keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Väsymyskuplassa

Tai ehkä enemmänkin totaaliuupumus voisi kuvata olotilaani tällä hetkellä osuvammin. Olen aivan järjettömän väsynyt ja voipunut. Tuntuu, että voisin vain nukkua, nukkua ja nukkua. Vaikka nukkuisin yöunet kellonympäri, olen siitä huolimatta lähes jatkuvasti nukahtamispisteessä ja päiväunet tuntuu enemmän kuin hyvältä keskellä päivää. Muutamia tunteja olen ihan pirteä, mutta jossain vaiheessa väsymys selättää minut ihan kokonaisvaltaisesti jokaista solua myöten.

Onhan tätä jo jatkunut. Ehkä parin tai kolmenkin kuukauden ajan, vaikea sanoa tarkkaan. Olen aina ollut hyvä nukkuja ja unenlahjani ovat olleet lapsesta saakka tähän hetkeen loistavat, mutta jotakin kummaa on siinä, ettei vain jaksa tehdä kovinkaan paljoa sellaista, mitä normaalin mittaisilla yöunilla kuuluisi arjessa jaksaa. En oireile mitenkään muuten: Ei kipuja, huimausta, pahoinvointia... Ei yhtään mitään. Vain kaikki voimat vievä väsymys. Olen yrittänyt miettiä mistä se voisi johtua. Voisiko syynä olla jatkuvien pettymysten ja mielessä vatkaavan epätietoisuuden aiheuttama alakulo, joka painaa mieltä kasaan joka kuukausi aina hieman edellistä enemmän. Mutta voiko henkinen paha olo oireilla näin vahvasti, luulisi sen sitten tuovan muutakin vaivaa. Jos kyseessä on jokin, mikä vaikeuttaa raskaaksi tulemista tai estää sen kokonaan. Joka tapauksessa tähän on saatava selvyys. Ainakin poissulkea mahdolliset joltain osin rempallaan olevat veriarvot. Kilpparihäikkään väsymys tuntuu olevan ainakin melko yleinen hälytysääni. Ja sehän laittaa vastahankaan raskautumisellekin. Joku joskus ehdotti, että entä jos ootkin raskaana, että kannattaisko testata ja ottaa asia huomioon. Niin, kannattaisko. Eivätköhän kerta toisensa jälkeen alkavat uudet kierrot puhu puolestaan. Oikeastiko joku kuvittelee etten olisi testannut ja huomioinut mahdollisuutta, tai että ylipäätään päästäisin eniten toivomani asian niin vain ohi. Pureskelin hetken huultani, etten olisi sanonut takaisin jotakin vähemmän sopivaa. Kyllähän se tuntui jostakin syystä yllättävän pahalta. Kunpa odottaisinkin lasta, voi luoja kuinka toivon että niin todella olisi...

Luonnollisesti tämäkin asia tuo mukanaan lisästressiä, josta en soisi hallaa kropalleni nyt yhtään enempää kuin mitä se on jo tehnyt. Ja jos koko kesä jatkuu tällaisena, voin sanoa heipat myös opiskelulle ja syksyn kirjoituksille. En tosiaan ole opiskelukuntoinen näin, päässä ei pysy mikään ja muisti tyhjenee alta aikayksikön. Joten jotain verikokeita lienee syytä ottaa. Ainakin ne kilppariarvot ja kaikki mahdollinen muu, mitä nyt tällaisissa tilanteissa yleensä katsellaan. Yhtään klinikkahoitoa en aio teettää, ennen kuin kaikki mahdollinen, siis ihan jokaikinen raskautta vaikeuttava tekijä on poissuljettu.

Lienee helpointa soittaa suoraan klinikalle ja kysellä, josko lääkäri kirjoittelisi lähetettä labraan. Noista kilpparijutuista olikin vähän jo viimeksi hänen kanssaan puhetta kun soittelin siitä helmikuisesta paskauutisesta (pieleen menneestä yrityksestä, millä muulla sanoin sitä enää voisi kuvailla...). Luulen, että homma järjestyy parhaiten sitä kautta ja jos jostakin syystä ei, niin käväisen muualla lääkärissä. En kuitenkaan usko, että klinikan puoleltakaan lähete olisi ongelma. Koska jotain täytyy tehdä, jonkinlainen selvyys tälle asialle on saatava. Jos ei muuten, niin vaikka vain oman mielenrauhani takia, ettei ainakaan minun tarvitsisi jatkuvasti miettiä, onko tämä nyt syy jatkuville epäonnistumisille. Toki niille ei aina tarvitse olla mitään erityistä syytä, joillakin tämä vain kestää kauemmin kuin toisilla eikä sille voida tehdä muuta kuin kärsivällisesti odottaa ja olla positiivinen ja toiveikas. Haluan tietää syyn tietysti siksikin, jos se onkin jotakin fyysistä epäkohtaa, jotta se voidaan korjata asianmukaisella tavalla. Jos ei, niin sitten on alettava pohtimaan sitä henkistä puolta ja jaksamista...

4 kommenttia:

  1. Tuskin on ongelma klinikalle. Yksityinen tuppaa tutkimaan melkolailla kaikkea mistä asiakas haluaa maksaa. Meitsi kun on niin pirun pihi mitä labroista veloitettaviin maksuihin tulee, niin yleisvoinnin luontoiset selvitykset koittaisin ehkäpä hoitaa julkisella. Siellä kun TK-lääkärin lähetteella labra on ilmainen, mitä ei yksityisten lähettämistä labroista voi sanoa.. Jos vaikka tulee enemmän selvitettävää, säästyy TK-vuosimaksun jälkeen aika penni. Sen rahan voisi sitten käyttää kohdennetummin klinikalla, kun sinne haluaa palata :)

    VastaaPoista
  2. Tässä oon itsekin vähän keikkunut näiden molempien vaihtoehtojen välillä, että mennäkö suoraan terveyskeskuslääkärille vai soittaako sinne klinikalle. Mietin, että mahtaakohan terveyskeskuksesta saada lähetettä kuinka helposti, varsinkin "vain" väsymyksen vuoksi ja mitä ne siellä sitten alkaa tuolla perustein tutkimaan, toivottavasti muutakin kuin hemoglobiinin. Joku joskus sanoi, ettei yksityinen lääkäri voi kirjoittaa lähetettä julkisen puolen labraan, mut toisaalta olen lukenut että toiset ovat klinikalta joissakin tapauksissa sellaisen saaneet. Kysymällähän nää sitten selviää :)

    VastaaPoista
  3. Oikeessa oot. Pari vuotta sitten mäkin kävin yksityisen lähetteellä julkisessa labrassa. Toki näytteistä tuli täysimääräinen lasku kotiin, mut hinta oli vain noin 20% siitä mitä yksityisen labrassa. Tänä vuonna sama ei enää onnistunut sillä keväällä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin labroissa on lopetettu näytteiden otto yksityisen lähetteellä. Syynä kilpailuneutraliteetti-lainsäädäntö. Mielenkiintoista kuulla miten asia on HUSin piirissä :)

    Ja voihan sitä kysästä asiaa labrastakin ensin, ennen kuin lähetteen takia tekee maksullisen visiitin klinikalle. Meillä ainakin sanottiin labrasta suoraan, ettei näytteenotto onnistu enää missään tykslabin pisteessä (ei pienissä labroissa, eikä saaraaloissa). Siksi mentiin lähetteellä Cityterveyteen. Siellä on sentään vähän halvempaa kuin muilla yksityisillä. Pihi mikä pihi :D

    VastaaPoista
  4. Mitä nyt ihan pikaisesti googletin asiaa, niin Husilla jotkut labroista ottavat näytteitä myös yksityisten lääkäreiden lähetteillä tulleilta potilailta. Nettisivuilla on lista noista paikoista, mutta hintatietoja niissä ei kyllä näkynyt. Nekin varmaan kysymällä selviää sitten tarkimmin, eli varmaan onnistuisi klinikankin kautta :) Täälläkin lienee jossain se Cityterveys, ehkä sitäkin voisi siis harkita jos jotain ongelmia julkisen puolen kanssa sattuisi tulemaan.

    VastaaPoista