Tuossa muutama viikko sitten tein revittyä possua ekan kerran elämässäni. Ja olihan se ihan herkkua lohkoperunoiden kanssa, teen joskus toistekin. Mutta ehkäpä vasta kesällä, ei nyt, koska se ei oikein sovi tulevien kuukausien ruokaohjelmaan.
Ja näistä voi vaan nähdä unta. Kuva valmistujaispöydästäni joulukuun alusta. On huvittavaa, kuinka ruoka todella tulee uniin, jos ei sitä saa vetää naamariinsa ylenmäärin. Siis mitä tahtoo, milloin tahtoo ja kuinka paljon tahtoo. Viime keväänä yritin karpata taas, tai olin siis jollain hiilarittomalla & rasvattomalla rääkkäysdieetillä, joka nyt ei ole ollenkaan se fiksuin tapa laihduttaa. Vihanneksia ja tonnikalaa vedessä, ja minimimäärät päivää kohti. Nyt tuon ravintokoulun käytyäni olen viisastunut, ainakin toivottavasti. Mulle nuo ravintoasiat ja kroppa ovat arka paikka olleet jo kauan. Mutta tosiaan tuota dieettiä kesti sen viikon, sitten tuli niin huono olo että oli pakko lopettaa. Tuntui että pyörryn, ja silmissä sumeni. Joka ikinen yö näin unta, että söin makkarakastiketta ja perunoita. Eikä se ollut vain yksi tai kaksi, vaan jopa kuusi lautasellista ja nälkä ei vain lähtenyt. Jaksoin vaikka ja kuinka sitä samaa, aamulla heräsin ja tajusin nähneeni vain unta, vaikka uni tuntui kovin todelliselta. Nyt kun dieetti on oikeasti terveellinen ja järkevästi toteutettu, ei tarvitse kituuttaa. Tämä kermainen, suklainen ja mehevä kakku ei kuitenkaan tähän kuulu, se on vain juhlapöydissä sallittua :)
Luin Iltasanomista mielenkiintoista juttua kauneuskirurgiaan liittyvistä toimenpiteistä. Juttu löytyy
Täältä
Nämä ovat asioita, jotka herättävät mielipiteitä asiasta suuntaan ja toiseen. On ihmisiä, jotka eivät voi ymmärtää / hyväksyä, toiset pitävät pinnallisena ja osa muuten vain hulluina. Sitten taas useimmille huulien tai rintojen täyttäminen on ok, eikä asia aiheuta minkäänlaisia negatiivisia reaktioita. Omaan lähipiiriini kuuluu molempia, sekä vastustajia että kannattajia. Tai ehkä ei suoranaisesti kannattajia - siis että siihen kannustettaisi tai houkuteltaisi lähtemään, mutta toimenpide on jokaisen oma asia, jota ei arvostella tai kritisoida. Itse en katso tällaista pahalla. Mun mielestä on äärimmäisen tärkeää, että ihminen viihtyy omassa kehossaan. Se on kuitenkin asia, jota et pääse pakoon koskaan. Se on aina mukana ja seuraa sinua koko elämän ihan kaikki, kroppa ja naama ja ihan fyysinen kokonaisuus. Jokaisella meillä on oikeus muokata itseämme, jokainen meistä on vapaa tekemään mitä tahdomme, enkä halua arvostella ketään henkilön itsensä tekemästä henkilökohtaisesta päätöksestä.
