torstai 31. joulukuuta 2015

Päätös vuodelle 2015

Joulu on vietetty. Palasin eilen Joensuusta takaisin kotiin uudenvuoden viettoon. Ajattelin perinteiseen tapaani koota vuoden 2015 pakettiin tämän perinteisen kyselyn pohjalta, joka kiertää melko monissa blogeissa aina vuodenvaihteen tienoilla. Tänä vuonna elämä oli melkoisen tasaista, mutta loppuvuonna uskalsin ottaa suuren askeleen eteenpäin, josta blogissakin olen pitkin syksyä kirjoittanut. Mitään kamalan suurta ja mullistavaa ei tapahtunut, mutta niin hyviä kuin ikäviäkin hetkiä vuoteen mahtui useampia. Täytyy kyllä sanoa, että jännityksellä otan tulevan vuoden vastaan jääden odottamaan, mitä se tuokaan tullessaan. Vauva-asia ei ole ainoa, joka saa sykkeen jännityksen johdosta nousemaan positiivisessa mielessä. Olen luonut itselleni aikataulut ensimmäisen kirjani valmistumisen suhteen. Tarkoitus olisi, että saisin sen kesään mennessä kirjoitetuksi ja mahdollisesti myös lähtemään kustantajalle luettavaksi. Pelkkä ajatuskin tuntuu hurjalta. On sitä jo muutaman vuoden verran kirjoiteltu, välillä enemmän ja välillä vähemmän, ikään kuin kausittain. On aikoja, jolloin kirjoitan tauotta, joskus homma ei vain kulje ja silloin en päästä ruudulle sanaakaan. Olen tarkka siitä, millaisella hetkellä kirjoitan. Tekstiä ei synny, jos tunnetila on vääränlainen. Jos yritän väkisin, ei hommasta tule mitään enkä tekstiä lukiessani voi mitenkään olla tyytyväinen työni jälkeen. Kuitenkin nyt, kun projekti on ollut vireillä jo melko kauan, aion viedä homman tulevana vuonna loppuun saakka. Jännintä tässä on se, mitä kustantamot siitä pitävät, tai pitävätkö edes ja millainen prosessi kirjan mahdollinen julkaiseminen mahtaa olla. Mitä tapahtuu sen jälkeen, kuinka sitä promotaan jne, mielenkiintoisia aikoja eletään nyt todella. Kumpikohan tapahtuu ensin: Saan vauvan alulle vaiko kirjani julkaiseminen? Täytyy tosin vähän painaa jarrua - jälkimmäinen ei todellakaan ole ollenkaan varmaa. Ei ole raskautuminenkaan, mutta kirjan julkaiseminen ei varsinkaan. Käsikirjoituksen ns. läpi saaminen on niin epätodennäköistä. Moni yrittää onneaan, mutta suurin osa teksteistä palaa takaisin ei kiitos-viestin kera. Toki kirjan voisi julkaista myös omakustanteisesti, mutta siihen tuskin lähden. Jos teokseni tie kirjakauppojen hyllyille ei minkään kustantamon kautta avaudu, annan asian olla ja ehkä tarjoan uutta käsikirjoitusta myöhemmin. Mutta mennään päivä kerrallaan ja toivotaan, että tästä tekeleestäni joku kiinnostuisi :)

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
-Kävin ensimmäistä kertaa lapsettomuusklinikalla ja olin sinne yhteydessä. Sitä en ole aiemmin tehnyt.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
-En muista luvanneeni itselleni mitään, koska olen epäillyt, pystynkö niitä pitämään. En lupaa itselleni saati muille sellaista, josta en ole täysin varma. Tänä uutenavuotena taidan tehdä elämäni ensimmäisen lupauksen ensi kesään liittyvän rantakunnon suhteen. Teen itselleni aivan uudenlaisen ravinto-ohjelman, jota noudatan liikunnan ohessa. Noiden muutaman ylimääräisen kilon pois pudottaminen voi auttaa myös raskautumista, joten ainakin se toimii minulle hyvänä motivaationa.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
-Tutustuin tänä vuonna muutamaan mahtavaan tyyppiin, mistä olen onnellinen. Muutettuani uudelle paikkakunnalle, en alkuun saanut kovin montaa tuttavuutta, mutta nyt tilanne on parantunut ja asiat alkavat olla oikeinkin kohdallaan :)

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
-Valitettavasti niinkin kävi. Menetin äkillisesti setäni viime vapun tienoilla. Tuntuu, että viime aikoina on ollut tällaisia kuolemia kohtuuttoman monta. Yhtään en niitä enää jaksaisi.

5. Missä maissa vierailit?
-Käytiin Virossa loppukeväästä, muuten oleilin vain kotimaassa.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
-Sitä lasta. Mutta jos jotain muuta pitäisi sanoa, niin kustannussopimusta, reissua Tukholmaan ruotsinkielen opiskelua ajatellen, sekä hieman pinnallisempaa, rantakuntoa tulevalle kesälle ja siitä eteenpäin.

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta? -Mitään varsinaista päivämäärää en kyllä muista, mutta kesä oli oikein rentouttava ja loma tarpeeksi pitkä. Pääsin vihdoin käymään Suomenlinnassa, jota olin suunnitellut jo kauan mutta aina se vain jäi. Itseasiassa 5. tammikuuta muistuttaa siitä kauheasta läheltä piti-tilanteesta, kun elämäni päättyminen saattoi olla muutaman sentin päässä auton väistäessä mut viimeisimmällä mahdollisella hetkellä suojatiellä. Sen muistan varmasti koko loppuikäni ja olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen vielä elossa ja terveenä. Olen vieläkin usein miettinyt, mitä olisi tapahtunut jos auto olisi törmännyt. Enkeleitä oli matkassa :)

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
-Tähänkin täytyy sanoa nyt se, että sain vietyä vauvahaavettani eteenpäin seuraavalle asteelle, enää se ei ole vain pelkkänä haaveena mielessäni, vaan nyt olen saanut tehdyksi myös konkreettisesti asioita sen eteen. Olen klinikan asiakas, ja se tuntuu hyvältä.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?
-Pettymys taisi olla se, etten saanutkaan vielä tänä vuonna yrittää vauvaa vaikka niin ajattelin. Että ensimmäiseen yritykseen voi mennä vielä puoli vuotta tai jopa hieman enemmän. Nyt pystyn jo ajattelemaan sitä ihan rauhallisin mielin. Aika kuluu nopeasti eikä tässä ole mitään hätää. Tärkeintä on, että asia tapahtuu kuitenkin lähitulevaisuudessa, eikä kysymysmerkin kanssa vasta sitten joskus.

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
-Mitään vakavaa ei onneksi ole tapahtunut. Podin muutamaan otteeseen flunssaa, mutta siinä se.

11. Mikä oli paras ostoksesi?
-Taisi olla mehulinko. Sillä saa ihanan raikkaita aamiaismehuja niin hedelmistä kuin marjoistakin. Mikä voisi olla ihanampaa kuin jääkaappikylmä raikas itse puristettu mehu vaikkapa ihanista hedelmistä.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
-Sellaista pöyristyttämistäkin on tapahtunut, mutta en halua ruotia niitä julkisesti nettiin.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-Jos ei perusmenoja kuten asumis- ja ruokamenoja lasketa, niin luultavasti liikuntaharrastuksiin salille ja kiipeilyyn. Eläimille on tullut myös ostettua kaikenlaista pientä, herkkuja ja leluja. Toki itsellekin jotain... Ihan perusjuttuja siis. :)

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
-Innostuin päästessäni kunnolla valmistelemaan sekä jonkin verran myös markkinoimaan ravintovalmennuspalvelujani, se on ollut mielenkiintoista hommaa. Aion tehdä myös samalla innolla tulevia töitäni heti vuoden alusta lähtien.

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
-Juha Tapion Meillä on aikaa. Se antaa toivoa siitä, että asiat vielä järjestyvät ja menevät toivotulla tavalla.

16. Viime kauteen verrattuna, oletko... onnellisempi/onnettomampi
-Olen yhtä onnellinen kuin viimekin vuonna.
laihempi/lihavampi
-Samoissa mitoissa taidan olla. Tarkoitus oli saada kroppaa hieman kiinteämmäksi, mutta nyt vuoden vaihteessa aloitan sen projektin kunnolla.
rikkaampi /köyhempi
-Samat lukemat noin suurinpiirtein näkyy tilillä. Ei mitään suurta muutosta.

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
-Olisin toivonut viettäväni enemmän aikaa kesämökilläni, koska siellä saa aina rauhoittua ja mieli ja sielu lepää luonnon helmassa. Ensi kesänä otan aikaa mökkeilylle enemmän.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
-Olisin voinut stressata asioita vähemmän. En jaksa murehtia kovinkaan paljoa sitä, mitä olen tehnyt, mitään en voi kuitenkaan muuttaa menneestä. Katse tulevaisuuteen, siihen voin yhä vaikuttaa.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
-Joulun olin perheeni luona Itä-Suomessa, oli rauhallinen ja rento joulu. Juhannuksena olin Helsingissä.

20. Rakastuitko kauden aikana?
-En rakastunut tänä vuonna.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
-Uusi päivä. Ja Jimin Poliisit toimii aina myös :)

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
-En vihaa ketään ihmistä. Sellainen kuluttaa aivan liikaa energiaa hukkaan... Olen oppinut, että ihmiset, joista en pidä tai jotka ovat kohdelleet minua röyhkeällä tavalla, saavat vain olla omassa arvossaan, eikä heistä kannata välittää suuntaan taikka toiseen. Vihaan sitä, kuinka osa ihmisistä eivät osaa käyttäytyä liikenteessä. Se viha jäi todella suurena tammikuisen jälkeen.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
-Luin Johanna Ervastin kirjoittaman tositapahtumiin perustuvan Jäähyväisten jälkeen. Olen lukenut aiemmin myös Jäähyväiset Einolle (muistankohan nimen oikein...?). Todella surullisia ja koskettavia kirjoja molemmat, itkin monta kertaa niitä lukiessani. Ne saivat miettimään elämää. Sitä, kuinka kaikki voi muuttua hetkessä noin vaan. Toivon, että kirjoittaja, Einon äiti on saanut voimia jaksaa eteenpäin sen kamalan surun keskellä.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
-En löytänyt mitään uutta musiikin osalta. Chisu julkaisi syksyllä loistavan uuden levynsä, hän on aina ja ikuisesti ihana ja lahjakas artisti, en osaa muuta sanoa.

