Tyhjyys

Kohtu on elämänaluista tyhjänä. Mieli täynnä surua, pettymystä.

Testasin tänä aamuna dpo14 tyylipuhtaan negatiivisen. Uusi kierto alkaa huomenna. Merkit ovat selvät, eikä enää ole arvailun varaa lopputuloksesta. Mitään raskauteen viittaavia oireitakaan ei ole. Miksi tämä meni näin?

Olen kuusi vuotta toivonut. Kaivannut omaa lasta. Katsellut kuinka muut ystäväni raskautuvat, saavat lapsia, aloittavat toisen kierroksen, kolmannenkin. Odottanut mahdollisuutta, jolloin pääsisin yrittämään raskautta tavalla tai toisella. Se päivä vihdoin tuli, pitkän odotuksen päätteeksi. Mutta kaikki jäi vain yritykseksi, toivottua tulosta en saanut.

Erityisen surullista tästä kaikesta tekee se, etten tiedä milloin hoidot taas jatkuvat. Rahaa täytyy säästää, se on päätoimisen opiskelijan ja sivussa osa-aikatyötä tekevän elämää. Jos edes tietäisi, että hoitoja voisi samantien jatkaa, olisi vielä toivoa. Lisäksi päätin, että jos vielä hoitoihin menen, jatkan koeputkihedelmöityksellä mikäli lääkäri sen vain suinkin hyväksyy. Enää en kevyempiin hoitoihin lähde. Vahvemmat hoidot, hieman suurempi mahdollisuus - vaikka ei sitä niin hartaasti toivottua lopputulosta voida tietenkään niilläkään taata.

Olisin niin toivonut sitä lasta. Ihan koko sydämestäni. Enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa olen toivonut tai voisin ikinä toivoa.

Tämän käänteen myötä blogi jää määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Koen, etten oikein löydä enää mitään sanottavaa, ei ole mitään mistä kirjoittaa. Tämän piti olla yritys- ja myöhemmin odotusblogi. Mutta koska yritystaival on loppu, eikä odotusta ole, ei minulla taida olla mitään järkeviä aiheita mitä tänne muistiin raapustaisin. Pysyttelen toistaiseksi poissa myös muusta blogimaailmasta. Siten on helpompi käsitellä omia asioita ja tunteita. Saada ajatuksia muualle yrittämiseen ja lapsensaantiin liittyvistä asioista. Nyt täytyy vain koittaa keskittyä muihin asioihin elämässä. En tiedä milloin palaan taas kirjoittamaan. Se voi viedä aikaa, mutta ehkä vielä joskus...

Kiitos teille kaikille tsemppaamisesta ja taipaleellani mukana myötäelämisestä. Se on tuntunut hyvältä ja lämmittänyt sydäntä kovasti. En unohda sitä koskaan. Asioiden jakaminen ja muiden puolesta jännittäminen on ollut helpottavaa ja antoisaa, tavallaan ainutlaatuista. Kun on ollut joukko muitakin, jotka ovat olleet samassa tilanteessa, yrittäneet lasta samoin tavoin, ikäänkuin oma pieni porukka, jonka kesken olemme voineet käydä läpi kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia - niin iloja kuin surujakin. Kaikki se on ollut hyvin positiivista ja lämminhenkistä, aina on löytynyt joku joka on ollut tukena tai osannut vastata kysymyksiin, jotka mielenpäällä painavat. Vaikka poistun nyt tästä joukosta, toivon teille kaikille kaikkea hyvää. Pitäkää blogipiiri pystyssä, jatkakaa näin, tsempatkaa ja tukekaa toisianne. Tämä on parasta vertaistukea mitä itse tiedän ja olen saanut.

Ehkä vielä joskus asiat ovat toisin. Ehkä tulee se päivä, kun saan pitää omaa pienokaista käsivarsillani, hoivata ja rakastaa. Antaa hyvät eväät elämälle ja pitää huolta. Ehkä vielä joskus...

Tuloksetonta

Täällä ei olla raskaana. Nyt mennään dpo 8 ja kroppa viestittää alkavia kuukautisia niin selvästi, etten voi mitenkään enää erehtyä. Alavatsalla on juuri samanlainen tunne kuin aina loppukierrossa. Kohtu on sen tuntuinen, että se alkaa ihan päivän tai parin päästä viimeistään tyhjentämään taas itseään. Mitään raskauteen viittavia oireita ei ole. Tunnen kroppani tavat ja tuntemukset niin hyvin, että tiedän homman olevan kohta ohi.

Luteaalivaihe lyheni taas jälleen. On kummallista, miten kiertoni toimivat näin hormonien kanssa. Ensin Pregnyl lyhensi sitä 12 päivään ja nyt Letrozol ehkä siihen noin 10 päivään. Ehkä näitä lääkkeitä ei pitäisi syödä lainkaan.

Kolme tuloksetonta inseminaatiota on vielä melko vähän, mutta pahalta tuntuu silti. On turha yrittää kirjoittaa tunteitansa sanoiksi tässä vaiheessa. Ehkä käyn niitä nyt itsekseni vain läpi ja katson sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Väkisinkin tässä miettii, miksi en saanut kuulua niihin onnekkaisiin, joilla tärppi käy viimeistään kolmannella hoitokerralla. Asiat vain menevät niin, ja niiden kanssa on elettävä. Yritys jää nyt määrittelemättömän pituiselle tauolle siksi aikaa kunnes saan hoitokassaa kartutetuksi. Nyt on vain koitettava keskittyä johonkin aivan muuhun. Hyviin asioihin elämässä. Olla ajattelematta liikaa. Kyllä se sitten siitä taas joskus...