Olen myös itse tehnyt päätöksiä oman kehoni suhteen. Päätökset ovat ja pysyvät, enkä kadu niitä. Siinä missä treenaan ja muokkaan kehoani ns. kotikonstein, olen myös tehnyt ratkaisun huuliini liittyen. Vannoin ja vakuutin vielä noin pari vuotta sitten, että hiuspidennykset ja rakennekynnet ovat ainoat ylimääräiset asiat, joita kehooni tungen. Ei ikinä koskaan mitään muuta, ei mitään sellaista, mikä "ei sinne kuulu" luonnostaan. En silloinkaan tuominnut rintansa suurenttaneita tai muuten plastiikkakirurgin veitsestä kosketuksensa saaneita. Itse en vain tahtonut. Mutta niinhän siinä kävi, kuten mulle aina käy, että kun suureen ääneen huutelen etten mä ainakaan noin tee, niin taaskin se mieli muuttui. Suhteellisen ohuthuulisena päädyin siihen, että voisivat ne täyteläisemmätkin olla. Olen aina pelännyt piikkejä ja kaikenlaisia lääkäreissä tehtäviä toimenpiteitä. Päätin kuitenkin rohkaistua tällä saralla ja painelin Joensuulaiseen lääkärikeskus Iteen. Siellä huuleni korjasi plastiikkakirurgi Riitta Martikainen, jonka työn jälki oli erittäin onnistunut ja olin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Tästä on nyt aika tarkalleen tasan vuosi aikaa. Päätin, että hän laittaa huuleni kuntoon tulevaisuudessakin, etten enää menisi muualle. Olin lukenut aiemmin turvotuksesta, kivuista, kutinasta, mustelmista ja mistä kaikista heti toimenpiteen jälkeen. Huulten oireilu on yleistä, ja siitä netti oli varoituksia pullollaan, mutta kuitenkin normaalia, ei vakavaa. Mulla ei ollut mitään noista. Ei mustelmia, ei kutinaa tai kipua. Turvotusta oli ainoastaan muutaman tunnin ajan piikityksen jälkeen, kun puudutus vaikutti. Heti kun tunto palasi huuliin, laski turvotus samantien. Puudutuspiikeistä jääneet pahkurat olivat huulen sisäpuolella suussa pari päivää, mutta hävisivät sitten. Olin yllättynyt, ettei minkäänlaisia ikäviä tuntemuksia tullut, kun sitä etukäteen odotin ja pelkäsin.
Linkittämäni juttu herätti huomioni erityisesti siitä syystä, että siihen oli jututettu plastiikkakirurgi Antti Koskea. Soittelin Ite:lle joitakin aikoja sitten ja tiedustelin uutta aikaa. Oli nyt niin, ettei ensimmäisellä kerralla huuliani käsitellyt kirurgi ole tulossa tänne päin ennen syksyä, joten sovittiin, että olen jonossa ja kunhan Antti Koski saapuu taas, on siis tulossa jo aiemmin, saan sitten aikaa. Jutussa hän antoi hyvän kuvan itsestään lääkärinä, niin hyvän kuin nyt yhden lehtijutun perusteella voi saada. Mitään överitoimenpiteitä ei tehdä, ei sellaisia, jotka näyttävät epäluonnollisilta ja missä ei ole minkäänlaista järjen hitua. Kerrotaan suoraan, mikä on mahdollista ja mikä ei, ja itse ainakin luotan lääkärin silmään. Tai ainakin tämän lääkärin, jonka luona kävin aiemmin. Moni lähipiirissäni kauhisteli silloin, että tulen näyttämään aivan kamalalta toimenpiteen jälkeen. Olen huomannut, että monet ovat sitä mieltä, että piikkien jälkeen huulet näyttävät vain ylipaksuilta ja luonnottomilta. Yllätys oli kuitenkin positiivinen ja jälki todella luonnollinen. Onhan toki olemassa paikkoja, jossa saa haluamansa. Joillakin ihmisillä voi olla huulissa täytettä paljonkin, minkä johdosta lopputulos ei välttämättä näytä kovin hyvältä. Nykyään täytettä saa vaikka mistä, kosmetologeilta ja mistä kaikkialta. En tuomitse muita huulten täyttäjiä, toki muutkin voivat osata ja hallita hommat hienosti, ja onhan lääkäreissäkin eroja. Huomasin vain itsessäni joskus sen, että jos olisin saanut mitä hölmöyspäissäni ensimmäisellä kerralla toivoin, saattaisin näyttää ylipumpatulta. Kirurgi ei suostunut laittamaan poskipäihini mitään, vaan käski tulla 20 vuoden päästä uudelleen sille asialle. Silloin sitä ihmettelin, mutta jälkeenpäin ymmärrän, että he kyllä tietävät. Usein sitä on "sokea" omille kasvoilleen, keholleen ja kaikille piirteilleen. Ja tässähän nyt tullaan tietysti taas siihen, että kun olen näkörajoitteinen, niin en erota ihmisiä kasvonpiirteistä, koska se on liian "pikkutarkkaa" silmilleni, joten omat kasvoni mukaanlukien on vaikea välillä tajuta, mikä menee yli. Mutta on tuota samaa ongelmaa ihan normaalisti näkevilläkin, siis joillakin joskus. On hyvä, että joku vähän jarruttelee :) Olen aina jännittänyt uusille lääkäreille menoa, joten tuosta jutusta sai vähän kuvaa siitä, millainen tyyppi minua odottaa. Tuota jutussa mainittua tenttausta odotan. Kun ilmeisesti hän aina kysyy, kuinka kauan asiakas, eli nyt tässä tapauksessa minä olen tätä harkinnut ja onko joku ehkä joskus huomautellut huulistani, ja olenko aivan varma asiasta. Toisaalta eihän tämä ole ensimmäinen kertani, joten... No, saa nähdä.
Olen miettinyt, kuinka paljon nykypäivän kauneusihanteilla on vaikutusta siihen, että varsinkin huulten ja rintojen korjailu on yleistynyt valtavasti. Jos lehdissä, TV:ssä, radiossa ja muissa medioissa ei jatkuvalla syötöllä ihannoitaisi laihoja ja timmejä vartaloita, kiinteitä rintoja ja täyteläisiä huulia, vaan jokainen saisi olla sellainen kuin on ilman että lokeroidaan tiettyyn kastiin, jäisi ehkäpä ainakin suureksi osaksi tällaiset korjaustyöt vain heille, joilla on siihen oikeasti tarvetta. Esimerkiksi onnettomuudessa kärsineet kasvot jne. Nykyään median luoma kauneuskuva luo varmasti kamalasti ulkonäköpaineita varsinkin naisille (ja varmaan miehillekin), toisille enempi toisille vähempi. Välillä tuntuu, ettet ole hyvä tyyppi ollenkaan, jos et ole hoikka ja kaunis. Kaunis siten kuten nykyään täytyy sen tietyn muotin mukaan olla. Uskallan väittää, että syömishäiriötapauksetkin vähenisivät reippaasti, jos tuon kroppahössötyksen saisi hiljenemään. Voin rehellisesti kertoa, että itseeni tuo laihuuden alituinen ihannointi on vaikuttanut siinä määrin, että laihdutus on mulle pakon sanelemaa ja välttämätöntä. Tosin tuo median kuva nyt on todella pieni osa sitä, enempi siihen vaikuttavat lähipiiristä saamani ikävät kommentit. Tottakai haluan pitää huolta itsestäni myös muuten, niistä "oikeista" syistä. Huomaan voivani paljon paremmin ja olevani virkeämpi, kun syön terveellisesti ja liikun. Huomaan, että henkinenkin hyvinvointi ja jaksaminen kohoavat heti, kun on tietty rutiini ravinnon ja liikunnan suhteen, eikä vain makoile sohvalla herkkukulhot naaman alla. Terveyden säilyminen on todennäköisempää, sekä se, että fyysinen kunto on parempi ja siitähän on aina hyötyä. Olen yrittänyt kääntää asian positiiviseksi ja onnistunutkin siinä. Ei pidä yrittää saavuttaa tuloksia siksi että näyttäisi muiden silmissä paremmalta, vaan siksi että itsestä tuntuu hyvältä. Se omaa silmää miellyttävä näky on sitten plussaa, ja toisten miellyttäminen jotain ylimääräistä extraa, vaikka ei ulkonäkö ole asia, jolla pitäisi toisia miellyttää. Jokaisen tulisi kelvata tälle maailmalle sellaisena kuin on, eikä kenenkään pitäisi ottaa stressiä ja painetta siitä, miltä näyttää, näin suuressa mittakaavassa. Huomenna lähden treenaamaan, ja teen sen siksi, että sen jälkeinen olotila on kuin olisi paratiisissa. Niin rentoutunut ja mahtava. Vain muutama asia maailmassa voi voittaa sen tunteen, se on jotain sellaista, mitä ei voi selittää. Joskus kun on niitä päiviä, ettei jaksaisi treenailla, jo se auttaa kun muistaa sen fiiliksen minkä liikunta tuo. Toki mulle lenkkeily on ihan arkipäivää jo koirankin takia, mutta tällä treenaamisella tarkoitan enempi salia tai spinningiä. Sellaista, missä todella hiki lentää ja hengästyttää, sydän lyö tuhat lyöntiä sekunnissa :) Tuntee tehneensä jotain, ja voi melkein tuntea kuinka rasva palaa. Se on hieno tunne.
Tulipa sekavaa tekstiä ruudun täydeltä. Olisi pitänyt postata aiemmin illalla, niin olisi ehkä saanut selkeämmin kirjoitetuksi, mutta toisaalta menköön tällaisena. Ensi viikko onkin sitten aika vapaata, koe keskiviikkona koululla johon alkuviikko menee tietysti lueskellen, mutta sitten koittaa taas vapaus. Enää yksi jakso ennen kesälomaa. Ekat painajaiset tulevista ylioppilaskirjoituksistakin on jo nähty. Niitä varmaan tulee lisää sitä mukaa kun kuukausia vierii ja h-hetki lähestyy. Onneksi siihen on vielä pari vuotta aikaa. Pakko suorittaa kursseja hitaammin, että ehdin keskittyä myös töihin. Eihän kuitenkaan tarvitse kiirehtiä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti