Nyt on lomat vietetty, itseasiassa olen jo viikon ahertanut koulujuttujen parissa. Lähes parin viikon ajan olen ehtinyt sulatella tulevia hoitoja myös. Tuntuu hyvällä tavalla hurjalta, kuinka nopeasti kaikki alkoikin lopulta edetä. Enää toinen kahden viikon pätkä edessä, ja alkaa tapahtua, sekä saan lisätietoa siitä, miten ja millaisella aikataululla tästä jatketaan.
Kiitos edelliseen postaukseen kommentoineille aukiolotutkimukseen liittyen. Se pyörii mielessä päivittäin, ja useamman kerran päivän aikana. Koko tutkimus pelottaa aivan valtavasti. Huomaan, etten ole juurikaan pohtinut sen tulosta vaan mielessä pyörii ainoastaan kysymys, että entä jos se sattuu paljon. Kuukautiskipumaiset juilinnat kyllä kestän, onhan koko homma nopea eikä kivussa tarvitse pitkiä aikoja kärvistellä. Mutta jos kipu on lamauttavaa ja sellaista, että se meinaa viedä järjen ja tajun, pelkään että siitä jää kammo tulevia mahdollisia mitä tahansa tehtäviä toimenpiteitä ajatellen. Olen todella herkkä kivulle, ja kipupelko on läsnä aina kun joudun mihin tahansa toimenpiteeseen vaikka tietäisin, ettei se sattuisi lainkaan. Asia on kuitenkin niin, ettei tätä kukaan pysty etukäteen ennustamaan, miten tässä käy. Vastauksen saan vasta siinä pöydällä maatessani, kun tutkimus käynnistyy. Siihen asti on vain yritettävä koettaa kestää ja ajatella jotain aivan muuta. Luotan siihen ja tiedän, että olen hyvissä käsissä, ja että klinikalla voin suoraan sanoa, että pelottaa, ja aion sen sanoakin heti sinne saavuttuani. Ehkä jo se voi laskea pelon määrää edes hieman. Odotan sitä hetkeä, kun tutkimus on ohi, ja tämä järjetön sisälläni vellova paniikin aiheuttama kuvottava tunne sammuu kokonaan.
Nyt, kun asia alkaa todella edetä, se on kunnolla muuttunut todeksi myös läheisilleni. Aiemmin kaikkien tätä projektia koskevien lauseiden perässä oli vielä aina sana jos. Jos saan hoitoja, jos hommat etenee, jos klinikalta näytetään vihreää valoa... Kaiken tuon perään saattoi vielä laittaa kysymysmerkin. Nyt kaikki on kuitenkin varmaa. Se, että hoidot aloitetaan jo ennen kesää. Ainoa, mitä emme vielä tiedä on se, onnistuvatko ne toivotulla tavalla ja jos, niin milloin tärppää. Kuten olen jo aiemmin kertonut, olen saanut hienosti tukea ja tsemppausta useasta suunnasta, jota tulee toki edelleen. Valitettavasti nyt, kun pyörät alkoivat pyöriä tosissaan, on lähipiirissäni ilmennyt myös negatiivista suhtautumista asiaan. Eräs läheiseni sai raivokohtauksen kun kerroin, että lääkäri soitti. Hän ei kertakaikkiaan voi ymmärtää, kuinka minulle voidaan antaa hedelmöityshoitoja tällaisessa elämäntilanteessa. Olen yksin, siis ilman parisuhdetta ja silmät pois pelistä. Sehän on kertakaikkiaan lapsen kannalta turvatonta ja ajattelematonta. Kun kysyin, haluaisiko hän mielummin niin, etten saisi lasta ja olisin siksi onneton. Kuulema parempi niin, koska lapsiprojektini on niin järjetön ajatus. Kyllä minä ymmärrän, että osaa ihmisiä jännittää, ja he pelkäävät varmasti meidän molempien puolesta. Kuinka arki sujuu, löydänkö oikeanlaiset keinot kaikkeen tarvittavaan lastenhoidon ja muun asioiden järjestelyn suhteen, ja ketkä kaikki sitten lopulta meitä auttavat, jotka nyt ovat niin luvanneet tehdä. Mutten silti pysty käsittämään sitä, kuinka toisilla on noinkin hyökkäävä tapa suhtautua asiaan. He kyseenalaistavat sen, miten hyvin itse olen valmistautunut kaikkeen ja kuinka tarkasti lopulta olenkaan harkinnut ja pohtinut koko lastensaantia ja vanhemmuutta. Minusta tuntuu, kuin minulla ei olisi heidän silmissään minkäänlaista omaa harkintakykyä tai edes normaalia älyä, jota pystyn itse hyödyntämään. He käyttäytyvät, kuin kuvittelisin olevani hankkimassa vain vauvanukkea Prisman alennushyllystä päivieni piristämiseksi. Osa kuulemistani sanoista ovat olleet niin ikäviä, etten halua niitä tänne kirjoittaa. Enkä halua edes tietää, millaisia keskusteluja selkäni takana on aiheesta käyty. Tästä palautteesta huolimatta olen kuitenkin päättänyt nauttia aivan kaikesta, ja olla liiaksi takertumatta näihin lankoihin. Tiedän itse sen, mihin olen ryhtymässä ja se on tärkeintä. Tiedän, mitä nyt ylipäätään kukaan voi vanhemmuudesta etukäteen käsittää. Moni sanoo, ettei siihen voi koskaan olla sataprosenttisesti valmis, eikä voi täysin tietää, millaista vanhemmuus todella on ennen kuin sen kokee. Uskon tähän täysin. Esikoisen saaminen on varmasti ainutlaatuinen asia, sellainen, jota ei enää toistamiseen tule kokemaan vaikka saisikin lapsia enemmän. Nythän kaikki on aivan uutta ja ihmeellistä. Vatsan kasvaminen, neuvolat, ultrahetket, vauvan liikkeet, kaikenlaiset tuntemukset, ensimmäinen synnytys, ensimmäinen oma vauva käsivarsilla, aivan kaikki se, mitä ei ole millään lailla aiemmin päässyt kokemaan. En anna valtaa ikäville kommenteille, vaan tartun kaikkeen siihen positiiviseen, jota saan vastaanottaa, ja jollaista enemmistö läheisistäni kuitenkin jakaa. Uskon, että suurin osa nyt nihkeästi suhtautuvista ihmisistäkin lopulta sopeutuvat tilanteeseen. En aio missään tapauksessa luopua lapsihaaveistani enkä tästä mahdollisuudesta. Tämä tapahtuu nyt, ja on jo melkein käsinkosketeltavissa. Ja jos luopuisin, olisinko silloin edes varma kaikesta, Jos antaisin vastahankaan laittavien ihmisten muuttaa mieleni. Tämä päätös pysyy ja olen siitä päivä päivältä varmempi, jos tämän enempää voi varma ollakaan.
Kirjoitin joulun alla epäsäännöllisestä kierrostani ja siitä, kuinka pelkäsin sen olevan jotain vakavaa. Vuoden vaihduttua se alkoikin yht'äkkiä olemaan hyvinkin säännöllinen, lähes päivälleen kuten pitääkin. Toivottavasti sama tahti jatkuu tulevaisuudessakin. Uskon vahvasti siihen, että kun tämä asia lähti etenemään, sieltä perinnöllisyyslääkärille pääsystä alkaen, se vähensi stressiäni ja kiertokin asettui normaaliksi. Olen kuulostellut kehoani ja vaikuttaisi siltä, että seuraava kiertokin alkaisi ajallaan. Jännitän jo sitä, mahtaakohan se olla kierto, johon tehtäisi ensimmäinen inseminaatio? Ainakin siihen tehdään aukiolotutkimus laskujeni mukaan jo kiertopäivänä yhdeksän, jos kiertopäivät ovat täsmälliset. Voisiko samaan kiertoon tutkimuksen kanssa jo yrittää? Olisikohan mahdollisesti jollakin tietoa tai kokemuksia? Jännäksi tämä joka tapauksessa nyt menee :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti