tehdään aina ne samat 26 asentoa samassa järjestyksessä, tunti on ymmärrykseni mukaan maailmanlaajuisesti täysin sama. Kun opettelisin vain liikkeet, ei tarvitsisi jännitellä tuleeko seuraavalla tunnilla jotakin uutta jota en välttämättä osaisi heti tehdä oikein. Bikramjooga on lukemani mukaan rankka ja runsaasti hikoiluttava treeni, joten helpolla siinä ei taida päästä, mikä on vain positiivinen puoli. Helsingin keskustassa on Bikramjoogasali, jota nyt vielä pyörittelen, josko kävisin joku kerta kokeilemassa.
Ehkä se tyhjentää mieleni stressistä ja saa helpotusta tuleviin mielen myllerryksiin. Saattaisi ehkä jopa auttaa rennompiin piinapäiviin, kuka tietää. Uskon, että on kokeilemisen arvoinen niin mielen kuin kehonkin kannalta.
Syyskuun alussa mulla aloittaa myös taas uusi avustaja. Hän tulee auttamaan valokuvauksessa sekä kuvankäsittelyssä, muokkaamaan opintoihini liittyviä tentti- ja muita opiskelumateriaalitiedostoja ja toimii silminäni sillointällöin myös kaupoissa tai muissa paikoissa, joissa apua joskus tarvitsen. Tällä kertaa hän löytyi yllättävänkin helposti. Te-toimiston sivuille ei tarvinnut ilmoittaa, vaan pelkkä omalla Facebookin seinälläni työpaikkailmoituksen julkinen jakaminen riitti. Olen helpottunut, kun säästyin hakemuspinon läpikäynniltä ja useamman henkilön haastatteluilta, niissä on aina oma hommansa ja prosessi on loppujen lopuksi melko työläs.
Ja jälleen jouduin sen tutun kysymyksen äärelle: Kerronko hänelle, että käyn klinikalla hedelmöityshoidoissa ja että lapsi saattaa jossakin vaiheessa tulla. Mietin tätä kauan, todella kauan. Pyörittelin ja vatvoin ja tulin lopputulokseen, etten mainitse asiasta. En tiedä olisiko minun pitänyt, mutta lopulta annoin asian olla. Koko raskaaksi tuleminen saati oma vauva tuntuu niin kaukaiselta ja utopistiselta asialta, saavuttamattomalta ja epätodelliselta. Läpi mielen kuohui ajatusten aalto: Kun ei se kuitenkaan vieläkään onnistu. Miksi kertoa jostakin olemattomasta, jota en kuitenkaan saavuta? Käyn vain hoidoissa pettyäkseni taas. Olen jotenkin onnistunut ainakin hetkellisesti kadottamaan uskoni siihen, että minulla olisi nyt mahdollisuus näillä inseminaatioilla. Jos ne surullisenkuuluisat epäonnistumiset taas vyöryvät päälle, voin vain peittää ne ja olla kuin mitään pahaa ei olisikaan tapahtunut. Väsyneen olemukseni voin selittää huonosti nukutuilla öillä ja antaa kyynelten tulla silloin kun kukaan ei näe. En halua joutua toteamaan ääneen, että ei se onnistunut vieläkään. Enkä halua, että uusi ihminen joutuu keskelle sellaista pyöritystä. Hän on avustajani, ei terapeuttini jonka niskaan sitten kaadan kaiken pahan oloni ja ahdistukseni. Näin tämän tällä kertaa järkeilin.
Yritin kyllä asettaa itseni toiselle puolelle: Haluaisinko tietää avustettavani vastaavanlaisesta mahdollisesti tulevasta suuresta elämänmuutoksesta etukäteen. Jos tilanteeni olisi toisenlainen, ei minua häiritsisi laisinkaan. Mutta nyt, kun olen alkanut tuntea surua perheenperustamisen junnatessa paikallaan, ja raskaana olevien ja pienten lasten seurassa oleminen on minulle nyt vaikeaa, minä todella haluaisin tietää etukäteen. Meillä jokaisella on omat taustamme. Jos tein sittenkin väärin kun en kertonut. Allekirjoitin vain muina naisina työsopparin ja säilytin salaisuuden. Olen vain niin solmussa asian kanssa. Se alkaa olla jo niin kipeä epäonnistuessaan, etten tiedä kuinka sitä voisi neutraalein tuntein käsitellä. Koen helpoimmaksi nyt vaieta koska onnistumismahdollisuus on niin pieni, ja silti vielä mietin...
Jos tätä ikuisuuskysymystä ei oteta lukuun, odotan hyvillä mielin yhteistyötä uuden ihmisen kanssa. Tuntuu, että täällä Helsingissä avustajien vaihtuvuus on tiheämpää kuin Joensuussa asuessani. Ihmiset muuttavat uusille paikkakunnille, aloittavat opinnot tai tulee muita syitä, miksi työtä ei voida enää jatkaa. Mutta tässä on se kiva puoli, että saan tutustua uusiin ihmisiin, mikä on aina ehdottoman positiivista kun kemiat kohtaavat. Syksy voi siis alkaa. Torstaina korkkaan Lauttasaaren Ladyn uuden ryhmäliikunnan syyskalenterin ja siirryn taas kesän suht epäsäännöllisestä liikuntarytmistä siihen säännölliseen puoleen.
Tuleeko teille syksyisin fiilis, että haluatte kokea ja aloittaa jotakin aivan uutta? Jos tulee, niin mitä uudistuksia olette arkeenne tehneet? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti