perjantai 12. elokuuta 2016

Ja homma etenee...

Tällä kertaa ihan vain pientä pikapäivitystä luvassa :) Tänään on kp 2, ja soittelin klinikalle hoitojen aloittamista koskien. Kiertopäivänä 12, eli reilun viikon kuluttua on follikkeliultra. Siittiöt olivat tosiaan saapuneet ja kaikki on muutenkin kuten pitääkin. Nyt sitä mennään eikä enää vain meinata.

Lääkäri oli kirjannut tietoihin, että ovulaationi käynnistetään pregnylillä, tätä kirjausta en etukäteen edes tiennyt. Siitä kyllä oli keväällä jotain puhetta, mutta jälkeenpäin päätin, että ovulaatiotesteillä mennään, tosin lääkäri ei tätä päätöstäni vielä tiennyt. Nyt on kuitenkin niin, että se henkilö jolta olisin apua testien kanssa saanut, muuttaa pian pois Helsingistä, joten nyt on parasta vaihtaa suunnitelma takaisin käynnistämiseen, osuupahan inseminaatio ainakin oikeaan ja parhaaseen mahdolliseen hetkeen, kun voin olla ovulaation ajankohdasta täysin varma. Oon jostakin lukenut, että Pregnyl saattaa aiheuttaa raskausoireita, eikä testiä kannata tehdä liian aikaisin, jottei positiivinen tulos mene sen piikkiin. Kunpa muistaisin tämän seikan piinapäivinä myös, etten turhaan kyttäile kroppaa ja intoile ennen aikojaan :)

Ja se pistäminen pelottaa. No ei pelota, mutta jännittää. Osaankohan tehdä sen, ja osunko oikeaan kohtaan. Toki se klinikalla neuvotaan, mutta toivoisin, että hoitaja sen siellä myös pistäisi. En tullut kysyneeksi, voiko asian hoitaa klinikalla, useinmiten se käsittääkseni tehdään jo kotona ennen inseminaatiota. Sekin kyllä selviää pian.

Todella innoissani olen kyllä tulevasta, siis ihan jo tästä odottelusta, inseminaatiosta sekä piinapäivistä. Nyt alkaa vihdoin tapahtua, se on tärkeintä. Voi olla, että itse inseminaatiokin osuu samalle viikolle folliultran kanssa, joten ei enää kauaa ole sitä odotusta jäljellä. Onneksi loma jatkuu vielä elokuun loppuun, joten voi hyvin rentoutua ja hoitaa tätä juttua rauhassa. Päivä kerrallaan, tästä se lähtee :)

6 kommenttia:

  1. Se on tarkka aika koska Pregnyl pistetään. Tietty tuntimäärä ennen inseminaatiota. Itse pistin ekan kerran klo 23 illalla, joten luonnollisesti se ei onnistu klinikalla.

    Se ampullien rikkominen on aika hankala homma. Kaksi ampullia, joista katkaistaan kaula. Toisessa on kuiva-aine ja toisessa liuos. Ruiskulla imetään neste ruiskuun ja ruiskautetaan kuiva-aineeseen. Sen jälkeen kun kuiva-aine on liuennut nesteeseen, neste imetään ruiskuun. Sitten vaihdetaan pienempi neula jolla pistetään. Siellä ei saa olla yhtään ilmaa mukana kun pistetään. Sanoisin että tuon homman pitää tehdä joku joka näkee. Ei mikään simppeli. Ja se pitää tehdä vasta juuri ennen pistämistä, joten sitä ei voi tehdä etukäteen.

    Vastaava lääke on Ovitrelle. Se on huomattavasti helpompi käyttää. Se maksaa muistaakseni jotain 50 e luokkaa ja Pregnyl vain 10 e. Kela ei korvaa tuota kalliimpaa. Itse sain Pregnylin lapsettomuushoitojen yhteydessä lääkekaton täytyttyä 1,50 e hintaan, joten valinta ei ollut vaikea. :D Onnistuin kylläkin hajottamaan lasiampullin korkin tuhanneksi siruksi sormieni väliin, mutta ihmeen kaupalla ampulliin ei mennyt siruja. Luojan kiitos. Reseptissä ei ollut kuin yksi Pregnyl ja kello tosiaan paljon illalla, joten mistä olisin saanut uuden?! Olisiko ties kuinka kaukana oleva yöllä päivystävä apteekki heltynyt ja antanut uuden. Tietenkin olisin myöhästynyt pistoajankohdasta sikana. Mutta onneksi selvisin säikähdyksellä ja nyt meillä on ihana poika palkkiona kaikesta vaivasta ja odotuksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko tarkistaa. Ovitrelle maksaa yliopiston apteekissa 48,36 e ja Pregnyl 6,43 e.

      Poista
    2. Sama tuli mulle mieleen. Ovitrelle ois helpompi vaikka onkin kalliimpi. Meille jostain syystä annettiin Väestöliitolla automaattisesti Ovitrelle-resepti ja neuvottiin kynän käyttö. Ei sitä sitten koskaan tarvittu, kun ajoitus osu ilmankin, mut resepti jäi muistoksi :)

      Poista
  2. Jännittävää, vihdoinkin pääset tositoimiin! :) Onnea ekaan yritykseen!

    VastaaPoista
  3. Pregnyl saatetaan pistää myöskin vasta klinikalla, niinkuin meilläkin tehtiin. On meillä siihen resepti kotonakin, et voidaan hakea apteekista, mutta toistaiseksi ei oo tarvinu. Se pregnyl kirveli ihan hirveesti, kun se pistettiin, tosin tää voi olla yksilöllistä. Raskausoireita se teki. Tsemppiä taas jälleen! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille onnentoivotuksista ja tsempeistä! :)

    Ja kiitos myös tästä Ovitrelle-vinkistä! Mun täytyy ottaa asia puheeksi maanantaina klinikalla. Muistelen tosiaan jostain lukeneeni / kuulleeni, että Pregnyl oltaisi jollekin pistetty inseminaation yhteydessä. Hoitaja puhui puhelimessa, että maanantaina sitten katsotaan, miten piikki toimii ja kuinka se pistetään, eli ehkä he ovat ajatelleet, että teen sen kotona. Kyselen silloin Ovitrellen perään, jos se on helpompikäyttöinen.

    On mahtavaa, että täältä blogimaailmasta saa näin vertaistukea ja hyviä vinkkejä, joita ei itse ole tiennyt olemassa olevankaan. Tuhannesti kiitos kaikille tästä! :)

    VastaaPoista