En tiedä olenko maailman ainoa, joka repii possun ihan tavallisesta uunifileestä. Kaikissa selaamissani ohjeissa, joita on varmaan tuhansiamiljoonia, on lihana käytetty kassleria tai muuta vastaavaa rasvaista lihaa. Mä olen jotenkin aina kammonnut rasvaa ja läskiä. Miellän sen sellaiseksi muljahtelevaksi suussa, eivätkä lihassa olevat luutkaan houkuttele, vaikka niistäkin kuulema saadaan paljon maukkautta ruokaan. Olen aina ostanut herkkua varten ihan perusfileen, joko sellaisen pötkylän tai muuten vaan möykyn maustamattomana. Siitä on tullut ainakin omaan makuuni sopiva, ja oon tykännyt kovasti. Joten tässä reseptissä on lihassa poikkeus.
Tarvitset:
1 kg porsaanfileetä
1 dl ketsuppia (Mulla oli tulista chiliketsuppia puolet, puolet tavallista)
1 dl punaviinietikkaa
1 dl tummaa siirappia
1,5 dl bbq-kastiketta
0,5 dl soijakastiketta
2 rkl dijonsinappia
Kolme kynttä valkosipulia
Chiliä oman maun mukaan, joko tahnassa, jauheena tai pilkottuna. Määrä riippuen siitä, kuinka tujua chiliä käyttää. Mulla ei nyt ollut sitä ollenkaan, koska ketsuppi toi tulisuutta mukavasti. Normaalisti laitan pienenpienen ripauksen chilijauhetta, joka erittäin tulista, ulkomailta tuliaisina saatua, saattaa saada ehkä myös Suomesta jostain päin. Jos käytetään vain tavallista ketsuppia tähän, kannattaa chiliä kuitenkin jonkin verran lisätä, se tuo kivasti makua ja pientä tulisuutta.
Mausteseos lihan maustamiseen:
1 tl suolaa (Koska mulla oli tässä suolattu filee, se teelusikallinen tuntui liian suurelta. Olisin voinut laittaa puolikkaan. En yleensäkään käytä runsaita suolamääriä ruoan laitossa, ehkä siksikin tuli mun makuuni vähän liikaa)
1-2 tl savupaprikajauhetta
1 tl mustapippurijauhetta
1 tl grillausmaustetta
Aloitellaan siitä, että mausteseoksen mausteet sekaisin, ja hierotaan lihan pintaan kauttaaltaan niin, että liha varmasti saa maustetta joka puolelle. Tämän jälkeen paistopussissa jääkaappiin yöksi maustumaan.
Mausteseos tuntui menevän osittain rakeiseksi lihan pinnalle. Mutta kun otin lihan seuraavana päivänä paistopussista, se oli ihan tasainen. Harvoin maltan pitää lihoja öitä maustumassa, joten tääkin on aika uusi juttu vielä. Mutta kannatti selvästi, maku sen myöhemmin kertoi :) Kastikkeen ainekset sekoitin ensin kulhoon, viipaloin veitsellä valkosipulinkynnet ohuina siivuina sekaan, josta kaadoin lihan päälle pataan. Ihan tavallinen kannellinen uunipata sopii mainiosti. Kansi kiinni ja uuniin. Annoin lihan hautua uunissa 150 asteessa viitisen tuntia. Huomasin, että ehkä kuusikin olisi saanut olla. Ekan kerran revittyä possua tehdessäni pidin seitsemän tuntia, jolloin siitä tuli ehkä hitusen liian kypsää jo. Vielä enemmän kuin ylikypsää. Viidestä tunnista liha kyllä mureni, mutta meni ehkä enemmän silpuiksi kuin suikalemaisiksi säikeiksi, jollaista olisin toivonut. Raakaa ei kuitenkaan ollut ja sehän on pääasia. Ensi kerralla olen ehkä fiksumpi, jos muistan vielä silloin ;)
Siitä sitten repimään. Kahdella haarukalla liha riekaleiksi :) Kastiketta tuli melko reilunlaisesti loppujenlopuksi, kun olin suikaleet, tai tässä tapauksessa silpuhtavan lihan siihen sekoittanut. Ei haittaisi, vaikka tekisi noilla määrillä 1,5 kg lihamöykylle, riittäisi varmasti.
Ja kuten me kaikki tiedetään, tämä herkku taipuu moneen. Ei luultavasti sellaista ruokalajia peruseväistä löydy, johon se ei kelpaisi. Pitsoihin, tortilloihin, täytettyihin patonkeihin, perunamuusin kaveriksi jne. Tällä kertaa keittelin riisiä ja vierelle salaattia kurkkuineen, tomaatteineen ja jäävuorisalaatteineen. Kovinkaan montaa reseptiä riisin rinnalle en ole tästä löytänyt, ehkä tämä kuuluisi nautiskella vähän epäterveellisemmissä merkeissä, mutta jokainen tavallaan. Viimeksi reilut puoli vuotta sitten meilläkin syötiin pitaleipien ja ranskalaisten kanssa.
Treenijuttuihinkin olen ottanut pieniä lisäyksiä. Oikeastaan ne ovat tulleet melkein itsestään, niitä mitenkään sen kummemmin erikseen suunnittelematta. Treeneissä oli muutama viikko sitten pieni tauko kipeilyn seurauksena. Teki hankalaa olla liikkumatta, mutta toisaalta en olisi kyennyt mihinkään. Keuhkoihin ja kurkkuun sattui niin, että yskänpuuskissa meinasi tulla itku monta kertaa. Tajunlähtö ei ollut kaukana ja pelkäsin aina uutta yskimistä, kun edellinen teki niin pahaa. Onneksi kaikki meni nopeesti ohi, ja pääsin taas jatkamaan.
Olin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin spinningissä pari viikkoa sitten. Se tapahtui puolivahingossa maanantai-iltana. Salille lähtiessäni muistelin, että siellä on jossain vaiheessa iltaa spinning, ja tajusin ottaa sopivat kengät matkaan. Kerran sen virheen parisen vuotta sitten tein, että lähdin pyörän selkään ohutpohjaisissa kengissä, sellaisissa, jotka taipuivat helposti. Se järjetön tuskanhiki jalkakivusta vielä lisänä treenin tuottamaan hikoilumäärään oli jotain aivan kamalaa, ja kipu... Koko tunti romahti täysin käsiin. Muistan sen ikäni. Siitä otin opiksi. Mullehan asiasta varoiteltiin etukäteen ja olin kuullut kenkäsuosituksista aiemminkin, mutta ne, jotka mut hyvin tuntevat tietävät, että mulle on asiassa kuin asiassa turha sanoa mitään. Jos päätän lyödä pääni seinään, sen myös teen ja huomaan vasta siinä vaiheessa toimineeni typerästi kun sattuu. Jännä muuten, että pienissä asioissa kuten nyt tässä tämä pitää paikkansa. Suuria tekemiäni asioita en ole koskaan katunut, vaikka toiset ovat varoitelleet etukäteen, niissä oon aina onnistunut ja tehnyt hyviä valintoja ;) Parempi onkin saada tällä tavoin kynsilleen pikkujutuissa kuin niissä oikeasti merkittävissä ja vakavemmissa elämäntapahtumissa. Tein nyt treenin, kuten aina teen noin tunnin mittaisena. Spinningiin oli enää puolentunnin pätkä odotteluaikaa, joten päätin jäädä ja kokeilla sitä, kun olin jo valmiiksi salilla. Ja voin sanoa että kannatti. Mulle neuvottiin pyörän toiminnot ja säädöt. Huomasin, että olin aina siihen asti polkenut pyöräntanko liian alhaalla. Nyt kun asia korjattiin, tuntui treeni siinä todella paremmalta ja jotenkin helpommalta. Kyseinen tunti oli puolen tunnin mittainen. Heti perään on toinen puolituntinen, johon jokainen saa halutessaan jäädä tai poistua ekan puolikkaan jälkeen. Mä poistuin, koska tuntui, että oli parempi aloittaa rauhassa, edellisestä kerrasta oli kuitenkin jo aikaa. Ja voin sanoa, että kannatti käydä. Olo tunnin jälkeen on aina hyvä ja rento, jo sitä olotilaa ajattelemalla jaksaa ne rankimmatkin kohdat tunnista mennä läpi. Otan tämän osaksi viikkotreeniä. Alkuun kerran puolen tunnin ajan, jonkin ajan kuluttua kokonaisen tunnin kerran viikkoon, sitten vielä lisänä 45 minuuttisen spinningtreenin joka onkin jo heti seuraavana päivänä. Jossain vaiheessa mennään kahdella tunnilla / viikko, heti kun tunnen pystyväni.
Tosta parin viikon takaisesta tuli raskaampi treeni kuin olin kuvitellut. Spinning oli vielä epävarma salille lähtiessä, enkä ollenkaan osannut edes ottaa huomioon sitä, että mulla olisi vielä kuuden kilometrin matka taitettavana yhteensä. En muistanut sitä vielä silloinkaan, kun treenin jälkeen ilmoitin salilla että voisin nyt spinningiä kokeilla. Tai muistin ja tiesin, mutta en rekisteröinyt sitä tarpeeksi selkeästi. Näinhän mulle käy useinkin, kun haahuilen sinne tänne ja kaikkea täytyy kokeilla :) Ekat kolme kilsaahan olin kävellyt jo salille tullessa. Vasta kaksi treeniä tehneenä tajusin, että tämä on todellisuus. Toki mulla olisi ollut mahdollisuus ottaa taksi, mutta itsepäisesti ajattelin, että nyt mennään loppuun asti kun ollaan kerta lähdetty. Yllättävän hyvin jaksoinkin: 45 minuuttia reipasta kävelyä, tunnin salitreeni, puolentunnin spinning, ja samat 45 min kävelyä takaisin kotiin. Itseasiassa se tuntuu aika uskomattomalta, kun miettii, kuinka paljon tuossa on liikuntaa yhteenlaskettuna päivää kohti. Toki noiden 45 minuuttisten välissä on molemmissa ensin vartti, 20 minuutin tauko metrossa istuen ja siitä vasta se puolen tunnin rupeama. Ja täytyy muistaa, että noilla kävelyreiteillä on liikennettä ihan kivasti, joten suojateiden luona saa hetkiset odotella. Kaikesta huolimatta mä olen itsestäni ylpeä että jaksoin, ja että vasta 100 metriä ennen meidän rapun alaovea alkoi tuntua, että nyt en jaksa. Eipä mulla ollut vaihtoehtoja, sellaista matkaa varten ei taksia kannata ottaa. Toisaalta miksipä ei, jos se sopivalta tuntuu - ei se mullekaan mahdoton ajatus välttämättä olisi ;) Yleensä oon liikkunut korkeintaan noin puolitoista tuntia päivittäin, mutta nyt aika alkaa pidentyä. Ylpeä saan olla myös siksi, ettei se jää tähän. Huomenna on uusi päivä, uusi salitreeni ja spinning, sekä uudet kävelyt.
Joskus aiemminhan menin salille taksilla. Niin mulla, kuin varmasti ainakin suurimmalla osalla näkövammaisista on käytössään kaupungin / kunnan myöntämät kuljetuspalvelukyydit, joita on se 9 kahdensuuntaista / kuukausi + työ- tai opiskelumatkat, jos niitä tarvitsee. Niitä oon ahkerasti käyttänyt, kun normaalilla julkisen liikenteen hinnalla saa kulkea. Mutta päätin joku tovi takaperin, että nyt tämä saa loppua, tai ainakin reilusti vähentyä, kun salille on helppo päästä julkisillakin. Kotoa kilometrin matka metroasemalle, siitä Ruoholahteen, josta pari kilometriä kävellen Lauttasaareen perille. Sama takaisin, Siinä ne kävelyt joista kerroin. Siinä on oikein hyvä lämmittely ennen treeniä ja palauttelukävely sen jälkeen. Kyllä siinä juoksumatolla tulee silti hölkättyä jonkin aikaa, joskin välillä vähän vähemmän kuin normaalisti. Hyvä puoli tässä kävellen saapumisessa ja lähtemisessä salilta on myös se, ettei mun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa Oonan takia, ettei sillä olisi tarpeeksi opastustöitä salireissujen aikana. Nyt se saa enemmän töitä ja minä treeniä. Väliajat eli ne, kun treenailen, se voi makoilla henkilökunnan tiloissa ja seurailla ikkunasta salin puolella tapahtuvia asioita. Huomisesta alkaen alan lisätä treeniin vielä pakaralihasharjoitukset. Ne teen kotona ennen lähtöä. Voisin hoitaa homman pois alta myös salilla, mutta se mua vielä mietityttää. En muista koskaan huomanneeni, että siellä joku kyykkää mun paikallaollessani. Mietin, tekeekö sitä siellä edes kukaan. Voiko sitä tehdä salilla. Vai hoitaako tyypit sen osuuden kotona. En halua erottua joukosta. Väkisinkin pohdin sitä, jos olen ainoa meidän salilla joka sitä harrastaa kaikkien silmien alla, vaikkei sillä mitään väliä ole, enkä usko kenenkään siihen huomiota edes kiinnittävän. En ole koskaan salihistoriani aikana kyykkyjä tehnyt paikanpäällä, enkä muista että Joensuussa treenatessanikaan kukaan muukaan olisi. Kokeilin aiemmin kyseiselle lihasryhmälle tarkoitettua laitetta, mutta olin siihen liian lyhyt ja näin ollen liike ei ollut mulle toimiva, joten päädyin kyykkyihin ja pariin muuhun tehokkaaseen liikkeeseen ilman laitetta. Sain salilta hyvät neuvot niihin, ja nyt ne otan käyttöön. Käsipainot mulla on jo olemassa, ne vaan on kateissa vielä muuton jäljiltä. Mutta veikkaan, että kehon oma paino vastuksena näin alkuun riittää. Huomenna siis uusi koitos :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti