maanantai 29. elokuuta 2016

Pieniä suuria käänteitä

Kuinka moni arvaa, mitä täällä on tänään tapahtunut?

Joko vai ei? Aika moni varmaan osaa arvata, kun aloitan lauseen tällä tavalla.

Eilen tuli ovulaatiotestiin haalea viiva. Sitä sitten pohtimaan, että mitä tuo meinaa. Päätin, että seuraavana aamuna katsotaan vielä digitestillä, ja jos se ei anna minkäänlaista toivoa niin olkoon tämän kierron osalta koko homma...

Mutta tämä aamu alkoikin hymyllä. Siinä digitestissä ja sen jälkeen myös omilla kasvoillani. Tein testin, ravasin parvekkeella parhaassa mahdollisessa valossa kuvaamassa sitä milloin missäkin kohtaa parveketta ja lähettelin useamman kuvan siskolle tekstarilla. Kissatkin heräsivät ihmettelemään touhujani. Lopulta löytyi kuva, jossa näkyi näyttö ja siinä hymynaama. Soitto klinikalle ja iltapäivällä menoksi.

Jännitin klinikalle menoa aivan kamalasti. En saanut syötyä kuin omenan ja nielin väkisin ruokalusikallisen riisiä, ettei vatsa kurnisi niin lujaa :) Pelkäsin, ettei kaikki olisi hyvin. Mietin sitä, kuinka se rakkula ei vielä viikko sitten ollut kasvanut ja ihmettelin, kuinka nyt on mahdollista, että se onkin ihan kunnossa. Edelleen pelkään, että irronnut tai juuri pian irtoava munasolu on joku epäkypsä versio, josta ei ole mihinkään. Mutta koska positiivinen testi saatiin vihdoin käteen, tehtiin hoito vaikkakaan ei ultrattu nyt tilannetta lainkaan. Kysyin lääkäriltä että eikö tässä nyt ole ultraa, mutta ei sitä kuulema tarvitse kun testi on positiivinen. Koko inseminaatio oli ohi hetkessä, enkä juuri ehtinyt sen aikana ajatella paljonkaan. Vähän se nipisti ja lääkäri pyysikin sanomaan jos sattuu. Kipu oli niin pientä, lähes olematonta, vähän kuin aukiolotutkimuksen aikana, etten katsonut tarpeelliseksi siitä alkaa valitella :) Mietin vain aivan hiljaa mielessäni, että se on tässä vaiheessa jo aivan sama sattuuko vai ei, pääasia että homma saadaan onnistuneesti loppuun. Ja saatiinhan se vihdoin! Nyt on takana elämäni ensimmäinen inseminaatio, ja piinapäivät ovat alkaneet.

Nyt on pakko sanoa sen verran, etten todellakaan usko että tällä yrityksellä tärppää. Se kasvamaton rakkula kummittelee mielessä edelleen. Jos se viikon aikana onkin vähän onnistunut kasvamaan, niin tuskin se on edes täysikokoinen tai hedelmöittymiskykyinen. Lääkärikin ihmetteli, kuinka ovulaationi on venynyt noin pitkälle, kp19, samaa pohti myös kätilö aamulla puhelimessa kun soitin tilanteestani. Voiko olla, että Clear Blue:n digitesti on mitannut vahingossa väärää hormonipitoisuutta tai muuten vain ollut epäkuntoinen? Vai voisiko kroppani positiivinen toiminta olla sittenkin jonkinlainen ihme? Oli niin tai näin, en odota tältä kierrolta mitään, en yhtään mitään. Olen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, en stressaa tai kyttää ja kuvittele oireita. Odotan vain, koska alavatsajuilinta ja verivuoto alkavat merkiksi uudesta kierrosta. Toki yritän välttää kiellettyjä ruokia ja juomia piinapäivien ajan, mutta mitään muuta en aio tehdä. Aloitan huomenna suorittamaan paria verkkokurssia, jotka ensimmäiseen opiskelujaksooni otin ja keskityn niihin. Tämä asia saa nyt olla ihan rauhassa itsekseen. Toivon kyllä, mutta pätkääkään en usko. On silti ihanaa, että pääsin jo tähän vaiheeseen, olen tätä niin kauan toivonut. Ja klinikalla on vielä toinenkin olki odottamassa. Ehkä vielä joskus mullekin tämä vauvantulon onni suodaan :)

13 kommenttia:

  1. Hui kun jännää!!
    Mäkin olin ekassa inssissä ihan varma, etten raskaudu, mutta toisin kävi. Kaikki on mahdollista. Onnea ensimmäiseen inssiin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Harvoinhan se ekalla kerralla tärppää, mutta toki sitäkin tapahtuu välillä. En kuitenkaan usko tähän nyt, jotenkin se rakkulan koko ja laatu vie uskon kokonaan, kun en tiedä mitä sille oikeasti tapahtui. Lääkäri sanoi, että älä pety, jos ei ekalla kerralla onnistu, että tehdään sit ensi kierrossa samalla tavalla uusi hoito. Kohtahan tämä selviää, parin viikon piina nyt kuitenkin on ensin tässä edessä :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että pääsit inssiin! Toivotaan, että rakkula olisikin ollut ok ja tärppäisi heti ekasta yrityksestä. Tsemppiä piinapäiviin! :)

    VastaaPoista
  4. Hieno homma! Tsemppiä piinapäiviin :)

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä piinapäiviin :) Toivottavasti pian tärppää.
    Mua jäi mietityttämään, että miksi ihmeessä ei ultrattu ollenkaan? Siellähän olisi joko nähty puhkeamassa oleva rakkula tai sitten puhjenneen rakkulan jäänteet eli ennen inssiä/oljen sulatusta olisi voinut tarkistaa kannattaako inssiä tehdä. Jos mietitään, että hedelmöittymiskykyinen munasolu on 17-22 mm rakkulassa ja rakkula kasvaa 1-2 mm päivässä niin viikossa ei periaatteessa ehtisi kypsyä kuntoon. Näkisin itse, että ehkä ultraaminen olisi ollut järkevää, ettei siittiöiden ja inssin hinta olisi mahdollisesti mennyt hukkaan. Testihän voi näyttää positiivista myös ilman puhkeamassa olevaa rakkulaa. Itse olisin varmaan tätä vaatinut. Kuitenkin insseissä ne siittiöt on se suurin menoerä.

    VastaaPoista
  6. Paljon kiitoksia teille kaikille tsemppauksista!

    Tosta ultrauksesta. Lääkäri tosiaan sanoi, ettei sitä tarvitse. Kieltämättä itsekin asiaa ihmettelin, mutta annoin olla ja luotin, että lääkäri kyllä tietää nämä jutut. Mihin tämä perustuu, että vaikka ovulaatiotesti olisi positiivinen, ei ovulaatiota välttämättä tapahdu?

    Muutenkin tämä alkaa mennä nyt aika jännäksi. Olen tässä viimeisimmän viikon aikana googlannut kaiken mahdollisen munasolun kypsymisestä ja irtoamisesta mitä vain olen löytänyt. Follikkeleita on käsittääkseni jokaisessa kierrossa, mutta niistä vain yksi (tai joskus useampi) kasvaa ns. johtofolliksi. Jostain luin, että johtofollikkelin kasvun kiihtyminen saattaa joskus alkaa vasta 5-6 päivää ennen ovulaatiota, ja kasvaa 1-3 milliä / vuorokausi. En sitten tiedä mikä näistä tiedoista on tarkin, kun joissakin paikoissa tuntuu olevan vähän eri lukemat noissa päivissä ja millimetreissä, vaikka suurin piirtein nuo samat kuitenkin pienillä heitoilla. En tosiaan tiedä, miten tämä mun kohdalla nyt menee. Olen tuntenut viikonlopun aikana pieniä nippailuja alavatsassa, jotka heti automaattisesti laitoin munasolun kasvun piikkiin. Toivottavasti en ole vain kuvitellut niitä. Toivon vain, ettei tämä oljellinen näitä siittiöitä mennyt hukkaan...

    VastaaPoista
  7. Hei, mahtava juttu että inssi toteutuikin! :) Pidän peukkuja!

