torstai 27. elokuuta 2015

Suomi - vaarallisen liikenteen luvattu maa

Tänään mennään taas aiheesta poiketen ihan muihin asioihin. Sukelletaan syvälle synkkiin vesiin, joista viimeaikainen uutisointi innoittaa - tai paremminkin pakottaa minut kirjoittamaan. Pohtimaan omaa kantaani tähän kaikkeen liittyen. Nyt syksyn jo kolkutellessa ovella, olemme joutuneet useista eri medioista ottamaan vastaan ehkä jopa ennätysmäärän verrattuna vaikkapa viime vuoteen hyvin surullisia uutisia liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista, etenkin suojateillä sattuneista ihmishenkiä vaatineista törmäyksistä ja yliajoista. Olen seurannut uutisia korva tarkkana ja lukenut lähes jokaisen uuden tapauksen, kunnes tänään päätin, etten enää pysty. En jaksa alkaa kylvämään omaa pelkoani enää yhtään enempää, ja toisaalta tekee pahaa edes ajatella toisten ihmisten tämänhetkistä surua ja tuskaa. Olenko ainoa, joka on viimeistään nyt sitä mieltä, että on alettava toimimaan? Jotain on vain yksinkertaisesti tehtävä, että ihmisten liikennekäyttäytyminen saadaan kuriin, ja ylipäätään liikennesuunnittelu paremmalle tolalle.

Olen sitä mieltä, että tietyin muutoksin nämä murhenäytelmät olisi mahdollista saada minimiin, jos nyt ei ihan täysin loppumaan kuitenkaan. Otan nyt kantaa suojatieonnettomuuksiin, kaikki muu on sitten oma lukunsa ja niitä voidaan pohtia myöhemmin. En syyllistä kaikesta tapahtuvista onnettomuuksista yksin autoilijoita. Toki jalankulkijat ja pyöräilijät osaavat samalla tavoin töppäillä, poukkoilla ja asettaa oman kiireensä ja etunsa ykkössijalle. Mutta paljon tapahtuu pahaa myös autoilijoiden toimesta. On humalaisia, huumepäissään rattiin hypänneitä, kiireisiä tai muuten vain rajojaan päättömästi kaahailemalla kokeilevia ja muutoin vain vauhdinhurmasta nauttivia kuskeja, joille omat menot ja hupi ovat muiden turvallisuutta tärkeämpää. Auto on niin jalan liikkuvaan, kuin myös pyöräilevään ihmiseen verrattuna erittäin suuri ja painava kapistus. Sillä saadaan huomattavasti paljon enemmän vahinkoa aikaan kuin jaloin tai kahden pyöränrenkaan voimin. Uskoni on vakaa siihen, että lakeja tiukentamalla saataisi liikenteeseen tolkkua ja selkeä muutos oikeaan suuntaan. Mitä päättäjät vielä odottavat? Eivätkö onnettomuudet ole vaatineet jo tarpeeksi monen ihmisen hengen? Yksikin on liikaa. Eikö maassamme ole jo liian monta surevaa ja tuskissaan läheisiään ikävöivää kansalaista ja liikenteessä panikoivaa kulkijaa? Mitä vielä täytyy tapahtua, ennen kuin asiaan tartutaan kaksin käsin? Pelkkä hyssyttely ei enää auta. Järjestetään kampanjoita, valistetaan ihmisiä muistamaan liikennesäännöt milloin minkäkin uutisen tai muun ajankohtaisohjelman yhteydessä, esitellään koululaisille liikennemerkkejä ja niiden tarkoitusta entistä enemmän. Suunnitellaan valo-ohjausta yhä useampaan risteykseen, vaikka jo nyt noin joka seitsemäs kerta valojen vaihtuessa joku ajaa autolla päin punaisia (Lähde: MTV3 uutiset). Ei ei, ja ei. Nuo luettelemani keinot ovat hyvä alku, mutta todellakin vasta alku. Joku satunnainen kulkija saattaa ehkä havahtua ajattelemaan liikennekäyttäytymistään, ja päättää tehdä omalta osaltaan parannuksen. Totuus kuitenkin on, että suurin osa ihmisistä unohtaa kaiken kuulemansa sillä sekunnilla, kun tietoisku on päättynyt. Onhan tämä huomattu. Mediat täyttyvät huonoista uutisista yhä tiheään kerta toisensa jälkeen, eikä tämä ole mitenkään merkittävästi vähentynyt.

Hallitus lupasi korottaa sakkoja kaksinkertaistamalla ne käsittääkseni ensi vuoden alusta alkaen. Tämä on erittäin hyvä uutinen, mutta miksi vain kaksinkertaistaen? Mielestäni kolminkertaistaminenkin olisi ollut ihmisiä herättelevämpi tapa, tai jopa nelinkertaistaa töppäilyistä koituvat seuraukset. Mutta päätetty mikä päätetty. En mene arvioimaan sakkojen tämänhetkisiä määriä enempää tai sitä, kuinka paljon niitä tulisi kaikenkaikkiaan nostaa, mutta sakko, joka todella tuntuisi aiheuttajansa nahoissa ja rahapussissa, revittäisi selkänahasta kipeästi ja säälimättä saisi taatusti meistä jokaisen miettimään liikenteessä muutamaan otteeseen ennen kaasujalan polkemista (taikka muutoin jalkojen käyttöä pyöräillen tai jalan). Kun tiedät, että maksat sakkoa pienestäkin virheestäsi vaikka vuoden ajan suuremmista puhumattakaan niin, että sen hetkinen taloustilanteesi itkettää suuria ja vuolaita kyyneliä, muistat seuraukset tulevaisuudessa. Ajokortin takavarikoiminen entistä herkemmin, törkeimmissä tapauksissa elinkautisen lailla kestävä ajokielto sekä auton myynti = rahat valtiolle nostaisivat teoista seuraavina toimenpiteinä taatusti kynnystä hölmöillä liikenteessä toisten terveyden ja hengen kustannuksella. En keksi ainuttakaan järkevää syytä sille, miksi tällaisia tai vastaavanlaisia rangaistusten koventamiseen liittyviä menettelyjä ei voitaisi toteuttaa, jos tahtoa ja huolta lähimmäisistä vain olisi tarpeeksi. Näissä muutoksissa tulisi myös huolehtia, että ihan jokaisen suojatien eteen laitettaisi peltipoliisit valvomaan liikennettä, koska oikeiden poliisien resurssit eivät kuulema riitä pyörimään kaikkialla. Toki lisävoimien palkkaaminen poliisilaitoksille ei olisi pahitteeksi. Raha ei missään tilanteessa saa olla meitä ihmisiä ja hyvinvointiamme tärkeämpää. Mietimme joskus sitä, millaiset seuraukset ihmisten talouksille lankeaisi sillä, että he joutuisivat sakkojen vuoksi ehkä luopumaan jostakin muusta, vaikka siitä autostaan pystyäkseen maksamaan pelleilynsä aiheuttamat kulut. Mielestäni sellaista ei pidä ottaa huomioon ollenkaan. Kaikki se on täysin jokaisesta itsestään kiinni ja 100 prosenttia oma valinta. Jos ajat ylinopeutta, jonkun päälle tai aiheutat muun vaaratilanteen - tiedät toimineesi väärin. Sakkojen ei pitäisi olla vain pieni muistutus ja kevyt vajaus lompakossa, vaan sen tulisi tuntua rajusti. Näin asia menisi paremmin perille ja me kaikki voisimme liikkua turvallisemmin mielin. Annan näin lievästi ja kauniisti sanottuna pitkää miinusta kaikille niille, jotka maalaavat ja sutivat naamaansa tai ripsiään autoa ajaessaan, kirjoittavat tekstaria, puhuvat puhelimeen ilman handsfreeta (mielummin ei ollenkaan jos ei ole aivan pakko), ovat kännissä tai huumeissa, ajavat ylinopeutta, katselevat muualle kuin sinne minne tulisi katsoa, tai muista syistä eivät vain keskity siihen tärkeimpään - ajamiseen. Ratissa ei hommailla koskaan mitään muuta.

Ajatuksissani on käynyt vaihtoehto, että kaikki asiasta todella huolestuneet voisivat koota vaikka ensihätään vapaaehtoisjoukon, mennä kameroineen suojateille valvomaan ja kuvaamaan liikenteen kulkua. Tilanteen tullessa kohdalle olisi näyttö taltioituna ja sen voisi viedä suoraan poliisin tutkittavaksi. En tiedä kuinka sallittua yleinen kuvaaminen julkisilla paikoilla on, tai onko virkavallan ylipäätään mahdollista revetä näin moniin tehtäviin. Veikkaan, että tutkittavaa riittäisi vähintään tuplaten nykyiseen verrattuna. Asia vaatisi tunnustelua ja kehittelyä reilusti ennen sen mahdollista toteuttamista, mutta ehkä sillä voisi saada edes jotain aikaiseksi, kun ihmisillä olisi tieto että heitä valvotaan yhä enemmän ja tarkemmin.

Aina kuullessani Liikenneturvan mainoksen, jota tulee joka tuutista ulos varsinkin syksyisin koulujen alettua, ja jossa lapsi suojateitä koskien muistuttaa, että "Sinä voit päättää, onko se tien turvallisin vai turvattomin paikka", en voi olla miettimättä, että näin moni meistä on päättänyt, ettei suojatiellä liikkumisen tarvitse olla turvallista. Minusta mainos on jollain tapaa hyvinkin koskettava, vaikkakin jo aika kulutettu, se välittää pienten ihmisten pyynnön ja toiveen meille siitä, että he saisivat kulkea koulumatkansa rauhassa ilman pelkoa. Eikö edes se merkitse isolle osalle suomalaisista mitään? Ajatelkaa, että tuon hartaan toiveen esittäisi oma lapsenne. Tai läheisenne lapsi. Tai vaikka te itse lapsena. Jos välittäisimme toisistamme edes sen verran.

Kärsivällisyyttä ja rauhallista mieltä liikenteeseen kaikille. Yritetäänhän käyttäytyä. Ja muistetaan aina ja ensimmäisenä turvallisuus. Niin muiden kuten myös omamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti