maanantai 1. elokuuta 2016

Koska on se vauva

Elokuu on ihan juuri täällä. Jännittävät ajat sen kuin lähestyvät, ja olen samaan aikaan innoissani ja vähän kauhuissanikin. No ehkä kauhu on sanana liian voimakas, mutta käytetään nyt sitä. koska tässä nyt oikeasti voi käydä ihan mitä tahansa, kaikki ei välttämättä onnistu toivotusti...

Oon huomannut, että siitä asti kun varasin lopullisesti oljet klinikalle, olen alkanut suunnitella tulevaa syksyä ja ensi kevättä aivan eri valossa. Olen sortunut tähän jo aiemmin, mutta nyt vielä vahvemmin kuin koskaan ennen. Ikäänkuin olisi niin sanotusti kirkossa kuulutettua, että tulisin raskaaksi ja se vauvva olisi täällä jo ensi kesänä. Yritän jatkuvasti saada taottua mieleeni sitä, ettei todellakaan mikään ole varmaa, ja ettei kannata suunnitella mitään. Silti jään itselleni tuon tuosta kiinni tilanteesta, jossa elän mielessäni jo ensi kesän vauva-arkea.

En tiedä onko tämä kovinkin yleistä lasta toivovien keskuudessa. Ehkä jo kauan raskautta yrittäneet ottavat kaiken rauhallisemmin. Toki asiaan täytyy varautua, mutta se ei saisi olla itsestäänselvyys. Eikä se sitä olekaan, mutta aina jokin osa minusta karkaa ajattelemaan niin. Keväällä täytyy miettiä kirjoituksia eri tavalla, koska olen viimeisilläni raskaana. Mökille kukkien istuttaminenkin on vaakalaudalla kun en tiedä, kuinka sen mahan kanssa pystyy. Mihin eläimet, kun lähden synnyttämään? Juhannusta en vietä kavereiden kanssa varsinkaan kuohuviinilasi kädessä, vaan työntelen vaunuja pitkin Helsingin hiljaisia katuja. Päätin jo, etten mene ensi kesänä minnekään festareille, koska on se vauva. Olen viime aikoina syönyt paljon tulista ruokaa ja juustoja kun olen jostain lukenut, ettei niitä suositella raskausaikana syötäväksi. Intialaisen take away on tullut vakiopaikaksi jossa usein poikkean. Rakastan tulista ruokaa, varsinkin juuri intialaista ja nepalilaista, ja sitä on saatava. Koska nyt vielä voin...

Mutta hei haloo! Lopeta, lopeta, lopeta! On hyvin mahdollista, ettei raskaus edes ala, ei ehkä varsinkaan heti, saatat ravata klinikalla vielä vuosikaudet. Mikään ei ole mahdotonta. Ei myöskään syvä pettymys ja kaiken suunnittelu alusta alkaen. Yksin. Joten älä ole noin suunnattoman hölmö.

Viimeistään tässä vaiheessa on alettava puhua itselleen järkeä, luoda realistinen kuva joka ikiseen mielensopukkaan siitä, ettei tässä välttämättä käy hyvin. Kirjoitin aiemmin kesällä varautuneeni siihen, ettei ainakaan eka inseminaatio tärppää. Siitä on negatiiviseen raskaustestiin noin 80 prosentin mahdollisuus. Tiedän sen myös nyt, ja olen siihen ihan yhtä varautunut. Mutta nyt tuntuu kuin mulla olisi kaksi ääntä pään sisällä. Toinen, johon haluan tarttua, käskee ottamaan koko asian tyynesti. Ajattelemaan niitä ikäviä vaihtoehtoja myös, suhtautumaan tähän pikemminkin niin, että on suorastaan ihme jos vauva nopealla aikataululla ilmoittaa tulostaan. Ja sitten on tämä hurjempi puolisko, joka jo hullunlailla suunnittelee ja hyrisee onnesta. Mutta vielä mä sen nujerran ja nitistän. Koska jos se saa yliotteen ja hoidot vain pitkittyvät, tiedän että putoan korkealta ja kovaa. Sitten sattuu. Ei saa ajatella, että ensi kesänä teen vaunulenkkejä merenrannassa, pesen ja ripustan vauvanvaatteita parvekkeelle kuivamaan (ainakaan käytettyjä sellaisia), valvon yöllä itkevän vauvan kanssa silmät ristissä sohvalla, matkustan pieni nyytti kainalossa mökille ja varaan junasta lastenvaunupaikan, olen äiti... Ei saa. Täytyy tarttua siihen, ettei mitään näistä välttämättä tapahdu vielä pitkään aikaan. Juuri niin. Siten saa ja täytyy ajatella. Keskittyä opiskeluun ja työjuttuihin. Tulee jos on tullakseen.