    VastaaPoista
  8. Toukokuussa, kun viimeinkin onnistuimme, ei meilläkään inssin yhteydessä ultrattu. Tämä tosin johtui siitä, että olin käynyt edellisenä päivänä ultrassa. Silloin todettiin, että limat olivat ohuet ja rakkula vain 17 mm, joten ajateltiin, että ovulaatioon olisi vielä aikaa. Olikin melkoinen yllätys, kun seuraavana aamuna tikussa oli hymynaama. Näin jälkikäteen pikkuisen harmittaa, ettei inssin yhteydessä ultrattu, kun juuri tuosta kierrosta tärppäsi. Olisi ollut hauska tietää, missä kunnossa rakkula oli siinä vaiheessa. Mulle oli tehty inssejä sitä ennen vähän kaikissa mahdollisissa tilanteissa: ennen puhkeamista, juuri puhkeamaisillaan ja jo puhkeamisen jälkeen. Nyt täytyy elää ikuisesti epätietoisuudessa tämän onnistuneen kierron suhteen. Mutta, eipä sillä varmasti ole väliä, missä kunnossa rakkula tuolloin oli. Pääasia, että lopputulos oli toivottu. :)

    Ja sitä hyvää lopputulosta toivon sullekin! :)

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut, että noita inseminaatioita tosiaan saatetaan tehdä myös vasta kun rakkula on jo puhjennut, ja toisilla on silloinkin vielä tärpännyt. Olisi kyllä ollut kiva tietää, mikä oman rakkulan tilanne oli ennen inseminaatiota, mutta en sitä tajunnut sen kummemmin vaatia, kun lääkäri alkoi suorilta hommiin :) Uskon kuitenkin, että jos mitään mahdollisuutta rakkulan kasvamiselle ei olisi ollut vaikka reilu viikko sitten johtofollia ei näkynyt, niin tuskinpa lääkäri olisi kehoittanut testailemaan ovulaatiota tai toteuttanut hoitoa jos epäilisi jotain häikkää, vaan olisi todennäköisesti jättänyt hoidon suosiolla seuraavaan kiertoon. Ehkä se sitten on kiertokohtaista, milloin nuo rakkulat kasvavat. Mutta kyllä tämä silti mieltä edelleen painaa ja aion kysyä asiasta seuraavassa kierrossa lääkäriltä, koska tästä tuskin onnistuu, ellei joku vuosisadan suurin ihme satu tapahtumaan... Sitä toki toivoisin kovasti :)

    VastaaPoista
  10. Meillä oli jo kans rakkula puhjennut, kun edellinen inssi tehtiin ja lääkäri sanoi silloin, että olisi ollut parempi, että se olisi vielä näkynyt ultrauksessa, mutta kuitenkaan ajoitus ei silti kuulemma ollut huono. Meillä vaan meni jotenkin heti automaattisesti fiilis pois osittain onnistumisen suhteen.. Noh tiedä sitten mikä oikeesti on hyvä.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Eri lääkäreillä on eri ajatus siitä onko uä hyödyllinen inssin yhteydessä vai luotetaanko LH-testin positiivisuuteen jos epäilyä poikkeavuudesta ei ole. Uä:llä on suurempi taloudellinen merkitys, jos se tehdään ennen oljen sulatusta, mut jos olki on jo sulatettu, uä-näkymä tuskin vaikuttaa siihen tehdäänkö inssi vai ei. Meillä yllätys-ovisplussan yhteydessä tiedusteltiin aamun soiton yhteydessä haluanko uä:n aamupäivällä ja tehdäänkö inssi iltapäivällä vai tuunko riskillä suoraan inssiin. Menin suoraan, mut lääkäri kysy tahdonko uä:n (sillä siitäkin tulee toki lisälaskua). Tehtiin sitte mielenkiinnosta ja ite koin sen hyvänä vaikka inssisuunnitelmaa se ei ois muuttanutkaan.

    Ehkä sulla ois tällä kertaa vähän pidempi, esim. 33 päivän kierto ja se selittäis alku-uä:n pikkufolikkelit ja myöhäisemmän lh-plussan? Eiköhän tässä välissä ole follikkelilla ollut aikaa kasvaa, joten potentiaalia onnistumiseen on :) Tsemppiä ekoihin piinapäiviin, täällä pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
  13. Mullakin oli molemmilla kerroilla rakkula jo puhjennut ja tokalla tärppäsi siitä huolimatta:) Molemmat kerrat tehtiin seuraavana päivänä ovisplussasta, joten jos ei olisi tärpännyt, olisi kolmas kerta varmasti tehty jo plussapäivänä.

    Rauhallista mieltä piinapäiviin, toivottavasti saamme hyviä uutisia parin viikon päästä:) Pidän peukkuja!

    VastaaPoista