Tähän alkuun haluan sanoa aiheen ulkopuolelta pari juttua. Sain edellisen postauksen kommentteihin ehdotusta blogin teksteihin liittyen, tai lähinnä niiden ulkoasuun. Kiitos siitä, yritän suurentaa tekstiä ja saada blogista helposti luettavamman. Minusta on oikeasti hyvä, että te lukijat kerrotte, jos on jotain mitä voisin muuttaa / parantaa juuri tähän ulkoasuun liittyen. Mun on itse hankala huomata jotain juuri tuon tapaisia juttuja, koska luen tätä kaikkea puheohjelmalla / pistenäytöllä, joten en kiinnitä huomiota esimerkiksi tekstin ulkonäköön juuri lainkaan. Toivonkin, että myös jatkossa annatte reilusti palautetta, jotta voin muokata blogista mahdollisimman mukavaa ja helppolukuista sen tulevaisuutta ajatellen. Ja jos teillä on muita ajatuksia tai ideoita esimerkiksi kysymyksiä tai toiveita mistä tahtoisitte että kerron, joko lapsiaiheesta tai sen ulkopuolelta, niitä saa myös laittaa tulemaan, ja toteuttelen juttuja sitä mukaa kun vain ehdin :)
Lääkäri soitti tänään aamupäivällä. Pakko myöntää, että aika reilusti hetken jännitin, mitä nyt tapahtuu, mihin tulokseen hän on hoitojeni suhteen tullut. Kun hän aloitti lauseensa kertomalla, että on lukenut klinikalle saapuneen sairaskertomukseni, ehdin jo ajatella, että olikohan tämä nyt tässä, että ehkä odotellaan vielä lopullista geenitulosta. Mutta mitään sellaista en kuullut. Hän kertoi, että nyt hoidot voidaan vihdoin aloittaa, eikä enää esteitä sille ole. Kaikki se on selvitetty, mitä tarvitsee ja nyt päästään tositoimiin. Hän haluaa vielä varmistaa sen, että meille on saatavilla tarvittaessa apua, eli toisin sanoen että saan avustajatunteja tarpeeksi jos niitä tarvitsen, mutta sen tiedon tiimoilta ei enää ole syytä jäädä odottamaan, vaan voidaan suunnitella huoletta raskauden alkamista. Olen niin helpottunut ja onnellinen. Mieli on rauhallinen ja tuntuu, kuin kaikki olisi vain silmänräpäyksessä loksahtanut kohdalleen. Voiko tämä todella tapahtua nyt minulle?
Varattiin neljän viikon päähän munatorvien aukiolotutkimus. Siitä keskustelua aloittaessamme pieni paniikki valtasi koko kropan. Mutta kuten eräs kaverini jälkeenpäin totesi, se on yksi askel matkallani äidiksi, että siitä selviää. Ja uskon kyllä selviäväni, vaikka se valtavasti pelottaakin. Nyt päivämäärä on tiedossa ja osaan odottaa sitä hetkeä, kun se tapahtuu. Olen lukenut tutkimuksesta juttuja laidasta laitaan. Lääkäri kertoi tänäänkin sen, ettei tutkimus satu. Jos munatorvet ovat auki, se on nopea ja kivuton toimenpide. Jos torvissa sattuisi olemaan jotain vikaa, voi tuntua "venyttävää kipua". Kehotukseksi sain ottaa pari 400 mg buranaa tuntia ennen toimenpidettä. Sillä pitäisi pärjäillä.
Nyt haluaisin kuulla teiltä muilta, millaisia kokemuksia teillä tästä tutkimuksesta on, jos joku lukijoista on kyseisessä tutkimuksessa käynyt. Valmistautumisvinkkejä, kipukokemuksia, mitä tahansa. Lisäksi minua kiinnostaisi tietää, miten se käytännössä tapahtuu. Puhelun loputtua tajusin, etten muistanut kysyä kaikkea mitä olisin halunnut tietää, kuten tätä. Näin käy aina välillä. En viitsinyt soitella uudelleen heti perään, joten siksi heitän kysymyksen nyt tänne :) Sen verran sain tietoa, että kohtuun viedään ohut letku josta ruiskutellaan keittosuolaliuosta ja ilmaa vuoroin ja seuraillaan, liikkuuko se normaalisti. Tämä kai vaatii myös samanaikaisen alakautta ultrauksen, kuinka muuten liuoksen kulkemista voidaan seurata? Yritän ajatella, että kaikki on nopeasti ohi ja olen jopa kuullut, että se saattaa helpottaa raskautumista, kun paikat on puhdistettu ja saatu mahdolliset mutkat suoriksi :) Voihan tämä olla myös hyvää harjoitusta synnytystä varten. Tutkimuksen tuoma mahdollinen kipu on vasta alkusoittoa sille, mitä on vielä tulossa, joten tämä olisi kai syytä vain kestää. Kovasti koetan rauhoitella itseäni, mutta kaikesta huolimatta tuo päivä pelottaa. Sitä, ovatko torvet auki, en jaksa miettiä nyt. Sen murheen aika on vasta sitten, jos niissä sattuisi olemaan jotain häikkää. Kunhan vain selviäisin tutkimuksesta pahemmitta tuskitta...
Sitä, koska tapahtuu ensimmäinen varsinainen yritys, en vielä tiedä. Seuraavassa kierrossa on aukiolotutkimus, mutta en tiedä päästäänkö samaan kiertoon yrittämään, vai meneekö sinne huhtikuulle. Kävi niin tai näin, jaksan kyllä odottaa. Kuukausi tai pari ei tunnu enää missään. Nyt voin olla varma siitä, että asiat nyt etenee eikä minun tarvitse elää epävarmuudessa siitä, tuleeko tässä ylipäätään tapahtumaan mitään. Nyt tiedän, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä loppuun saakka.
tiistai 23. helmikuuta 2016
lauantai 20. helmikuuta 2016
Kuulumisia kuluneilta viikoilta
Perinnöllisyyskäynnin jälkeen asiat eivät vielä ole oikeastaan edenneet. Sain käynnistä kirjoitetun sairaskertomuksen postissa kotiin, ja se oli oikein asiallinen ja juuri sellainen, kuin käynnillä asioista puhuttiin. Siitä paperista jäi todella positiivinen olo, se oli jollain tapaa hyvin myönteistä tekstiä :) Sama kertomus on saapunut myös klinikalle ja luultavasti lääkäri on siihen jo tutustunutkin. Huomasin nimittäin tiistaina, että klinikalta oli soitettu, mutten ollut silloin puhelimen äärellä. Olen odottanut koko loppuviikon puhelin aina mukanani kulkien, mutta mitään ei ole kuulunut. Mun täytynee itse soitella perään ensi viikolla, jos ei edelleenkään mitään sieltä suunnalta kuulu. Kovasti nyt mietityttää, mitä mieltä klinikalla ollaan, ja mitä asiaa heillä minulle on. Jotenkin on tunne, että he haluavat vielä odotella geenitestien tuloksia, ettei vain sattuisi niin, että kyseessä olisi se vallitsevasti periytyvä geeni. Perinnöllisyyslääkärin mukaan se on erittäin epätodennäköistä, eikä sen takia kannata hedelmöityshoitojen etenemistä jarrutella. Tämän hän oli myös sairaskertomukseeni kirjoittanut. Toki jokaisessa paikassa on omat käytännöt ja voi olla, ettei hoitoja jatketa, tai siis aloiteta ennen kuin kaikki on sataprosenttisesti selvitetty. Ja mitä sitten teen, jos kävisi niin huono tuuri, että testeissä löytyisi se ikävä geeni? Sittenkö kaikki hoidot jäävät saamatta? Siinä kohtaa voin sanoa, että se olisi kamala romahdus tälle kaikelle ja mulle. Olen niin kauan tätä odottanut, ja laskenut lapsen saantini tässä vaiheessa nyt hoitojen varaan, enkä ole enää edes miettinyt muita vaihtoehtoja. En tiedä miten selviäisin näistä päivistä, jos kaikki vain peruutettaisi pois. Nyt ei olisi aikaa minkäänlaiselle surulle. On niin paljon tehtävää. Täytyy suorittaa vielä useampi kurssi pois alta kevään aikana ja valmistautua kirjoituksiin. On hoidettava työjuttuja. Saatava myös kirja viimeisteltyä valmiiksi. Mikään negatiivinen asia ei saisi viedä nyt energiaa, sitä tarvitaan aivan muualle. Tunnen itseni ja tiedän, että jos jokin itselleni hyvin tärkeä ja suuri asia elämässäni särkyy, voin todella huonosti ja kaikki kamala on niin kokonaisvaltaista, etten pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen. Mutta en halua ajatella sitä vaihtoehtoa nyt enempää, koska jos ajattelen, en kohta enää pääse siitä irti ollenkaan. Ja tämä kaikki on toki ihan omaa pohdintaani. Enemmän selviää vasta kun olen jutellut lääkärin kanssa. Toivoin, että hän olisi soittanut eilen, ettei mun tarvitsisi mietiskellä tätä asiaa nyt viikonlopun yli. Onneksi ensi viikolla on talvilomaviikko, vaikkakin yksi työjuttu täytyy hoitaa, muuten olen vapaalla. Saan rauhassa ajatella asioita, tulipa vastaan mitä tahansa. Toivon kuitenkin niin kovasti, ettei hoidoille olisi enää esteitä.
Sain eilen maailman parasta terapiaa mitä ihminen voi niin sanotusti kotikonstein saada. Eläinterapia auttaa aina. Ja vaikka jo kotoakin oma lauma löytyykin, lähdin hakemaan sitä Fallkullasta vähän suurempien eläinten luota. Tapasin kaikki kotieläimet: Lehmät, vuohet, ankat, kanat, lampaat, jopa minipossut. Mutta kaikkein suurin apu löytyy mulle aina hevosista. En edes muista koska olisin viimeksi nähnyt elävää hevosta. Eilen tilanne korjaantui. Iso samettinen turpa, joka puhaltaa lämmintä ilmaa. Eteenpäin kääntyneet korvat, jotka kaikelle kuulemalleen avoimina vastaanottavat mitä tahansa. Ja kuin se tahtoisi sanoa jos vain osaisi, ettei tässä ole mitään hätää, älä ole surullinen. Se viestii lohtunsa olemuksellaan, siihen ei sanoja tarvita. Eläin, joka jaksaisi kuunnella vaikka loputtomiin. Olisin voinut jutella, kertoa sille aivan kaiken, mutta paikalla oli myös muita ihmisiä, joten tyydyin vain rapsuttamaan ja hengittämään hevosen tuoksua sen pehmeästä kaulan karvapeitteestä. Uskon siihen, että eläin kyllä vaistoaa, jos jokin painaa mieltä ja käyttäytyy sen mukaan. Olen usein miettinyt, että aloittaisin ratsastuksen uudelleen, mutta juuri nyt mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen säännöllisesti, ehkä sitten syksyllä... Toivoisin kyllä löytäväni edes jonkin hevosen, jota voisin käydä sillointällöin halailemassa ja hakemassa sitä ainutlaatuista energiaa, jota niistä saa. Hevonen on hieno eläin, niin viisas ja sympaattinen. Eilen en edes muistanut minua jo kohta viikon verran vaivannutta selkäkipua hetkeen. Onneksi Fallkulla on lähellä. Sinne voi aina mennä kun tuntuu siltä. Hevoset ja muut eläimet ovat aina rapsuteltavissa. Silti olen alkanut kaivata jonkinlaista tiettyä "omaa" hevosta, joka ei kirjaimellisesti olisi omistuksessani (ainakaan nyt) mutta jonka kanssa voisi tehdä jotain pientä. Jota harjailla tai taluttaa ulkona, tai vain jutella sen kanssa kaksin. Ehkä sellainen löytyy jostakin päin pääkaupunkiseutua tai sen lähialueilta.
Sain eilen maailman parasta terapiaa mitä ihminen voi niin sanotusti kotikonstein saada. Eläinterapia auttaa aina. Ja vaikka jo kotoakin oma lauma löytyykin, lähdin hakemaan sitä Fallkullasta vähän suurempien eläinten luota. Tapasin kaikki kotieläimet: Lehmät, vuohet, ankat, kanat, lampaat, jopa minipossut. Mutta kaikkein suurin apu löytyy mulle aina hevosista. En edes muista koska olisin viimeksi nähnyt elävää hevosta. Eilen tilanne korjaantui. Iso samettinen turpa, joka puhaltaa lämmintä ilmaa. Eteenpäin kääntyneet korvat, jotka kaikelle kuulemalleen avoimina vastaanottavat mitä tahansa. Ja kuin se tahtoisi sanoa jos vain osaisi, ettei tässä ole mitään hätää, älä ole surullinen. Se viestii lohtunsa olemuksellaan, siihen ei sanoja tarvita. Eläin, joka jaksaisi kuunnella vaikka loputtomiin. Olisin voinut jutella, kertoa sille aivan kaiken, mutta paikalla oli myös muita ihmisiä, joten tyydyin vain rapsuttamaan ja hengittämään hevosen tuoksua sen pehmeästä kaulan karvapeitteestä. Uskon siihen, että eläin kyllä vaistoaa, jos jokin painaa mieltä ja käyttäytyy sen mukaan. Olen usein miettinyt, että aloittaisin ratsastuksen uudelleen, mutta juuri nyt mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen säännöllisesti, ehkä sitten syksyllä... Toivoisin kyllä löytäväni edes jonkin hevosen, jota voisin käydä sillointällöin halailemassa ja hakemassa sitä ainutlaatuista energiaa, jota niistä saa. Hevonen on hieno eläin, niin viisas ja sympaattinen. Eilen en edes muistanut minua jo kohta viikon verran vaivannutta selkäkipua hetkeen. Onneksi Fallkulla on lähellä. Sinne voi aina mennä kun tuntuu siltä. Hevoset ja muut eläimet ovat aina rapsuteltavissa. Silti olen alkanut kaivata jonkinlaista tiettyä "omaa" hevosta, joka ei kirjaimellisesti olisi omistuksessani (ainakaan nyt) mutta jonka kanssa voisi tehdä jotain pientä. Jota harjailla tai taluttaa ulkona, tai vain jutella sen kanssa kaksin. Ehkä sellainen löytyy jostakin päin pääkaupunkiseutua tai sen lähialueilta.
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Perinpohjainen selvitys perinnöllisyydestä
Tänään koitti vihdoin se päivä, jota olin kovasti jo odottanut, ja jonka luulin saavani nähdä vasta niin paljon myöhemmin, että jossain vaiheessa alkoi jo ahdistaa. Tuon saamani peruutusajan myötä pääsin kuin pääsinkin lopulta todella nopealla aikataululla tapaamaan perinnöllisyyslääkäriä ja kuulemaan häneltä tietoiskua silmäsairauteni perinnöllisyydestä.
Kun lähdin matkaan, olin jo varautunut siihen, että minulta tentataan kaikki mahdollinen: Se, kuinka pärjään yksin, kuinka olen ajatellut sitä ja tätä, olin jo valmistautunut kertomaan kaikki samat sävelet uudestaan, jotka ollaan jo klinikalla käyty läpi. Varauduin jopa siihen, että tuleva äitiyteni sekä siinä pärjääminen saatetaan jopa vahvasti kyseenalaistaa, koska olen kuullut muilta joihinkin vammaryhmiin kuuluvilta äideiltä, ettei ammattilaisten hoitohenkilökunnan kanssa ole aina ihan mutkatonta asioida. Mietin, että tulee mitä tulee, otan kaiken vastaan ja käsittelen asiat sitten, jos jotain epämukavaa kommenttia jostakin suunnalta sattuisi tulemaan. Toki tuonne meno hieman jännitti, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla sain jännitykseni pidettyä ihan järkevissä lukemissa :) Päästyäni perille, sairaalalla minua odotti todella ystävällisiä hoitajia sekä lääkäri. Täytimme ilmoittautumisen yhteydessä pari tietokaavaketta, ja odotin hetken ennen kuin pääsin lääkärin luokse.
Koko keskustelu meni nopeasti, kestäen noin 40 minuuttia. Yhtään ainutta kertaa lääkäri tai kukaan hoitajista (en tosin tiedä, kuinka paljon hoitajat tilanteestani tiesivät) ei sanallakaan antaneet ymmärtää, että perheen perustaminen olisi millään tavalla huono idea. Lääkäri tiesi jopa sen, että olen yksin liikkeellä, ja oli silti hyvin asiallinen. Keskityimme pääasiassa perinnöllisyyteen liittyviin asioihin ja kysymyksiin. Lopputulema oli se, ettei tilanteessani ole mitään hätää tai syytä epäillä, että sairaus periytyisi lapsilleni. Sairauteni aiheuttajana on geenivirhe, joka kuitenkin on peittyvästi periytyvä, eli tarvitsee geenikopiot molemmilta vanhemmilta voidakseen sairastuttaa myös lapsen. Se tieto minulle oli uutta, että miehen geeneissä yksikin virhegeeni riittää mahdollisuuteen sairauden siirtymiseksi lapselle, kun luulin että myös sieltä suunnalta niitä tulisi olla kaksi, vaikkakaan toki periytyminen ei miehen kantaessa vain yhtä virhegeeniä ole 100 prosenttisesti varmaa, jos lapsi perii terveen geenin, näin asian ymmärsin. Jos molemmilla vanhemmilla on virhegeenejä kaksi, eli toisin sanoen molemmilla sama silmäsairaus, kopioituvat molemmat virhegeenit lapselle ja näin ollen hänestä tulee näkövammainen. Kysyin todennäköisyyttä sille, että tässä tapauksessa siittiöitä luovuttaneella miehellä, tai tulevalla omalla miehelläni voisi olla tuo yksi oireeton virhegeeni. Todennäköisyys siitä, että tätä samaa virhegeeniä kantava mies kävelisi vastaan on ehkä noin 0,2 prosentin luokkaa, eli hyvin pieni. Tämä kyseinen geenivirhe on niin harvinainen, että todennäköisyydet ovat todella minimissä. Tuotakin prosenttimäärää laskee periytymisen osalta alaspäin vielä se, että lapsi voi periä terveen geenin isältään. Eli toisin sanoen tulevien lasteni näkövammaisena syntymisen mahdollisuus tämän osalta on sama kuin kenen tahansa lapsilla. Tuota virhegeeniä voi periaatteessa kantaa kuka tahansa, ja sellaisten ihmisten kohtaaminen ja keskenään lisääntyminen on sattumanvaraista. Jos minulla olisi nyt mukanani puoliso, ei geenitestejä todennäköisesti hänelle edes tehtäisi, koska riski periytymisestä on niin pieni, että testit jouduttaisi tekemään sillä perustein kaikille. Yhtä lailla voitaisi alkaa testailla mitä tahansa geenivirheitä ja niiden aiheuttamia sairauksia. Lääkäri epäili, ettei siittiöiden luovuttajiakaan olla testattu, enkä itsekään näiden tietojen pohjalta siihen usko.
