Eilen, 13. päivä perjantaina (Hui, tää nyt vähän taikauskoiselle kummittelee :)) pyörähdin klinikalla antamassa verta. Oikea ajankohta osui kuin osuikin arkipäivälle, vaikka alkuun näytti menevän viikonlopppuun. Tulokset on valmiit alkuviikosta. Siitä sitten selviää kilpparin ja keltarauhasen tilanne. Oon todella huojentunut, että saan selvyyden lopultakin tähän kilpparitilanteeseen, joka on ollut jonkinlainen kysymysmerkki jo keväästä saakka. Keltarauhasen osalta jokin hullu osa musta toivoo, että arvot olisivat tavallista matalammat että löytyisi jonkinlainen selitys tähänastiselle tärppäämättömyydelle, kun lääkäri kevättalvella kertoi ettei mikään raskaus voi alkaa saati jatkua jos keltarauhanen ei tietyllä teholla toimi. Ja sitten taas kuitenkin toki sitä tahtoo, että kaikki on kokonaisuudessaan kunnossa. Oli miten oli, toimipa keltarauhanen täysillä taikka ei, niin Lugesteronista en luovu, pidän kiinni vaikka kynsin ja hampain. Sitä aion ehdottomasti kokeilla seuraavassa yrityksessä, koska ei siinä mitään menetä.
Jos kaikki on verinäytteiden osalta kunnossa, onnistuneesta lokakuun ovulaatioajankohdasta huolimatta yritys siirtyy väkisinkin joulukuulle. Laskeskelin, että koska Letrozol lyhentää kiertoa jonkin verran ja luonnollisesti aikaistaa myös ovulaatiota, osuu seuraava otollinen raskautumisajankohta luultavasti juuri sopivasti siihen saumaan kun olen Joensuussa kissojen lääkärireissulla. Kaiken sohlaamisen ja pilkuntarkan aikatauluttamisen välttämiseksi lykätään hommaa suosiolla taas vähän eteenpäin. Kaikki on kuitenkin olkia myöten klinikalla valmiina, ei tarvii kuin soittaa ja varata ultra-aika kun sopiva ajankohta sattuu kohdilleen.
Mut kieltämättä tuo joulukuukin vähän arveluttaa. Tai se joulu siinä välissä. Inseminaation tulos selviää parahiksi juuri ennen aattoa. Jos parin viikon piina päättyy edellisten tapaan, niin minä kuin läheisenikin tiedämme millaisissa tunnelmissa sitä sitten vellotaan. Jos käy niin, että päädyn viettämään joulua perheeni kanssa, levitän väistämättä apeaa juhlafiilistä myös muille. Lisäksi joulu on muutenkin juhla, joka korostaa tyhjää syliäni entisestään, joten onko järkevää itseni tai muidenkaan kannalta ottaa sitä riskiä, että koko joulunvietto läsähtää käsiin siksi kun mulla nyt sattuu olemaan halu päästä kokeilemaan onneani heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen asiassa, jonka suurempi todennäköisyys on epäonnistua kuin mennä putkeen eikä negatiivista lopputulosta niin vain sulatella. Ehtisihän sitä tammikuussakin.
Olen joskus hiljaa mielessäni, ihan itsekseni vain haaveillut positiivisesta raskaustestistä jouluaattona tai sen lähettyvillä. Sellaisena ajankohtana, että voisi sanoa saaneensa parhaan joululahjan maailmassa. Nyt siihen olisi loistava mahdollisuus, mutta korkeammat tahot ratkaisevat arvoituksen ihan omin päin. Tätä kai täytyy vielä miettiä uudemman kerran. Ehkä jutellakin jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää tilannetta ja osaa ehkä antaa uusia näkökantoja. Lapsiasia on ilman joulumietteitäkin tällä hetkellä mulle yleisestikin todella herkkä, että sitä täytyy käsitellä varovaisesti. Kaikenlaiset töksäyttelevät, ajattelemattomat kommentit - myös sellaiset, joita ei välttämättä edes tarkoiteta sanoa pahalla vaan ovat ajattelemattomasti mutta kuitenkin hyväntahtoisin tarkoituksin heitettyjä - ovat alkaneet osua entistä kovemmin. Välillä tuntuu, että olen vähän liiankin herkillä tämän kanssa. Vuodesta toiseen odottaminen ja samojen asioiden miettiminen alkaa turhauttaa. Kun todella toivoisi jo edistystä tapahtuvan, muutakin kuin saman alusta aloittamista uudelleen ja uudelleen. Silti menen eteenpäin, olen valmis vastaanottamaan sen mitä annetaan. Oli se sitten onnea tai aivan jotakin muuta sen vastakohtaista...
