perjantai 4. marraskuuta 2016

Intian herkkuja

Rakastan aivan valtavasti intialaista ruokaa. Se on parasta mitä tiedän, ja voisin elää sillä vaikka koko loppuelämäni kajoamatta enää lainkaan muunlaisiin ruokakulttuureihin. Hyvin usein kun syön ulkona, suuntaan intialaiseen ja välillä haen sellaisesta ruokaa take awayna kotiinkin. Sitä on saatava aina tietyin väliajoin, koska välillä siihen iskee niin kova mieliteko etten saa sitä taltutettua muuten kuin ostamalla jotain ihanaa ja tulista. Jokin hämärä muistikuva mielessä pyörii, että olisin sitä joskus yrittänyt itsekin kokata, mutta en koe onnistuneeni siinä kovin hyvin. Sekä viime- että tällä viikolla ravintolaruoan sijaan päätin ottaa homman uudelleen haltuuni ja kokeilla, kuinka nämä herkut syntyvät omassa keittiössäni. Löysin kaupasta juuri sopivia mausteitakin sekä netistä hyviä reseptejä, joten ei muuta kuin kauhan varteen ja kokeilemaan.

Aloitin ihan perus broilerikastikkeesta, jonka tulisuutta sai helposti muuttaa mieleisekseen pilkkomalla haluamansa määrän chiliä mukaan. Aiemmin olen poistanut aina chilistä siemenet siinä luulossa, että ne eivät kuulu ruokiin lainkaan, vähän kuten paprikassa. Sain kuitenkin nyt kullanarvoista tietoa siitä, että juuri niistä tulee hyvin tulisuutta ja ehdottomasti ne kannattaa heittää sekaan :) No totta tosiaan chilin maku pääsikin paremmin oikeuksiinsa siementen myötä.

Kuvasta puuttuu suola sekä sokeri. Jälkimmäistäkin tulee laittaa ripaus poistamaan tomaatin happamuutta. Noiden fileesuikaleiden tilalle voi ottaa maustamatonta fileepihviä ja paloitella sen mieleisekseen, siitä tulee mielestäni aidomman oloista. Rintafilee on ehdottomasti paras vaihtoehto.

Lopputulos oli kyllä hyvä vaikka itse sanonkin. Ei ehkä ihan aidon intialaisen keittiön ravintolaruokaan yltänyt mutta kotitekoiseksi intialaiseksi oikein toimiva. Että jos tahtoo tarjoilla vaikkapa ystäville intialaisen illallisen omassa keittiössään, niin lämpimästi suosittelen kokeilemaan ja kutsumaan rakkaita pöydän ääreen nauttimaan hyvästä ruoasta.


Palak paneer.


Banaanilassi.


Tässä Palak paneerissa eli intialaisessa pinaattijuustossa tärkeää on oikeanlaisen juuston löytäminen. Kokeilin kuvassa näkyvää kotijuustoa, mutta en tiedä oliko vika tekijässä vai vain tähän sopimattomassa valinnassa, mutta tämä vaihtoehto ei ollut paras mahdollinen tai verrattavissa oikeaan intialaiseen paneer-juustoon. Kotijuustosta tuli hampaissa narskuva ja sitkeä, aika samantyyppinen kuin leipäjuusto on. Suosittelen ostamaan paneerin ihan erikseen. Ainakin Helsingissä Hakaniemen etnisissä kaupoissa sen pitäisi olla valikoimassa. Juuston voi tehdä myös itse, mutta siihen en taida uskaltaa lähteä ainakaan ihan vielä. Liikaa jännitystä tuo se, jähmettyykö maito-jogurttiseos laisinkaan ja mitä sitten jos kaikki meneekin hukkaan. Marssin siis seuraavalla kerralla asiantuntevaan kauppaan ja hoidan homman sitä kautta kotiin. Muuten tämäkin oli onnistunut, kaikkein parhaiten koen onnistuneeni broilerikokkailun kanssa.

Banaanilassi kannattaa tehdä kypsemmästä banaanista, näin siihen saa makeamman ja paremman maun. Itse tykkään banaanista mahdollisimman raakana ja kovana, joten kypsiä ei kokkaushetkellä sattunut olemaan, mutta ihan kelpo jälkiruoka siitä tuli kaikesta huolimatta näinkin, vaikka oikeaoppisesti se kai kuuluisi nauttia yhdessä pääruoan kanssa... Alkuperäisessä ohjeessa oli sokeria, mutta jätin sen pois koska se vie vain makua oikealta hedelmältä eikä nyt mitenkään erityisen terveellistä ole muutenkaan.

Näiden liedellä poristessa koko kodin täyttää ihana intialaisen ruoan tuoksu rappuun saakka tulvien. Ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi kun näitä valmistan, jossain vaiheessa tulen kokeilemaan myös muita intialaisen keittiön antimia. Ja ne ravintoloista saatavat ihanat tuorehedelmämehut... Aivan mielettömiä, raikkaita ja virkistäviä. Mangomehu on ehdoton oma suosikkini. Sitä ostan litran tölkin joka ikinen kerta kun asioin vaikkapa Namaskaarissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti