Aina pitäisi olla vahva ja reipas

Piipahdin tänään kontrollikäynnillä terveysasemalla. Reissu oli lyhyt, mutta sen aikana selvisi paljon. Kilpirauhasasiaa vielä pyöriteltiin ja lääkäri sanoi soittavansa Naistenklinikan erikoislääkärille selvittääkseen, kuinka tässä olisi nyt hyvä toimia että homma menisi parhain päin. Hän itse oli sitä mieltä, että koska mulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavia arvoja, ei Thyroxinin aloittaminen olisi järkevää, mutta kun hedelmöityshoidoissa suositeltavat arvot ovat eri kuin normaalit viitearvot, lääkäri lupasi selvittää mikä olisi nyt oikea keino lähteä asiassa etenemään. Riippuen Naistenklinikan yleisestä linjauksesta asiaan joko aloitetaan nyt Thyroxin tai vaihtoehtoisesti otetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan labrat kesäkuun alussa, jonka jälkeen jos arvot ovat vielä huonot kuten varmasti ovat - mihin ne siitä muuttuisivat - voidaan aloittaa lääke kuten alkuun jo suunniteltiin.

Nyt, kun Hus on ilmoittanut antavansa jatkossa hedelmöityshoitoja myös naispareille ja itsellisille naisille, en voinut olla kysymättä lääkäriltä lisätietoa myös tästä. Kerroin, että minulla on alkioita oman klinikan pakkasessa, joista en halua luopua koska olen ne sinne jo kertaalleen maksanut lääkkeiden ja ivf-hoidon muodossa, mutta olisin kiinnostunut hoidoista julkisella puolella nyt kun siitä todellakin pitäisi tulla mahdollista. On hienoa huomata, kuinka lääkäri otti tämänkin asian tosissaan ja vakavasti. Ei sivuuttanut tai kierrellyt, vaan lupasi samalla puhelinsoitolla tiedustella myös tästä lisää. Olen joskus kuullut joidenkin saaneen ns. palvelusetelit yksityiselle kunnallisen hinnoilla, jota nimenomaan pyysin lääkäriä selvittämään ettei alkioista tarvitsisi luopua. Näistä ostopalvelujutuista lääkäri ei ollut kuullut ja epäili, ettei sellaista irtoa mutta aina voi ottaa selvää.

Rehellisesti sanottuna en itsekään hetkeäkään usko, että Naistenklinikka avaisi oviaan mulle hoitoihin sen enempää heidän itsensä tekeminä kuin ostopalvelun puitteissakaan. Vahvasti veikkaan, että siinä kohtaa kun heille menee tieto näkövammastani tulee hommalle stoppi. Julkiselta puolelta vammaisena hoitojen saaminen on takunnut monilla muillakin, joten en usko olevani yhtään sen paremmassa asemassa heistä kehenkään verrattuna varsinkaan sinkkuna hoitoihin mennessäni, joten omasta pussistani saan varmasti yrittämiseni pulittaa jatkossakin.

Lääkäri otti esiin vielä myös mielialalääkkeet. Hänelle oli viime käyntini jälkeen jäänyt tunne, että olisin niitä toivonut, olin luultavasti sen verran myönteinen rauhoittavien suhteen (joita en ole käyttänyt kuin muutaman koko tänä aikana). Jäin vielä hetkeksi pohtimaan asiaa, mutta kun lääkäri mainitsi että vaikka nämä mielialan laskut liittyvät lapsettomuuteen, on Naistenklinikka tarkkana siitä, että mielen pitäisi olla melko kunnossa ja vakaa että sinne hoitoihin olisi mahdollista päästä. Siinä vaiheessa viimeistään jätin tarjouksen käyttämättä, joskaan en ole aiemminkaan ollut masennuslääkepurkkia käsiojossa ottamassa vastaan.

En tiedä kuinka käynti terveysasemalla pahan olon ja ahdistumisen vuoksi lopulta yksinään vaikuttaisi hoitojen saamiseen julkiselta puolelta. Mutta jos siellä kytätään näitä juttuja tarkemmin, niin pistää vaan mietityttämään se, kuinka he olettavat että tässä tilanteessa pystyisi vuosi toisensa perään suhtautumaan kaikkeen tyynen rauhallisesti kuin mitään kriisitilannetta ei olisikaan tapahtunut. Keskeytetäänkö hoidot, jos hoidettava masentuu. Onko ihan oikeasti oltava vain kylmähermoisen rauhallinen, vaikka saisi kerta toisensa jälkeen turpaansa näin isossa asiassa. Tapahan se on karsia hoitoa saavia sekin, mutta nostan kyllä hattua kaikille niille joiden mieli aina vain kestää ja kestää kerrasta toiseen tätä kaikkea.

Aina pitäisi olla vahva ja reipas, aina pitäisi pysyä positiivisena ja uskoa valoisaan tulevaisuuteen - silloinkin, kun muut ympärillä pyöräyttelevät lapsia tuosta noin vain kerta toisensa perään ja itse olet ilman, petyt ja petyt jokaisen toivonkipinän päätteeksi ja kannat tyhjää syliä mukanasi joka hetki kaikkialle. Kuka tahansa meistä katkeaa kun tarpeeksi taivuttaa, ja paljon olen kestänyt jo minäkin vaikka on niitäkin joiden taival on ollut vieläkin vaikeampi. Silti tämä on järjetön kiirastuli. Ja minä vihaan kehoani. Vihaan sitä enkä haluaisi elää tällaisen paskakehon aisaparina, muttei siitä eroonkaan pääse, ei voi vaihtaa tilalle parempaa ja toimivampaa. Kaikki on vain kestettävä. Ei saa murtua.

Mutta kaikesta huolimatta käynniltä jäi matkaan hyvä mieli. Näki selvästi kuinka lääkäri otti kaiken tosissaan, ymmärsi, kuunteli ja osasi olla empaattinen. Ei vähätellyt tai suhtautunut mihinkään kertomaani asiaan ja huoleeni ikävästi. Se, että hän otti kilpirauhasasian Naistenklinikan tarjoamista itsellisten lapsettomuushoidoista nyt puhumattakaan hoitaakseen, oli extrahyvää, sellaista mitä en osannut edes odottaa. Tällaista palvelua ja apua toivon kaikkien muidenkin kohtaavan.