torstai 21. syyskuuta 2017

Hiljaista marraskuulla

Alkavien hoitojen puolella nimittäin. Näin vähän veikkaan. Uusi kierto alkoi tänään, eli ovis tapahtui siis kp 18, muttei vain jostakin syystä tarttunut tikkuun tai sitten sitä ei ollut ollenkaan. Mee ja tiedä - turha noita menneitä on enää arpoa.

Mutta mutta. Laskeskelin tossa päivällä, että jos kroppa ovuloi tässäkin kierrossa kp 18 kuten aiemminkin on tapahtunut nyt jonkin aikaa, niin siitä seitsemän päivää ja kuinkas ollakaan. Osuu just eikä melkein keskelle viikonloppua eli lauantaille. Keltarauhashormonin mittaaminen ei siis luultavasti onnistu vielä tässäkään kierrossa. Aion kyllä silti soittaa klinikalle ovispäivänä ja kysyä, onko keltarauhashormonin tsekkaaminen niin välttämätöntä, koska Lugesteron otetaan joka tapauksessa mukaan tulevaan inseminaatioon olipa oman hormonituotannon laita niin tai näin. Lääkärikin viimeksi sanoi, että hormonin määrä voi vaihdella kierroittain. Jotenkin musta vaan tuntuu, ettei se koe ole tässä kohtaa millään tapaa oleellinen ja hyödyllinen, mutta kilppariarvot haluan ehdottomasti tutkituttaa. Loppupeleissähän se olen kuitenkin minä kun päätän mitä näytteitä otetaan. Minkäänlaiseen hutilointiin en kuitenkaan aio: Jos tuo tieto keltarauhashormonista todellakin on merkityksellinen, niin sitten odotellaan ja otetaan se heti kun mahdollista. Nyt ei jätetä pienintäkään rakoa sille, että jotain voisi mennä pieleen oman kiirehtimisen ja malttamattomuuden takia.

Kyllähän tämä turhauttaa, mutta ei ihan niin paljon kuin voisi luulla. Johan tässä on yli vuosi yritetty, toivottu (tai toivottu on jo kohta seitsemän vuotta), odoteltu, emmitty ja vatvottu. Koko projekti alkaa muistuttamaan suunnitelmallisuutensa sekä sen pitävyyden osalta hiljalleen melko läheisesti länsimetron aloitusta: Kuukauden päästä se alkaa. Tai no ei sittenkään vielä, hakataan kiviin uusi vuorenvarma aikataulu päivämäärälle X. Tai eiku äläs nyt, ei tää vielä ihan toimikaan... Voisin alkaa melkein jo mielenkiinnosta kohta veikkaamaan siitä, kumpi tulee ensin - länsimetro vai saadaanko mulle vauva. Edes alulle. Odotan molempia kovasti saapuvaksi, mutta jälkimmäistä rutkasti paljon enemmän.

Olen tässä kuitenkin pääosin ihan rauhallinen ja hyvällä mielellä. Jokin vaistonvarainen luottamus sisälläni elää ja voi hyvin. Luottamus siihen, että pääsen vielä tämän vuoden puolella yrittämään ja se tuntuu rauhoittavalta. Tunne on niin vahva, että sen kanssa on hyvä olla ja hengittää. Toivotusta lopputuloksesta taas ei voi tietää, mutta se on sitten sen ajan asia. Jos inseminaatio siirtyy joulukuulle niin sekin sopii. Negatiivinen raskaustesti ei kyllä kelpaa lahjaksi, enkä halua edes kuvitella sellaista jouluaattoa, jossa kaikki on taas palasina. Ne tunnelmat eivät vain sovi jouluun, muttei niitä mikään myöskään saa nujerretuksi jos ne vyöryvät päälle. Saatan harkita, että siirrän sittenkin yrityksen tammikuulle, mikäli marraskuu jää väliin...

Ehkäpä nyt lähdetään liikkeelle siitä, että soitan klinikalle tämän kuun puolella ja selvitän keltarauhaskokeen tarpeellisuutta vielä uudelleen. Katotaan sitten mihin suuntaan lähdetään kulkemaan. Siihen asti keskityn muihin isoihin asioihin. Tästä syksystä ei ainakaan tekemistä ja jännitystä puutu. Eipähän käy aika pitkäksi :)

Ja on tässä kierron alkamisajankohdassa siis hyviäkin puolia. Perjantaina on jo kp 3, eli kipu on silloin jo poissa päiväjärjestyksestä. Olen silloin menossa kirjoittamaan ruotsin ja jännitin, että jos se osuu kipupäiväksi niin olen pulassa, ellei särkylääkettä ole siellä saatavilla. Noiden kipujen kanssa musta tulee todella kiukkuinen ja inhottava, enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun. Iso kivi tippui sydämeltä, saan kirjoittaa ja ajatella rauhassa.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti kiertopäivät osuisivat hyviin kohtiin ja pääset pian yrittämään! Täytyy myöntää, että nauroin ääneen tuolle länsimetrovertaukselle! :D Toivotaan, että sun tärppi tulisi aiemmin kuin metro! :)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan :) No se alkaa todella tulla mieleen tästä vauvan yrittämisestä, kun jatkuvasti jotain takkuaa ja aina joutuu siirtämään ja siirtämään milloin minkäkin puutteen ja pienenkin ongelman vuoksi :D Mut ehkä onni vielä kääntyy ja viiva on tikussa ennen metron lopullista käynnistymistä...

    VastaaPoista