Ainakin ensimmäisen inseminaation kohdalla yritän olla kuin mitään ei olisikaan eri tavalla. Odotan tavalliseen tapaani uutta kiertoa alkavaksi, koska se kerta todella harvoin onnistuu. Ainoat poikkeukset päivissä ovat kiellettyjen ruoka-aineiden pois jättäminen ja alkoholista kieltäytyminen. Siten negatiivisen raskaustestin kohtaaminen on helpompaa.

Onneksi tässä on vielä reilut kolme viikkoa aikaa, ennen kuin oikeasti alkaa tapahtua. Nyt on vielä helppoa olla kun mahdollinen pettymys hoitojen pitkittymisestä ja lukemattomista epäonnistuneista inseminaatioista ei ole varma. Sekin on vain kestettävä, jos niin on tarkoitettu menevän. En silti kiellä, etteikö jo jännittäisi, vaikka kuinka koetan olla tyyni. Lähden huomenna Sipooseen nauttimaan hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta. Kerään samalla muutamat litrat viinimarjoja. On sitten mitä laittaa smoothieihin ensi talvena, kun silloin ne vitamiinit ovat erityisesti tarpeen... Ei kun... Ainahan ne ovat ;) Ja kaikesta huolimatta lähden toki hyvillä mielin tälle matkalle. Päivä kerrallaan kuljen eteenpäin, jospa sieltä johonkin väliin ehtisi se pieni ihmekin.

5 kommenttia:

  1. Moi!
    Suosittelen omasta kokemuksesta, ettei kannata ihan kauheasti suunnitella vaaleanpunaisia unelmia sinne vauva-arkeen. Tietysti toivon, että sinulla kaikki menee hienosti putkeen ja olet ensi kesänä terveen lapsen äiti. Mutta koska ne muuttuvat tekijät…

    Minusta piti tulla kevätäiti. No ei tullut, koska keskenmeno lokakuussa 2015. Sitten minusta piti tulla talviäiti, mutta ei, koska raskauden keskeytys ylihuomenna (kromosomipoikkeama). Pian alkaa kolmas yritys, se kesävauva :)
    Olen kyllä tullut aina ensimmäisestä yrityksestä raskaaksi, mutta itse raskaudet eivät ole jatkuneet.

    On ihanaa unelmoida, mutta sen olen oppinut, että kannattaa myös jollain tasolla varautua aina pahimpaankin.

    Paljon tsemppiä yritykseen! Milloin sinulla on eka inssi? Me mennään varmaan aika samoilla aikatauluilla, koska itse menen inssiin ehkä syys-lokakuussa, riippuu miten toivun keskeytyksestä.

    VastaaPoista
  2. Toki itse raskauden alkaminenkaan ei vielä takaa toivottua lopputulosta. Mitä tahansa voi tapahtua missä tahansa vaiheessa, ja juuri siksi tässä täytyy edetä varovasti ja hetki kerrallaan. Ehkä juuri nyt eniten jännitän sitä, jos raskaus ei ollenkaan ala. Ja jos alkaa, sitten tulee ne muut asiat, kestääkö se loppuun saakka jne. Mulla on inseminaatio elokuun lopulla, jos vain kierto on normaali eikä pitkity ainakaan kovin reippaasti.

    Luinkin blogistasi noista ikävistä uutisista. Paljon tsemppiä ja voimia sinulle tulevaan, asiat kääntyvät varmasti vielä hyvin päin :)

    VastaaPoista
  3. Mulla/meillä meni eka yritys lähinnä luulosairaudeksi "joo tästä nipistää, selkeästi raskausoire" yms. :D annettiin siihen kyllä vähän lupakin, että fiilistellään nyt ja ens kerralla täytyy olla eri ääni kellossa. Ja ihan erilaiselta tuntuukin tämä uus yrityskierto. Tsemppiä tulevaan! Miltei samoilla mennään täälläkin! :)

    VastaaPoista
  4. Oireita varmasti itsekin kyttäilen piinapäivinä. Ja ehkä vähän huolestun jos mitään eireita ei kuulu :) Yksilöllisiähän ne oireetkin toki ovat, toisilla tulee paljonkin ja toisilla ei välttämättä ole mitään tuntemuksia.

    Tsemppiä kovasti sinulle myös yritykseen, aika samat aikataulut meillä tosiaan, päästään yhdessä jännittämään :)

    VastaaPoista
  5. Me mennään ensi kesänä naimisiin, ja sen jälkeen on sovittu, että pitkäaikainen haave eli vauva voi tulla. Huomaan jo nyt (kun häihin on vielä se n. 11kk) ajattelevani juuri tuohon tyyliin, että nyt on juotava punaviinit ja syötävä graavilohet kun vielä voin. Tai että vuoden päästä olen raskaana ja sitä ja tätä. Yritän kertoa itselleni, että tästä voidaan vielä tippua kovaa ja korkealta ja voi hyvin olla, että saan syödä graavilohta vielä vuosien ajan. Mutta minkäs teet kun haave on niin suuri ja mielikuvitus vilkas :/

    VastaaPoista