sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Aina tulee uusi joku

Kaikki eivät saa koskaan lapsia. Eivät saa vaikka kuinka yrittäisivät. Aina tulee uusi joku, joka joutuu vastaanottamaan sen kipeän osan, koko loppuelämän muuttavan ja sydämen pirstaloivan uutisen elämässään. Se ihmisvirta ei koskaan lopu. Aina tulee lisää, pienenä purona - suurimmalla osalla tarinoista on kuitenkin onnellinen loppu - mutta tulee kuitenkin. Siitä joko selviää tai sitten ei, mutta se osa on ja pysyy ihmisessä jos niin on käyvä. Eivätkä mitkään maailman voimat pysty sitä muuksi muuttamaan.

"No sitten se on niin. Kaikki eivät saa lapsia koskaan".

Tämä on totta. Se on yksi julmimmista asioista mitä luonto voi ihmiselle tehdä.

Mutta miten sellainen voi olla kenenkään mielestä järkeenkäypä lohtu? Kuinka kukaan voi kuvitella, että asian esiin tuominen auttaisi jaksamaan eteenpäin ja suhtautumaan lapsettomuuteen ja jatkuviin pettymyksiin kevyemmin. Pitäisikö sen auttaa varautumaan siihen mahdollisuuteen, että tiedostaisin jo nyt niinkin voivan käydä ja tehdä mahdollisesta lopullisesta lapsettomuudesta sormia naksauttamalla täysin hyväksyttävä asia, koska niin käy muillekin enkä ole ainoa?

Nyt, kun viimeisimmän pettymyksen varmistumisesta on kulunut pian viikko, olen saanut onnekseni puhuttua asioista jonkin verran läheisteni kanssa, ja sitä kautta olen saanut myös niitä lohdutuksen sanoja pitkin viikkoa. Suurin osa niistä on ollut lämpimiä ja välittäviä. Moni tietää ja ymmärtää, ettei oikein mikään vie kipua pois, mutta he ovat kuitenkin yrittäneet olla kuuntelevana korvana. Mä olen niin pahoillani. Tiedän ettei tässä voi oikein mitenkään auttaa, mutta sanot jos vain on mitään mitä voisin tehdä. Olen tukena. Tiedän ettei sitä (lasta) voi luvata, mutta toivon niin että kaikki vielä kääntyy parhain päin, että susta tulisi vielä äiti.

Vaikkei mikään tätä tilannetta muuta, tuntuu silti hyvältä tietää, että jos vain olisi jotain tehtävissä, auttavia käsiä olisi lähellä. Ja ylipäätään se, että joku vain myötäelää mukana ja toivoo sydämessään kaiken järjestyvän.

Mutta sen hokeminen, että kaikki voi murtua lopullisesti ja pahin mahdollinen tapahtua on kuin lappaisi lisäpainoa kivirekeen, joka jo nyt on niin painava ettei askel sen kanssa meinaa jaksaa. Haluan kuitenkin uskoa, etteivät ihmiset aina töksäyttele ollakseen tarkoituksellisesti perinpohjin ilkeitä, vaan kaikki eivät vain osaa valita sanojaan oikein tai ole niin empaattisia kuin toiset.

Vaikka pelkään sitä eniten maailmassa. Viime aikoina olen itkenyt päivittäin ja pelännyt niin ettei sydän kestä ja muistellut niitä hetkiä, jolloin jo 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa istuin hiljaa omassa kuoressani jostain sisältä kumpuavan pelon kanssa miettien, entä jos jäänkin lapsettomaksi, ja nyt pelännyt niiden aiempien pelkojen liittyvän todelliseen...

...En aio päästää irti. Minä en suostu luopumaan siitä mikä on ollut selvää jo silloin kun itsekin olin vasta lapsi; mahdollisuudestani olla äiti. Minulla on vielä alkioita, pakkasessa 22 mahdollisuutta. En suostu ottamaan lopullista lapsettomuutta osaksi minua. Taistelen tästä kaikesta, onnestani valtavasta pelosta huolimatta niin kauan kuin pienikin voimanripe minussa elää. Kukaan ei vie minulta toivoa tai sulje tietä joka vielä on olemassa. Tiedän, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä heikommin uskon enää onnistumiseen. Mutta toivo on ja pysyy. En välitä rahasummasta, joka nousee yritys yritykseltä aina vain suuremmaksi - se on menettänyt merkityksensä jo ajat sitten. En välitä kuinka paljon kroppa joutuu sietämään eri lääkityksiä. Väliä on vain sillä, että saan vielä toivomani. Se on ainoa asia joka tässä kaikessa merkitsee ja jonka vuoksi minun on toimittava.

2 kommenttia:

  1. Voimia! Vaikka mun taival oli paaaljon lyhyempi, jouduin minäkin käymään läpi näitä ajatuksia ja lapsettomuuden mahdollisuutta, joten ehkä ainakin osittain tiedän miten musertavaa aikaa käyt läpi. Ajatuskin lapsettomuudesta on aivan järkyttävä, sitä ei halua hyväksyä. Hyvä, että susta löytyy taistelutahtoa. Koska sinussa ei ole mitään vikaa ja aikaa on hyvin (muistelen, että olet nuori) niin edelleen kaikki on mahdollista. Vaikka eihän tämä tietenkään lohduta tässä tilanteessa, mutta lähetän kuitenkin virtuaalihalin ja pidän sulle peukkuja :)

    VastaaPoista
  2. Meidän esikoinen sai alkunsa ekan icsi:n ensimmäisestä pas:ista. Tulin raskaaksi jo tuoresiirrosta, mutta se oli tuulimuna. Toinen lapsi sai alkunsa vasta viidennestä alkionsiirrosta. Lääkäri sanoi tuossa onnistuneessa siirrossa että joskus näitä siirtoja tarvitaan enemmän onnistumiseen. Kun toinen lapsi oli vuoden, niin tulin luomuna raskaaksi. Kun tämä lapsi oli vähän yli vuoden niin tulin taas raskaaksi. Nyt on menossa rv 5+4. Toivotan voimia ja pidän peukkuja että tärppää pian.

    VastaaPoista