On ilo asua niin lähellä merta, ja lenkkeillä sen rantareittejä pitkin. Aivan omanlaisensa tuoksu ja raikas merituuli tekevät ihmeitä niin mielelle kuin fyysisellekin vireystasolle.
Klinikalta ei ole vielä kuulunut mitään. Eikä se ole mitenkään erikoista, koska viime käynnistäni on niin lyhyt aika, ei vielä edes viikkoa. Rauhallisin mielin olen täällä odotellut ja aion myös niin tehdä tästä eteenkinpäin, sieltä ollaan yhteydessä kunhan asioita selviää. Sen sijaan on eräs toinen asia näihin hoitoihin liittyen, jonka suhteen en ole ollenkaan niin rauhallinen ja tyyni. Puhuttiin lääkärin kanssa munajohtimien aukiolotutkimuksesta. Siinä tsekataan että paikat on auki niin, että raskautuminen on mahdollista kevyin hoidoin eli inseminaatiolla. Jos johtimet ovat tukossa, käsitin niin, että ainoa mahdollinen keino saada vauva alulle on koeputkihedelmöitys eli ivf-hoito. Tutkimus tehdään jo heti alkuun siitä syystä, koska hoidot ovat sen verran hintavia, että olisi turha tehdä inseminaatioita ja kuluttaa niihin rahaa vain myöhemmin todetakseen, ettei niistä olisi koskaan mitään hyötyä ollutkaan, jos raskaus ei ala ja vasta sitten alettaisi tutkia sille syitä. En selvittänyt sitä, onko tämä ihan välttämättömän pakollinen juttu, mutta ymmärrän, että se on fiksua tehdä jo tässä vaiheessa. Ei ole mitään järkeä lähteä kokeilemaan vain hakuammuntana jotain tiettyä hoitoa, kun ei ole täyttä varmuutta siitä, onko sillä edes mahdollisuutta onnistua. Jos jo tässä vaiheessa huomataan jotain erikoista, voidaan suoraan alkaa suunnitella hoitoa, joka mahdollisesti toimii.
No tässähän on nyt pyörinyt mielessä kaikenlaisia ajatuksia. Entä jos ne torvet ovat tukossa? Jos en pysty koskaan saamaan lapsia ilman koeputkihedelmöitystä tai jos en edes sillä? Kuinka kerron tulevalle miehelleni, että jos muuten mun kanssa lapsia aiot, niin se tietää sitten paksua lompakkoa tai lainaa. Entä jos jotain vain olisi vialla? Kysyin, onko tukkoisuuteen oireita, mutta kuulema sitä ei voida selvittää mitenkään muutoin, aukiolotutkimus on ainoa keino. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä on tilanteeni siltä osin. Eikä siinä ole ongelmaa, mun puolestani tutkimus voidaan kyllä tehdä.
Mutta kun se pelottaa. Se pelottaa aivan järjettömän paljon. Tuosta käynnistä asti olen miettinyt sitä joka päivä. Olen lukenut keskustelupalstoja ja blogeja, joissa naiset ovat kertoneet kokemuksistaan. Kipua, kipua, hirveitä kramppeja ja kamalaa painetta, jopa pyörtymistä ja tutkimuksen keskeyttämistä, kun se on tehnyt niin kipeää, ettei hommaa olla pystytty viemään loppuun asti. Oman kipukynnykseni tuntien tiedän jo nyt, että tulen olemaan pulassa siinä vaiheessa, kun liuoksia aletaan ruiskutella sisuksissani. Puhuin lääkärille kipuherkkyydestäni. Hän kertoi, ettei tutkimus periaatteessa satu, se vain tuntuu ikävältä. Se sattuu vain silloin, jos paikat eivät ole auki. Pelkään, ettei ne ole. Ja moni on netissä kirjoittanut, että auki olivat, mutta silti sattui ja tuntui, ettei siitä elävänä selviä. Ennen tutkimusta on mahdollista ottaa vahvoja särkylääkkeitä helpottamaan kipuja. Hyvää tässä on se, että näihin on mahdollista saada jopa 800 mg buranaa, jollaista en ole koskaan aiemmin niellyt. Vahvin syömäni särkylääke on 400 mg, joka on reseptivapaasti apteekista ostettavissa. Jos nyt tempaisen pari tuota vahvempaa, joihin elimistöni ei ole vielä ehtinyt totutella ja päästämään kipua sen läpi, saatan ehkä saada noista hyvänkin avun kipua vastaan, luulen niin. Noihin täytyy vain muistaa pyytää resepti lääkäriltä lähempänä ajankohtaa. Siitäkin huolimatta pelkään, ettei hommasta tule mitään. Tutkimus kestää vain noin 10 minuuttia, joten ei siinä kauaa tarvitse jomotusta kestää. Yritän parhaani mukaan ajatella, että tämä on vasta alkusoittoa. Kunhan lähdetään synnyttämään, se on menoa sitten ja kipu on ainakin tuhatkertainen, ja saattaa kestää jopa vuorokauden tai enemmänkin. En silti vain osaa rentoutua. Pelkkä ajatuskin tutkimuksesta saa pelon vyörymään päälle ja oksennuksen nousemaan kurkkuun. Entä jos pyörryn? Tai alan oksentaa kivusta? Harkitsin jo rauhottavien pyytämistä, mutta se tuskin on mahdollista tai hyvä idea muutenkaan. Enhän voi synnyttääkään rauhottavien voimin. Mitään muuta paniikin aiheuttajaa ei ole, vain se kipu, se on ainoa jota kammoan yli kaiken.
