Abistatus

Olin tänään koululla kuulostelemassa tämänsyksyisten ylioppilaskirjoitusten abi-infotilaisuutta. Tuntuu jollain tapaa tosi oudolta, että koko homma alkaa osaltani olla paketissa. Toki vielä tämän lukuvuoden saa rutistaa, mut sitten saan huokaista helpotuksesta. Vastahan tämä taival alkoi ja valehtelisin jos väittäisin, ettei missään kohtaa ole tuntunut rankalta. En varsinaisesti ole mikään lukutoukka, vaan luovat sekä käytännönläheiset opiskelutavat ja työskentely ovat enemmän niitä omia juttujani. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta saanut jo suurimman osan pakollisista (ja vapaaehtoisistakin) lukio-opinnoistani suoritettua, ja olen ylpeä itsestäni - pystyin ja osasin. Abistatus mulla on ollut jo tämän vuoden keväästä saakka, mutta havahduin siihenkin vasta tänään että näin todella on, ja sekin tuntui niin hyvältä. Motivaatiostahan kaikki on loppujenlopuksi kiinni, ja kun tietää mihin tähtää, mitä tahtoo ja mitä tekemällään työllä halutessaan saavuttaa kantaa se jo pitkälle.

Se mikä itse koetilanteeseen liittyen tuli pienenä yllätyksenä olivat ehdottoman tarkat säännöt pukeutumisesta, eväiden pakkaamisesta jne. Joka ikinen lippulappunen ja käytetty nenäliinakin tulee jättää lähtiessä pöydälle, mitään ei salista kirjoitusvälineitä lukuunottamatta saa kuljettaa ulos. Toivottavasti muistan vielä koeaamunakin, ettei vaatteissa saa olla kirjoitettavan kielen tekstiä, eväiden ympäriltä on poistettu pakkausmateriaalit ja etiketit ja kaikki mahdollinen teksti on kaikkialta omaisuudesta piilotettu tai tavalla tai toisella poistettu. Ettei tarviis vaatteita alkaa kesken kaiken vähentämään :) Ruokaa saa kuulema kantaa paikalle vaikka kassikaupalla jos sellaiseen tuntee tarvetta. Aloinkin harkita, että pitäisikö kattaa itselle kolmen ruokalajin lounas alkukeittoineen, pää- ja jälkiruokineen pöytään, niin koetilanne sujuu mukavammissa merkeissä :D Mielenkiinnolla odotan myös sitä, kuinka tarkasti ne aikovat syynätä koiran, ettei siltä löydy tekstejä tai lunttilappusia mistään jemmasta... Vettä sille luvattiin koetilaan toimittaa :)

Homma alkaa äidinkielen tekstitaidon kokeella, ja melkein heti perään onkin sitten jo esseekoe. Kaikki tutut ja tutuntututkin jaksavat tauotta toistella kuinka menen äidinkielestä läpi heittämällä, kyllä siitä laudatur tulee ihan varmasti. Voin tässä kaikille yhteisesti todeta, ettei se ole ollenkaan varmaa. Esseekokeeseen luotto on ihan hyvä, mutta oon aina ollut heikompi tekstitaidon tehtävissä. Ehkä sellaista C-tasoa. Nyt toki tilanne on pitkin opintotaivalta pidettyihin harjoituskokeisiin verrattuna se, että olen oikeasti lueskellut hyviä mallivastauksia ihan eri tavalla ja yrittänyt niiden pohjalta miettiä mitä itse vastaisin. Joten toivoa ehkä vielä on, jos nyt ei sinne parhaaseen arvosanaan niin ihan hyvään kuitenkin. En aio ottaa paineita muiden odotuksista. Kirjoitan sen minkä kirjoitan ja kunhan itse voin olla tyytyväinen (ja se psykologian valintatiimi sitten aikanaan...) niin se riittää.

Nyt syksyllä tartuin myös terveystietoon sekä ruotsiin. Ensimmäisen kanssa ei pitäisi olla ongelmia, mutta ruotsin sanastomuisti takkuaa. Olen jo monta vuotta murehtinut sitä, etten yläasteella keskittynyt sen opiskeluun tarpeeksi, Silloin ei ollut olemassa minkäänlaista motivaation ripettä ja mielenkiinto oli aivan muualla. Eihän opiskelu myöhäistä ole milloinkaan, mutta ehkä olisin nyt jo tosi hyvä, jos olisin silloin tehnyt töitä enemmän. Pidän ruotsinkielestä paljon, haluan osata sitä täydellisesti ja tykkään puhua ruotsia, puhuisin sitä paljon mielummin kuin suomea vaikken ole ruotsinkielinen, eikä kukaan perheestäni, sukulaisistani tai muista läheisistäni puhu kieltä lainkaan. Useasti oon miettinyt, minne voisin mennä kielitaitoani harjaannuttamaan. Ehkä jonkin uuden harrastuksen parista voisi löytyä ruotsinkielisiä ihmisiä, jos hakeutuisi tarkoituksella kieltä puhuvien joukkoon. En halua että heti kirjoitusten jälkeen jo opiskeltu ruotsi rapistuu enkä kohta osaa enää mitään... Nyt vain toivon, että saan sen kirjoituksissa läpi.

Pientä paniikkia ja vähän suurempaa stressiä on ilmassa, mutta yritän ajatella että kohta se koitos on ohi. Keväällä on toki edessä vielä toinen rupeama, mutta en mieti sitä nyt, vaan keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Joskus aiemmin ajattelin, ettei sen niin väliä, jos ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat eivät ole sieltä parhaasta päästä - kunhan saan homman läpi ja siinä se. Mutta nyt, kun tavoittelen paikkaa Helsingin yliopistosta - ja nimenomaan juuri sieltä koska en halua muuttaa toiselle paikkakunnalle, on asia saanut ihan uuden merkityksen. Onneksi ainakin vielä toistaiseksi kuitenkin myös korkeakoulujen valintakokeilla on merkitystä opiskelijavalintatilanteissa, joten mahdollisuuksia on jos nyt joku juttu sattuu menemään ihan totaalisesti puihin, ja uusintamahdollisuus on aina tarvittaessa olemassa. Tähtään kuitenkin siihen ettei uusintapenkkiä tarvii kuluttaa ja voin todella ensi keväänä painaa lakin päähäni.

Joten viimeisiä lukupäiviä viedään, ja ne todella täytyykin käyttää tehokkaasti. Ei enää kauaakaan, kun lokakuu saapuu ja pääsen laskemaan stressitasoja. Varmaan sairastun heti johonkin vuosisadan flunssaan kun stressi ei ole sitä enää pidättelemässä, ja vietän pidennetyn syyslomani sängyn pohjalla. Mut se on sitten sen ajan mahdollinen murhe :)