Saan kuitenkin pian muuta mietittävää, kun mun ja kissojen yhteinen lomareissu lähenee. Varasin viikolla liput junaan myös heille, ja se matka onkin tässä se jännin osuus. Molemmilla pojilla on taipumus huutaa kurkut suorina automatkat läpeensä, ja niille jotka eivät kissojen todellista hätähuutoa koskaan ole kuulleet voin kertoa, että se lähinnä kuulostaa ihmislapsen, tai pahimmillaan jopa aikuisen huutoitkulta. Se tulee suoraan sydämestä ja saa jokaisen vastaantulijan vähintäänkin katsomaan pitkään ja vakuutteluista huolimatta uskomaan, ettei siellä kopassa suinkaan ole kissaa vaan jotakin aivan muuta. Automatkoilla tätä tapahtuu poikkeuksetta, mut junaan päästessä huuto onneksi hiljenee ja kissat rauhoittuu. Ostin tänään Musti ja Mirristä kissoille tarkoitettua valeriaanasuihketta, jonka pitäisi rauhoittaa. Feliway lienee siihen tehokkaampaa, mutta oli Puotinharjun myymälästä loppu. Eiköhän me lopulta kuitenkin selvitä matkasta ehjin nahoin :)
Muistan että yhtenä jouluna kuvittelin olevani raskaana. Jouluaattona taisi olla tyyliin kp 33. Muistan edelleen kuinka lämmin mieli oli koko aattopäivän. Tapaninpäivänä lähdettiin miehen kanssa apteekkiin kävelylle. Paluumatkalla alkoi menkat. Voi tuska mikä fiilis. Olin jättänyt viinit ja muut raskauden aikana kielletyt juomatta ja syömättä. Oltiin siihen mennessä yritetty pari vuotta ja sen jälkeen vielä toiset pari vuotta.
VastaaPoistaOn varmasti tuntunut hirveältä, kun noin suuri haave näyttää ensin toteutuneen mutta ei sitten kuitenkaan... :( Ja jotenkin joulu vielä korostaa sitä kaikkea entisestään varsinkin silloin, kun on seurattava muiden lasten riemua ja joulupukkijännitystä. En tiedä uskaltaisinko itse luottaa raskauden alkamiseen vielä jouluaattona täysin, jos kuvioihin nyt tulisi positiivinen raskaustesti. Siitä on kuitenkin vain muutama päivä aattoon ja varmastikin testejä tulisi tehtyä useampi ja pelättyä, jos viivaa ei yht'äkkiä enää tulisikaan. Mut helpompaa kai sekin kuin varma negatiivinen.
VastaaPoistaTunnistan hyvin tuon, että vuodesta toiseen odottaminen turhauttaa. Olen itse odottanut ensin vuositolkulla sopivaa kumppania, ja sittemmin sitä että hedelmöityshoitoihin hakeutuminen itsellisenä naisena tulisi ajankohtaiseksi raha- ja elämäntilanteen puolesta. Tällä hetkellä voin vielä tuudittautua siihen ajatukseen, että jos vain hoidot jossain vaiheessa alkavat, voin sitten tulla raskaaksi nopeastikin. Ihan kamalaa ajatella että siinä voi käydä myös niin, että siitä se todellinen, ehkä vuosia kestävä odotus vasta alkaa!
VastaaPoistaToivottavasti sulla tärppäisi jo pian. Uskoisin, että mahdollisuudet ovat ihan hyvät, ei ole vielä mitään syytä uskoa etteikö hyvin voisi käydä!
Mulla on myös taustalla tuo kumppanin odottelu, jolloin nuoresta iästäni huolimatta koin sosiaalista lapsettomuutta joitakin vuosia, mikä sekin oli jo melko vaikeaa ajoittain kun aikaa vain kului ja kuluija jo kovin toivoi perheenlisäystä tulevaksi. Nyt luotan siihen, että kumppani kyllä löytyy sitten ajallaan. Kaipuu äidiksi on niin suuri, etten enää halua itsekään odotella sopivan löytymistä, ja koska haaveilen monilapsisesta perheestä en uskalla jättää asioita "ehkä tapahtuviksi" jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jolloin ainakaan useamman lapsen saaminen ei enää ole ollenkaan varmaa, joskaan se ei tietenkään ole sitä nytkään. Pelkään sitä, etten raskaudu inseminaatioilla vaan tarvitaan avuksi siihen ivf-hoito että jotakin alkaa tapahtua. Koska olen opiskelija ja budjettini on tällä hetkellä hyvin rajallinen, tietäisi se taas lisää odotusta, rahan säästämistä ja lainan ottoa. Mutta onhan mulla nyt uusia apukeinoja mukana seuraavaa inseminaatiota ajatellen, joten ainahan tässä voi käydä toisinkin :) Toivotaan, että sinäkin pääsisit pian yrittämään!