Näitä useamman päivän mietittyäni koitti viime yönä se hetki, kun näin painajaista kyseisestä toimenpiteestä. Unessa saavuin klinikalle, ja käteeni tuikattiin samantien kolme rauhoittavaa piikkiä. Ensin kaksi, ja kun kysyin, menivätkö ne varmasti, sain vielä yhden. Eikä sattunut. Koko tilanne oli itsessään niin kamala ja pelottava. Huonetta valmisteltiin toimenpidettä varten, ja minä odottelin vuoroa. Siitä eteenpäin en muista, saatoin herätä. En tiedä kuinka saisin pelkoa pois. Ehkä en saakaan sitä pois, mutta edes lievenemään jotenkin, jos oikeat keinot löytyisivät. Onneksi klinikan henkilökunta on ystävällistä ja vaikuttavat empaattisilta ja helposti lähestyttäviltä myös tällaisissakin asioissa. Kauhistuttaa siitäkin huolimatta, mitä tästä vielä tulee. Katsoin viime keskiviikkoisen Toisenlaiset Äidit-jakson, jossa nainen valitteli synnytyskipuja tuskissaan. Ajattelin, että tätäkö se nyt on. Sitähän se on. Sattuu, sattuu ja sattuu. Mikään ei ole pakollista. Voisihan sitä vain laittaa housut jalkaan ja pitää jalat ristissä. En silti missään tilanteessa olisi valmis luopumaan perhehaaveistani pelkojeni takia. Jotain asioita on vain kestettävä. Aukiolotutkimuksen ajankohtaa en vielä tiedä. Se selviää vasta kun kaikki muu aiemmin kertomani on saatu hoidettua. Sen vain sanon, että jo valmiiksi olen pelosta aivan jäykkänä. Olen yrittänyt ajatella, ettei vielä kannata pelätä - sen voi aloittaa vasta sitten, kunhan se päivämäärä on tiedossa, koska tämä tapahtuu. En siinä ole kuitenkaan kovinkaan hyvin onnistunut. Jatkan yrittämistä kuitenkin.
Reilun viikon päästä lauantaina on jälleen ravintolapäivän aika. Ajattelin nyt vihdoin osallistua siihen, kun olen sitä jo yli vuoden pähkäillyt. Tällä ensimmäisellä kerralla on suunnitelmissa ravintolapäivä koirille. Laitan myös tänne blogiin myöhemmin lisäinfoa asiasta. Tarkoitus olisi pitää luultavimmin joko Töölön Rajasaaressa tai Tokoinrannan koirapuistossa ravintola, jossa on myytävänä itse tehtyjä kuivattuja koiranherkkuja sekä omistajille ehkä pipareita tai muuta vastaavaa. Alkaa olla jo hieman kiire mainostuksen kanssa, joten viimeistään perjantaina lyödään lukkoon tarkat ajat ja paikat menuineen, ja ilmoitetaan ne ihan julkisesti Facebookiin ja mahdollisesti myös ravintolapäivän sivuille. Ja toki myös Oona on paikalla myymässä herkkuja ja ottamassa asiakkailta rapsutuksia vastaan. Tästä voi tulla hauska päivä, toivottavasti ihmiset löytävät perille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti