Siitä on jo vuosia, ehkäpä jopa viisi jo vierähtänyt, kun olen viimeksi kunnolla tehnyt käsitöitä. Tuota aiemmin elin aikaa, jolloin virkkuukoukku, neulepuikot lankoineen sekä erilaiset helmet, neulat, koruvaijerit ja muut niihin tarvittavat välineet valtasivat kotoani ison osan laatikostojen tiloista. Käytin lähes kaiken vapaa-aikani jota jäi muulta tekemiseltä kaikenlaiseen väkertämiseen. Nykyään se on jäänyt kirjoittamisen ja treenaamisen myötä taka-alalle, eikä mielenkiintoa jostain syystä ole kamalasti ollut. Nyt syksyllä käsityökärpänen hiippaili hissuksiin tänne taas, ja viime aikoina se on purrut kunnolla. Olen saanut tehdyksi pari helmikorua valmiiksi, kolmas on tekeillä. Toissayönä vahtiessani johonkin kummaan vatsapöpöön sairastunutta kissaani, mulla oli aikaa mietiskellä myös kaikenlaista nyt meneillään olevaa ja käydä läpi erilaisia asioita. Siinä samalla tuli hirvittävä himo etsiä langat ja puikot piiloistaan. Vielä en ole sitä tehnyt, mutta huomenna, kun joululomani alkaa, aion käydä tuumasta toimeen. Muistelen nähneeni virkkuukoukun jossain laatikossa täällä sisätiloissa, loput käsityötarvikkeet lienee kellarivarastossa. Lankoja muistan olleen useammankin kerän, joten niitäkään ei tarvitse nyt erikseen hankkia.
Käsitöiden tekeminen on tavallaan myös terapeuttista puuhaa. Minulle ei ehkä niin tehokasta kuin liikunta joka on se paras, mutta kyllä käsillä toimiminenkin saa ajatuksia selvitettyä, kokkaaminen on toinen vaihtoehto. Olen miettinyt viime päivinä paljon vauvaprojektiani. Sitä kaikkea, mitä tähän liittyy. Odotusta ja kysymyksiä, jotka ovat vielä vailla vastauksia. Loppujen lopuksi kaikkihan on ihan hyvin, vaikka välillä stressaankin ja luultavasti aivan turhaan. Olen nyt postittanut Hyksille tarvittavat paperit, enkä voi tehdä enää mitään muuta asioiden etenemiseksi. Sellaisia asioita on turha vatvoa ja murehtia, joiden hyväksi en voi toimia enempää. Vaikka se mahdollinen puolen vuoden odottaminen tuntuu pitkältä, ei se kai loppujen lopuksi sitä ole. Aika kuluu niin hirvittävää vauhtia, sen tajuaa kun ajattelee esimerkiksi sitä, kuinka vasta aloitin kesälomani, tuntuu kuin siitäkin olisi vasta korkeintaan kuukausi, vaikka todellisuus on aivan muuta. Kun syksy on liitänyt ohitse näin, miksei kevätkin siinä samalla tahdilla menisi. Kukaan ei odotuta minua syyttä. Kaikki minua ja asioitani hoitavat hoitohenkilökunnan ihmiset, lääkärini sekä varmasti myös Hyksin puolella oleva perinnöllisyyslääkäri ja muut, he kaikki haluavat auttaa ja tekevät parhaansa, että pääsisin juuri siihen lopputulokseen mitä tahdon. Tietyt asiat on vain hoidettava, ja osa niistä menee hieman hitaammin. Lohdullista on se, että kunhan julkiselta päästään, klinikalla asiat tapahtuvat hyvinkin reippaassa tahdissa. Onko kesään saakka odottelu niin kamala takapakki, jollaisen olen siitä itselleni kehitellyt? Ei se sitä ole. Olen odotellut jo useamman vuoden, joten eiköhän siihen vielä yksi puolen vuoden pätkä mahdu mukaan. Ja jos hyvin käy, minun ei tarvitse odotella edes sitä, muutama kuukausikin voi riittää. On heitäkin, jotka joutuvat odottamaan vuosia toistensa perään, pettymään ja käymään raskasta matkaa saadakseen kauan toivomansa lapsen. Siihen verrattuna tuo puoli vuotta on todella lyhyt ja helppo aika. Asioita on hyvä välillä mittailla näinkin päin, että osaa arvostaa paremmin sitä, kuinka hyvä tilanteeni on. Ja mitä tulee mahdolliseen lapsettomuuteen, siihen jos jotakin vikaa löytyisi. Kerta en oireile mitenkään poikkeavasti ellei lukuun oteta noita kiertoheittelyitä, on turha alkaa stressata asioita. En sano, etteikö se pelottaisi, olen lukenut viime aikoina melko paljon lapsettomuudesta ja siitä, kuinka se voi olla myös ns. selittämätöntä, eikä lasta vain tule. Asia pyörii mielessäni usein, mutta en voi antaa sille valtaa. Surraan vasta silloin, jos jotain todella löytyy. Koska on hyvin mahdollista, ettei mitään vakavaa ole tapahtunut. Sekoitan vain kroppaani turhalla jossittelulla ja pelon kylvämisellä entisestään.
