perjantai 25. marraskuuta 2016

Terveisiä folliultrasta ja sairastuvalta

Aamupäivällä käväisin taas klinikalla katsastamassa follikkelitilannetta. Kiertopäivähän on siis tänään numero 13, ja kun ajankohta sattui vielä tulemaan perjantaille, niin taikauskoisena tietysti ajattelin että jotain on varmaan pielessä. Tai siis lähinnä ettei koko rakkula ole lähtenyt kasvuun lainkaan tässä kierrossa. Mutta toisin oli. Oikealta puolelta löytyi 14 millinen johtofolli, joka on oikein hyvän kokoinen nyt kiertopäiviin nähden.

Yleensähän ovulaatio on osunut aikalailla sinne 18 tai 19 päivän kohdille. Jos rakkula jaksaa kasvatella itseään nyt millinkin vuorokausitahdilla, niin sehän olisi keskiviikon tai torstain paikkeilla jo oikein sopiva inseminaatiota ajatellen. Eli nyt oikeastaan vaan odotellaan ja katsotaan mille päivälle hoito ajoittuu. Voisin veikata jopa keskiviikkoa, jos rakkula hyvinkin innostuu paisumaan ja olemaan yhteistyökykyinen :) Hyvin todennäköisesti Pregnyliä ei tällä kertaa pistetä, koska ovulaation osumisesta lauantaille ei nyt taida olla tässä kohtaa pelkoa. Mulle kyllä passaa tämä ihan täysin luomunakin :) Noiden piikkien kanssa on aina se oma säätönsä. Muistin kyllä tällä kertaa kysellä myös Ovitrellesta. Jos nyt ei hintaeroa oteta lukuun, on sama se kummalla munasolu irrotetaan, eli Ovitrelleenkin halutessani voisin varmasti saada reseptin jos sitä joskus tarvitsen.

Piinapäivien alku on siis ihan nurkan takana. Eikä raskauden alkamisen odottelu ole ainoa asia jota täällä piinaillaan. Kaiken tämän hoitorallin ja maksujen päälle saatiin lisätyön aiheuttajaksi ja rahanreijäksi myös kissan mahdollinen silmätulehdus, voi olla jokin haavauma myös jota en lainkaan ihmettele kun seuraa noiden kattien onneksi leikkimielisiä tappelunnujakoita, joissa välillä sattuu ja tapahtuu. Toisen kollipojan vasen silmä rähmii ja vuotaa tavallista enemmän. Silmä ei ole samea tai punoita, mutta erittää reilusti pahanhajuista rähmää ja paksuhkoa (kyynel?)nestettä. Keittelen nyt vettä ja yritän puhdistella tuota parhaani mukaan, mutta nähtäväksi jää auttaako se vai lähdetäänkö käymään Evidensian kissaklinikalla. Sattuipa oikein parahiksi joulun alle, kun pitäisi lähteä reissuunkin. Koska en voi ottaa kissoja mukaan, tarvitsisi täällä jonkun olla pudottelemassa mahdollisia tippoja silmään. Ja voitte arvata, ettei tuo aivan taatusti anna kenenkään muun koskea siihen kuin minun. Jännäksi käy, että kuinka asiat etenevät. Totisesti toivon, että keitetty lämminvesi auttaisi, ettei suunnitelmat menisi täysin uusiksi. Viikon päästä ehkä tiedetään näistä molemmista piinatekijöistä enemmän, mihin suuntaan tässä ollaan kuljeskeltu :)

5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että sinullakin on homma taas edennyt!
    Ja hyvänkokoinen folli on löytynyt!

    Me toden totta päästään yhdessä piinailemaan, jos sulla on inssi ensi viikolla. Mulla kun se ajoittuu sitten suurinpiirtein 1-2 viikon päähän sinusta. Olisi kyllä aika hurjaa, jos me molemmat saataisiin sen paras joululahja eli plussatesti :)

    VastaaPoista
  2. Tosi paljon onnea seuraavaan kertaan!

    VastaaPoista
  3. Iik onpa jännää taas! Pidähän meidät ajan tasalla :)

    Meidän kissalla oli kans silmävaivoja alkusyksystä. Silmän pintaan oli tullut haava, joka ei meinannut millään parantua. Arpi silmään sitten jäikin, mutta onneksi se ei näytä herraa itseään enää haittaavan.

    VastaaPoista
  4. Iik onpa jännää taas! Pidähän meidät ajan tasalla :)

    Meidän kissalla oli kans silmävaivoja alkusyksystä. Silmän pintaan oli tullut haava, joka ei meinannut millään parantua. Arpi silmään sitten jäikin, mutta onneksi se ei näytä herraa itseään enää haittaavan.

    VastaaPoista
  5. Bea, Todellakin toivotaan, että päästäisi molemmat nyt etenemään todenteolla näissä vauvaprojekteissamme. Olisi kyllä mahtavaa saada plussat tikkuun meille molemmille jouluksi. Omalla kohdallani en vaan uskalla oikein intoilla, kun tässä voi käydä kummin tahansa ja pienempi prosenttitodennäköisyys on onnistumiselle. Mut toivotaan meille onnea :)

    Kiitos Nipsu! :)

    Neilikki, Pidän ajantasalla :) Onneksi toi silmä alkaa näyttää jo paremmalta, kun oon sitä puhdistellut ja seuraillut nyt jonkin aikaa. Ehkä siitä selvitään ilman lääkärireissua :)

    VastaaPoista