keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hiljaisuus ympärillä

Pientä väliaikatietoa on luvassa. Oikeastaan täällä ei edes ole mitään hurjan jännää kerrottavaa. Ollaan vain ihan hiljaa ja odotetaan. Lähetin reilu viikko sitten laput klinikalle. Mitään ei ole kuulunut mistään suunnalta. Ainoat konkreettiset asiat jotka muistuttavat kaikesta tästä ovat ovulaatio- ja raskaustestit laatikon perällä sekä postissa saapunut kirjallinen versio geenitestin tuloksesta. Muuten ollaan edelleen pysähdyksissä paikoillaan.

Kun aloin tehdä itsekseni pientä katsausta lähitulevaisuuteen asian tiimoilta, huomasin että näkymät ovat melko synkät. Tähän(kään) kiertoon eivät siittiöt enää mitenkään ehdi. Ovulaation on määrä jälleen saapua jo viikon kuluttua, ja mikäli oikein muistan jostain lähteestä lukeneeni, kestää siittiöiden tilaus ja saapuminen parisen viikkoa. Eli mitään mahdollisuutta raskautumiseen ei taida tässäkään kuussa olla näköpiirissä. Samat alavatsakivut odottavat vierailuansa ihan tuossa nurkan takana ja ilkkuvat tullessaan, että et sä meistä vieläkään eroon päässyt.

No entä se kesäkuun yrityskerta sitten. Se seuraava. Laskin, että jos mulla kierto pysyy näin säännöllisenä mitä se on nyt alkuvuoden ollut, niin sen ovulaatio osuu juhannukselle. Juhannuksena klinikka on luonnollisesti kiinni, joten se siitäkin sitten. Heinäkuu on käsittääkseni lomakuukausi. Että josko elokuussa sitten uusi yrityksen yritys. Ehkä silloinkin tulee jotain, kuu väärässä asennossa tai muuta vastaavaa jarrua, että saadaan vielä odotella vähän lisää.

Pitäisi soittaa klinikalle. Mutta toisaalta hyödyttääkö se tässä tilanteessa mitään, kun kierto on jo näin pitkällä. Kesäkuisen ovulaation voisi ehkä käynnistää lääkkeellisesti ennen juhannusta, mutta en tiedä suostutaanko sitä toimenpidettä tekemään, koska mitään häiriöitä mulla ei munasolun irtoamisen kanssa pitäisi olla. Tänään itketti ja itkettää edelleen. Läheisten vauvamahat sen kuin vain kasvavat ja uusia mahoja tulee kuin sieniä sateella. Pahimmassa tapauksessa kaikki tämä on vasta alkusoittoa. Sellaista hiljaista ja lempeää kuin tuulikello. Hoitojen mahdollinen jatkuva epäonnistuminen onkin sitten jo luku erikseen. Ihan oma raaka tarinansa.

Tiedänpähän nyt monien muiden elämässäni kokemieni ikävien asioiden sekä menetysten jälkeen myös sen, mitä on lapsenkaipuu ja epätietoisuus siitä, tuleeko sylini koskaan olemaan kenellekään se turvallisin paikka maailmassa, johon on lupa tulla juuri silloin kun siltä tuntuu, kun sen turvaa ja lämpöä kaikkein eniten tarvitsee. Minulla on lisää jotain mistä kertoa ja kirjoittaa. Ammentaa aiheita ja tarinoita taiteen luomiseen, jos kaikesta kokemastani väkisin täytyy jonkinlaisia valon tapaisen rippeitä yrittää poimia. Yksi asia lisää, jonka omien kokemusteni ja tunteideni kautta opin ymmärtämään. Miltä jostakusta toisesta luultavasti tuntuu, kun hän kertoo minulle omaa tarinaansa. Niin hyvin kuin nyt toista voi ymmärtää, jokainen meistä kuitenkin kokee asiat lopulta omalla tavallaan. Ei voi sanoa, että "Kyllä mä tasan tiedän, miltä susta tuntuu".

Tulevan syksyn kirjoituksetkin siirtyivät seuraavalle keväälle. Tarkoituksenani oli kirjoittaa kolme ainetta nyt syksyllä, mutta tämän kevään abistatukseni jäi saamatta, koska suorituksista puuttui yksi tärkeä kurssi, joka olisi pitänyt saada tehdyksi tiettyyn jo menneisyyteen kuuluvaan päivämäärään mennessä. Tämä tieto tuli yllätyksenä, mutta tuntuu juuri nyt niin kovin pieneltä murheelta. Ensi keväänä kirjoitan sitten kaikki ne aineet mitä olen suunnitellut, en aio päästää itseäni helpommalla tai vähentää työmäärää opintojeni kanssa tällaisen pienen takapakin takia. On tässä jotain hyvääkin. Voin nyt kesän ajan keskittyä vain ja ainoastaan kirjaprojektiini sekä muihin työjuttuihin, eikä ole stressiä lukemisesta. Kirja on mulle henkilökohtaisesti todella merkittävä juttu, sen valmistuminen ja mahdollinen julkaiseminen on tärkeä saavuttaa. Lisäksi saan sen myötä ajatuksiani muualle vauva-asiasta. Tarkoitus olisi työstää kesän aikana homma pakettiin, sen jälkeen oikoluettaa se muutamalla kaverilla ja sitten se on valmis kokeilemaan siipiään matkalla kustantamojen arvioitavaksi. Siihen nähden kirjoitusten siirtyminen tuli ihan hyvään kohtaan mutta toki olisin mieluusti jakanut sitäkin urakkaa hieman, ettei tulevana keväänä olisi aivan niin paljon työtä tehtävänä. Tämä kuuluu kuitenkin niiden juttujen joukkoon, joihin vain minä voin itse vaikuttaa. Tämän onnistuminen on vain ja ainoastaan omissa käsissäni.

Huomenna on päivä uusi. Ehkä se näyttää jo hieman valoisammalta. Tai sitten ei. Ei mene enää kauaa kun se selviää...

2 kommenttia:

  1. Mikähän siinä muuten onkin, että vauvamahoja ja vauvoja tosiaan tupsahtelee lähipiiriin kuin sieniä sateella :D Sama huomion on todellakin tullut tehtyä. Lie se sitten tämä ikä, mutta voisin itsekin jo alkaa olla niiden mahallisten joukossa...
    Toivottavasti klinikalta nyt soittavat pikapuoliin ja saat vauva-asiaa eteenpäin :)

    VastaaPoista
  2. Ehkä tämän voi tosiaan osittain selittää iälläkin, mutta toisaalta lapsettomia naisia on uutisoinnin mukaan koko ajan enemmän ja enemmän. Sitä olen viime aikoina miettinyt, missähän he mahtavat piileskellä, kun omalle kohdalleni osuu aina vain ne, jotka kulkee joko vatsa pystyssä tai vauva kainalossa :) Toivotaan, että pian alkaisi jotain tapahtua.

    VastaaPoista