perjantai 9. syyskuuta 2016

Se oikea ja yhteinen perhe

Nyt, kun eduskunnassa käydään (jälleen kerran) keskustelua homojen avioliittoasioihin sekä sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen liittyen, on vähän itsekin sitä tässä pohdittava tarkemmin. Täällä blogissa en ole aihetta tainnut vielä nostaa esille, joten kootaan nyt hieman ajatuksia.

Kuten me kaikki uutisvirtaa seuraavat jo varmasti tiedämme, kansalaisaloite tasa-arvoisen (tai sukupuolineutraalin, millä nimellä sitä nyt kukin haluaa kutsua) avioliittolain kumoamiseksi on viety eduskuntaan. Sen nimisaldo on täyttynyt ja asia on taas tapetilla. Ihan ensiksikin tämä herättää minussa kysymyksen: Kuinka kauan tätä ollaan valmiita vatkaamaan? Milloin asian käsittelylle laitetaan lopullinen piste niin, ettei asiaan sitä kyseenalaistavassa mielessä enää varmasti palata? Lain kumoamisesta seuraisi väistämättä jatkuvasti kiertävä oravanpyörä: Uusi nimenkeräys uuden lain puolesta joka tuodaan taas eduskuntaan, lisää meteliä ja äänestystä. Jos viime vaalikaudella äänestetty avioliittolaki ja sen voimaantulo nyt murretaan, tulee tämä olemaan loputon suo, todellakin juuri sellainen jolle ei loppua näy. Sitäkö me haluamme?

Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, olen ehdottomasti tasa-arvoisen avioliittolain puolella. Nyt ja aina. Mielestäni jokaisella parilla tulee olla yhtäläinen oikeus solmia avioliitto, sekä molemmilla osapuolilla saada yhteisten lasten vanhemmuus myös virallisesti siinä missä heterovanhemmillakin. Se ei ole keneltäkään mitään pois, eikä vähennä muiden mahdollisuuksia tai onnea elämästä hitustakaan.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavilla on kullakin omat syynsä suhtautua siihen negatiivisesti. Toisilla se on uskonto, toisilla vain asenne ja periaate, ettei sellainen ole normaalia ja hyväksyttävää. Näin saakin olla, ja ymmärrän sen kyllä. Jokaisella meillä on oikeus omiin mielipiteisiimme, eikä meidän tarvitse niitä muuttaa siksi, että joku toinen vaatii niin. Uskontoasioissa vakaamukset voivat olla hyvinkin tiukkoja. En missään tapauksessa halua arvostella niitä, enkä tuomita kenenkään uskoa arvottomaksi tai sopimattomaksi. Jokainen voi uskoa mihin itse haluaa, eikä siihen pidä kenenkään puuttua. Mutta. Kun mietitään muita vakaamuksia ja niiden toteuttamista verrattuna sellaisen henkilön elämään, jolla niitä on hyvin vähän tai ei lainkaan. Esimerkiksi Islaminuskoiset, jotka kieltäytyvät syömästä sikaa (vai nautaa? jokatapauksessa jonkin tietyn eläimen lihaa - tarkemmin en ole näistä jutuista perillä). He toteuttavat tätä omassa uskontokunnassaan, mutta eivät taatusti kiellä meitä muita syömästä mitä itse haluamme saati koeta tehdä siitä lainvastaista. Suomessakin on uskontoja, joissa esimerkiksi joulunvietto ei kuulu tapoihin. Sitäkään ei kuitenkaan olla meiltä kielletty.

Homoliittoja käsiteltäessä esimerkiksi tiettyjen kansanedustajien ja toki muidenkin tahojen sekä ns. yksityishenkilöiden suusta kuullaan usein heittoja siitä, kuinka samaa sukupuolta edustavien henkilöiden avioliitot ovat raamatun mukaan väärin ja näin ei kuuluisi kenenkään toimia. Kerran itse keskustellessani homoliitoista, keskustelun toinen osapuoli oli sitä mieltä, että nämä parisuhteet ovat syntiä, ja jokaisen täytyisi tuntiessaan romanttisessa mielessä vetoa samaa sukupuolta olevaan henkilöön lampsia samantien terapiaan jotta ongelma korjaantuisi mahdollisimman nopeaan. Vaikka tämä on todella pöyristyttävää, on mielestäni kai vielä ihan ok, jos joku ajattelee näin koska ketään ei voida väkisin muuttaa, hiljaa mielessään, pamauttamatta kuitenkaan sitä päin näköä, ja toimii siten oman uskontonsa mukaisesti, tekee nämä valintansa itse omaa elämäänsä koskien.

Mutta mikä ei millään tapaa mene ymmärrykseeni on se, miksi jokaisen kansalaisen tulisi elää samojen arvojen mukaisesti? Miksi sen, että joku syystä tai toisesta on eri mieltä, tulisi heijastua myös kyseisestä arvomaailmasta täysin ulkopuolella olevien ihmisten elämään niin radikaalisti, että heiltä todella ollaan valmiita riistämään perusoikeuksia? Kukaan meistä ei ole toistaan niin yläpuolella, että olisi millään tavalla oikeutettu tekemään näin suuria ratkaisuja toisen henkilön elämää koskien.

Osa on huolissaan homoparien lapsista. Että kuinka he pärjäävät elämässä, saavatko tasapainoisen kehityksen, ja voiko heistä ylipäätään tulla kunniallisia kansalaisia sellaisen perheen kasvatteina. Tähän en oikeastaan osaa sanoa muuta, kuin että ainoa syy miksi heidän tasapainoinen elämänsä sateenkaariperhetaustastaan johtuen järkkyisi, on ulkopuolelta tulevat paineet ja asenteet. Lapsi on syntyessään täysin suvaitsevainen, avarakatseinen ja avoin kaikelle. Ympäristöstään hän sitten ottaa esimerkin ja muodostaa omaa arvomaailmaansa. Hän tottuu kotioloissaan olemaan osa aivan tavallista, yhtälailla arvokasta perhettä kuin on mikä tahansa muukin perhe. Syy miksi olen itse hieman huolissani näiden lasten asemasta on se, millä tavalla he tulevat kohdelluksi kotinsa ulkopuolella. Ehkä ikävä kritiikki vaikuttaa eri lapsiin eri tavalla. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät osaa suhtautua kuten oikein olisi ja se valitettavasti näkyy ja kuuluu pitkälle. Tiedän tämän kokemuksesta, vaikkakin eri syystä. Kotona minulle annettiin aina esimerkki, että olen aivan normaali ihminen siinä missä muutkin pienellä poikkeavaisuudella vain, mutta muistan silti peruskouluaikoinani miettineeni, olenko sittenkään. Ulkopuolisten asenteet ottivat jossain kohtaa koville. Ei taatusti tunnu hyvältä kuulla elävänsä epänormaalissa perheessä, koska siellä on kaksi äitiä tai isää. Joissakin tapauksissa vastaava letkauttelu varmasti väistämättä vaikuttaa lapseen. Toivoisin vain, että ihmiset omista asenteistaan huolimatta kykenisivät kohtelemaan myös sateenkaariperheiden lapsia kuten muitakin, vihjailematta tai tuomalla heidän taustaansa muutoinkaan esille negatiivisessa valossa. Perhe kuin perhe, aikuisten lukumäärästä tai sukupuolesta riippumatta on aivan yhtä arvokas, tasapainoinen ja hyvä lähtökohta uudelle elämälle, kukaan ei voi sitä toisin todistaa.

Aiheesta on tehty myös useita tutkimuksia, eikä niistä yhdessäkään ole käynyt muuta ilmi. Ongelmia on jokaisessa perhetyypissä, mutta niiden syyt ovat aivan muualla kuin vanhempien sukupuolessa. Tärkeintä ei ole biologisuus vaan rakkaus, turva ja tasapainoinen elämä. Ne eivät vaadi biologisia siteitä.

En tunne ainuttakaan sateenkaariperhettä, mutta tutustuisin kyllä mielelläni jos sellaisen tilaisuuden joskus saan. Vaikken itse miellä itseäni sateenkaariperheeksi vaan enemmänkin yhden vanhemman sellaiseksi, tulee minullekin vielä taatusti eteen se hetki, kun kysymyksiä alkaa sadella. Olen jo varautunut siihen, kuinka lapsi esittää kysymyksiä isästään ja lähinnä kai siitä, miksi isää ei ole. En koe tätä tilannetta missään mielessä hankalana tai kiusallisena. Kerron kuten asia on: On erilaisia perheitä. Toisissa äiti ja isä, osassa sitten taas jompaa kumpaa kaksi tai vain yksi. Haluan kertoa, että kaikki perheet ovat kokoonpanoistaan riippumatta saman arvoisia. Kerron avoimesti kaikesta tähän liittyen ja vastailen kysymyksiin kiertelemättä ja kaartelematta. En pelkää sitä hetkeä, jolloin joudun niin sanotusti piinapenkkiin :) Kun suhtaudun asiaan itse luontevasti, uskon että myös lapseni tulevat olemaan sujut perhemallimme kanssa niin kauan kunnes se joskus muuttuu jos muuttuu.

Rakkaus on ihana, onnellinen asia ja se kuuluu meille kaikille juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa se tuntuu hyvältä ja oikealta. Kukaan meistä ei itse valitse seksuaalista suuntautumistaan, eikä niin tarvitsekaan olla. Ollaan reilusti onnellisia omasta sekä toistemme puolesta. Kenenkään toisen onni ei vähennä sitä meiltä, parhaassa tapauksessa se voi jopa kasvaa <3

4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi! Tulinpas hyvälle mielelle. Silmäkulma kostui, mutta hyvässä mielessä. Maailma, minä ja moni muu tarvitsee sun kaltaisia ihmisiä!

    VastaaPoista
  2. <3

    Kiitos paljon :) Asia pyöri kauan mielessä, ja se oli vain pakko kirjoittaa ulos, kun sitä taas niin kiihtyneissä tiloissa käsitellään vähän joka puolella. Toivottavasti tämä alkaa kohta olemaan taputeltu niin, ettei se jäisi enää kansalaisille epäselväksi :)

    VastaaPoista
  3. Toi tekstin viimeinen osa oli niin loistava, vaikka muutenkin hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista