Rahalla saa, ja hevosella pääsee

Se pitää paikkansa hyvinkin monen asian kohdalla, mutta ihan kaikkea ei rahallakaan voi ostaa. Esimerkiksi lasta. Raskautumisen edellytykset ovat lopulta jossakin aivan muualla kuin paksussa rahapinkassa.

Moni tuttavapiirissäni on matkani varrella ollut kiinnostunut hedelmöityshoitojeni kustannuksista. Siitä, minkä verran mistäkin toimenpiteestä, siittiöistä jne on saanut pulittaa, ja kuinka paljon oikein olen valmis tähän projektiin rahallisesti satsaamaan. Hinnat löytyvät hedelmöityshoitoklinikoiden nettisivuilta. Niissä on jonkin verran klinikkakohtaista eroa, mutta asiaa viime aikoina mielenkiinnosta hieman tutkittuani ja vertailtuani eri klinikoiden taksoja olen todennut, etteivät hintaerot ole mitenkään hurjan suuret. Ja lopulliseen summaanhan toki vaikuttaa aina hoitojen sekä tarvittavien tutkimusten määrä, mikä lopulta määräytyy aina yksilöllisesti, ja harvan loppulaskut pitävät sisällään täsmälleen samanlaisen summan.

Olen aina halunnut pitää tarkat lukemat vain itseni ja klinikan välisenä tietona, enkä siksi ole tehnyt esimerkiksi blogiin niistä minkäänlaista yhteenvetoa. En itseasiassa ollut aiemmin täysin perillä centintarkasta summasta joka tähänasti on hoitoihin uponnut, niinpä muutama viikko sitten tartuin laskimeen ja näppäilin siihen aika litanian numeroita ensimmäistä kertaa yhteen. Onhan se summa melkoinen, nelinumeroinen ja pian jo kutosalkuinen lääkkeineen kaikkineen. Kun huomioidaan alkututkimukset, itse toimenpiteet kolmen hoitokerran osalta, hormonilääkitykset (jotka omalla kohdallani ovat vain hyvin pieni osa kokonaissummaa), pari ylimääräistä ultraa (niitäkin voi joskus yllättäen tulla), siittiöoljet ja luovuttajan oikeusmaksu ja kuljetus, on potti kasvanut kuin huomaamatta... eikä loppua näy. Tuolla summalla olisi saanut helposti jo koeputkihedelmöityksen, jos olisi siihen heti alkujaan lähtenyt. Mutta en silti valita...

Asiaa tiedustelleille olen avannut hintatietoja noin suurinpiirtein-tarkkuudella - että jokaisen yrityskerran loppusumma lähentelee noin tuhatta euroa.

Ja useinmiten saan vastaukseksi kauhistuneita huokauksia. Että miksi, miten noin voi olla, en minä maksaisi noin suuria summia.

Mutta niin se vain on: Lääkärit, biologit ja muu asiaankuuluva henkilöstö ymmärrettävästi tarvitsee palkkansa ja spermapankki korvauksensa.

Osa miettii, eikö olisi olemassa jokin muu vaihtoehto, jokin ilmainen. Esimerkiksi se että odottaisin ihan rauhassa sopivan miehen löytymistä, jottei lapsen hintalappu kasvaisi niin suureksi. Tai sitten hankkiutuisin salaa raskaaksi jollekin satunnaiselle miehelle tämän tietämättä. Jälkimmäistä olen täällä blogissa jo käsitellyt, joten lähes jokainen kantani siihen jo tietääkin - minusta tarkoituksellinen toiselta tietämättä raskautuminen ja sen täydellinen salaaminen on yksinkertaisesti todella väärin. Myös siittiöiden oman luovuttajan etsimistä kotikonsteihin on ehdotettu, joka on mielestäni ajatuksena hyvä ja toimiva, mutta sopivan, luotettavan ja molemminpuolisia sääntöjä ja sopimuksia kunnioittavan sellaisen löytyminen ottaa aikaa, voi viedä jopa vuoden tai useamman koska heitä ei kasva puissa, sen olen saanut todeta. Juuri heitä, jollaisen kanssa lasta tämän vuoden kevään ja kesänajan yritimme - hän oli luovuttajana nappivalinta. Kumppanin odottamiseen liittyen minulla on ajatuksia hereillä enemmänkin, mutta avaan niitä sitten toisessa postauksessa syvemmin.

Joskus kaikki tämä on saanut aikaan jopa pienimuotoista väittelyä siitä, onko klinikkatouhussa korkeiden hintojen vuoksi ylipäätään minkään valtakunnan tolkkua.

Rahaa on kulunut ja kuluu yhä. Kehoitukset käyttää se johonkin muuhun hieman kummastuttavat. Mikä voisi olla oikeampi paikka sijoittaa kuin elämäni tärkein haave ja tavoite, lapsiperheen perustaminen. Voisin toki matkustella, tuhlata kenkiin, laukkuihin ja vaatteisiin tai juhlia aamuun asti ravintoloissa viikosta toiseen. Mutta en saa sellaisesta kuin hetken ilon verraten oman lapsen tuomaan onneen. Toki tuo kaikki on mukavaa ja välillä tervetullutta, mutta oma lapsi menee kirkkaasti tuon kaiken ohi ja noita luettelemiani asioita voin toteuttaa muutenkin. Ainoa oikeasti järkevä vaihtoehto rahojen käyttötarkoitukseksi voisi olla joko asuntosäästäminen tai säästötili lemmikkieni mahdollisia yllättäviä suurempia kuluja varten, tai miksei omianikin. Mutta niistäkin selviän kyllä jos todellinen tarve tulee. En kadu ainoatakaan euroa, jonka olen hedelmöityshoitoihini laittanut.

Kun aloitin hoidot, mietin rahaa enemmän. Sen kulumista ja sitä, kuinka suuren siivun projekti esikoisen alullelaitto kukkaroni sisällöstä tulee haukkaamaan ennen kuin lopputulos mahdollisesti on toivottu. Silloin sillä oli ehkä jollakin tapaa merkitystä, taisin toivoa etten ihan hirveän montaa tonnia köyhtyisi. Kun naputtelin Parin ensimmäisen hoitokerran maksunsaajatietoja verkkopankissa, taisin miettiä maksavani nyt joltakin osin turhasta ja rahat menivät tavallaan hukkaan. Ajan kuluessa ja hoitokertojen lisääntyessä suhtautumiseni on muuttunut tietyllä tapaa rennommaksi. Koen, että nyt kun ollaan tekemisissä suurten - siis todella suurten, tärkeiden ja merkityksellisten asioiden kanssa, on helpompaa ajatella rahaa vain rahana, ei minään suurena menetyksenä. En enää koe maksavani epäonnistuneen hoidon sattuessa turhasta vaan siitä, että olen saanut mahdollisuuden yrittää ja käyttänyt sen, tehnyt parhaani. En sure rahanmenoa tai tilin näyttämää reilusti pienempää summaa klinikkalaskun jälkeen. Maailmassa voisi menettää jotain niin paljon suurempaakin, jota ei koskaan pystyisi mittaamaan rahassa.

Olen tullut tulokseen ettei lapsellani (tai lapsillani) ole hintalappua, ei ylärajaa jonka yli en suostuisi maksamaan. Lapset ovat niin valtavan toivottuja ja odotettuja, etten halua tai edes pysty määrittämään heidän mahdollisuuksiaan saapua elämääni rahan ehdoin. Olen valmis satsaamaan tähän kaikkeen niin paljon kuin vain rahaa riittää. Ja vielä senkin jälkeen on mahdollisuuksia: Joko tehdä enemmän töitä tai tarttua johonkin sopivaan lainantarjoajan ratkaisuun. Niin kauan kuluvan summan suuruudella ei ole enää tässä vaiheessa minkäänlaista merkitystä kuin sitä vain on käytettävissä.

En väitä, ettenkö joskus olisi miettinyt, että lasten alullelaitto olisi itsellenikin taloudellisessa mielessä kevyempää kauraa ihan kotikonstein. Että toisilla ei kulu penniäkään ja lapsia vain tulee ja tulee ja tulee, melko isolla osalla suuremmitta ongelmitta. Kyllähän siinä säästäisi sievoisen summan. Olen stressannut, että entä jos hoitoja tarvitaan enemmän ja rahatilanne ei taivukaan suunnitelmaan aivan kuten sen pitäisi. Polkenut jalkaa hiljaa mielessäni siksi, etten itsellisenä pääse hoitoihin julkiselle puolelle, jonka hinnat olisivat murto-osa yksityisklinikkaan verraten. Mutta jokaisella meillä on omat tapamme, osa meistä joutuu tavalla tai toisella satsaamaan perheen perustaakseen hieman enemmän. Oma elämäntilanteeni on nyt sellainen, että se vaatii tähän asiaan suurempaa taloudellista panostusta ja kaikki tämä on oma valintani, josta olen erittäin ylpeä, että olen päässyt ja uskaltanut lähteä tälle matkalle. On täytynyt vain heittäytyä mukaan luottaen, että asiat kyllä aina jotenkin päin järjestyvät.

Asiasta vielä Thyroxiniin. Olen syönyt sitä nyt reilun viikon verran. Muutaman viimepäivän aikana olen ollut huomaavinani pieniä piristymisen merkkejä. Liekö lääkkeestä johtuvaa vai vain pelkkää kuvitelmaa, mutta se pakottava tarve kaivautua peiton alle päiväunille keskellä päivää on selvästi laimennut. Aamuisin herätessäni olo ei ole rättiväsynyt ja sängystä nouseminen tuntuu jo helpommalta, joskaan mikään aamuvirkku musta ei todellakaan edelleenkään ole tullut :) Katsellaan nyt vielä eteenpäin, jos sama muutos jatkuu niin pakko kai se on uskoa että lääke ehkä toimii sittenkin. Jos piristyminen on hyvä merkki, niin todennäköisesti kilppariarvokin on lähtenyt laskuun. Todella toivon sitä.