25. Mitä halusit ja sait?
-Halusin pientä remppaa mökille ja sen myös sain. Nyt se on siisti ja hieman erilainen kuin ennen. Joskus myöhemmin aiotaan rempata sitä lisää, mutta siellä pärjää nyt hienosti näinkin. Odotan jo kovin tulevaa kesää, kun pääsen sinne lomalla.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?
-Vauvaa. Enkä nähnyt ainuttakaan Chisun keikkaa. Pian alkavana vuonna toivottavasti saavutan molemmat.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
-Katson todella vähän elokuvia, koska hyvin usein niissä on vaikea pysyä perässä, tapahtumat etenevät niin nopeasti, siksi seuraan enimmäkseen sarjoja. En muista katsoneeni muita kuin Varaston juuri ennen joulua TV:stä, joten mainitsen sen. Se onkin mielestäni hyvin tehty, ainakin itse pysyin suurimmaksi osaksi hyvin mukana tapahtumissa.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
-Täytin 24 vuotta. En pitänyt synttäreitäni ollenkaan, vastaanotin onnitteluita ja taisin kahvitella kavereiden kanssa, ei sen kummempaa. Tulevat 25-vuotisjuhlani ajattelin jollain tapaa pitää, en ole vielä keksinyt kuinka, mutta pian se selviää koska juhliinkin on enää reilu kuukausi :)

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?
-Olisin halunnut tehdä enemmän töitä, toisaalta sekin on ollut vain itsestäni kiinni. Tuleva vuosi on toivottavasti töidenkin osalta täydempi.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?
-Ihanat ihmiset ympärilläni sekä eläimet. Tosin tunsin kyllä olevani ihan järjissäni, eikä mikään uhannut sitä varsinaisesti mitenkään.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
-En himoitse julkkiksia. Himoita on jotenkin todella voimakas ja himokas sana :) En tunne mitään sellaista ketään kohtaan, kuinka tämä kysymys sitten lienee tarkoitettu...

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
-Tämä tapahtui jo vuoden 2014 lopussa, mutta liikutuin siitä, että Suomi vahvisti vihdoin pitkän vääntämisen jälkeen lain samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon. Se on hieno askel eteenpäin. Toki hieno juttu oli myös se, että eduskuntavaaleissa äänestämäni ehdokas pääsi läpi. Sitä toivoin todella ja myös uskoin että näin käy.

34. Ketä kaipasit?
-On muutama ihminen, joita olen kovasti kaivannut, ja joiden kanssa emme ole pitäneet kunnolla yhteyttä tai tavanneet pitkiin aikoihin. Yhtä heistä kyllä näin sattumalta tämän vuoden lopulla, ja se tuntui todella hyvältä, siitä sain voimia pitkäksi aikaa ja saan edelleen.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
-Heitäkin on pari kappaletta. Olen onnellinen siitä, että olen saanut heidät elämääni. Elämäni olisi miljoonasti köyhempää ilman heitä.

36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
-Osa sellaisista ihmisistä yllättivät positiivisesti, joiden kuvittelin vastustavan vauvaprojektiani, mutta he olivatkin aidosti iloisia puolestani. Siitä tuli hyvä mieli.

37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle?
1. Rantakuntoinen kroppa.
2. Kirjan valmistuminen ja lähettäminen valitsemilleni kustantajille.
3. Teen raskautumiseni eteen aivan kaiken mitä vain ikinä voin.
4. Pidän vielä parempaa huolta kaikista tärkeistä ihmissuhteistani, niin nykyisistä kuin tulevistakin.
5. Teen enemmän töitä. Lisäksi aion selviytyä syksyn (sekä seuraavan kevään myös) ylioppilaskirjoituksistani hyvin arvosanoin. Mitä se hyvä sitten tarkoittaakin. Mulle se on omalla kohdallani E:n ja / tai L:n paperit, muuten en ole tyytyväinen omiin suorituksiini. Olisi hyvä, jos en asettaisi itselleni sellaisia tavoitteita, joihin on väkisin pakko yltää voidakseen olla vain ne saavutettuaan itsestään ylpeä. Se jos mikä luo kamalasti stressiä ja ylimääräistä painetta. Pienemmilläkin tuloksilla pärjäisin varmasti. Jännittää sekin koitos valtavasti. Lakki joka tapauksessa tulee, kirjoitusten tulos selviää sitten myöhemmin :)

Oikein mahtavaa ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille, jotka blogiani lukevat! Olkoon tuleva vuosi teillekin unelmienne toteutumisen ihanaa aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti