maanantai 19. syyskuuta 2016

Toinen kierros

Nyt on uusi kierros valmiina alkamaan. Viime viikolla pettymyksen jälkeen parin päivän ajan makasin ja murehdin, mutta lopulta oli vain pakko jatkaa eteenpäin ja suunnata katse kohti uutta kiertoa ja mahdollisuutta :)

Varasin tänään klinikalle uuden ultra-ajan. Kätilö kysyi puhelimessa onko minulla jokin erityinen syy miksi haluan ultran. Kerroin viime kierron rakkulan kasvamattomuudesta ja siitä, kuinka asia mietitytti ja mietityttää minua edelleen, ja haluaisin selvittää, mikä on tämän kierron rakkulatilanne. Follikkeliultra on nyt tulevana perjantaina, kiertopäivänä 11. Kaiken järjen mukaan sen pitäisi silloin jo näkyä, joten tuo lienee ihan hyvä ajankohta selvitellä asiaa.

Nyt jos johtofollia ei löydy, luulen etten lähde yrittämään inseminaatiota lainkaan tähän kiertoon. Haluan lähtökohtien olevan raskautumiselle hyvät, ja jos tuossa vaiheessa follikkeli ja limakalvot ovat surkeat, ei ole mitään mieltä tuhlata siittiöitä hyvin todennäköiseen epäonnistumiseen. Sitten mietitään seuraavaa sotasuunnitelmaa. Nyt laitetaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että sieltä jonkinlainen rakkula löytyisi. Myös Pregnyl-piikki olisi ihan kiva lisä tukemaan ovulaatiota, koska testien kuvaaminen osoittautui melko hankalaksi ja aikaa vieväksi, ja toisaalta ovulaation lääkkeellinen käynnistäminen kuulema voi hieman lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi. Jos piikki tulee nyt mukaan kuvioon, lienee on ihan hyvä muistuttaa itseään jo tässä vaiheessa siitä, että mahdolliset oireet ovat todennäköisesti sen aikaansaamia, ja raskaustestiä ei suuremman pettymyksen välttämiseksi kannata tehdä liian aikaisin. Mutta mennään nyt askel kerrallaan. Perjantaina selviää, onko siellä edes koko rakkulaa. Vähän epäilyttää, mutta katsotaan nyt, kuinka keho on päättänyt toimia.

Lisäjännitystä tälle reissulle tuo vielä se, että tällä kertaa minua ultraa aivan eri lääkäri kuin ennen. Omalle lääkärilleni ei ollut aikoja, joten suostuin menemään toisen, mulle täysin uuden henkilön vastaanotolle. Ja tämä ihan oikeasti nyt jännittää. Jos olisin menossa tarkistuttamaan vaikka vain korviani, olisi se ja sama kuka siellä häärii. Mutta tämä on nyt niin paljon henkilökohtaisempi juttu, että ihan ilman jännäämistä tästä ei selvitä. Mietityttää, kuinka hän mahtaa suhtautua minuun, kun tilanteeni on hieman erityisempi. Mahtaako sieltä tulla tenttaamista, että olenko ajatellut sitä ja tätä, kuinka mun pitäisi vielä miettiä ja onko tämä nyt ollenkaan hyvä idea. Aina uuden hoitohenkilökunnan tapaaminen tämän asian puitteissa saa kädet hikoilemaan, palelemaan ja oksennuksen nousemaan kurkkuun jännityksestä johtuen (kroppani reagoi aina jännitykseen todella voimakkaasti). Mutta mennään nyt paikalle ja otetaan reippaasti vastaan se mitä eteen annetaan. Tästä mä kyllä selviän. Onhan tähän totuttava. Viimeistään jos raskaudun, tulee näitä tilanteita eteen luultavasti hyvinkin usein, joissa tapaan uusia ihmisiä, ja jotka voivat suhtautua laidasta laitaan aivan eri tavoin.

Olen pohtinut viime kierron myötä vähän mennyttäkin. Hamstrasin aikani kuluksi lisätietoa kemiallisesta raskaudesta, kun se sanana jossakin vilkaisemassani blogissa aiemmin vilahti. Vaikka olen tiennyt, ettei raskautta aina heti huomaa, tuli yllätyksenä se, että jo ajallaan tulleissa kuukautisissakin saattaa piillä varhainen keskenmeno. Koin ensimmäisellä yrityskerralla sellaista oiretta, jota en ollut koskaan kokenut. Toki se voi johtua aivan jostakin muusta, mutta olisiko hieman krapulaiselta tuntuva olotila voinut olla seurausta kemiallisesta raskaudesta? Sitä oli parina päivänä, sellaista flunssan ja juhlimisesta seuraavien olojen sekoitusta. Alkoholiin en koskenut eikä flunssaa koskaan tullut, ei edes kurkkukipua jolla aina flunssani alkavat, siis aina. Myös huimaus tuntui oudolta, vaikka söin tavalliseen tapaan.

Kemiallinen raskaus olisi mulle tässä hetkessä pieni lohtu. Ainakin tietäisin, että munasoluni kykenevät hedelmöittymään, ja raskautuminen melkein tapahtui. Mutta siinä on sitten myös se kääntöpuolensa. Olen oikeastaan aina kärsinyt melko kovista ja ikävistä kuukautiskivuista. Ne pysyvät kurissa ihan tavallisella, reseptivapaalla särkylääkkeellä, joka on kuitenkin muistettava ottaa säännöllisin väliajoin niin, ettei kipu koskaan ehdi alkaa, muuten olo on yhtä kärvistelyä.

Muistan noin kuuden vuoden takaa päivän, jolloin kipu oli jotain aivan sietämätöntä. Makasin kylppärin lattialla kuumassa suihkussa ja keskityin vain hengittämiseen ja siihen, että nyt sattuu. Kipu tuli supistusmaisina aaltoina parin tunnin ajan niin, etten saanut siltä hetken rauhaa. Muistan pelänneeni sen olevan keskenmeno. Jos en vain vielä siinä vaiheessa tiennyt raskaudesta ja se tulee nyt pois. Lopulta kun kipu oli ohi ja kaikki sujui eteenpäin aivan normaalisti, jätin ajatuksen keskenmenosta ja kuittasin asian ainoastaan kovilla kuukautiskivuilla. Parin vuoden päästä sama kipukohtaus toistui, ja jälleen laskin päiviä lähiaikoina tapahtuneista peitonheilutteluista tuohon hetkeen ja mietin keskenmenon mahdollisuutta. Mutta kivun jälkeen kaikki oli taas niin tavallista, kierto jatkui kuten pitikin. Sitä en enää muista, kuinka myöhäisinä nämä kierrot alkoivat, siksi asiaa on hankala arvioida enempää, kiertoni kun muutenkin ovat joskus heitelleet päivillä ja stressin vuoksi väliin enemmänkin.

Syy miksi nuo muistot palasivat nyt mieleeni on lukemani artikkeli kemiallisesta raskaudesta. Jos se oli sitä jo silloin? Ja jos nyt jo kolmannen kerran? Mitä jos kohdussani on jokin vikana, ettei hedelmöittynyt munasolu kykenekään kiinnittymään siihen? Jos limakalvoa tai muuta tarvittavaa ei löydy koskaan tarpeeksi? Toisaalta ultrassa lääkäri sanoi, että kohtu on ihan normaali ja siisti, ja näin ollen kaiken pitäisi olla kunnossa. Hulluahan tällaisia kauhukuvia on maalailla varsinkin, kun 100 prosenttista todistettua varmuutta hedelmöittymisestä ei miltään noilta kolmelta kerralta ole. Paras olisi karistella kaikki tuo mielestä ja mennä vain kohti tulevaa, katsoa mitä se tuo tullessaan. Väkisinkin sitä vain alkaa miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja varsinkin kun google on ihan tässä käsien ulottuvilla :) Ja vaikka olisinkin kokenut kemiallisen raskauden jo kolmesti, ei se sulje onnistumista millään tavalla pois. Eihän?

Ja tällä kertaahan laitoin oikein merkille, kuinka vähillä kivuilla loppujenlopuksi tässä kierrossa selvisin, vaikka puolitin burana-annoksetkin ihan siltä varalta, kun kuvittelin niiden jarruttelevan hedelmöittymistä. Kerran istuin tunnin kuuman suihkun alla, sillä ja muutaman buranan turvin pärjäsin mainiosti. Että otapa näistä kehon oikuista nyt selvää, parempi kun en murehdi liikaa, asiat menevät vain kahta pahempaan solmuun ja keho enemmän sekaisin :)

Ensiapuna mielen rentoutukseen ja puhdistamiseen näistä ajatuksista toimikoon koko kodin siivous. Mulla on tänään sopivasti vapaapäivä, ja jonkinlainen siivouskärpänen tuntuisi nyt purevan, aika vaimeasti mutta puree kuitenkin, joten nyt on oikein sopiva hetki ottaa rätit ja imurit esiin. Mikä onkaan ihanampaa kuin puhdas ja raikas koti. Sellaisessa myös muut asiat alkaa näyttämään valoisammilta :)

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä seuraavaan kierrokseen :) Toivotaan hyvää rakkulaa.

    Kyselen tätä seuraavaa muuten ihan uteliaisuuttani (en ilkeyttäni) kun tuli mieleen kun mainitsit tuon tilanteesi erityisyyden. En tiedä oletko käsitellyt tätä blogissa, mutta jos vauva syntyy niin miten näkövammaisena selviät parista ekasta viikosta vauvan kanssa, jossa kieltämättä hyvin moni vauvan hyvinvoinnista kertova asia on näön varassa. Saatko olla kauemmin sairaalassa?
    Olen hiljattain saanut vauvan ja mietin juuri mahdollisia kahta ekaa viikkoaa vauvan kanssa, jos joskus onnistut. Miten pystyt tarkkailemaan vauvan keltaisuutta mikä pitää kuitenkin parit ekaa viikkoa arvioida jatkuvasti? Entäs vauvan kakan muuttuminen lapsenpihkasta maitokakaksi (musta, ruskea, keltainen) mikä kertoo, että vauva saa tarpeeksi ravintoa? Entä napatyngän eritteen väri ja laatu? Silmien punoitus? Kaulan/taipeiden tyypilliset punaisuudet ja niiden hoito ilmalla? Ne kun voi mennä jo kuudessa tunnissa aika pahaksi. Vauvan imuotteen tarkistus ja alahuulen rullautuminen? Entäpä vauvan aikaiset nälkämerkit, jotka ovat usein täysin äänettömiä (ainakin meillä oli) eli suun lievä aukominen silmät kiinni, hamuaminen päällä? Vai joudutko odottamaan itkuun asti, mistä ainakin meille neuvottiin Kätilöopistolla, että se on jo aivan äärimmäisen nälän merkki eikä vauvan nälkää pitäisi koskaan päästää itkuun asti.

    Paljon voi kyllä varmasti kompensoida muilla aistella, mutta näkevänä ihmisenä on vaikea ymmärtää että miten :) Olisi hirveän mukava tietää, miten selviät näistä haasteista ilman sitä, että joku näkevä on 24/7 auttamassa. Varsinkin alussa kun vauva on täysin ilman vuorokausirytmiä ja niitä kakkoja voi tulla pitkin yötä ja olisi hyvä tietää hiukan minkäväristä tulee. Täytyy nostaa hattua sinulle, sillä itse en olisi varmaan epävarmuudessani uuden tilanteen edessä selvinnyt ilman näköaistia :)

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos tästä kysymyksestäsi! En ole käsitellyt aihetta vielä täällä blogissa, mutta tarkoitus kyllä olisi sitten hieman myöhemmin, kunhan asia on ajankohtaisempi. Mutta voin jo vastata tähän nyt lyhyemmin:

    Toivon ensisijaisesti, ettei sairaalassa tarvitsisi olla kauemmin kuin yleisesti on tarpeen, onhan kotona aina kivempi :) Mutta jos vauvan hyvinvointi sitä vaatii mikä on aina etusijalla ja tärkein, toki silloin ollaan siellä pidempään. Mutta saan varmasti apua kotiin, tuskin ihan 24/7, mutta päivittäin kuitenkin ekoina viikkoina joku käy tsekkaamassa juurikin noita asioita. Meillä on Facebookissa näkövammaisille äideille oma ryhmä, jossa voin myös kysellä vinkkejä tarvittaessa. En ole ainoa näkövammainen yh, ja on myös joitakin perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat täysin sokeita, joten sieltä kautta saan varmasti myös kullanarvoisia neuvoja. Tietenkin sellaisilla on sujuvampaa, joilla näkevä kumppani on mukana alusta alkaen. Jotain toki voi kompensoida myös muilla aisteilla. Itseasiassa joillakin vauvoilla kuuluu ääni suun aukomisesta, kun oikein tarkkaan kuuntelee :) Mulla on se etu, että hieman näkökykyä on, joka sitten auttaa esimerkiksi tuon ihon punoituksen havaitsemisessa, kun katson oikein läheltä oikeanlaisessa valaistuksessa. Myös punoittava iho tuntuu sormenpäässä hieman erilaiselta, ainakin aikuisella - sitä en osaa sanoa, onko vauvoilla jotenkin eri tavalla mutta luulisi, että sen voi myös havaita käsin. Sairaalassa hoitajat osaavat uskoakseni myös antaa vinkkejä, mutta tuohon ravintoasiaan voinee ehkä vaikuttaa tarjoamalla ruokaa tietyin, säännöllisin väliajoin, ennen unia ja heti herättyä jne, jottei "itkunälkää" pääse kasvamaan mikäli en hiljaista pyyntöä satu huomaamaan. Ja ehkä painon tarkkailu voisi kertoa sitten ravinnon riittävyydestä. Selvitän näitä asioita vielä tarkemmin, kunhan raskaudun (jos raskaudun), joten tämän tarkemmin en osaa vielä toiminta- ja havainnointitapojamme kuvata. Mutta uskon ja tiedän, että pärjäämme kunhan tilanteet tulevat kohdalle, koska niin moni muukin on ilman näköä näistä selvinnyt. Vertaistuki on todella tärkeä juttu sekä se, että apua uskaltaa pyytää aina kun sitä tarvitsee :)

    VastaaPoista