maanantai 8. elokuuta 2016

Haastava avustajarekry

Elän tällä hetkellä erään melko suuren kysymysmerkin äärellä. Tai useammankin, mutta nyt lähiaikoina täytyisi ratkaista yksi tärkeä asia, joka tulee vaikuttamaan vahvasti elämääni myös tulevaisuudessa. Minun, sekä tulevan esikoiseni, meidän molempien elämään. Nimittäin avustaja-asia. Se on ollut tapetilla nyt noin kuukauden ajan. Sitä on ruodittu ja pähkäilty, mutta ei olla saatu vielä päätökseen. Eli toisin sanoen valintaa uudesta työntekijästä en ole saanut tehdyksi.

Tähän asti mulla on ollut avustaja mukana lähinnä vain opinnoissa. Siellä hänen tehtävänsä on muokata tietynlaiset oppimateriaalit minulle luettavaan muotoon, eli toisinsanoen kirjoittaa paperisia lippulappusia sähköiseen muotoon tai korjata skannattuja versioita, mikäli niissä jotakin ongelmaa ilmenee, sekä tarvittaessa muokata myös joitakin sähköisiä tiedostoja, jotta niitä olisi mahdollisimman helppoa koneellani olevalla puheohjelmalla käsitellä ja selata. Nyt vajaa vuosi sitten otin avustajan myös vapaa-ajalle, koska halusin panostaa blogiini enemmän myös valokuvien kanssa, toki jotain muutakin pientä ollaan sillointällöin yhdessä tehty ja hän on minua auttanut. Nyt nykyinen avustajani sai opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta, ja on pian muuttamassa kokonaan pois Helsingistä. Koska välimatka tulisi olemaan pitkä, on töiden jatkaminen mahdotonta. Siksipä laitoin noin kuukausi sitten uuden työpaikkailmoituksen nettiin, ja olenkin saanut paljon hakemuksia, sekä haastatellut useampaakin henkilöä tulevaan tehtävään. Toimin itse tässä siis rekrytoijana.

Myös tulevat työtehtävät tulevat olemaan hyvin pitkälle samanlaisia kuin aiemminkin, pääosin tarvitsen apua opinnoissa, mutta välillä myös vapaa-aikana. Mutta jotain on nyt kuitenkin toisin. Tai tulee olemaan. Ehkä.

On luonnollisesti ehdottoman tärkeää, että kemiat avustajan kanssa kohtaavat. Että tulemme toimeen, ja yhteistyömme sujuu puolin ja toisin sujuvasti ongelmitta niin, että kumpikin meistä voimme olla rennosti ja hyvällä mielellä toistemme seurassa. Työ on hyvin ihmisläheistä, siinä ollaan tiiviisti tekemisissä keskenään, joten olen ollut hyvin tarkka rekrytoidessani porukkaa,tässä ei todella ole arvontavaihtoehdolle annettu sijaa, vaan hakemuksia pyöritellään, ansioluetteloita tutkitaan ja ensivaikutelmia pohditaan tarkasti. Olen työskennellyt elämäni aikana usean avustajan kanssa, jotka olen kaikki itse saanut valita. Olen aina mielestäni osannut tehdä valinnat nappiin, koska luotan vahvasti ihmistuntemukseeni. Koen, että se on yksi parhaista ominaisuuksistani niin työntekijää etsiessäni, kuin myös muilla elämän osa-alueilla uusiin ihmisiin tutustuessani. Yleensä se ei petä, mutta kerran olen joutunut valintani jälkeen toivomaan turhaan ihmettä, aikakonetta ajan taaksepäin saamiseksi voidakseni korjata erehdykseni, muuten työ on aina sopinut tekijälleen oikein hyvin. Tavoitteenani on löytää yhtä sopiva henkilö myös nyt, kun paikka on taas avoinna.

Jos saisin nyt toivoa avustajalleni aivan kaikki haluamani ominaisuudet ja luonteenpiirteet, toivoisin erityisesti juuri nyt että meidän arvomaailmamme olisivat samanlaiset. Tai niin samanlaiset kuin ihmisillä yleensä voi olla, ainahan löytyy jotakin eroja. Mutta kaikkeen en minäkään voi vaikuttaa, enkä voi mitä tahansa vaatimuksia avustajalleni esittää. Tärkeintä on, että pärjäämme hyvin yhdessä. Aiemmin nämä arvokysymykset eivät ole olleet niin vahvasti esillä kuin nyt. Nyt ne ovat saaneet aivan uudenlaisia mittasuhteita. Haastavana koen juuri tämänhetkisen valintaprosessin siksi, etten tiedä kuinka ja missä vaiheessa ottaisin puheeksi mahdollisen tulevan elämänmuutokseni. Jo haastattelutilanteessa vai vasta lopullisen valinnan jälkeen. Kuinka kerron asiasta, joka ei ole edes vielä millään tavalla varmaa? Kaikki olisi paljon helpompaa, jos olisin jo raskaana, mutta nyt lähes tyhjästä mainitseminen tuntuu jotenkin liian aikaiselta. Kuitenkin tulevan työntekijän kuuluisi mielestäni saada tietää. Vaikken hae avustajaa varsinaisesti lastenhoitoavuksi, tulee se pieni ihminen vaikuttamaan joka tapauksessa myös hänen työhönsä, koska se on niin suuri osa minua ja elämääni. Mielestäni hakijalle tulisi antaa mahdollisuus valita, haluaako hän työskennellä sellaisessa ympäristössä. Enhän voi tietää esimerkiksi hänen taustoistaan. Jos hän on vaikka lapseton, yrittänyt jo kauan eikä ole onnistunut. Kuinka kova paikka se voisi olla, jos pamautan raskausuutiseni, en haluaisi aiheuttaa sellaista pahaa mieltä kenellekään. Tai voihan olla, ettei avustajaehdokas edes pidä lapsista, ei siedä vauvan itkua eikä halua katsella lapsiperhearkea työpaikallaan. Syitä on monia, miksi asia olisi hyvä nostaa pöydälle.

Kovasti jännitän asiani saamaa vastaanottoa, ja siksi sen esille ottaminen tuntuu vaikealta. Yhdessäkään haastattelussa en ole sitä kertonut, mutta ennen lopullista valintaahan siitä voi kyllä vielä ilmoittaa. Perhemallini ei ole se yleisin mahdollinen. Olen tehnyt valinnan, jota aivan jokainen ei tee, olen päättänyt omasta tahdostani tietoisesti ryhtyä yksinhuoltajaksi, jättänyt puolisonetsinnät myöhemmälle ja aion nyt huolehtia itse arjesta ja perheestä. Näkövammaisena, mikä sekin aiheuttaa muitakin reaktioita kuin vain hymyileviä kasvoja ja onnentoivotuksia. En ole koskaan välittänyt muiden mielipiteistä tai antanut niiden vaikuttaa päätöksiini, mutta olisi vaivaannuttavaa ja kiusallista sekä minulle että avustajalleni, jos hän erittäin jyrkästi kokisi suunnitelmani täysin mahdottomana yhtälönä ja välittäisi jatkuvasti puheillaan tai eleillään ehkä tahattomastikin huomaamattaan minulle viestiä, ettei hän tätä hyväksy ja ettei tämä hänen mielestään tule onnistumaan. Sellaiset asiat kyllä huomaa vaikkei toinen niitä itse tarkoituksellisesti toisikaan esille. Aistin helposti ihmisten tunnetiloja ja kuulen äänensävyistä- ja painoista, jos joku asia on tai ei ole kunnossa tai jos joku puhuu totuuden vierestä. Normaalisti näkevä ihminen huomaa nämä jutut katseesta ja eleistä, minä kuulen ne äänestä, vaikkeivät kaikki välttämättä tule sitä edes ajatelleeksi, kuinka paljon äänikin todella kertoo, ja kuinka hyvin korva voi sen tulkitsemiseen harjaantua, kun silmät ovat pois pelistä.

Toki aivan kaikkea ei tarvitse hyväksyä tai arvostaa, mutta omat eriävät mielipiteensä näin suurissa asioissa tulisi osata pitää omana tietonaan, koska niiden käsittely ei kuulu hänen työnkuvaansa eikä minun velvollisuuksiini. Siitä lähdetään, että avustajani olisi ainakin jollain tapaa sujut tämän asian kanssa.

Toiseksi en myöskään etsi hoitajaa tai kasvattajaa lapselleni. Enkä varsinkaan kasvatusneuvojen tuputtajaa minulle. Toki vinkkejä voi tarjota asiallisesti niin, että niihin voi halutessaan tarttua, mutta tarkoitus olisi se, että hän toimii silminäni niissä tilanteissa joissa sitä tarvitsen. Se olen minä joka syöttää, pukee, nukuttaa, kylvettää jne vauvan, asettaa rajat taaperolle ja päättää, milloin meillä syödään karkkia, nukutaan tai mennään ulos. Minä olen lasteni äiti ja heistä vastuussa. Olen kuullut, että joskus oman toimenkuvan rajat avustajilla hämärtyvät, mikä aiheuttaa eripuraa avustajan ja avustettavan välillä. En haluaisi joutua siihen tilanteeseen vaan toivoisin, että työnkuvasta pidettäisi aina kiinni. Nämä ovat asioita, joita ei loppujen lopuksi tiedä vasta kuin kokeilemalla. Yhdessä tekemällä ja kokemusta kartuttamalla. Haastattelutilanteessa saa vain ensivaikutelman, mutta aina se ei kerro kaikkea. On harmi, että nykyinen avustajani joutuu jättämään työnsä, koska hänen kanssaan olemme tehneet hommia nyt noin vuoden verran, ja olemme oppineet jo tuntemaan hyvin toisiamme. Uskon, että yhteistyömme olisi sujunut luontevasti vauva-arkeni alettuakin. Hän tietää suunnitelmistani, osaa lukea minua, ymmärtää monet heittämäni läpät, hänellä on tilannetajua ja hän osaa asettaa sanansa oikein kaikenlaisissa tilanteissa ja tietää myös paljon taustoistani, toiveistani ja ajatusmaailmastani, ymmärtäisi varmasti työnkuvansa myös tilanteessa, jossa olen ensimmäistä kertaa pienen vauvan hormonihuuruinen äiti, jolla saattaa joskus sytytyslanka olla hieman lyhyellä ja itku herkässä :) Saan kyllä etsiä ja tehdä kovasti ja tosissani töitä löytääkseni samantyyppisen henkilön jatkamaan tästä.

Toivon asioiden järjestyvän viimeistään vähän ennen kuin opintoni taas alkavat, koska opintoasiat ovat se suurin viipale työnkuvasta, joskaan en voi vielä varmaksi tietää, millaiset asiat raskaudessa saati vauvan kanssa vaativat silmiä, sen tietää vasta kun hetki on siinä käsillä. Suurin kysymys lienee tällä hetkellä kertominen ja se, kuinka voin varmistaa, että valitsemani henkilö sopii työhön. Onneksi on koeaika, jolloin voimme molemmin puolin totuttautua toisiimme ja tilanteeseen, ja katsoa, miltä meistä tuntuu ja miettiä vielä tahoillamme, olemmeko niin sanotusti sopivat toisillemme. Hän avustajakseni sekä minä hänen avustettavakseen ja elämäntilanteeni hänen työympäristökseen. Tavalla tai toisella tämä asia selviää kyllä kuitenkin pian :)

2 kommenttia:

  1. Voithan kysyä mitä mieltä hakija on lapsista, jos sellainen sattuu siunaantumaan. :) Kaikkein todennäköisintä on että tulet raskaaksi. Muistan juuri lukeneeni, että 60 % tulee raskaaksi puolen vuoden aikana. 90 % vuoden aikana. Uskon inssin vielä lisäävän mahdollisuuksia, kun sperma on priimaa ja siittiöt laitetaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. :)

    VastaaPoista
  2. Tätä juuri on mulle monet nyt sanoneet joiden kanssa olen asiasta puhunut, että parasta on vain sanoa suoraan mitä saattaa olla tulossa. Pidän sitä kyllä itsekin parhaana vaihtoehtona, niin ei sitten tule yllätyksenä, kun asia on ajankohtaisempi. Onneksi tästä voi vielä mainita ennen kuin tekee lopullisen valinnan, niin hakija voi itse halutessaan vielä vaikka perääntyä, jos ei koe tätä työympäristöä itselleen sopivaksi :)

    VastaaPoista