sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksy on täällä

Välillä sitä törmää kummallisiin tilanteisiin julkisilla paikoilla. Joskus ihmisten suhtautuminen jollakin tapaa muista poikkeaviin henkilöihin on melkoisen huvittavaa. Joskus joistakin kommenteista saattaa saada jopa pahan mielen - tosin hyvin harvoin, mutta tämä viikon takainen tapahtuma ei sentään sitä tuonut, sai minut ehkä vähän hämmentymään vain. On mielenkiintoista huomata, millaisia ajatuksia ja reaktioita esimerkiksi minä näkörajoitteisena ihmisenä herätän osassa kulkijoista. Varsinkin juuri niissä, joita en edes tunne - tutut toki suhtautuvat aivan normaalisti. Minulla oli opaskoirani Oona mukana kaupassa. Olin tavalliseen tapaani ruokaostoksilla, joiden päätteeksi poikkesin vielä kissanruokaosaston kautta. Nappasin kärriin isohkon pussin kissoille tarkoitettua kuivaruokaa. Kuulin takanani kovin kummastuneita hiljaisia kommentteja. "Kissanruokaa... Ostaako se tuollaista koiralle". Kävelin kassajonoon ja vielä takanani olevat tyypit jatkoivat: "Pitäiskö sille sanoa tuosta... en minä raaski sanoa...". Huvituin ja mietin, pitäisikö mun itse todeta heille, että ei tarvitse, mulla on kotona myös kissoja, joten pussi on ihan oikeista syistä mukanani. Ihmiset selvästi luulivat, että otin ruokasäkin vahingossa. Että piti ruokkia koira, mutta nyt sattui väärät ruuat käsiin. Jätin kuitenkin väliin ja annoin heidän ihmetellä rauhassa. Maksoin ostokseni ja poistuin hymyillen kaupasta. Tuossa tilanteessa olisin ehkä itse kysynyt heidän asemassaan, tarvitsisiko toinen apua. Tai jollakin muulla tavoin lähestynyt, en oikeastaan tiedä kun itse ajattelen asiat toisin. Eikö heillä käynyt mielessä, että ehkä minulla on kotona muitakin eläimiä? Ehkä he yhdistivät ostoksen heti automaattisesti koiraani, koska täytyyhän sekin ruokkia. Todellisuudessa koirani syö eläinkaupan kuivaruokaa, jota sitten haen aina reilun kuukauden välein suuren säkin lemmikkiliikkeestä. Tiedän etteivät ihmiset ainakaan tässä tapauksessa tarkoittaneet pahaa. He eivät vain ymmärtäneet ehkä ajatella asiaa laajemmin. Enkä itsekään tätä huonolla mielin mieti, jäi vain lähinnä hauska muisto tapahtuneesta. Monenlaista on tullut kyllä kuultua ja koettua, mutta tää olikin sitten jo ihan uutta :)

Rakastan syksyä ihan yli kaiken. Jokaisessa vuodenajassa on hyvät (ja huonotkin) puolensa, mutta voisin ainakin tämän hetkisen mielentilani aikaan väittää syksyn olevan ylitse muiden. Tunnelma siinä on ihan omanlaisensa ja mulle syksyt ovat monesti sellaista aikaa, että tekee jotenkin mieli uudistua, aloittaa jotain uutta ja kokeilla sellaisia juttuja, joita en ole aiemmin kokenut. Yleensä oon jotenkin täynnä uutta energiaa ja ainakin liikunta alkaa purra ihan eri tavalla. Tulee lähdettyä urheilemaan ihan eri fiiliksillä. Ilman kirpeys ja viileneminen antaa tietynlaista raikkautta eloon ja on ihanaa kävellä tai juosta teillä puista pudonneiden lehtien keskellä. Kesän aikana jollain käsittämättömällä tavalla ehtii tulla ikävä toppatakkia, villapipoa ja lapasia, kaulahuiveista ja villasukista puhumattakaan, joita mulla on miljoonat kappaleet täyttämässä kaappeja. Pörrövillasukat on parhaita :)

Syksyisin kulutan ehkä eniten lenkkipolkuja ja rantojen ulkoilualueita. Kesällä niissä on hyttysiä, joita en voi sietää ja ne pakottavat mut takaisin teiden varsille, joissa tallaan jo pitkän talven. Kevät on toinen mahdollisuus metsälenkkeihin, se on sitten taas aivan erilaista. Oli pakko ottaa talteen tuota maisemaa, jossa on tullut viime viikkoina viiletettyä, ja siihen asti mennään kunnes lumet tulee ja alkaa hiihtokausi. Ehkä tulevana talvena korkkaan sen pitkästä aikaa, viimeksi tehnyt sitä yläasteella :)





Siltoja pitkin pääsee ylittämään järvikaistaleita. Näitä on matkalla useita. Tekevät lenkkeilystä vieläkin mielekkäämpää...

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Palaillaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti