torstai 31. maaliskuuta 2016

Ovulaatiota mä metsästän

Tämä on nyt elämäni ensimmäinen kierto, jossa olen kunnolla päässyt tekemisiin ovulaatiotestien kanssa. Klinikalla puhuimme lääkärin kanssa viimeksi siitä, kuinka mahdan saada ovulaatioajankohdan tietooni. Ostin syksyllä Raskauskeijusta liuskatestejä, joita laatikosta löytyy nyt noin 30 kappaletta. Raskaustestejäkin on jo varastossa. Avattuani kirjekuoren totesin, että liuskat ovat sen verran ohuita, etten mitenkään pysty erottamaan niistä yhden ainoatakaan viivaa. Liuskat ovat niin pieniä, että juuri ja juuri pystyn erottamaan ne pöydältä. Sovittiin lääkärin kanssa, että käyn klinikalla pari kertaa kuussa ultrassa, jotta hän voi paremmin koittaa arvioida ovulaation ajankohdan, tai sitten se täytyy käynnistää.

Otin kuitenkin asian esiin erään tuttuni kanssa pääsiäisen aikana. Olisihan se helpompaa, jos voisin testailla ovulaation kotioloissa. Minua onkin nyt luvattu auttaa testien tulkitsemisessa, joten luultavasti ylimääräiset ultrat ja ovulaation käynnistäminen voidaan jättää väliin. Tämän kierron ovulaation sainkin kiinni jo muutama päivä sitten liuskatestin avulla. Uuden kierron pitäisi laskujeni mukaan alkaa reilun viikon päästä, eli tämä ovulaation ajankohta ei ollenkaan ollut yllätys ja sen jo odotinkin testissä näkyvän. Olin siitä jopa helpottunut. Kiertoni tuntuu nyt tosissaan asettuneen raiteilleen kuten pitääkin. *koputtaa puuta* ;)

Pohdin kuitenkin vielä testien vaihtamista digitestiin. Olisiko se ehkä selkeämpi? Jos liuskatestien viivat sattuisivat näyttämään haaleaa, jos niistä ei voi olla aina ihan täysin varma mitä ne tarkoittavat? Voisiko digitestin selkeä hymynaama olla helpompi tulkita? Kuten huomaatte, tällainen testaus ei ole mitenkään tuttua ja on hieman vielä hakemista ennen kuin löytää sen helpoimman ja selkeimmän tavan toimia :)

Pääsin pääsiäisenä penkomaan siskoni lasten vanhoja vaatekasseja, joiden sisällöstä he olivat luopumassa. Sain katsoa, josko sieltä löytyisi jotain, mitä ehkä haluaisin jo mukaani ottaa. Olen aina ajatellut, etten hankkisi mitään vauvantarvikkeita ennen kuin raskaus olisi jo loppusuoralla. Olen pelännyt liian aikaisen hamstraamisen tuovan huonoa onnea. Toivottavasti niin ei käy, sillä pakkasin matkalaukkuuni muutamia suloisia pieniä vauvanvaatteita. Muutaman bodyn, parit sukkahousut ja potkuhousut sekä lapasia ja villasukkia. Valitsimme sellaisia, jotka sopivat niin tytöille kuin pojillekin. Enhän voi mitenkään tietää kumpi sieltä on tulossa, jos edes ketään tulee. Kertaakaan en ole vielä yrittänytkään. Tänään pesin vaatteet muun pyykin seassa ja ihastelin pikkuruisia pukuja ripustaessani niitä kuivaustelineelle. Voi kunpa hän olisi pian täällä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Se kauan pelätty aukiolotutkimus

Eilen päättyi se neljän viikon piina, kun odotin kauhun sekaisin tuntein aukiolotutkimuksen onnistumista ja tuloksia. Aamulla herätessäni olin kumman rauhallinen. Kaikki tuntui niin tavalliselta: Suihku, meikkiä naamaan ja ulos ovesta, ihan kuin olisin lähtenyt vain vaikka koululle. Aamiaista en kuitenkaan saanut syödyksi. Mutta kun alettiin lähestyä klinikkaa, kauhu nousi ja nousi ihan äärettömiin lukemiin.

Hetken odoteltuani lääkäri otti minut sisään. Siinä vaiheessa olin jo täysin paniikin vallassa. Olin hamstrannut mieleni pullolleen netistä lukemiani kauhutarinoita, ja jostain syystä mikään kohdalleni osunut luettu positiivinen kokemus tutkimuksesta ei pysynyt mielessä - ne pahimmat valtasivat kaikki ajatukseni. Tärisin siinä pöydällä niin, etten pystynyt lainkaan rentoutumaan. Lääkäri kysyi, miksi jännitän niin paljon ja sanoi, ettei tästä tule mitään jos en pysty rentoutumaan. Eipä se paljoa lohduttanut, mutta yritin parhaani. Koko homma saatiin hoidetuksi kuitenkin sen suuremmitta ongelmitta ja molemmilla puolilla munatorvet olivat hyvin auki ja kaikki näytti muutenkin hyvältä. Ja se kipu. Otin ennen klinikalle lähtöä särkylääkkeitä: 3 x 400 mg buranaa ja 1 x 1 g panadolin. Tiedä sitten millainen vaikutus niillä lopulta oli, mutta tutkimus ei sattunut juuri lainkaan. Missään vaiheessa en tuntenut mitään järkyttävää jomotusta. Ainoastaan liuoksen liikkuessa munatorvissa tunsin aivan pientä kivun kaltaista nipistelyä, mutta koko homma oli ohi niin nopeasti, etten ehtinyt sitä edes kunnolla ajatella. Jälkeenpäin ajateltuna pelkäsin aivan turhaan. Voisinkin antaa vinkkinä kaikille tutkimukseen meneville, että älkää sitä kovasti pelätkö, siitä kyllä selviää ja se on niin nopeasti ohi, ettei mitään ihmeellistä ehdi sen aikana edes miettiä. Toki nuo kokemukset ovat yksilöllisiä. Särkylääkkeet kannattaa ottaa tuntia ennen toimenpidettä, muuten voi olla aivan rauhallisin mielin. On varmasti normaalia ja luonnollista että jännittää, mutta musta tuntuu, että olin kyllä ihan ylihysteerinen tuossa tilanteessa. Jäi nolottamaan niin se, kuinka pelkäsin kuin pieni lapsi kun jouduin nousemaan pöydälle, juuri ja juuri pääsin siihen tärisevin jaloin kiipeämään. Tällainen ei ehkä ole ihan jokapäiväinen hoitohenkilökunnan ja asiakkaan välinen kohtaaminen. Pitäisihän mun ikäisen ihmisen pystyä kestämään tällainen perusasia vähän vähemmällä määrällä pelkoa. En yhtään ihmettelisi, jos lääkäri olisi mielessään miettinyt, että onpa siinä ihan ylipelokas ihminen, ja että miten kuvittelen selviäväni vaikkapa synnytyksestä, jos tällainen nopea ja yleensä kivuton tutkimuskin saa noin kamalan reaktion aikaan. Olisi pitänyt rauhoitella itseään paremmin ja koittaa olla hieman fiksummin. Tuntuu, että koko pelkohässäkkä meni ihan överiksi ja että jätin itsestäni omituisen kuvan. Mutta minkä sille pelolleen voi? Tärkeintä on, että kaikki näyttää siltä kuin pitääkin hoitoja ajatellen. Jatkossa koitan valmistautua tutkimuksiin eri tavalla. Tiedän ainakin nyt, ettei inseminaatio hyvin todennäköisesti satu enkä aio sitä enää lainkaan pelätä.

Edes jälkikipuja ei ole juurikaan ollut. Lähdin tutkimuksen jälkeen vielä alkuillasta salille, jossa alkoi treenin aikana tuntua aivan pienenpientä tuntemusta molemmin puolin alavatsaa, mutta ei niin että se olisi häirinnyt. Vielä tänäänkin venytellessä tunsin, että jotain siellä vatsan seutuvilla on eilen tapahtunut.

Seuraava askel on siittiöiden tilaaminen. Biologi soittaa pääsiäisen jälkeen, sitten tiedän enemmän. Ensimmäinen yritys voisi tapahtua seuraavaan kiertoon, eli laskujeni mukaan huhtikuun lopussa. Nythän tämä alkaa käydä jännittäväksi tosissaan. Kohta sitä jo vietetään piinapäiviä :) On tätä jo niin odotettu enkä olisi uskonut, että kaikki lopulta käykin näin nopeasti. Jospa se pian tärppäisi, ja pääsisin nauttimaan projektin seuraavasta vaiheesta.

Olen junassa matkalla kohti kotiseutuani. Lähdin Joensuuhun viettämään pääsiäistä perheen luo ja palaan takaisin kotiin Helsinkiin tiistaina. Kiva irtiotto arjesta ja hyvän mittainen loma siis tiedossa. Mikäs onkaan sen ihanampaa, kuin päästä valmiiseen pöytään, saunoa niin paljon kuin tahtoo ja vain olla. Kesälomankaan alkuun ei ole enää kuin parin kuukauden rutistus, se tosin taitaa olla mulle enemmänkin lukuloma kuin varsinaista kesänviettolomailua. Toivon mukaan työjuttujakin olisi sopivasti, ettei pelkkiä koulukirjoja tarvitse availla :) Kyllä aurinko tuntuu paistavan tänne nyt hyvinkin kirkkaana :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Ajatusvirtaa tulevasta

Nyt on lomat vietetty, itseasiassa olen jo viikon ahertanut koulujuttujen parissa. Lähes parin viikon ajan olen ehtinyt sulatella tulevia hoitoja myös. Tuntuu hyvällä tavalla hurjalta, kuinka nopeasti kaikki alkoikin lopulta edetä. Enää toinen kahden viikon pätkä edessä, ja alkaa tapahtua, sekä saan lisätietoa siitä, miten ja millaisella aikataululla tästä jatketaan.

Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille aukiolotutkimukseen liittyen. Se pyörii mielessä päivittäin, ja useamman kerran päivän aikana. Koko tutkimus pelottaa aivan valtavasti. Huomaan, etten ole juurikaan pohtinut sen tulosta vaan mielessä pyörii ainoastaan kysymys, että entä jos se sattuu paljon. Kuukautiskipumaiset juilinnat kyllä kestän, onhan koko homma nopea eikä kivussa tarvitse pitkiä aikoja kärvistellä. Mutta jos kipu on lamauttavaa ja sellaista, että se meinaa viedä järjen ja tajun, pelkään että siitä jää kammo tulevia mahdollisia mitä tahansa tehtäviä toimenpiteitä ajatellen. Olen todella herkkä kivulle, ja kipupelko on läsnä aina kun joudun mihin tahansa toimenpiteeseen vaikka tietäisin, ettei se sattuisi lainkaan. Asia on kuitenkin niin, ettei tätä kukaan pysty etukäteen ennustamaan, miten tässä käy. Vastauksen saan vasta siinä pöydällä maatessani, kun tutkimus käynnistyy. Siihen asti on vain yritettävä koettaa kestää ja ajatella jotain aivan muuta. Luotan siihen ja tiedän, että olen hyvissä käsissä, ja että klinikalla voin suoraan sanoa, että pelottaa, ja aion sen sanoakin heti sinne saavuttuani. Ehkä jo se voi laskea pelon määrää edes hieman. Odotan sitä hetkeä, kun tutkimus on ohi, ja tämä järjetön sisälläni vellova paniikin aiheuttama kuvottava tunne sammuu kokonaan.