Tätä kyseistä sairautta aiheuttavia geenejä on 17 vaihtoehtoista kappaletta. Lääkäri tarjosi minulle mahdollisuutta geenitesteihin, jolla voidaan hyvin todennäköisesti selvittää, mikä noista geeneistä on aiheuttanut oman silmäsairauteni. Tuo tieto ei sinänsä elämääni mullista, mutta siitä voi olla hyötyä myöhemmin, jos esimerkiksi minä itse, tai vaikkapa tulevat lapseni joskus tarvitsevat tietoa johonkin. Sain jäädä miettimään asiaa rauhassa, mutta minusta tuo on ihan mielenkiintoinen tieto ja jos siitä joskus on jossain hyötyä ja tarvetta, suostuin samantien. Testi ei vaatinut minulta kuin verinäytteen oton, joten lääkäri kirjoitti lähetteen tutkimukseen ja vastaanoton jälkeen käväisin vielä labran kautta ennen kuin lähdin kotiin. Näyte lähetetään englantiin tutkittavaksi, ja tulokset tulevat muutaman kuukauden kuluttua, todennäköisesti kuitenkin jo tämän kevään aikana. Sovittiin, että tulokset tulevat kirjeessä kotiin, ja varataan lääkärille puhelinaika, jossa käydään niitä läpi. Jos minusta vielä tuntuu, että haluan mennä käymään vastaanotolla, voidaan varata aika mahdollisia lisäkysymyksiä tai tiedusteluita varten. Lääkäri puhui, että yksi noista 17. geenistä on sellainen, joka aiheuttaa vallitsevan periytymisen, eli minulla oleva geenivirhe riittää 50 prosentin todennäköisyydellä sairastuttamaan lapsen. Hän kuitenkin kertoi, että sellainen geeni on niin epätodennäköinen, ettei siitä kannata huolestua. Ja kysyi, miten ottaisin tiedon jos saisin kuulla, että lapseni olisi näkövammainen. Kerroin kantani, ettei se olisi minulle ongelma, ja enhän koskaan voi tietää, kuinka asiat raskausaikana ylipäätään sujuvat, tavalla tai toisella vammainen lapsi voi tulla joka tapauksessa, vaikkei näkövamma minulta periydykään. Jos saisin kuulla esimerkiksi kromosomipoikkeavuudesta, että lapsellani olisi down, en missään tapauksessa tekisi aborttia. Hän ymmärsi kantani ja sanoikin, ettei sellaista kannata liikaa miettiä. Näitä asioita varmasti jokainen odottava äiti enemmän tai vähemmän pohtii ja se on aivan luonnollista, mutta en aio ottaa asiasta stressiä, ellei kyseessä ole jokin vakava, kuolemaan johtava tai kohtuuttomia kipuja ja tuskia aiheuttava sairaus.
Sairaskertomukseni tämän päiväisestä lähetetään lääkärin toimesta sekä minulle kotiin että suoraan klinikalle. Näistä minun ei siis tarvitse kantaa huolta ja nyt odottelenkin seuraavaa askelta. En vielä tiedä mikä se on, mutta luulen, että ehkäpä klinikalta oma lääkärini on minuun yhteydessä tiedot saatuaan. Niiden lähettämisessä ei pitäisi kulua kovin kauaa. Jäämme siis nyt ihan luottavaisin mielin odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu :)
Kun lähdin matkaan, olin jo varautunut siihen, että minulta tentataan kaikki mahdollinen: Se, kuinka pärjään yksin, kuinka olen ajatellut sitä ja tätä, olin jo valmistautunut kertomaan kaikki samat sävelet uudestaan, jotka ollaan jo klinikalla käyty läpi. Varauduin jopa siihen, että tuleva äitiyteni sekä siinä pärjääminen saatetaan jopa vahvasti kyseenalaistaa, koska olen kuullut muilta joihinkin vammaryhmiin kuuluvilta äideiltä, ettei ammattilaisten hoitohenkilökunnan kanssa ole aina ihan mutkatonta asioida. Mietin, että tulee mitä tulee, otan kaiken vastaan ja käsittelen asiat sitten, jos jotain epämukavaa kommenttia jostakin suunnalta sattuisi tulemaan. Toki tuonne meno hieman jännitti, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla sain jännitykseni pidettyä ihan järkevissä lukemissa :) Päästyäni perille, sairaalalla minua odotti todella ystävällisiä hoitajia sekä lääkäri. Täytimme ilmoittautumisen yhteydessä pari tietokaavaketta, ja odotin hetken ennen kuin pääsin lääkärin luokse.
Koko keskustelu meni nopeasti, kestäen noin 40 minuuttia. Yhtään ainutta kertaa lääkäri tai kukaan hoitajista (en tosin tiedä, kuinka paljon hoitajat tilanteestani tiesivät) ei sanallakaan antaneet ymmärtää, että perheen perustaminen olisi millään tavalla huono idea. Lääkäri tiesi jopa sen, että olen yksin liikkeellä, ja oli silti hyvin asiallinen. Keskityimme pääasiassa perinnöllisyyteen liittyviin asioihin ja kysymyksiin. Lopputulema oli se, ettei tilanteessani ole mitään hätää tai syytä epäillä, että sairaus periytyisi lapsilleni. Sairauteni aiheuttajana on geenivirhe, joka kuitenkin on peittyvästi periytyvä, eli tarvitsee geenikopiot molemmilta vanhemmilta voidakseen sairastuttaa myös lapsen. Se tieto minulle oli uutta, että miehen geeneissä yksikin virhegeeni riittää mahdollisuuteen sairauden siirtymiseksi lapselle, kun luulin että myös sieltä suunnalta niitä tulisi olla kaksi, vaikkakaan toki periytyminen ei miehen kantaessa vain yhtä virhegeeniä ole 100 prosenttisesti varmaa, jos lapsi perii terveen geenin, näin asian ymmärsin. Jos molemmilla vanhemmilla on virhegeenejä kaksi, eli toisin sanoen molemmilla sama silmäsairaus, kopioituvat molemmat virhegeenit lapselle ja näin ollen hänestä tulee näkövammainen. Kysyin todennäköisyyttä sille, että tässä tapauksessa siittiöitä luovuttaneella miehellä, tai tulevalla omalla miehelläni voisi olla tuo yksi oireeton virhegeeni. Todennäköisyys siitä, että tätä samaa virhegeeniä kantava mies kävelisi vastaan on ehkä noin 0,2 prosentin luokkaa, eli hyvin pieni. Tämä kyseinen geenivirhe on niin harvinainen, että todennäköisyydet ovat todella minimissä. Tuotakin prosenttimäärää laskee periytymisen osalta alaspäin vielä se, että lapsi voi periä terveen geenin isältään. Eli toisin sanoen tulevien lasteni näkövammaisena syntymisen mahdollisuus tämän osalta on sama kuin kenen tahansa lapsilla. Tuota virhegeeniä voi periaatteessa kantaa kuka tahansa, ja sellaisten ihmisten kohtaaminen ja keskenään lisääntyminen on sattumanvaraista. Jos minulla olisi nyt mukanani puoliso, ei geenitestejä todennäköisesti hänelle edes tehtäisi, koska riski periytymisestä on niin pieni, että testit jouduttaisi tekemään sillä perustein kaikille. Yhtä lailla voitaisi alkaa testailla mitä tahansa geenivirheitä ja niiden aiheuttamia sairauksia. Lääkäri epäili, ettei siittiöiden luovuttajiakaan olla testattu, enkä itsekään näiden tietojen pohjalta siihen usko.
Tätä kyseistä sairautta aiheuttavia geenejä on 17 vaihtoehtoista kappaletta. Lääkäri tarjosi minulle mahdollisuutta geenitesteihin, jolla voidaan hyvin todennäköisesti selvittää, mikä noista geeneistä on aiheuttanut oman silmäsairauteni. Tuo tieto ei sinänsä elämääni mullista, mutta siitä voi olla hyötyä myöhemmin, jos esimerkiksi minä itse, tai vaikkapa tulevat lapseni joskus tarvitsevat tietoa johonkin. Sain jäädä miettimään asiaa rauhassa, mutta minusta tuo on ihan mielenkiintoinen tieto ja jos siitä joskus on jossain hyötyä ja tarvetta, suostuin samantien. Testi ei vaatinut minulta kuin verinäytteen oton, joten lääkäri kirjoitti lähetteen tutkimukseen ja vastaanoton jälkeen käväisin vielä labran kautta ennen kuin lähdin kotiin. Näyte lähetetään englantiin tutkittavaksi, ja tulokset tulevat muutaman kuukauden kuluttua, todennäköisesti kuitenkin jo tämän kevään aikana. Sovittiin, että tulokset tulevat kirjeessä kotiin, ja varataan lääkärille puhelinaika, jossa käydään niitä läpi. Jos minusta vielä tuntuu, että haluan mennä käymään vastaanotolla, voidaan varata aika mahdollisia lisäkysymyksiä tai tiedusteluita varten. Lääkäri puhui, että yksi noista 17. geenistä on sellainen, joka aiheuttaa vallitsevan periytymisen, eli minulla oleva geenivirhe riittää 50 prosentin todennäköisyydellä sairastuttamaan lapsen. Hän kuitenkin kertoi, että sellainen geeni on niin epätodennäköinen, ettei siitä kannata huolestua. Ja kysyi, miten ottaisin tiedon jos saisin kuulla, että lapseni olisi näkövammainen. Kerroin kantani, ettei se olisi minulle ongelma, ja enhän koskaan voi tietää, kuinka asiat raskausaikana ylipäätään sujuvat, tavalla tai toisella vammainen lapsi voi tulla joka tapauksessa, vaikkei näkövamma minulta periydykään. Jos saisin kuulla esimerkiksi kromosomipoikkeavuudesta, että lapsellani olisi down, en missään tapauksessa tekisi aborttia. Hän ymmärsi kantani ja sanoikin, ettei sellaista kannata liikaa miettiä. Näitä asioita varmasti jokainen odottava äiti enemmän tai vähemmän pohtii ja se on aivan luonnollista, mutta en aio ottaa asiasta stressiä, ellei kyseessä ole jokin vakava, kuolemaan johtava tai kohtuuttomia kipuja ja tuskia aiheuttava sairaus.
Sairaskertomukseni tämän päiväisestä lähetetään lääkärin toimesta sekä minulle kotiin että suoraan klinikalle. Näistä minun ei siis tarvitse kantaa huolta ja nyt odottelenkin seuraavaa askelta. En vielä tiedä mikä se on, mutta luulen, että ehkäpä klinikalta oma lääkärini on minuun yhteydessä tiedot saatuaan. Niiden lähettämisessä ei pitäisi kulua kovin kauaa. Jäämme siis nyt ihan luottavaisin mielin odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu :)
torstai 28. tammikuuta 2016
Torstaina toivo heräsi
Tänään on ollut erittäin onnistunut päivä. Täällä alkaa vihdoin tapahtua jotakin.
Sain aamulla soiton tuntemattomasta numerosta. En vastannut heti ensimmäiseen soittoon. Olen hieman varovainen vastaamaan tuntemattomille numeroille. En osaa edes selittää mikä siinä on, ehkä se, kun ei yhtään tiedä millaista puhelua odottaa ja kuka siellä mahtaa olla asialla. Aloin myöhemmin miettiä, että entä jos tuo soitto tuli Hyksistä? Entä jos heillä olisikin minulle peruutusaika tarjolla. Olinhan ilmoittanut pääseväni paikalle koska tahansa, että soittavat vain heti jos tulee sellainen mahdollisuus. Toivoin, että puhelin soisi vielä uudelleen. Minulla oli verkko-opiskelupäivä, joten aikaa oli kotona kytätä puhelinta. Ja iltapäivällä se soi.
En ollut uskoa korviani. Olin koko ajan kuvitellut, ettei sieltä peruutusaikoja tule vaikka kuinka toivoisi ja odottaisi. Varauduin jo siihen, ettei ainakaan ennen kesää tapahdu mitään, ja että jono perinnöllisyyslääkärille on niin pitkä, ettei kukaan taatusti peruuta aikaansa. Olin kyllä koko tammikuun vahtinut niin puhelinta kuin myös postiluukkua ajanvaraussoiton tai kirjeen toivossa, mutta mitään ei kuulunut. Tänään se tapahtui. Minulle tarjottiin vapaata aikaa jo ensi viikon keskiviikolle. Otin hetkeäkään empimättä ajan vastaan. Vastaanotto kestää noin tunnin, ja siellä keskustellaan tähän perinnöllisyyteen liittyvistä asioista, sen tarkemmin en keskustelun kulusta tiedä. Pyydettiin varautumaan mahdolliseen verinäytteen ottoon, jos tulee tarvetta geenitesteille. En usko niiden olevan enää tarpeellisia, koska olen elänyt aina siinä käsityksessä, että ne on jo vauva-aikana otettu. Toki jännittää, millainen keskustelu tulee olemaan ja kuinka paljon lääkäri tahtoo tietää lapsiasioistani perinnöllisyyden ulkopuolelta, vaikkei ne varsinaisesti kuulu hänen käsiteltäviin asioihinsa. Menen paikalle ja otan vastaan sen mitä kohdalle tulee. Uskon, että kaikki sujuu ihan mukavasti. Olen onnellinen, ja myös kiitollinen sille tuntemattomalle henkilölle, joka luopui omasta ajastaan. Minun ei enää tarvitse jonottaa.
Nyt jäädään odottamaan, mitä ja minä ajankohtana perinnöllisyysvastaanoton jälkeen tapahtuu. Milloin päästään niin sanotusti tositoimiin. En kuitenkaan vielä uskalla intoilla liikaa. Jos eteen tuleekin jostakin vielä jokin mutka. Nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin, eikä stressata tai kanneta huolta tulevasta. Juuri nyt olen rauhallisin ja erittäin toiveikkain mielin ottamassa seuraavan askeleen kohti omaa perhettä. Nautin jokapäiväisistä arkisista asioista. Juuri nyt on luja usko siihen, että tämä on juuri se vuosi. Se, kun voidaan ainakin koettaa kasvattaa perheenjäsenten lukumäärää. Se tuntuu hyvältä.
Sain aamulla soiton tuntemattomasta numerosta. En vastannut heti ensimmäiseen soittoon. Olen hieman varovainen vastaamaan tuntemattomille numeroille. En osaa edes selittää mikä siinä on, ehkä se, kun ei yhtään tiedä millaista puhelua odottaa ja kuka siellä mahtaa olla asialla. Aloin myöhemmin miettiä, että entä jos tuo soitto tuli Hyksistä? Entä jos heillä olisikin minulle peruutusaika tarjolla. Olinhan ilmoittanut pääseväni paikalle koska tahansa, että soittavat vain heti jos tulee sellainen mahdollisuus. Toivoin, että puhelin soisi vielä uudelleen. Minulla oli verkko-opiskelupäivä, joten aikaa oli kotona kytätä puhelinta. Ja iltapäivällä se soi.
En ollut uskoa korviani. Olin koko ajan kuvitellut, ettei sieltä peruutusaikoja tule vaikka kuinka toivoisi ja odottaisi. Varauduin jo siihen, ettei ainakaan ennen kesää tapahdu mitään, ja että jono perinnöllisyyslääkärille on niin pitkä, ettei kukaan taatusti peruuta aikaansa. Olin kyllä koko tammikuun vahtinut niin puhelinta kuin myös postiluukkua ajanvaraussoiton tai kirjeen toivossa, mutta mitään ei kuulunut. Tänään se tapahtui. Minulle tarjottiin vapaata aikaa jo ensi viikon keskiviikolle. Otin hetkeäkään empimättä ajan vastaan. Vastaanotto kestää noin tunnin, ja siellä keskustellaan tähän perinnöllisyyteen liittyvistä asioista, sen tarkemmin en keskustelun kulusta tiedä. Pyydettiin varautumaan mahdolliseen verinäytteen ottoon, jos tulee tarvetta geenitesteille. En usko niiden olevan enää tarpeellisia, koska olen elänyt aina siinä käsityksessä, että ne on jo vauva-aikana otettu. Toki jännittää, millainen keskustelu tulee olemaan ja kuinka paljon lääkäri tahtoo tietää lapsiasioistani perinnöllisyyden ulkopuolelta, vaikkei ne varsinaisesti kuulu hänen käsiteltäviin asioihinsa. Menen paikalle ja otan vastaan sen mitä kohdalle tulee. Uskon, että kaikki sujuu ihan mukavasti. Olen onnellinen, ja myös kiitollinen sille tuntemattomalle henkilölle, joka luopui omasta ajastaan. Minun ei enää tarvitse jonottaa.
Nyt jäädään odottamaan, mitä ja minä ajankohtana perinnöllisyysvastaanoton jälkeen tapahtuu. Milloin päästään niin sanotusti tositoimiin. En kuitenkaan vielä uskalla intoilla liikaa. Jos eteen tuleekin jostakin vielä jokin mutka. Nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin, eikä stressata tai kanneta huolta tulevasta. Juuri nyt olen rauhallisin ja erittäin toiveikkain mielin ottamassa seuraavan askeleen kohti omaa perhettä. Nautin jokapäiväisistä arkisista asioista. Juuri nyt on luja usko siihen, että tämä on juuri se vuosi. Se, kun voidaan ainakin koettaa kasvattaa perheenjäsenten lukumäärää. Se tuntuu hyvältä.
tiistai 19. tammikuuta 2016
Joulupukki, valkoparta...
Jouluaiheen aika olisi voinut olla muutamaa viikkoa aiemmin, mutta ehkä näitä jouluisia juttuja voi vielä tammikuun aikanakin pohdiskella, kun nyt on vihdoin aikaa istahtaa blogin äärelle. Vietin joulua perheeni luona Itä-Suomessa hyvin rauhallisissa merkeissä. Ruokaa, lahjoja ja ihan vain olemista. Vaikka kotijoulut ovat aina parhaita, haluan vielä joskus kokea Lapin joulun. Se on ehdoton juttu viimeistään sitten kunhan on omia lapsia. Olen aina miettinyt, olisiko se erilaista, ehkä vielä jotenkin jouluisempaa. Ainakin lunta on taatusti. Ja se joulupukin maa...
Tapasin pitkästä aikaa tänä jouluna myös joulupukin. Viimeisimmästä kerrasta taitaa olla jo yhdeksän vuotta. Nyt se oli ajateltu lähinnä siskoni lapsia aattoiltana ilahduttamaan, ja kyllä se toi hyvinkin vahvasti mieleeni ne elämäni tähän asti ihanimmat kokemani joulut, lapsuuden joulut. Olen aina ajatellut, ettei mikään tule niitä koskaan voittamaan. Uskon kuitenkin, että samalle viivalle pääsevät sitten aikanaan myös ne joulut, kun saan seurata omien lasteni rajatonta riemua. Muistan, kuinka kokoonnuimme aina kotiimme: Minä, vanhempani, ukkini sekä eräs tuttumme, ukkini ikäinen vanhempi mies, joka vietti usein jouluja kanssamme. Silloin kävi joulupukki. Käytiin haudoilla, syötiin ja oltiin vain, sain kuunnella ukin ja tämän tutun miehen sotajuttuja, joita aina vain riitti ja riitti loputtomiin, ja muistan vieläkin sen odotuksen, kun pukin tulo ja lahjojen saaminen oli vielä silloin se aattoillan kohokohta. Ja niitä paketteja oli niin, että avattavaa riitti pitkälle iltaan. Usein varsinkin jouluaikaan muistelen noita jouluja haikeudella. Kuinka ihanaa olisikaan saada viettää vielä sellaisia jouluja lapsuudenkodissani. Kuinka se koko juhla olisi kuten silloin ennen. Ne joulut eivät enää tule takaisin. Meistä viidestä on elossa vain enää kaksi, ja lapsuudenkodissani joulua viettää nyt joku aivan toinen, meille täysin tuntematon perhe. Ne seinät ovat saaneet nähdä niin monta onnellista joulua. Toivottavasti juhla on yhtä rauhallinen ja täydellinen myös sen uusille viettäjille. Nyt voin vain viedä kynttilöitä pois menneiden haudoille ja muistella. Isäni kuoleman jälkeen minun on ollut todella vaikea saada itseäni tarttumaan täysillä joulunviettoon, Se sama juhlatunnelma ei vain enää löydä minua kuten ennen. Meillä oli joka jouluiset omat perinteemme, joilla jokainen aatto alkoi, ja joista nyt vain yhtä enää toteutan - käyn isovanhempieni sekä tietysti nyt myös hänen haudallaan sytyttämässä kynttilän. Aika ehkä auttaa siihen joskus. Ehkä sitten, kun on itse perustettu perhe ympärillä. Jouluni ovat nykyään hyviä, onnistuneita ja rentouttavia, muttei kuitenkaan samanlaisia. Jotain vain puuttuu enkä osaa tehdä uusista asioista ja perinteistä vielä omiani, sellaisia, jotka kuuluvat myös minulle ja tuntuvat täydellisiltä ja onnellisilta. Tänä jouluna en voinut olla ajattelematta vielä syntymätöntä esikoistani. Aiemmin syksyllä ajattelin, että sitten jouluna hän voisi jo kasvaa vatsassani. Nyt siellä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista eloa. Joulunpyhien jälkeen mietin, joko ensi jouluna... Voisivatko asiat olla jo edenneet niin, että vatsani edes näkyisi jo?