VastaaPoistaMä muistan viime joulun. Olin juuri toipunut siitä raskauden keskeytyksestä (krom.poikk.) ja mulla oli kauhea vimma päästä uuteen inseminaatioon. Halusin vaan jatkaa hoitoja, se oli ainoo mitä oli mielessä. Koska mulla oli lyhyt kierto, kerkesin joulukuun aikana kaksi kertaa inssiin! Ja molemmista nega...ja sitten vielä mummoni kuoli loppuvuodesta. Se oli kyllä ihan kamalaa kaikkineen.
VastaaPoistaMutta sitten alkoi vuosi 2017 ja kaikki kääntyi parhainpäin :) Tällä haluan vaan sanoa sinullekin, että kaikki voi muuttua ihan hetkessä <3 Joten älä luovuta!
Itse taas muistan viime joululta sen, kuinka mietin ja jankkasin itseni kanssa ihan tätä samaa asiaa kuin nyt, mutta lopulta kroppa päätti puuttua peliin ja ovulaatio missattiin kokonaan, joten inseminaatiota ei joulua vasten tehty ja sillä välttyi sitten siltä negatestin aiheuttamalta pahalta ololta aattopäivänä. Voihan tässä tietysti käydä hyvinkin, sillekin on olemassa jonkinlaiset mahdollisuudet. Nyt kun mulla on uutena apuna Lugesteron, sitä toivoo et se saisi ihmeitä aikaan. Kunhan ei nosta sen odotuksia liian korkealle, ettei ihan niin sieltä korkealta sitten putoaisi jos tarvitsee pudota. Elämä on tosiaankin siitä ihana ja kamala, että se voi ihan yht'äkkiä yllättäen heittää eteen jotakin onnellista tai onnetonta, koskaan ei tiedä. :)
VastaaPoistaItselläni lähtötilanne oli aika onneton... enkä koskaan suunnitellut itselleni joululahjaa... mutta minulla taisi olla viime vuonna virallinen testipäivä IVF tuoresiirron jälkeen maanantaina 19.12 ja verikoevastaukset sain muistaakseni keskiviikkona 21.12 ja päälle sain puhelimessa klinikalta onnittelut joululahjasta. En kyllä muista olleeni kovinkaan innoissani vaan lähinnä kauhun lamaannuttama, että entä jos se menee kesken. Kärsin järkyttävistä lugeoireista ja alkuraskaudesta... joululomalla vanhempieni luona aina salaa öisin testailin vessassa raskaustestejä ja valvoin yöt. Muutoin lähinnä toivoin selviäväni joulusta kunnialla ja jaksavani siihen varhaisultraan. Tänä jouluna viime vuoden paketti on sitten mukana joulua juhlimassa... joten minäkin omalta osaltani sanon, että tsemppiä :) ja kyllä niitä positiivisia testejä voi saada joulunakin :)
VastaaPoistaKiitos! :) Kaikkihan on mahdollista. Mulle on tulossa nyt lugesteron ensimmäistä kertaa ja vähän mietityttää, että jos siitä jotain oiretta tulee, jotakin mikä herättää turhia toiveita. Toisaalta en yleensä oireile oikein mistään lääkkeistä, joten voi olla että tämäkin on täysin oireeton. Päivä kerrallaan täytyy vaan mennä nyt, ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu :)
VastaaPoistaMielenkiintoista kuulla valeriaanasta ja miten se auttoi. Meillä tyypit tulee tosi epäluuloisiksi kun aiativat Feliwayn, joten lyhyillä matkoilla en ole käyttänyt. Loppuvuodesta kun muutetaan, niin uuteen paikkaan varmaan tulee pöhisijät laitettua.
VastaaPoistaTsemppiä reissuun ja loppuvuoden kiertoihin. Pidetään peukkuja et molemmat sujuvat nappiin :)
Kiitos :) Valeriaanaa suositeltiin otettavaksi käyttöön jo vähän ennen reissua sen paremman tehon takaamiseksi. Niinpä sit suihkuttelin sitä raapimapuuhun ja vähän tarkkailin poikien reaktiota. Pienen ihmettelyn jälkeen alkoi toinen puskea puuta, jonkin ajan kuluttua myös toinenkin. Sitten rauhoittuivat unille, mut vaikea sanoa oliko nukahtaminen valeriaanasta johtuvaa vai muuten vain rauhallinen hetki, kissat kun tuppaa nukkumaan muutenkin melko suuren osan vuorokaudesta... Täytyy toivoa, että siitä on sitten tosipaikan tullen apua. Haen vielä apteekista kissoille tarkoitetut luontaistuotepillerit stressiä poistamaan. En muista niiden nimeä, mut eläintenhoitaja Evidensialla niitä suositteli kun kysyin asiaa. Tuo valeriana on muuten järkyttävän pahan hajuista, en kyllä käyttäisi ellei olis ihan pakko. Näköjään se onneksi kissoja kuitenkin miellytti, se on pääasia :)
VastaaPoista