Kuulostelen alkaneen kierron alkupäiviä, muttei niissä ole mitään poikkeavaa. Kivut alavatsalla ovat ja pysyvät, mutta ne ovat olleet läsnä aina kuukautisten parina ensimmäisenä päivänä, joten en ala niistä huolestua, se on yleistä enkä ainakaan itse tunne ketään sellaista naista (Jonka kanssa kivuista olen siis ylipäätään puhunut, enhän sentään kaikkien tapaamieni naisten kanssa keskustele kuukautiskivuista :)), joka ei niistä olisi joskus enemmän tai vähemmän kärsinyt, ja kivuista huolimatta kaikki on kunnossa. Pärjään niiden kanssa hyvin, kun muistan syödä särkylääkettä tietyin väliajoin. Jos se sattuu unohtumaan, kipu yltyy järkyttäväksi jomotukseksi. Muistan vieläkin kuin eilisen kaksi kammottavaa kipukertaa. Toisesta on kolme, toisesta noin viitisen vuotta. Särkylääkkeet jäivät ottamatta ja kipu pääsi niin kovaksi, että tuntui kuin alavatsa räjähtäisi. Kipu tuli aaltomaisina ja supistusmaisina. Toisella kerralla kipu sai minut myös oksentamaan. Siinä kuuman suihkun alla hengitellessäni muistan, kuinka molemmilla kerroilla pelkäsin kipujen taustalla olevan keskenmenon. Jos olenkin ollut raskaana, aivan alussa vielä niin, etten ollut sitä itse vielä vain huomannut. Molemmilla kerroilla raskaus olisi voinut olla hyvin mahdollinen. Loppujen lopuksi kyse ei ollut keskenmenosta, vaan onnekseni pelkistä kuukautiskivuista. Nuo kerrat ovat opettaneet sen, että särkylääkkeet todella kannattaa ottaa. Kun ne muistan, ei yleensä mitään hätää ole. Tässäkin kierrossa olen päässyt vähällä kivulla, ja kaikki on mennyt kuten kuuluukin kierron pituutta lukuunottamatta. Jospa saisin stressitason ainakin lähes nollille. Niin koulu-, työ- kuin myös kaikkien muidenkin asioiden osalta, toivottavasti kierto tasaantuisi sillä. Lääkäriin en vielä lähde, vaan kokeilen ensin näitä kotikonsteja. Ihan jo kierronkin takia on hyvä rentouttaa niin mieli kuin kehokin, eikä liiaksi pohtia asioita, jotka ovat loppujen lopuksi kuitenkin järjestymässä. Pakko ottaa välillä itseään niskasta ja käydä päänsä sisällä keskusteluja, että saa jonkinlaista tolkkua näihin asioihin :) Ja ne käsityöt aloitan pienenpienillä, kippurakärkisillä vauvantöppösillä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti