torstai 10. elokuuta 2017

Syksyn tullen uusintayrityksiä

Nyt on laitettu pyörät pyörimään ja piakkoin täällä alkaa taas tapahtua. Soittelin maanantaina klinikalle hoitojen aloittamisesta. Sinne pitkästä aikaa soittaminen jännitti, kun viimeisimmästä yhteydestä on jo reippaasti aikaa, ei hiiskaustakaan sitten viime kevättalven. Melkein kuin oisin ekaa kertaa soittanut. Kyselin verikokeiden mahdollisuudesta ja hyödyllisyydestä, mut niihin kätilö ei oikein osannut ottaa sen enempää kantaa. Sen verran hän tiesi kertoa, ettei klinikalta voida laittaa lähetettä kunnalliselle puolelle, että jonnekin yksityiselle tarviis mennä, paikan saisi valita itse.

Sain lääkärille puhelinajan, joka otti sitten yhteyttä tänään. Kerrattiin vähän menneitä hoitoja ja luotiin suunnitelmaa tulevasta. Päädyttiin siihen, että kilpirauhaskoe on ihan aiheellista ottaa ja varmistaa, ettei siellä puolen ole mitään raskauden alkamista estävää häikkää. Myös keltarauhashormonit tsekataan varmuuden vuoksi, vaikken kyllä tiedä onko siitä sen kummemmin hyötyä. Tuon hormonin pitoisuus kun voi kierrosta riippuen vaihdella kovastikin, ja kun kuitenkin ollaan päätetty ottaa Lugesteron (ja jo tuttu Letrozol) mukaan seuraavaan yritykseen, niin tuo koe on ehkä vähän siinä rajalla että antaako tulos mitään uutta vai ei. Toisaalta on ihan mielenkiintoista tietää, mikäli se ei pelitä, sillä jos joskus tulevaisuudessa innostutaan kotikonstein jonkun miehen kanssa lisääntymistä yrittämään, niin tiedän jo valmiiksi että Lugesteron voisi olla ihan paikallaan.

Nuo pari koetta tehdään suoraan klinikalla. Eipä niille ihan hirveitä hintoja nyt tule, joten mennään sitten sinne. Jäin kyllä miettimään, että oliskohan Cityterveys tai Vuosaaren Perus terveys olleet sittenkin vielä vähän edullisempia... Tuskin kovin suurta hintaeroa ainakaan on.

Huomenna tilaan vielä pari oljellista vauvasiementä jotta eivät unohdu tässä kaiken muun hässäkän keskellä. En yhtään ihmettelisi, vaikka marssisin klinikalle folliultraan ja sieltä kerrottaisi ettei tää nyt ilman siittiöitä oikein suju. Sen verran mulla on kaikkea muutakin muistamista vaativaaa ja aikamoista stressiäkin aiheuttavaa nyt ilmassa, että joku tuollainen moka saattais olla ihan mahdollinen - vaikkakin klinikalta kyllä varmasti muistuteltaisi asiasta jos näyttää etten itse tajua tehdä omaa osuuttani :) Tanskalaisen spermapankin siittiöiden hinnat olivat taas kivunneet ylöspäin. Tuo taitaa olla jokavuotinen juttu, kun viimekin vuonna hinta otti melkoisen harppauksen. Mut ei tässä nyt auta kuin laittaa rahaa palamaan jos mieli projektissa edetä.

Lokakuussa tehdään ensimmäinen inseminaatio. Syyskuussa yritän suoriutua kirjoituksista läpi, joten siihen yhtälöön en halua hoitoja edes yrittää saada mahtumaan. Ovulaatio hyvin todennäköisesti osuisi tuurillani johonkin sellaiseen päivään jolloin olen kirjoittamassa, ja toisaalta en kaipaa nyt yhtään ylimääräistä mietittävää ja arpomisen aihetta tähän hetkeen saati niihin pariin viikkoon kun kirjoitusrutistus on meneillään. Molemmat ovat niin suuria asioita, että sujuvat varmasti paremmin tahoillaan kun hoidan ne yksitellen keskittyen vain toiseen kerralla.

Ja kyllähän tässä vähän pelottaakin. Lupasin itselleni etten uikuta, koska se tuo vain turhaan negatiivista energiaa mielelle ja kuluviin päiviin. Mutta epäonnistunut hoito ja sen johdosta kirpakat syysillat täysin murtuneena vain tuntuvat pelkkänä ajatuksenakin jo etukäteen ahdistavalta. Voin kuvitella sen kaiken, päivän kulun aamun negatestistä lähtien iltaan ja yöhön saakka. Kipua ja kipua, niin henkistä kuin fyysistäkin ja se musertava epätoivo, joka on ollut läsnä jo niin monen kuukauden ajan. Entä tuleva joulu, soljuuko sekin eteenpäin samanlaisena tyhjän kohdun ja sylin juhlana kuin ennenkin. Toki voi käydä toisinkin, mutta jos ajattelen sitä (liikaa), niin tiedän putoavani vieläkin korkeammalta, jos homma kulkee samaa rataa kuin aiemminkin. Entä jos seuraava vuosi on edellisen toistoa ja tästä pyörähtää käyntiin samanlainen vuoristorata: Toinen puoli kuukaudesta varovaisen toiveikasta ylämäkeä, ja heti perään niin jyrkkä alamäki ettei siinä kyydissä pysy tolpillaan.

Mutta ei näissä mietteissä kannata liiaksi rypeä, vaan nyt on keskityttävä ensisijaisesti ylioppilaslakkiin ja jätettävä hoidot hetkeksi vielä hautumaan. Täytyy muistaa, että toivoa on, ja jo sekin kantaa osaltaan eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Paljon tsemppiä kirjoituksiin ja tietenkin tuleviin insseihin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! Sitä nyt kyllä tarvitaan :)

    VastaaPoista
  3. Paljon tsemppiä tuleviin yrityksiin! Lueskelin eilen blogiasi laajemmin, ja vaikutat kyllä ihailtavan määrätietoiselta naiselta. Itse myös suunnittelen hedelmöityshoitoja itsellisenä naisena, ja vertaisten blogeja on ollut haastava löytää. Kiitos siis että kirjoittelet kokemuksistasi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti kommentistasi ja tsempeistä! Olen itsekin huomannut, että itsellisten, tarkoituksella yksin lapsia saaneiden naisten pitämiä yritys / odotus / lapsiperheblogeja on hyvin vähän. Nämä kyllä tosiaan toimivat hyvänä ja arvokkaana vertaistukena ja voin lämpimästi myös suositella perheen perustamista itsekseenkin, jos se tuntuu hyvältä ja sopivalta vaihtoehdolta. Toki kokemusta mulla ei (ainakaan vielä) lapsiperhearjesta ole, mut olen varma kuitenkin siitä, että tämä on mulle juuri nyt se oikea ratkaisu. Rohkeasti kannattaa lähteä matkaan, tämä on ainutlaatuinen ja hieno mahdollisuus elämässä :)

    VastaaPoista