Joulupukki. Tuo valkopartainen mieshenkilö, joka yhden päivän aikana kiertää Petteri-poronsa kanssa reellä ympäri maapallon jakamassa lahjat kaikille maailman lapsille, ehtii todella tehdä tuon kaiken ja palata vielä takaisin Lappiin hyvinkin nopealla aikataululla. Pukki on ollut iät ja ajat varsinkin lasten suosikki, ja odotetuin hahmo joulun aikaan. Hyvin monet vanhemmat kertovat lapsilleen tarinaa hänestä: Pukki tuo lahjat vain kilteille lapsille. Hänellä on reki, jota vetää poro, ja johon kaikkien maailman lasten lahjat mahtuvat. Pukki kiertää päivässä koko maailman, ja saa joulunalla ikkunoiden takana kurkkivilta tontuilta infoa siitä, kuka on kiltti ja kenelle tuhmalle tuodaan vain risuja. Ja ennenkaikkea: Joulupukki on ihan oikeasti olemassa, ja kaikki tämä on täyttä tosia. Muistan, että myös mulle on kerrottu tämä sama satu, kun olin pieni. Muistan, että isäni vannoi ja vakuutti, että näin on, ja muistan hänen aina sanoneen, ettei hän koskaan huijaa ja pitää aina lupauksensa - ja niin hän pitikin, muttei tässä. Olin oppinut siihen, että hän on aina rehellinen, ja koko joulupukkistoori meni ihan täydestä tähän kolmivuotiaaseen. Kuvittelin tosissani, että mun täytyy olla kiltti, kirjoitin milloin kenenkin avustuksella kirjeitä joulupukille lahjatoiveistani ja uskoin, että se poro tulee myös pian. Koska olen pienestä asti ollut eläinrakas ja halunnut aina silitellä ja halia kaikki vastaantulevat eläimet, olin aivan innoissani porosta. Kun pukki sitten eräänä jouluna saapui eikä poroa näkynyt missään, kysyin tietysti heti, missä se on, että joko sitä pääsee silittämään. Oli kuulema jouduttu jättämään vähän edemmäksi, kerrottua syytä en muista, mutta ettei sitä nyt valitettavasti pääse katsomaan. Olin tietysti pettynyt, mutta lahjoista toki onnesta soikeana. Taisin olla kuuden vanha, kun olin erään kaverini kanssa leikkipuistossa keinumassa ja hän sanoa pamautti, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa. Väitin kivenkovaan että on varmasti, mulle ei kotona koskaan valehdella. Kaverini selitti juurtajaksain sen kaiken, että koko juttu on vain keksittyä hömpötystä, että pukki on vain joulupukin vaatteisiin pukeutunut kuka tahansa mies, eikä se sama tyyppi todellakaan käy jokaista kylän torppaa läpi jakelemassa lahjoja lapsille. Olin aivan järkyttynyt. Mitä? Miksi mulle kerrotaan tällaista? Kotona edelleen väitettiin, että kyllä se pukki on ja elää ikuisesti, mutta uskoni alkoi siitäkin huolimatta rakoilla ja melko pian koko totuus selvisi. Mitään traumoja tuosta ei tosiaan jäänyt, enkä tietenkään kanna asiasta mitään kaunaa ja tiedän, että tällainen satuilu on lapsiperheissä hyvinkin yleistä. Se voi olla hauskaa ja perinteiden mukaista, ja jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Mutta olen paljon pohtinut sitä, millaisen mielikuvan haluan omilla kertomuksillani joulupukista lapsilleni antaa. Oma kokemukseni on jäänyt vahvasti mieleeni, vaikken koekaan enää aikuisiällä, että se olisi ollut mitenkään raskas juttu, vaikka se siinä hetkessä tuntui todella hämmentävältä ja ristiriitaiselta. En usko, että haluan alkaa kertomaan tarinaa kuten se perinteisesti kuuluisi tehdä. Jotenkin tuntuu, että omaan suuhuni sopisi paremmin kertomus siitä, kuinka joulupukki on jouluun liittyvä hahmo, joka tuo lahjoja meille. Meillä on omamme, ja muilla perheillä oma joulupukkinsa. Pienelle lapselle, joka ei vielä aivan kaikkea ymmärrä, voisin puhua joulupukista vain joulupukkina, joka tuo lahjat aattoiltaisin sen kummemmin syventymättä hänen taustoihinsa. Isommalle voisin selittää joulupukin taustat uskomuksina ja satuna ilman, että siitä kaikesta jää kuva, että puhuisin kaiken totena. Toisaalta, vienkö lapsiltani näin jännityksen ja sen riemun, jos he alusta alkaen tietävät, että kaikki se höpötys on pelkkää jujutusta? Kuulun ehkä vähemmistöön kun ajattelen, etteivät kivenkovat väitteet sen tietyn, yhden ja ainoan joulupukin olemassaolosta ole millään tapaa välttämättömiä tai edes järkeviä. Miksi sitä ei voisi puhua totta alusta lähtien? Uskon, että pukin tuoma riemu on aivan samoissa mitoissa siitä huolimatta, vaikkei lapsen mielikuvissa hän tulisikaan porolla Lapista, jakaisi kaikille yhtä paljon lahjoja tai että lauma tonttuja vipeltää ympäri maailman kurkkimassa ikkunoiden alla. Tonttu on satuhahmo, ja minusta kylläkin todella ihana ja sympaattinen jouluntunnelman tuoja. Aika näyttää, kuinka nämä pukkitarinat lasteni kanssa käsittelen. Voihan olla, että näistä nykyisistä epäilyksistäni huolimatta solahdan massaan ja sepitän kaikki samat sadut, jotka olen itsekin kuullut. Uskoin pienenä myös hammaskeijuun, joka käy hakemassa vesilasista tai tyynyn alta suusta irronneet maitohampaat ja tuo markan tilalle. Sekin mielikuva romuttui myöhemmin. Hirveitä pettymyksiä pienelle ihmiselle, jokin raja pitäisi lasten huiputtamisellakin olla :D
torstai 31. joulukuuta 2015
Päätös vuodelle 2015
Joulu on vietetty. Palasin eilen Joensuusta takaisin kotiin uudenvuoden viettoon. Ajattelin perinteiseen tapaani koota vuoden 2015 pakettiin tämän perinteisen kyselyn pohjalta, joka kiertää melko monissa blogeissa aina vuodenvaihteen tienoilla. Tänä vuonna elämä oli melkoisen tasaista, mutta loppuvuonna uskalsin ottaa suuren askeleen eteenpäin, josta blogissakin olen pitkin syksyä kirjoittanut. Mitään kamalan suurta ja mullistavaa ei tapahtunut, mutta niin hyviä kuin ikäviäkin hetkiä vuoteen mahtui useampia. Täytyy kyllä sanoa, että jännityksellä otan tulevan vuoden vastaan jääden odottamaan, mitä se tuokaan tullessaan. Vauva-asia ei ole ainoa, joka saa sykkeen jännityksen johdosta nousemaan positiivisessa mielessä. Olen luonut itselleni aikataulut ensimmäisen kirjani valmistumisen suhteen. Tarkoitus olisi, että saisin sen kesään mennessä kirjoitetuksi ja mahdollisesti myös lähtemään kustantajalle luettavaksi. Pelkkä ajatuskin tuntuu hurjalta. On sitä jo muutaman vuoden verran kirjoiteltu, välillä enemmän ja välillä vähemmän, ikään kuin kausittain. On aikoja, jolloin kirjoitan tauotta, joskus homma ei vain kulje ja silloin en päästä ruudulle sanaakaan. Olen tarkka siitä, millaisella hetkellä kirjoitan. Tekstiä ei synny, jos tunnetila on vääränlainen. Jos yritän väkisin, ei hommasta tule mitään enkä tekstiä lukiessani voi mitenkään olla tyytyväinen työni jälkeen. Kuitenkin nyt, kun projekti on ollut vireillä jo melko kauan, aion viedä homman tulevana vuonna loppuun saakka. Jännintä tässä on se, mitä kustantamot siitä pitävät, tai pitävätkö edes ja millainen prosessi kirjan mahdollinen julkaiseminen mahtaa olla. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kuinka sitä promotaan jne, mielenkiintoisia aikoja eletään nyt todella. Kumpikohan tapahtuu ensin: Saan vauvan alulle vaiko kirjani julkaiseminen? Täytyy tosin vähän painaa jarrua - jälkimmäinen ei todellakaan ole ollenkaan varmaa. Ei ole raskautuminenkaan, mutta kirjan julkaiseminen ei varsinkaan. Käsikirjoituksen ns. läpi saaminen on niin epätodennäköistä. Moni yrittää onneaan, mutta suurin osa teksteistä palaa takaisin ei kiitos-viestin kera. Toki kirjan voisi julkaista myös omakustanteisesti, mutta siihen tuskin lähden. Jos teokseni tie kirjakauppojen hyllyille ei minkään kustantamon kautta avaudu, annan asian olla ja ehkä tarjoan uutta käsikirjoitusta myöhemmin. Mutta mennään päivä kerrallaan ja toivotaan, että tästä tekeleestäni joku kiinnostuisi :)
1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
-Kävin ensimmäistä kertaa lapsettomuusklinikalla ja olin sinne yhteydessä. Sitä en ole aiemmin tehnyt.
2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
-En muista luvanneeni itselleni mitään, koska olen epäillyt, pystynkö niitä pitämään. En lupaa itselleni saati muille sellaista, josta en ole täysin varma. Tänä uutenavuotena taidan tehdä elämäni ensimmäisen lupauksen ensi kesään liittyvän rantakunnon suhteen. Teen itselleni aivan uudenlaisen ravinto-ohjelman, jota noudatan liikunnan ohessa. Noiden muutaman ylimääräisen kilon pois pudottaminen voi auttaa myös raskautumista, joten ainakin se toimii minulle hyvänä motivaationa.
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
-Tutustuin tänä vuonna muutamaan mahtavaan tyyppiin, mistä olen onnellinen. Muutettuani uudelle paikkakunnalle, en alkuun saanut kovin montaa tuttavuutta, mutta nyt tilanne on parantunut ja asiat alkavat olla oikeinkin kohdallaan :)
4. Menetitkö ketään läheistäsi?
-Valitettavasti niinkin kävi. Menetin äkillisesti setäni viime vapun tienoilla. Tuntuu, että viime aikoina on ollut tällaisia kuolemia kohtuuttoman monta. Yhtään en niitä enää jaksaisi.
5. Missä maissa vierailit?
-Käytiin Virossa loppukeväästä, muuten oleilin vain kotimaassa.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
-Sitä lasta. Mutta jos jotain muuta pitäisi sanoa, niin kustannussopimusta, reissua Tukholmaan ruotsinkielen opiskelua ajatellen, sekä hieman pinnallisempaa, rantakuntoa tulevalle kesälle ja siitä eteenpäin.
7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta? -Mitään varsinaista päivämäärää en kyllä muista, mutta kesä oli oikein rentouttava ja loma tarpeeksi pitkä. Pääsin vihdoin käymään Suomenlinnassa, jota olin suunnitellut jo kauan mutta aina se vain jäi. Itseasiassa 5. tammikuuta muistuttaa siitä kauheasta läheltä piti-tilanteesta, kun elämäni päättyminen saattoi olla muutaman sentin päässä auton väistäessä mut viimeisimmällä mahdollisella hetkellä suojatiellä. Sen muistan varmasti koko loppuikäni ja olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen vielä elossa ja terveenä. Olen vieläkin usein miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos auto olisi törmännyt. Enkeleitä oli matkassa :)
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
-Tähänkin täytyy sanoa nyt se, että sain vietyä vauvahaavettani eteenpäin seuraavalle asteelle, enää se ei ole vain pelkkänä haaveena mielessäni, vaan nyt olen saanut tehdyksi myös konkreettisesti asioita sen eteen. Olen klinikan asiakas, ja se tuntuu hyvältä.
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
-Pettymys taisi olla se, etten saanutkaan vielä tänä vuonna yrittää vauvaa vaikka niin ajattelin. Että ensimmäiseen yritykseen voi mennä vielä puoli vuotta tai jopa hieman enemmän. Nyt pystyn jo ajattelemaan sitä ihan rauhallisin mielin. Aika kuluu nopeasti eikä tässä ole mitään hätää. Tärkeintä on, että asia tapahtuu kuitenkin lähitulevaisuudessa, eikä kysymysmerkin kanssa vasta sitten joskus.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
-Mitään vakavaa ei onneksi ole tapahtunut. Podin muutamaan otteeseen flunssaa, mutta siinä se.
11. Mikä oli paras ostoksesi?
-Taisi olla mehulinko. Sillä saa ihanan raikkaita aamiaismehuja niin hedelmistä kuin marjoistakin. Mikä voisi olla ihanampaa kuin jääkaappikylmä raikas itse puristettu mehu vaikkapa ihanista hedelmistä.
12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
-Sellaista pöyristyttämistäkin on tapahtunut, mutta en halua ruotia niitä julkisesti nettiin.
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-Jos ei perusmenoja kuten asumis- ja ruokamenoja lasketa, niin luultavasti liikuntaharrastuksiin salille ja kiipeilyyn. Eläimille on tullut myös ostettua kaikenlaista pientä, herkkuja ja leluja. Toki itsellekin jotain... Ihan perusjuttuja siis. :)
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
-Innostuin päästessäni kunnolla valmistelemaan sekä jonkin verran myös markkinoimaan ravintovalmennuspalvelujani, se on ollut mielenkiintoista hommaa. Aion tehdä myös samalla innolla tulevia töitäni heti vuoden alusta lähtien.
15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
-Juha Tapion Meillä on aikaa. Se antaa toivoa siitä, että asiat vielä järjestyvät ja menevät toivotulla tavalla.
16. Viime kauteen verrattuna, oletko... onnellisempi/onnettomampi
-Olen yhtä onnellinen kuin viimekin vuonna.
laihempi/lihavampi
-Samoissa mitoissa taidan olla. Tarkoitus oli saada kroppaa hieman kiinteämmäksi, mutta nyt vuoden vaihteessa aloitan sen projektin kunnolla.
rikkaampi /köyhempi
-Samat lukemat noin suurinpiirtein näkyy tilillä. Ei mitään suurta muutosta.
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
-Olisin toivonut viettäväni enemmän aikaa kesämökilläni, koska siellä saa aina rauhoittua ja mieli ja sielu lepää luonnon helmassa. Ensi kesänä otan aikaa mökkeilylle enemmän.
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
-Olisin voinut stressata asioita vähemmän. En jaksa murehtia kovinkaan paljoa sitä, mitä olen tehnyt, mitään en voi kuitenkaan muuttaa menneestä. Katse tulevaisuuteen, siihen voin yhä vaikuttaa.
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
-Joulun olin perheeni luona Itä-Suomessa, oli rauhallinen ja rento joulu. Juhannuksena olin Helsingissä.
20. Rakastuitko kauden aikana?
-En rakastunut tänä vuonna.
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
-Uusi päivä. Ja Jimin Poliisit toimii aina myös :)
22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
-En vihaa ketään ihmistä. Sellainen kuluttaa aivan liikaa energiaa hukkaan... Olen oppinut, että ihmiset, joista en pidä tai jotka ovat kohdelleet minua röyhkeällä tavalla, saavat vain olla omassa arvossaan, eikä heistä kannata välittää suuntaan taikka toiseen. Vihaan sitä, kuinka osa ihmisistä eivät osaa käyttäytyä liikenteessä. Se viha jäi todella suurena tammikuisen jälkeen.
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
-Luin Johanna Ervastin kirjoittaman tositapahtumiin perustuvan Jäähyväisten jälkeen. Olen lukenut aiemmin myös Jäähyväiset Einolle (muistankohan nimen oikein...?). Todella surullisia ja koskettavia kirjoja molemmat, itkin monta kertaa niitä lukiessani. Ne saivat miettimään elämää. Sitä, kuinka kaikki voi muuttua hetkessä noin vaan. Toivon, että kirjoittaja, Einon äiti on saanut voimia jaksaa eteenpäin sen kamalan surun keskellä.
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
-En löytänyt mitään uutta musiikin osalta. Chisu julkaisi syksyllä loistavan uuden levynsä, hän on aina ja ikuisesti ihana ja lahjakas artisti, en osaa muuta sanoa.
25. Mitä halusit ja sait?
-Halusin pientä remppaa mökille ja sen myös sain. Nyt se on siisti ja hieman erilainen kuin ennen. Joskus myöhemmin aiotaan rempata sitä lisää, mutta siellä pärjää nyt hienosti näinkin. Odotan jo kovin tulevaa kesää, kun pääsen sinne lomalla.
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
-Vauvaa. Enkä nähnyt ainuttakaan Chisun keikkaa. Pian alkavana vuonna toivottavasti saavutan molemmat.
27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
-Katson todella vähän elokuvia, koska hyvin usein niissä on vaikea pysyä perässä, tapahtumat etenevät niin nopeasti, siksi seuraan enimmäkseen sarjoja. En muista katsoneeni muita kuin Varaston juuri ennen joulua TV:stä, joten mainitsen sen. Se onkin mielestäni hyvin tehty, ainakin itse pysyin suurimmaksi osaksi hyvin mukana tapahtumissa.
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
-Täytin 24 vuotta. En pitänyt synttäreitäni ollenkaan, vastaanotin onnitteluita ja taisin kahvitella kavereiden kanssa, ei sen kummempaa. Tulevat 25-vuotisjuhlani ajattelin jollain tapaa pitää, en ole vielä keksinyt kuinka, mutta pian se selviää koska juhliinkin on enää reilu kuukausi :)
29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?
-Olisin halunnut tehdä enemmän töitä, toisaalta sekin on ollut vain itsestäni kiinni. Tuleva vuosi on toivottavasti töidenkin osalta täydempi.
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
-Ihanat ihmiset ympärilläni sekä eläimet. Tosin tunsin kyllä olevani ihan järjissäni, eikä mikään uhannut sitä varsinaisesti mitenkään.
32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
-En himoitse julkkiksia. Himoita on jotenkin todella voimakas ja himokas sana :) En tunne mitään sellaista ketään kohtaan, kuinka tämä kysymys sitten lienee tarkoitettu...
33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
-Tämä tapahtui jo vuoden 2014 lopussa, mutta liikutuin siitä, että Suomi vahvisti vihdoin pitkän vääntämisen jälkeen lain samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon. Se on hieno askel eteenpäin. Toki hieno juttu oli myös se, että eduskuntavaaleissa äänestämäni ehdokas pääsi läpi. Sitä toivoin todella ja myös uskoin että näin käy.
34. Ketä kaipasit?
-On muutama ihminen, joita olen kovasti kaivannut, ja joiden kanssa emme ole pitäneet kunnolla yhteyttä tai tavanneet pitkiin aikoihin. Yhtä heistä kyllä näin sattumalta tämän vuoden lopulla, ja se tuntui todella hyvältä, siitä sain voimia pitkäksi aikaa ja saan edelleen.
35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
-Heitäkin on pari kappaletta. Olen onnellinen siitä, että olen saanut heidät elämääni. Elämäni olisi miljoonasti köyhempää ilman heitä.
36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
-Osa sellaisista ihmisistä yllättivät positiivisesti, joiden kuvittelin vastustavan vauvaprojektiani, mutta he olivatkin aidosti iloisia puolestani. Siitä tuli hyvä mieli.
37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle?
1. Rantakuntoinen kroppa.
2. Kirjan valmistuminen ja lähettäminen valitsemilleni kustantajille.
3. Teen raskautumiseni eteen aivan kaiken mitä vain ikinä voin.
4. Pidän vielä parempaa huolta kaikista tärkeistä ihmissuhteistani, niin nykyisistä kuin tulevistakin.
5. Teen enemmän töitä. Lisäksi aion selviytyä syksyn (sekä seuraavan kevään myös) ylioppilaskirjoituksistani hyvin arvosanoin. Mitä se hyvä sitten tarkoittaakin. Mulle se on omalla kohdallani E:n ja / tai L:n paperit, muuten en ole tyytyväinen omiin suorituksiini. Olisi hyvä, jos en asettaisi itselleni sellaisia tavoitteita, joihin on väkisin pakko yltää voidakseen olla vain ne saavutettuaan itsestään ylpeä. Se jos mikä luo kamalasti stressiä ja ylimääräistä painetta. Pienemmilläkin tuloksilla pärjäisin varmasti. Jännittää sekin koitos valtavasti. Lakki joka tapauksessa tulee, kirjoitusten tulos selviää sitten myöhemmin :)
Oikein mahtavaa ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille, jotka blogiani lukevat! Olkoon tuleva vuosi teillekin unelmienne toteutumisen ihanaa aikaa.
1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
-Kävin ensimmäistä kertaa lapsettomuusklinikalla ja olin sinne yhteydessä. Sitä en ole aiemmin tehnyt.
2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
-En muista luvanneeni itselleni mitään, koska olen epäillyt, pystynkö niitä pitämään. En lupaa itselleni saati muille sellaista, josta en ole täysin varma. Tänä uutenavuotena taidan tehdä elämäni ensimmäisen lupauksen ensi kesään liittyvän rantakunnon suhteen. Teen itselleni aivan uudenlaisen ravinto-ohjelman, jota noudatan liikunnan ohessa. Noiden muutaman ylimääräisen kilon pois pudottaminen voi auttaa myös raskautumista, joten ainakin se toimii minulle hyvänä motivaationa.
3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
-Tutustuin tänä vuonna muutamaan mahtavaan tyyppiin, mistä olen onnellinen. Muutettuani uudelle paikkakunnalle, en alkuun saanut kovin montaa tuttavuutta, mutta nyt tilanne on parantunut ja asiat alkavat olla oikeinkin kohdallaan :)
4. Menetitkö ketään läheistäsi?
-Valitettavasti niinkin kävi. Menetin äkillisesti setäni viime vapun tienoilla. Tuntuu, että viime aikoina on ollut tällaisia kuolemia kohtuuttoman monta. Yhtään en niitä enää jaksaisi.
5. Missä maissa vierailit?
-Käytiin Virossa loppukeväästä, muuten oleilin vain kotimaassa.
6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
-Sitä lasta. Mutta jos jotain muuta pitäisi sanoa, niin kustannussopimusta, reissua Tukholmaan ruotsinkielen opiskelua ajatellen, sekä hieman pinnallisempaa, rantakuntoa tulevalle kesälle ja siitä eteenpäin.
7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta? -Mitään varsinaista päivämäärää en kyllä muista, mutta kesä oli oikein rentouttava ja loma tarpeeksi pitkä. Pääsin vihdoin käymään Suomenlinnassa, jota olin suunnitellut jo kauan mutta aina se vain jäi. Itseasiassa 5. tammikuuta muistuttaa siitä kauheasta läheltä piti-tilanteesta, kun elämäni päättyminen saattoi olla muutaman sentin päässä auton väistäessä mut viimeisimmällä mahdollisella hetkellä suojatiellä. Sen muistan varmasti koko loppuikäni ja olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen vielä elossa ja terveenä. Olen vieläkin usein miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos auto olisi törmännyt. Enkeleitä oli matkassa :)
8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
-Tähänkin täytyy sanoa nyt se, että sain vietyä vauvahaavettani eteenpäin seuraavalle asteelle, enää se ei ole vain pelkkänä haaveena mielessäni, vaan nyt olen saanut tehdyksi myös konkreettisesti asioita sen eteen. Olen klinikan asiakas, ja se tuntuu hyvältä.
9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
-Pettymys taisi olla se, etten saanutkaan vielä tänä vuonna yrittää vauvaa vaikka niin ajattelin. Että ensimmäiseen yritykseen voi mennä vielä puoli vuotta tai jopa hieman enemmän. Nyt pystyn jo ajattelemaan sitä ihan rauhallisin mielin. Aika kuluu nopeasti eikä tässä ole mitään hätää. Tärkeintä on, että asia tapahtuu kuitenkin lähitulevaisuudessa, eikä kysymysmerkin kanssa vasta sitten joskus.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
-Mitään vakavaa ei onneksi ole tapahtunut. Podin muutamaan otteeseen flunssaa, mutta siinä se.
11. Mikä oli paras ostoksesi?
-Taisi olla mehulinko. Sillä saa ihanan raikkaita aamiaismehuja niin hedelmistä kuin marjoistakin. Mikä voisi olla ihanampaa kuin jääkaappikylmä raikas itse puristettu mehu vaikkapa ihanista hedelmistä.
12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
-Sellaista pöyristyttämistäkin on tapahtunut, mutta en halua ruotia niitä julkisesti nettiin.
13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-Jos ei perusmenoja kuten asumis- ja ruokamenoja lasketa, niin luultavasti liikuntaharrastuksiin salille ja kiipeilyyn. Eläimille on tullut myös ostettua kaikenlaista pientä, herkkuja ja leluja. Toki itsellekin jotain... Ihan perusjuttuja siis. :)
14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
-Innostuin päästessäni kunnolla valmistelemaan sekä jonkin verran myös markkinoimaan ravintovalmennuspalvelujani, se on ollut mielenkiintoista hommaa. Aion tehdä myös samalla innolla tulevia töitäni heti vuoden alusta lähtien.
15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
-Juha Tapion Meillä on aikaa. Se antaa toivoa siitä, että asiat vielä järjestyvät ja menevät toivotulla tavalla.
16. Viime kauteen verrattuna, oletko... onnellisempi/onnettomampi
-Olen yhtä onnellinen kuin viimekin vuonna.
laihempi/lihavampi
-Samoissa mitoissa taidan olla. Tarkoitus oli saada kroppaa hieman kiinteämmäksi, mutta nyt vuoden vaihteessa aloitan sen projektin kunnolla.
rikkaampi /köyhempi
-Samat lukemat noin suurinpiirtein näkyy tilillä. Ei mitään suurta muutosta.
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
-Olisin toivonut viettäväni enemmän aikaa kesämökilläni, koska siellä saa aina rauhoittua ja mieli ja sielu lepää luonnon helmassa. Ensi kesänä otan aikaa mökkeilylle enemmän.
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
-Olisin voinut stressata asioita vähemmän. En jaksa murehtia kovinkaan paljoa sitä, mitä olen tehnyt, mitään en voi kuitenkaan muuttaa menneestä. Katse tulevaisuuteen, siihen voin yhä vaikuttaa.
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
-Joulun olin perheeni luona Itä-Suomessa, oli rauhallinen ja rento joulu. Juhannuksena olin Helsingissä.
20. Rakastuitko kauden aikana?
-En rakastunut tänä vuonna.
21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
-Uusi päivä. Ja Jimin Poliisit toimii aina myös :)
22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
-En vihaa ketään ihmistä. Sellainen kuluttaa aivan liikaa energiaa hukkaan... Olen oppinut, että ihmiset, joista en pidä tai jotka ovat kohdelleet minua röyhkeällä tavalla, saavat vain olla omassa arvossaan, eikä heistä kannata välittää suuntaan taikka toiseen. Vihaan sitä, kuinka osa ihmisistä eivät osaa käyttäytyä liikenteessä. Se viha jäi todella suurena tammikuisen jälkeen.
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
-Luin Johanna Ervastin kirjoittaman tositapahtumiin perustuvan Jäähyväisten jälkeen. Olen lukenut aiemmin myös Jäähyväiset Einolle (muistankohan nimen oikein...?). Todella surullisia ja koskettavia kirjoja molemmat, itkin monta kertaa niitä lukiessani. Ne saivat miettimään elämää. Sitä, kuinka kaikki voi muuttua hetkessä noin vaan. Toivon, että kirjoittaja, Einon äiti on saanut voimia jaksaa eteenpäin sen kamalan surun keskellä.
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
-En löytänyt mitään uutta musiikin osalta. Chisu julkaisi syksyllä loistavan uuden levynsä, hän on aina ja ikuisesti ihana ja lahjakas artisti, en osaa muuta sanoa.
25. Mitä halusit ja sait?
-Halusin pientä remppaa mökille ja sen myös sain. Nyt se on siisti ja hieman erilainen kuin ennen. Joskus myöhemmin aiotaan rempata sitä lisää, mutta siellä pärjää nyt hienosti näinkin. Odotan jo kovin tulevaa kesää, kun pääsen sinne lomalla.
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
-Vauvaa. Enkä nähnyt ainuttakaan Chisun keikkaa. Pian alkavana vuonna toivottavasti saavutan molemmat.
27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
-Katson todella vähän elokuvia, koska hyvin usein niissä on vaikea pysyä perässä, tapahtumat etenevät niin nopeasti, siksi seuraan enimmäkseen sarjoja. En muista katsoneeni muita kuin Varaston juuri ennen joulua TV:stä, joten mainitsen sen. Se onkin mielestäni hyvin tehty, ainakin itse pysyin suurimmaksi osaksi hyvin mukana tapahtumissa.
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
-Täytin 24 vuotta. En pitänyt synttäreitäni ollenkaan, vastaanotin onnitteluita ja taisin kahvitella kavereiden kanssa, ei sen kummempaa. Tulevat 25-vuotisjuhlani ajattelin jollain tapaa pitää, en ole vielä keksinyt kuinka, mutta pian se selviää koska juhliinkin on enää reilu kuukausi :)
29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?
-Olisin halunnut tehdä enemmän töitä, toisaalta sekin on ollut vain itsestäni kiinni. Tuleva vuosi on toivottavasti töidenkin osalta täydempi.
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
-Ihanat ihmiset ympärilläni sekä eläimet. Tosin tunsin kyllä olevani ihan järjissäni, eikä mikään uhannut sitä varsinaisesti mitenkään.
32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
-En himoitse julkkiksia. Himoita on jotenkin todella voimakas ja himokas sana :) En tunne mitään sellaista ketään kohtaan, kuinka tämä kysymys sitten lienee tarkoitettu...
33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
-Tämä tapahtui jo vuoden 2014 lopussa, mutta liikutuin siitä, että Suomi vahvisti vihdoin pitkän vääntämisen jälkeen lain samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon. Se on hieno askel eteenpäin. Toki hieno juttu oli myös se, että eduskuntavaaleissa äänestämäni ehdokas pääsi läpi. Sitä toivoin todella ja myös uskoin että näin käy.
34. Ketä kaipasit?
-On muutama ihminen, joita olen kovasti kaivannut, ja joiden kanssa emme ole pitäneet kunnolla yhteyttä tai tavanneet pitkiin aikoihin. Yhtä heistä kyllä näin sattumalta tämän vuoden lopulla, ja se tuntui todella hyvältä, siitä sain voimia pitkäksi aikaa ja saan edelleen.
35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
-Heitäkin on pari kappaletta. Olen onnellinen siitä, että olen saanut heidät elämääni. Elämäni olisi miljoonasti köyhempää ilman heitä.
36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
-Osa sellaisista ihmisistä yllättivät positiivisesti, joiden kuvittelin vastustavan vauvaprojektiani, mutta he olivatkin aidosti iloisia puolestani. Siitä tuli hyvä mieli.
37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle?
1. Rantakuntoinen kroppa.
2. Kirjan valmistuminen ja lähettäminen valitsemilleni kustantajille.
3. Teen raskautumiseni eteen aivan kaiken mitä vain ikinä voin.
4. Pidän vielä parempaa huolta kaikista tärkeistä ihmissuhteistani, niin nykyisistä kuin tulevistakin.
5. Teen enemmän töitä. Lisäksi aion selviytyä syksyn (sekä seuraavan kevään myös) ylioppilaskirjoituksistani hyvin arvosanoin. Mitä se hyvä sitten tarkoittaakin. Mulle se on omalla kohdallani E:n ja / tai L:n paperit, muuten en ole tyytyväinen omiin suorituksiini. Olisi hyvä, jos en asettaisi itselleni sellaisia tavoitteita, joihin on väkisin pakko yltää voidakseen olla vain ne saavutettuaan itsestään ylpeä. Se jos mikä luo kamalasti stressiä ja ylimääräistä painetta. Pienemmilläkin tuloksilla pärjäisin varmasti. Jännittää sekin koitos valtavasti. Lakki joka tapauksessa tulee, kirjoitusten tulos selviää sitten myöhemmin :)
Oikein mahtavaa ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille, jotka blogiani lukevat! Olkoon tuleva vuosi teillekin unelmienne toteutumisen ihanaa aikaa.
maanantai 21. joulukuuta 2015
Joulun loistoa
Tapanani on yleensä koristella koti jouluiseksi jo hyvissä ajoin tuomaan asiaankuuluvaa tunnelmaa. Tänä vuonna en ole kuitenkaan jouluna kotona vaan hyppään huomenna junaan ja lähden maalle joulunviettoon, joten koristelu jäi pelkkään valojen ripusteluun. Jouluvalot ovat ehdoton tunnelmanluoja, ne otetaan meillä esiin jo lokakuussa syysiltoja valaisemaan. Tänä syksynä ne laitettiin tosin vasta itsenäisyyspäivänä, koska muiden kiireiden takia se aina vaan jäi. Täytyy sit ensi vuonna ottaa moka takaisin ja asetella ne paikalleen jo elokuussa :)
Lumen puutteesta huolimatta Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla pari viikkoa sitten oli joulun tuntua. Kuvaan pääsivät myös parvekkeemme jouluvalot sekä Oona kauppakeskuksessa joulukuusen alla harjoittelemassa paikallaoloa. Vaikka se fiksu onkin ja työnsä hoitaa mallikelpoisesti, on paikallaan pysyminen heikko kohta. Treenaillaan sitä välillä vieläkin, vaikka se työkoira onkin ja ikää on kohta jo yhdeksän vuotta. Kun ympärillä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista, niistä vallan huumaavista tuoksuista puhumattakaan, meinaa usein unohtua, että on käsketty pysyä yhdessä kohtaa.
Esplanadinpuiston valotaidetta. Harmi vaan, että oltiin kuvaamassa vähän huonolla valaistuksella, joten kuva ei ihan vastaa totuutta...
Valot myös kylppärin peilin ympärillä.
Sydänvalot olohuoneen seinällä.
Lumi nostaisi kyllä ainakin mun joulufiilistä useamman numeron verran ylöspäin. Nyt on jotenkin niin lokakuumainen olo. Kuin olisi syyslomaa aloittelemassa, syksyiset puista pudonneet lehtikasat vain puuttuu. Mutta ehkäpä se tästä, ja Pohjois-Karjalan suunnalle on lupailtu vielä jonkinlaista mahdollisuutta valkoiseen jouluun. Jos en ennen joulua ehdi tulla blogia päivittämään, niin toivotan kaikille oikein rauhallista ja lämpöistä joulua. Syökää hyvin, rentoutukaa ja nauttikaa rakkaittenne seurasta. :)
Paistelin kaurahiutaleilla kuorrutettuja valkosipulisämpylöitä junaan evääksi. Ja on törkeen hyviä, vaikka itse nyt sanonkin. Itse tehdyistä tuoreista sämpylöistä ei meinaa pystyä pitämään näppejä erossa, niitä syö helposti sen kaksi tai kolmekin ilman että edes tuntuu missään. Siksi ainakaan mulla ei tule tehtyä niitä kovin usein.
Lumen puutteesta huolimatta Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla pari viikkoa sitten oli joulun tuntua. Kuvaan pääsivät myös parvekkeemme jouluvalot sekä Oona kauppakeskuksessa joulukuusen alla harjoittelemassa paikallaoloa. Vaikka se fiksu onkin ja työnsä hoitaa mallikelpoisesti, on paikallaan pysyminen heikko kohta. Treenaillaan sitä välillä vieläkin, vaikka se työkoira onkin ja ikää on kohta jo yhdeksän vuotta. Kun ympärillä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista, niistä vallan huumaavista tuoksuista puhumattakaan, meinaa usein unohtua, että on käsketty pysyä yhdessä kohtaa.
Esplanadinpuiston valotaidetta. Harmi vaan, että oltiin kuvaamassa vähän huonolla valaistuksella, joten kuva ei ihan vastaa totuutta...
Valot myös kylppärin peilin ympärillä.
Sydänvalot olohuoneen seinällä.
Lumi nostaisi kyllä ainakin mun joulufiilistä useamman numeron verran ylöspäin. Nyt on jotenkin niin lokakuumainen olo. Kuin olisi syyslomaa aloittelemassa, syksyiset puista pudonneet lehtikasat vain puuttuu. Mutta ehkäpä se tästä, ja Pohjois-Karjalan suunnalle on lupailtu vielä jonkinlaista mahdollisuutta valkoiseen jouluun. Jos en ennen joulua ehdi tulla blogia päivittämään, niin toivotan kaikille oikein rauhallista ja lämpöistä joulua. Syökää hyvin, rentoutukaa ja nauttikaa rakkaittenne seurasta. :)
Paistelin kaurahiutaleilla kuorrutettuja valkosipulisämpylöitä junaan evääksi. Ja on törkeen hyviä, vaikka itse nyt sanonkin. Itse tehdyistä tuoreista sämpylöistä ei meinaa pystyä pitämään näppejä erossa, niitä syö helposti sen kaksi tai kolmekin ilman että edes tuntuu missään. Siksi ainakaan mulla ei tule tehtyä niitä kovin usein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)