Nyt, kun asia alkaa todella edetä, se on kunnolla muuttunut todeksi myös läheisilleni. Aiemmin kaikkien tätä projektia koskevien lauseiden perässä oli vielä aina sana jos. Jos saan hoitoja, jos hommat etenee, jos klinikalta näytetään vihreää valoa... Kaiken tuon perään saattoi vielä laittaa kysymysmerkin. Nyt kaikki on kuitenkin varmaa. Se, että hoidot aloitetaan jo ennen kesää. Ainoa, mitä emme vielä tiedä on se, onnistuvatko ne toivotulla tavalla ja jos, niin milloin tärppää. Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen saanut hienosti tukea ja tsemppausta useasta suunnasta, jota tulee toki edelleen. Valitettavasti nyt, kun pyörät alkoivat pyöriä tosissaan, on lähipiirissäni ilmennyt myös negatiivista suhtautumista asiaan. Eräs läheiseni sai raivokohtauksen kun kerroin, että lääkäri soitti. Hän ei kertakaikkiaan voi ymmärtää, kuinka minulle voidaan antaa hedelmöityshoitoja tällaisessa elämäntilanteessa. Olen yksin, siis ilman parisuhdetta ja silmät pois pelistä. Sehän on kertakaikkiaan lapsen kannalta turvatonta ja ajattelematonta. Kun kysyin, haluaisiko hän mielummin niin, etten saisi lasta ja olisin siksi onneton. Kuulema parempi niin, koska lapsiprojektini on niin järjetön ajatus. Kyllä minä ymmärrän, että osaa ihmisiä jännittää, ja he pelkäävät varmasti meidän molempien puolesta. Kuinka arki sujuu, löydänkö oikeanlaiset keinot kaikkeen tarvittavaan lastenhoidon ja muun asioiden järjestelyn suhteen, ja ketkä kaikki sitten lopulta meitä auttavat, jotka nyt ovat niin luvanneet tehdä. Mutten silti pysty käsittämään sitä, kuinka toisilla on noinkin hyökkäävä tapa suhtautua asiaan. He kyseenalaistavat sen, miten hyvin itse olen valmistautunut kaikkeen ja kuinka tarkasti lopulta olenkaan harkinnut ja pohtinut koko lastensaantia ja vanhemmuutta. Minusta tuntuu, kuin minulla ei olisi heidän silmissään minkäänlaista omaa harkintakykyä tai edes normaalia älyä, jota pystyn itse hyödyntämään. He käyttäytyvät, kuin kuvittelisin olevani hankkimassa vain vauvanukkea Prisman alennushyllystä päivieni piristämiseksi. Osa kuulemistani sanoista ovat olleet niin ikäviä, etten halua niitä tänne kirjoittaa. Enkä halua edes tietää, millaisia keskusteluja selkäni takana on aiheesta käyty. Tästä palautteesta huolimatta olen kuitenkin päättänyt nauttia aivan kaikesta, ja olla liiaksi takertumatta näihin lankoihin. Tiedän itse sen, mihin olen ryhtymässä ja se on tärkeintä. Tiedän, mitä nyt ylipäätään kukaan voi vanhemmuudesta etukäteen käsittää. Moni sanoo, ettei siihen voi koskaan olla sataprosenttisesti valmis, eikä voi täysin tietää, millaista vanhemmuus todella on ennen kuin sen kokee. Uskon tähän täysin. Esikoisen saaminen on varmasti ainutlaatuinen asia, sellainen, jota ei enää toistamiseen tule kokemaan vaikka saisikin lapsia enemmän. Nythän kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä. Vatsan kasvaminen, neuvolat, ultrahetket, vauvan liikkeet, kaikenlaiset tuntemukset, ensimmäinen synnytys, ensimmäinen oma vauva käsivarsilla, aivan kaikki se, mitä ei ole millään lailla aiemmin päässyt kokemaan. En anna valtaa ikäville kommenteille, vaan tartun kaikkeen siihen positiiviseen, jota saan vastaanottaa, ja jollaista enemmistö läheisistäni kuitenkin jakaa. Uskon, että suurin osa nyt nihkeästi suhtautuvista ihmisistäkin lopulta sopeutuvat tilanteeseen. En aio missään tapauksessa luopua lapsihaaveistani enkä tästä mahdollisuudesta. Tämä tapahtuu nyt, ja on jo melkein käsinkosketeltavissa. Ja jos luopuisin, olisinko silloin edes varma kaikesta, Jos antaisin vastahankaan laittavien ihmisten muuttaa mieleni. Tämä päätös pysyy ja olen siitä päivä päivältä varmempi, jos tämän enempää voi varma ollakaan.

Kirjoitin joulun alla epäsäännöllisestä kierrostani ja siitä, kuinka pelkäsin sen olevan jotain vakavaa. Vuoden vaihduttua se alkoikin yht'äkkiä olemaan hyvinkin säännöllinen, lähes päivälleen kuten pitääkin. Toivottavasti sama tahti jatkuu tulevaisuudessakin. Uskon vahvasti siihen, että kun tämä asia lähti etenemään, sieltä perinnöllisyyslääkärille pääsystä alkaen, se vähensi stressiäni ja kiertokin asettui normaaliksi. Olen kuulostellut kehoani ja vaikuttaisi siltä, että seuraava kiertokin alkaisi ajallaan. Jännitän jo sitä, mahtaakohan se olla kierto, johon tehtäisi ensimmäinen inseminaatio? Ainakin siihen tehdään aukiolotutkimus laskujeni mukaan jo kiertopäivänä yhdeksän, jos kiertopäivät ovat täsmälliset. Voisiko samaan kiertoon tutkimuksen kanssa jo yrittää? Olisikohan mahdollisesti jollakin tietoa tai kokemuksia? Jännäksi tämä joka tapauksessa nyt menee :)